Ennenkuin Keskusta palautti demokratian...

SONERAN TELEURKINTAJUTTU AVAA PELOTTAVAN NÄKÖALAN

...Jos oikeus aikanaan toteaa syytteet toteennäytetyiksi, se avaa todella pelottavan näköalan. Nyt on ajallisesti ollut selvittelyn kohteena vain muutama vuosi. Mitä on tapahtunut ennen vuotta 1998? Onko valtion puhelinyhtiö harrastanut laajemminkin kansalaisten puhelutietojen urkkimista? Ja kuinka kauan?

Onko tietoja jaettu "tiskin alta" paljonkin ulkopuolisille? Kuinka paljon pyytäjiä on ollut? Ja keitä he ovat?

MISTÄ SISÄMINISTERIÖN ENTINEN KANSLIAPÄÄLLIKKÖ KARI HÄKÄMIES (KOK) TIESI KÄÄNTYÄ OHI POLIISIN TELEYRITYKSEN PUOLEEN SELVITELLESSÄÄN NAISYSTÄVÄNSÄ SAAMIA PUHELUITA? TELEURKINNAN HÄKÄMIES-HAARA ON EDENNYT HOVIOIKEUTEEN.

JULKISUUDESSA ON KERROTTU EPÄVIRALLISESTA PORUKASTA, VELJESKUNNASTA, JOHON ON KUULUNUT JOIDENKIN SUURYRITYSTEN JA MUIDEN ORGANISAATIOIDEN TURVALLISUUDESTA VASTAAVIA HENKILÖITÄ.

Ei tarvita paljoa mielikuvusta olettaa, että turva-alan ammattilaiset olisivat voineet vaihdella tietoja vähän niin kuin kavereiden kesken. On pelottavaa ajatella, että tällaista olisi voinut tapahtua demokraattisessa Suomessa.

Tuntuu ihmeelliseltä, miksi Soneran johto tai vaikkapa Suojelupoliisi ei ole halunnut käyttää tietojen hankinnassa laillista tietä, kun sellainenkin on olemassa?

http://www3.ilkka.fi/servlet/page?_pageid=4028&_dad=portal30&_schema=PORTAL30&depa=12&id=3172765
089
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Tällaista oli kirjoitti:

SONERAN TELEURKINTAJUTTU AVAA PELOTTAVAN NÄKÖALAN

...Jos oikeus aikanaan toteaa syytteet toteennäytetyiksi, se avaa todella pelottavan näköalan. Nyt on ajallisesti ollut selvittelyn kohteena vain muutama vuosi. Mitä on tapahtunut ennen vuotta 1998? Onko valtion puhelinyhtiö harrastanut laajemminkin kansalaisten puhelutietojen urkkimista? Ja kuinka kauan?

Onko tietoja jaettu "tiskin alta" paljonkin ulkopuolisille? Kuinka paljon pyytäjiä on ollut? Ja keitä he ovat?

MISTÄ SISÄMINISTERIÖN ENTINEN KANSLIAPÄÄLLIKKÖ KARI HÄKÄMIES (KOK) TIESI KÄÄNTYÄ OHI POLIISIN TELEYRITYKSEN PUOLEEN SELVITELLESSÄÄN NAISYSTÄVÄNSÄ SAAMIA PUHELUITA? TELEURKINNAN HÄKÄMIES-HAARA ON EDENNYT HOVIOIKEUTEEN.

JULKISUUDESSA ON KERROTTU EPÄVIRALLISESTA PORUKASTA, VELJESKUNNASTA, JOHON ON KUULUNUT JOIDENKIN SUURYRITYSTEN JA MUIDEN ORGANISAATIOIDEN TURVALLISUUDESTA VASTAAVIA HENKILÖITÄ.

Ei tarvita paljoa mielikuvusta olettaa, että turva-alan ammattilaiset olisivat voineet vaihdella tietoja vähän niin kuin kavereiden kesken. On pelottavaa ajatella, että tällaista olisi voinut tapahtua demokraattisessa Suomessa.

Tuntuu ihmeelliseltä, miksi Soneran johto tai vaikkapa Suojelupoliisi ei ole halunnut käyttää tietojen hankinnassa laillista tietä, kun sellainenkin on olemassa?

http://www3.ilkka.fi/servlet/page?_pageid=4028&_dad=portal30&_schema=PORTAL30&depa=12&id=3172765

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu