Hei !
Avaampa keskustelua ihan mielenkiinosta, koska olen seurannut tätä palstaaa ja nyt päätin miekin kirjoittaa.. Pahoittelen jo tässä vaihteessa hyvin voimakasta lukihäiriötäni.
Mutta täss olin lapissa miettimässä omaa elämää ja tulevaisuutta. Huomasin että 23 vuotias ei ole vielä valmis uusioperheeseen.
Tuntui tosi pahalta sanoa toiselle, että ei tästä tule mitään. ( oltiin jo kihloissa).
En varmasti ole ainoa suomessa oleva nuori joka haluis joskus äidiksi, mutta koin että " uusio perheen äitinä on vielä rankempaa elämä"
tai miten te muut koette asian ?
Itse lähinä koen seurustelunongelman siinä että uusio perheeseessä okei lapsi määrää tahdin.. ( ymmärän ehkä sen hyvin tai sitten en) Sitten vielä exsät on sopimassa tiettyjä asioita lapsen hoitamis jne.. Mutta mites tän uudenkanssa kun pitäis joitakin kasvutusperiaatteita noudattaa, mut sit tulikin aina vasta kommenttia, että miks sää noin teit jne. jne... Ja sitten lapsi menee isälle sanoo että toi teki noin eikä anna mun sitä tehä. Mut isä antaakin periks lapselleeen.
Mietin että missä vaihteessa jää sitä aikaa jos kerta yh isän pitäis seurustella tämän uuden kanssa, kuitenkin lapsi määrää tahdin aina.
Itse koin ahdistavaksi tilanteen koska kokemusta ei ollut. Tuntu että lapsi oli tärkemäpi kuin uus seurustelukumppani. Sitten meni sukset ristiin tai itse näin tilanteen. Totesin että kun en saa kannustusta että olit hyvä kun sanoit noin mut aina tulee negatiivistä palautetta.
No mutta sitten lapissa hiihtäessä valkeni, melkein puoli vuotta oltiin jos muistan laskeeni. Että en pysty uusioäidiksi ei ole uusioäidinvaistoja jne. jne. Mutta silti häntä olen siis miettinyt. Mutta sitten järki sanoo ei tästä tulee mitään. Mut sydän sanoo sitten toista..
Mikä on oikea vastaus elämässä? ei varmaan mikään.
"Mutta pahoittelen virheitäni.... ehkä mä sitten joskus kasvan.. tai sitten en... mut kaipaaan häntä......"
Terveisiä kailta lapista sielä oli lunta ja europukki!
Avaampa keskustelua ihan mielenkiinosta, koska olen seurannut tätä palstaaa ja nyt päätin miekin kirjoittaa.. Pahoittelen jo tässä vaihteessa hyvin voimakasta lukihäiriötäni.
Mutta täss olin lapissa miettimässä omaa elämää ja tulevaisuutta. Huomasin että 23 vuotias ei ole vielä valmis uusioperheeseen.
Tuntui tosi pahalta sanoa toiselle, että ei tästä tule mitään. ( oltiin jo kihloissa).
En varmasti ole ainoa suomessa oleva nuori joka haluis joskus äidiksi, mutta koin että " uusio perheen äitinä on vielä rankempaa elämä"
tai miten te muut koette asian ?
Itse lähinä koen seurustelunongelman siinä että uusio perheeseessä okei lapsi määrää tahdin.. ( ymmärän ehkä sen hyvin tai sitten en) Sitten vielä exsät on sopimassa tiettyjä asioita lapsen hoitamis jne.. Mutta mites tän uudenkanssa kun pitäis joitakin kasvutusperiaatteita noudattaa, mut sit tulikin aina vasta kommenttia, että miks sää noin teit jne. jne... Ja sitten lapsi menee isälle sanoo että toi teki noin eikä anna mun sitä tehä. Mut isä antaakin periks lapselleeen.
Mietin että missä vaihteessa jää sitä aikaa jos kerta yh isän pitäis seurustella tämän uuden kanssa, kuitenkin lapsi määrää tahdin aina.
Itse koin ahdistavaksi tilanteen koska kokemusta ei ollut. Tuntu että lapsi oli tärkemäpi kuin uus seurustelukumppani. Sitten meni sukset ristiin tai itse näin tilanteen. Totesin että kun en saa kannustusta että olit hyvä kun sanoit noin mut aina tulee negatiivistä palautetta.
No mutta sitten lapissa hiihtäessä valkeni, melkein puoli vuotta oltiin jos muistan laskeeni. Että en pysty uusioäidiksi ei ole uusioäidinvaistoja jne. jne. Mutta silti häntä olen siis miettinyt. Mutta sitten järki sanoo ei tästä tulee mitään. Mut sydän sanoo sitten toista..
Mikä on oikea vastaus elämässä? ei varmaan mikään.
"Mutta pahoittelen virheitäni.... ehkä mä sitten joskus kasvan.. tai sitten en... mut kaipaaan häntä......"
Terveisiä kailta lapista sielä oli lunta ja europukki!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sama tilanne, mut oltu jo 5 vuotta. Sydän sanoo YES!, järki aika usein NO!. En tiehä mitä helv... pitäis tehdä, mut täs ollaan oltu yhes nyt 5 vuotta - päivä kerrallaan. Positiivisena vinkkinä voin sanoo, et lomalla on aina ihanaa. Uusperheen arki ei kai oo helppoo, kun se seurustelu alkaa heti lapsiperheenarjesta. Ja jos toisella ei oo aikaisemmin mitään kokemusta se voi olla vaikeeta toiselle. Sen voin sanoo että lapsi on jo kiintynyt miesystävääni, ja alkuvaiheen vierastamista ei enää oo.
Jos exäsi on eri mieltä kasvatuksesta, sano että sun kodissa on eri säännöt ja että sun nykyisen miehen pitää saada kasvattaa lapsia omalla tyylillään sillon kun lapset on teidän kotona. Näin ainakin mun kaverin perheessä, jossa sama tilanne kuin sulla. Maassa maan tavalla. Joka perhees on vähän eri säännöt. Jos mä meen toiseen maahan, mun kunnioitettava sen maan tapoja ja lakeja. Jos meen kylään perheeseen, on mun kunnioitettava sen perheen sääntöjä. Olen ymmärtänyt että lapset on aika sopeutuvaisia. Moni on varmaan mun kanssa eri mieltä, mut siitä vaan. Mun lapsi ei käy isällään, joten mul on silleen eri tilanne.
Jos rakastat sitä miestä, niin ei kai siin muuta voi kun jatkaa. Itse en pysty kun jatkaa, kun tunteet on niin voimakkaat kuitenkin. Sellainen laulu on kun "It ain't over till it's over".
Joo mut tilanne nyt on tämä että pistin poikki ennen tänne kirjottamista. Totesin että ehkä täältä sitten saapi apua tulevaisuudessa. Tosin isokin ongelma olise myös että lapsi oli tosi mustis. Miulle muistan eräänä päivänä kun menin hälle että, miks tolla on hame ja mulla ei ole..
Sitten kun käytiin mäkkärissä kokoporukalla.muoa sanottiin ensimäistä kertaa tässä on rouva olkaa hyvä. Niin sitten lapsi huusi isolla äääneeen että pah mikä rouva toi mukamas on. eli lapsi oli kokoajan kauhean mustis, en jaksannut sitten enää annoin periks. Tottesin että ei tästä tule mitään kaikilla eri kasvatusperiaatteet ja muutekin.
Nyt kun mietin olisi ehkä ollut viisainta,
neuvotella vanhempienkanssa ja mietti yhteisiä ratkaisuja- niiku jutella lapsen hyvinvoinista. Mutta ehkä sitten joskus on järkevämpi ku nyt...
Niin varsinkaan kun sitä kokemusta ei ollut, niin tuntu että kannustusta ei saannut.
Kiitos laulun sanoista. Mutta vaikka minussta ja hänestä ei varmaan enää koskaan tule pareja, muistot elävät silti läpi elämän!( kauheeta hempeää))
pp.s. olis uusiomama kivaa vaihtaa kokemuksia olisiko sinulla meiliä?
Se mustasukkaisuus kuuluu asiaan. Niin meilläkin oli alussa, juuri eka puolivuosi oli pahin. Nyt ei enää moneen vuoteen ole ollut mitään. Mites nyt, onko teidän bänkseistä kauan. Eikö mitään toivoa enään ole?
Juuh, olen se jätetty osapuoli, lasta pitää ajatella, ja surku, että meni näin. Mutta elämä on....
niimpä........
Ei sitä tierä onko toivoa. mutta elämää on elämää!!
Kattotaan päivää kerrallaan:: hi...
joo se pahin ekapuoli vuotta on sellas ett:DDD
Voi kun tuli surku olo, kun tuota luin.
Ehkä isällä olisi ollut hieman kasvun paikka siinä, että olisitte voineet asioista kunnolla keskustella, ja etsiä niitä yhteisiä kasvatusperiaatteita.
kun minulla oli vain yksi lapsi, yritin seurustella miehen kanssa, jolla ei ollut lapsia.
Ei siitä tullut mitään.
Just sen takia, että MINÄ olin niin hölmö, etten tajunnut huomioida miehen kasvtusperiaatteita, koska toki hänellä sellaisia oli, vaikka lapseton olikin.
Nyt olen toki kasvanut ja kypsynyt, mutta kyllä siihen tuo epäonnistuminen tarvittiin.
Minun olisi pitänyt hänen antaa komentaa lastani.
Mutta eihän MINUN lasta muut komenna.
Voi tätä minun ajatusmaailmaa silloin.
Hän olisi tuntenut olevansa osa perhettä, jos olisi saanut siihen osallistua.
Toki tyttäreni haukkui tätä miestä.
Minun olisi pitänyt puuttua siihen, mutta taas silloin minä sanoin tälle miehelle, että sinua se haukkuu, sano sille jotain...
Eihän se uskaltanut mitään sanoa, etten käy hänen kurkkuun taas kiinni, että miksi sinä komennat MINUN lasta.
Nää asiat kun vain tajuais ajoissa, ja tekis niille jotain, olisi kaikilla helpompaa.
Mutta nyt Justeeri ottaa kiltisti yhteyttä Timo 76 ja selvittää asioita.
Timolle on tehtävä selväksi se, että sinä olet silloin myös saman arvoinen perheenjäsen, ja myös sinulla on OIKEUS kasvattaa lasta!!!
Et sinä varmasti turhasta sano lapselle.
Etkä sano siksi, että haluaisit lasta loukata, vaan sanot siksi, että lapsi myös kunnioittaisi sinua, ja voisitte elää sovussa lapsenkin kanssa.
Ja isän ei saa sotkeentua teidän siis sinun ja lapsen väleihin.
Hankalaa, mutta kyllä mä uskon, että sopu teillekin löytyy, jos vain molemmilta tahtoa löytyy.
joo eiköhän jotain sopua joskus löydy:DD
he kiittti kannustuksesta. eikä kannatta ruveta itkestelemään...
Joo kyllä sitä ainakin oppii kaikkee sitten jälkikäteen mitä pitäis tehdä ja mitä ei:D
Moikka!
Joo niin kiitos kommenteista... melkinpä sain selvittettyä asian .. mutta toisin sitten kävi. nyt oikeesti niin sikamoinen paha olo... no mutta tällästä paskaa tää loppuelämä varmaa sitten on.. etttä just kun tuntuu,kaikki olis hyvin mut sitten romahtuu kun roska kasan päälle. Yrittää tehä töitä kaiken eteen mut sit kaiks kaatuu.... no ehkä tää on sitten mun elämän heikkous kohta. mut mulla on niin paha olla että ei helvetti .. miksi piti uskoa että kaikki käänytyis.. miks mulle halutaan pahaa, anteeks ku lässytän mut oikeesti sika paha olo!!!!!
mää en kirjoita enää tänne. mul niin vaan pahaolo että kukaan ei tajuaa. ja sit vielä että kirjotetaan julkisesti miun erilaisuudesta. joten annan ollan tämänpalasta ettähän te ns normalit koskaa halua, antaa panostanne ns erilaisuuteen!!!
millokahan mailmamuuttus ei ikuna! varmaan tarttis hakee viinaa tai jotain!
ihan hirveen paha olo tän jälkeen!
Mitä täällä tapahtuu...? Tää on hämmentävää. Siis, onko tää pilaa vai selvittääkö tääl oikeesti ihmiset välejään? Vähän outoo. Ja jos selvittää niin älkää ihmees julkaisko nimiä, edes etunimiä. Ihan vaan yleinen neuvo. Ajatelkaa lapsianne. Kyllä ihmiset saa aika helposti tietää. Maailma on aika pieni.