Suzuki Swift (nelikko)

Katu-Uskottavuus

Kun ostimme Swiftin keväällä 2015, automyyjä totesi, "ette löydä paikkakunnaltanne sellaista mäkeä josta Swift ei suoriutuisi kunnialla". Nyt kun liukkautta ja sohjoa on ollut, voimme todeta: Myyjä oli oikeassa. Emme hakeneet mitään turbo-rakettia, emme tilaihmettä, emme vetoautoa. Ostimme kakkosauton eli "emännän kauppakassin". Millään muotoa emme ole pettyneet Swiftiin. Liikkeellelähdöt voi pitkissä & jyrkissä & sohjoisissa mäissä tehdä koe-mielessä mistä tahansa kohtaa nousua. Kesken jyrkimmän nousun voi pysähtyä ja silti Swift kunnialla nousee ylös mäen loppuosan. Nyt tosin harmittaa, että nelivetoon vasta viime vuonna tuli siirryttyä. Kyllä nelikot ovat aivan ehdottomia Suomen talvessa. Joku totesi, että Swift on tekniikan suhteen vanhahtava. Voi ollakin, mutta löytyy autosta kuitenkin 4x4 / Vakkari, ESP ja karvalakki-ilmastointi eli suunnilleen se mitä kuuluukin. Emme ole niin varakkaita, että voisimme ostaa minkä tahansa auton. Mutta niin parjattu auto kuin Suzukikin on, me ainakin koemme sen vastaavan meidän tarpeitamme. Totta on, että jos rahaa olisi kuin Räikkös-Kimillä, emme todellakaan ajaisi Suzukilla.

40

244

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eikaisiinämitään

      On kai se ihan hyvä asia että jokaisen tarpeisiin- ja kukkarolle sopiva auto löytyy Suomessa myynnissä olevasta autovalikoimasta.

    • paukapää

      Suzuki Vitaran syksyllä ostin, ja päivääkään en ole katunut.Kun on talven ajanut nelivetoista, niin paluuta etuvetoiseen ei enää kohdallani ole.

    • eisuzukia

      Ihmisen varallisuus tai varattomuus on jokaisen itsensä valittavissa oleva asia. Minä olen valinnut perheelleni varakkaan elämän. Suosittelen varallisuutta näistä kahdesta vaihtoehdosta.

      • dskjfdskljfsklkj

        Kaikki eivät voi voittaa, jonkun on tehtävä myös ne paskaduunit.


      • eisuzukia
        dskjfdskljfsklkj kirjoitti:

        Kaikki eivät voi voittaa, jonkun on tehtävä myös ne paskaduunit.

        Sekin on ihan jokaisen ikioma valinta tekeekö paskaduunia vaiko ihan oikeeta hyvin palkattua duunia.


      • ei_oo_mullakaan
        eisuzukia kirjoitti:

        Sekin on ihan jokaisen ikioma valinta tekeekö paskaduunia vaiko ihan oikeeta hyvin palkattua duunia.

        Ei se niin ole, kyllä siinä ratkaisevat ihan muut seikat, esim siitä hyvinpalkatustakin voi tulla potkut, ja vastaavaa ei vain löydy, joku taas kokee tekevänsä tärkeää ja mielenkiintoista työtä, vaikkei siitä pääjohtajan palkkaa maksettaisikaan.
        Näytät olevan vielä elämäsi alkutaipaleella, ja egoa on enemän kuin kokemusta, kyllä se maailma kouluttaa.
        Ei se automerkkikään ole maailman tärkein asia.


    • Katu-Uskottavuus

      Olet oikeassa. Minä en ole huonouttani ole kyennyt varallisuuteen, siksi perheeni ajaa suzuki nelikoilla. Pöngitän itsetuntoani sillä, että kehun hankkimiani suzukejä täällä, jolla samalla yritän usketella myös itselleni hankintojeni järkevyytä ja välillä hetken jopa uskon itdräni.

      • BurnUdwenter

        Te varakas kansanosa: Luuletteko oikeasti, että Suomi lähtee nousuun ja yhteen hiileen puhaltamisen henki viriää siitä, kun rikkaat (kuten nimimerkki "eisuzukia") halveksivat köyhää kansanosaa ja näiden (meidän) köyhien ihmisten autovalintoja, jotka ovat pitkälti pakon sanelemia. Luokkasotia tällaisista vastakkainasetteluista syntyy. Ja lopputulos on se, että rikkaiden (kuten "eisuzukia") asuinalueet eristetään köyhästä kansanosasta muureilla. Ja kanssakäyminen "rahvaan" eli alempiarvoisen kansanosan välillä on rikkaille ei-suotavaa. Toisaalta: emme voi tietää ketkä rikkauksilla mahtailevat oikeasti ovat rikkaita. Mahtavatko oikeat rikkaat kuluttaa aikaansa Suzuki Suomi24 -Foorumilla...

        On halventavaa ja ylimielistä väittää, että köyhyys ja rikkaus ovat aina jokaisen itse valittavissa olevia asiaintiloja. Menestyvätkin yritykset voivat ajautua vaikeuksiin. Nimimerkki "eisuzukia" on joko Trollenburgin herroja tai sitten täysi narsisti ja "alempiarvoisista" ihmisistä 100 % piittaamaton.


      • KnattertoninNikke

        Saatko kovastikin tyydytystä NIKKI-kaapparina?


      • PankkiRyöstötSavossa

        NIKKI-kaappaaja, siis "Katu-Uskottavuus" -nimimerkkiä lainannut idiootti. Tälle oli tarkoitettu huomautus.


      • NurEineFrage

        Mitä tarkoittaa viestissäsi "itdräni"?


      • ei.ole.mustavalkoista
        BurnUdwenter kirjoitti:

        Te varakas kansanosa: Luuletteko oikeasti, että Suomi lähtee nousuun ja yhteen hiileen puhaltamisen henki viriää siitä, kun rikkaat (kuten nimimerkki "eisuzukia") halveksivat köyhää kansanosaa ja näiden (meidän) köyhien ihmisten autovalintoja, jotka ovat pitkälti pakon sanelemia. Luokkasotia tällaisista vastakkainasetteluista syntyy. Ja lopputulos on se, että rikkaiden (kuten "eisuzukia") asuinalueet eristetään köyhästä kansanosasta muureilla. Ja kanssakäyminen "rahvaan" eli alempiarvoisen kansanosan välillä on rikkaille ei-suotavaa. Toisaalta: emme voi tietää ketkä rikkauksilla mahtailevat oikeasti ovat rikkaita. Mahtavatko oikeat rikkaat kuluttaa aikaansa Suzuki Suomi24 -Foorumilla...

        On halventavaa ja ylimielistä väittää, että köyhyys ja rikkaus ovat aina jokaisen itse valittavissa olevia asiaintiloja. Menestyvätkin yritykset voivat ajautua vaikeuksiin. Nimimerkki "eisuzukia" on joko Trollenburgin herroja tai sitten täysi narsisti ja "alempiarvoisista" ihmisistä 100 % piittaamaton.

        Monestikin ne jotka huutelee että "kaikki on itsestä kiinni", ovat rikkaaseen perheeseen kultalusikka suussa syntyneitä joilla on varaa harrastaa ja opiskella pitkälle mutta eivät ymmärrä että kaikki eivät satu syntymään rikkaisiin perheisiin. Kaikilla ei vaan ole varaa opiskella kovin pitkälle, se hokema että Suomessa on ilmainen koulutus on vain puolitotuus, kaikki elinkustannukset juoksevat kuitenkin täysimääräisenä vaikka mitään koulumaksuja ei peritäkään ja opintotukeakin maksetaan mutta täysin riittämätön määrä jo pelkästään huippukalliiden asumiskulujen takia!
        Niinpä joutuu kouluttautumaan vähän tai ei ollenkaan ja menemään niihin huonopalkkaisiin duuneihin ja eihän siitä köyhyysloukusta tahdo päästä ylös sitten millään.


    • eisuzukia

      Talouteni on vekseli-vetoista. Autona ei ole edes etuvetoista Yarista. On vain takavetoinen Taunus. Olen vain mitätön Suomi24-tuhkimotarina.

    • skjfksjfklsjkl

      Ei kait sekään huonosti ole jos on pystynyt ostamaan uuden neliveto Swiftin, eihän niitä ilmaiseksikaan jaeta.

      • Katu-Uskottavuus

        16 vuoden osamaksusopimus on Swiftistä. Eli se on OP-Pohjolan vielä pitkään. Ehkä saan viimeisen lyhennyserän maksettua pois kun Suzuki on jo romuttamolla. Olen optimisti.


      • TrollitPilaaKetjut

        Saatko paljonkin tyydytystä NIKKI-KAAPPARINA, Sinä Katu-Uskottavuus -aloittelijalle jatkuvasti kettuileva "keskustelija"?


    • Katu-Uskottavuus

      Mainittakoon viellä, että kikkeli on aina pystyssä kun ajan meidän 4x4 Swiftillä.

      • ImeVaan

        Nikki-Kaapparin vastaava elin ei vielä seisokkia ole kokenutkaan. Mitä sillä toisaalta tekisikään...


    • Eräshappy

      No ainakin on rehellinen tää tsukitsuki mies:) ei siinä varmaan pääsee tuolla eteenpäin. Minä olen ollut onnekas ja saanut ajaa nuoresta asti uudella autolla perheyrityksen takia. Nyt ollaan jo miettimässä sadan tonnin autoa. On tässä toki töitäkin tehty. Uudella yariksella alottelin 18 vuotiaana. 40 tonnin autoon pääsin joskus 23 vuotiaana. 60 tonnin auto tuli vasta siinä 28v paikkeilla...

      • Eräshappy

        Takavetoinen Taunus hajosi! Siksi on aikaa laittaa viestejä pikkutunneilla hinuria odotellessa...


      • Keski-Suomi1978

        NIKKI-KAAPPARIT ja muut trollit yrittävät torpedoida kaikki keskustelu-ketjut. Pitkälti myös onnistuvat pyrinnöissään... Surullista!


      • Staderev

        Tällaista se nyt vaan on anonyymissä maailmassa. Jos laitat asiallisen viestin ja saat vaikkapa aikaiseksi 20 viestin ketjun, viesteistä kolmasosa on puhdasta kettuilua ja NIKKI-KAAPPAUSTA asiallisten keskustelijoiden kustannuksella. Sama meno pätee monien muidenkin automerkkien palstoilla. Miten muutenkaan asiat voisivat olla moderoimattomalla ja anonyymikeskustelijoita täynnä olevalla palstalla...


      • Ex-Suzukikuski

        Onnea vaan että olet saanut ajaa uudella ja hienolla autolla menestyvän firman johdosta eikä siinä mitään kunhan kohtelee asiallisesti myös syystä tai toisesta huonommin toimeentulevia.
        Esim. itsellä ei ole sukulaisissa eikä tuttavapiirissa yhtään yrittäjää, tavallisia työntekijöitä ollaan kaikki ja millainen tahansa uusi auto on harvinainen tapaus näissä piireissä. Itsellä ensimmäinen uusi auto oli Suzuki Alto ja kyllähän siinäkin oli sitä uuden auton tuoksua :)


    • Predefer

      Näin se Trollien kanssa on, mut ei kannata ottaa liian vakavasti. Trollit kiusaa, Suzuki kestää!

      • Predefer

        Mulla on housussa todella pieni Trolli, mutta sou vot. Trollia kun vaan joskus sais antaa, niin a vot....


      • niinpänii_in

        Jos mielestäsi suzuki on kestävä auto, niin miksei kukaan paljon ajava, esim myyntiedustaja valitse suzukia työautokseen?? Vai oletko tavannut suzukilla ajavaa myyntiedustajaa?


      • Koppimopo

        Siinä tuo menee käyttöautona kuin muutkin.
        Myyntiedustajat ajavat firman autoilla.
        Omaan käyttöön auto ostetaan rahatilanteen mukaan mahdollisimman hyvin käyttötarkoitukseen sopiva, omilla rahoilla ja käteiskaupoilla hittojakaan välittämättä siitä mitä naapurit tai Suomi 24 älikät väittävät.


    • SusukiKestää

      Trolli-kettuilijoiden "huudot" Suomi24 -maailmassa eivät vaikuta ostopäätöksiini auto-asioissa.

      Avsändare: BinLaden
      3584223534509304

      • lihava_läski

        Tee ihan mitä ostopäätöksiä hyvänsä, mutta älä tee tänne typeriä keskustelunavauksia, jossa kehut ja ylistät hankintojasi. Ole onnellinen GV:n ja 4x4 Swiftin kanssa, mutta pidä onnellisuutesi omana tietonasi. Kerrot noissa avauksissasi asioita, jotka eivät ole kenellekkään uusia, joten turhaa höpinää. Sitten, kun Suzukeista havaitset jotakin todella mullistettavaa, niin sitten voit avata sanallisen arkkusi ja raportoida, esim suzuki alkanut kiinnostaa suomalaista auton ostajaa ja myynti kääntynyt nousuun. Nyt Suzuki on ketään kiinnostamaton harmaa alemman luokan halpis, joka myy erittäin vähän suomessa.


      • fjksdlfksljfksdl

        Myyntihän on todellakin kääntynyt nousuun:
        http://www.autoalantiedotuskeskus.fi/tilastot/ensirekisteroinnit/kuukausittain/2016
        Jos katsot tuosta excel tiedostosta vaikka 30 eniten rekisteröityä merkkiä niin Suzukin rekisteröinnit ovat prosentuaalisesti kasvaneet kolmanneksi eniten, 232,2%.
        Enemmän on rekisteröinnit kasvaneet vain Jeepillä ja Alfa-Romeolla mutta kumpikin näistä on kappalemääriltään pienempiä kuin Suzuki.

        Jos sinua ei kiinnosta lukea Suzuki -juttuja niin mitä sinä oikein tällä Suzuki -palstalla teet? Ajat varmaan jollain toisella merkillä niin mene oman merkkisi foorumille vai saitko bannit sielläkin...


    • Värit_hallussa
      • normaalipainoinen

        Heh, jos myyjä nimeltä Suzuki ei tee myyntityötään, niin yhteys esimieheen ja myyjä vaihtoon, väristä ei väliä kunhan puhuu suomea !


      • ValterSchmidt

        Tällä palstalla on turha roikkua, jos keskusteluketjut eivät kiinnosta. Juuri näin!


    • reverse.crash
      • reverse.crash

        Piti kirjoittaa, että Suzuki on kaikista paras auto telluksen nurkilla, mutta humala-tila tässä sotkee minua, poloista asunnotonta luuseria...


    • Katu-Uskottavuus

      Minua harmitaa suunnattomasti, kun suzukia ei juurikaan pidetä minään. Pöngitän omaatuntoani kirjoittelemalla suzukia ylistäviä juttuja tänne, jotta unohtaisin hetkeksi tehneeni huonoja hankintoja. Suzuki oli ainoa valinta meille vaimon kanssa, muihin merkkeihin emme saaneet rahoituista. Itselläni on loppuunajettu krandi vitara ja vaimolla svifti, jossa lisävarusteena takaluukussa 4x4 tarra, jonka itse tein tarra arkista näpsäkästi. Tajutkaa hyvät ihmiset, että suzuki on hyvä prätkä, eikun siis automerkki.

    • Katu-Uskottavuus

      Huumoria viljelen välillä. Kuten tein tänään klo 8:39. Välillä olen tosissani. Nyt olen tosissani: Swift on kelpo biili, vaikka ei mikään ylpeyden aihe sen suuremmin.

    • KettujaSuolla

      kala

      • Kuuraketti78

        Miten viestisi liittyy Suzuki-autoihin?


      • OhlssonAivasti

        Miten tämä Wiki-sitaatti liittyy poliittiseen keskusteluun?


        Ministeri Adersson
        --------------------------------------------------------------------------------

        Syntymäaika ja -paikka: 30.5.1937 Helsinki
        Ammatti ja koulutus: Puolueen puheenjohtaja, kansanedustaja. Psykiatrian erikoislääkäri.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      4
      2437
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1607
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1346
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1181
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1082
    7. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    8. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1034
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      909
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      882
    Aihe