Vuoden 1991 traktorimarssin veteraanin neuvo tämänkertaisille mielenosoittajille:
"VESISATEISENA tiistaina 22. lokakuuta 1991 seisoi eduskuntatalon edessä peräti 13.000 viljelijää ja heidän mylvintänsä oli lehtitietojen mukaan korvia särkevää.
Siitoselle tuli silloin paha mieli, kuten hän nyt muistelee, ”puoleksi tunniksi”.
– Kun Kari Rajamäki, varkautelainen sosiaalidemokraatti, yritti vuorollaan sanoa jotain hyvää, niin ehkä kolme minuuttia hän olisi puhunut pienviljelijäasioista, mutta pohjalaiset ökyisännät huusivat BUU BUU ja vislasivat hänet pois.
– Minun mielestäni, jos mielenilmaukseen lähdetään, jokaisen pitää kestää kuulla myös vastaanottajan mielipide, Siitonen sanoo."
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001135267.html
Omasta puolestani jaan Ossi Siitosen neuvon muidenkin ryhmien mielenosoittajille, ovat nämä sitten ammattiliittojen edustajia, eläkeläisiä, opiskelijoita tai keitä hyvänsä. Meitä tällaisia mielenosoituksia televisiosta seuraavia pelkästään ärsyttää, että mennään eduskuntatalon eteen muka peräämään vastauksia, mutta todellisuudessa vastausta ei edes haluta kuulla, vaan buuataan vastauksen päälle. Typerää ja lapsellista teatteria tuollainen. On myös syytä muistaa, että joukossa voi olla niitäkin, jotka haluavat kuulla vastauksen ihan oikeasti. Sivistymättömyydellä mielenosoittajat eivät etenkään saa puolelleen ryhmään kuulumattomien tukea.
Vinkki tuottajien mielenosoittajille
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422