Kyttälää jo nyt. Alunperinhän Parkista piti tulla hissikuilut myös Aleksanterinkadulle, toinen Helluntaikirkon lähelle ja toinen Napoli-pizzerian eteen. Kustannussyistä molemmat jätettin tekemättä ja seuraukset alkavat jo näkyä. Pimeitä näyteikkunoita on Kyttälässä enemmän kuin koskaan. Niitä on Aleksanterin-, Verkatehtaan- ja Tuomiokirkonkaduilla eivätkä ole vähenemään vaan enenemään päin.
Hämpi Parkin perusmoka autioittaa
37
<50
Vastaukset
- talki.ischeap
Millä perusteella alueen autioituminen on noiden nousujen puutteen syytä? Mihin tutkimuksiin väitteesi perustat?
- ffdsgfdg
Turha noita hissejä on mielestäni joka paikkaan tunkea. Ihan yhtälailla sitä voi nousta ylös samasta mistä muutkin ja kävellä sitten haluamaansa paikkaan maan pinnalla. Tuossa puhutaan kuitenkin todella lyhyistä etäisyyksistä.
Kyttälä varmasti hiljeneekin, koska ostoskeskusten myötä keskustan painopiste on siirtynyt ja siirtyy edelleen Hatanpään valtatien suuntaan. Kyttälän suunnalla ei ole mitään isoa keskusta vetämässä ihmisiä siihen suuntaan.- menit.hukkaan
Ööö, olisitpa kertonut tuon viisauden ajoissa niin olisi säästynyt rahaa vieläkin enmmän. Olisivat tehneet vain yhden hissin tai ei sitäkään. Sisäänajoluiskiin metri lisää leveyttä niin kauppoihin olisi voitu kävellä niidenkin kautta.
Neroutesi jäi taas kerran hyödyntämättä, ikävää. - ffdsgfdg
Parkkipaikkoja laitettiin maan alle, että säästetään maanpäällistä tilaa. Nyt haluat täyttää sen tarpeettomilla hisseillä, koska olet niin läski, että et jaksa sataa metriä kävellä. Jos et voi parkkeerata autoasi liikkeen eteen, niin sitten sinun pitää parkkeerata se liikkeen alle ja nousta hissillä liikkeen sisään. Tee jotain tuolle ihmisen irvikuvallesi ja ala liikkumaan ja kehittämään aivojasi.
- Greenway
Alueet uudistuvat ja niillä on pyöritettävä sellaisia palvelukonsepteja, jotka profiloivat kaupungin erilaisia alueita siten, että niille riittää palvelunhaluajia ja tarvitsijoita.
Kyttälä on varsin miellyttävä paikka asioida sen autottomuuden (pääsee kävellen) tähden, johon sopisi monenlaisia erilaisia samoille teemoille tai asiakasryhmille suunnattuja liikkeitä.
Kyttälä on lähellä rautatieasemaa. Ja siitä voitaisiin vallan mainiosti kehittää ns. "pikkukaupunki" tai "vihreä kaupunginosa" omine palveluineen erilaisille asiakasryhmille, jotka voisivat tulla muutamaksi hetkeksi vaikkapa paikallisten elintarvikkeiden agromarkettiin tutustumaan ja nauttimaan niistä. Muutamia penkkejä, istutukset, cafeteria, kansalaistori esiintymispaikkoineen paikallisille bändeille, urheiluseuroille jne. käytettäväksi kesäaikaan, puhujakoroke ihmisille, jotka tahtovat valottaa asioiden eri puolia jne., niin palvelukonsepti on valmis.- ihan.pötyilet.taas
-----(pääsee kävellen) ----
Niin mistä muualta kuin Kyttälästä eli kun asuu Kyttälässä niin kävellen pääsee. Tosin pitää kysyä, että mihin siellä pääsee kun on kohta vain tyhjää täynnä. - Greenway
ihan.pötyilet.taas kirjoitti:
-----(pääsee kävellen) ----
Niin mistä muualta kuin Kyttälästä eli kun asuu Kyttälässä niin kävellen pääsee. Tosin pitää kysyä, että mihin siellä pääsee kun on kohta vain tyhjää täynnä.Eräs mahdollisuus Kyttälän alueen kehittämiseen voisi Koskipuiston muuttaminen picnic alueeksi. Tämä toki edellyttäisi, että Koskipuiston tärkeän ja sen kauniin kansallismaiseman arvo myönnettäisiin paikallisesti. Ja, että sen jokaista puuta, istutusta ja nurmialuetta ei saisi käyttää kusitolppana. Sekä alueen käyttäminen eläinten ulkoilutusalueena kiellettäisiin. Toki eläimet muuten olisivat tervetulleita alueelle. Olisi suotavaa, että iloisen ja positiivisen Tampere päivän jälkeen niin paikalliset, kuin turistit voisivat syödä picnicin, nähdä toisia perheitä ja viettää aikaansa Tammerkosken upeissa rantamaisemissa. Sellaista luontokohdetta ei olisi monella kaupungilla tarjota aivan sen ytimessä. Parhaiten Kyttälän alue voidaan kytkeä Koskipuiston maisemiin kävelypainotteisella kadulla, sekä ihmisten omatoimisen toiminnan mahdollistavilla ratkaisuilla. Tällöin myös ekologinen kaupankäynti voi monesti vilkastua.
- sldölwoiep
Nyt ei puutu enää kuin asukkaat,keskusta täynnä varakkaita eläkeläisiä,ei tarvetta kuin lähikaupoille josta saa perus elintarvikkeet.Lapsiperheet häädetty lähikuntiin,Vain harvoja varakkaita lapsiperheitä asuu keskustassa.Siellähän viettelet picnikkiäsi yksin koskipuiston nurmikolla.IkuinenTamperelainen.
- elä.höpäjä
Miten se voi mitään autioittaa, kun ei kukaan koskaan käytä sitä?
Lähteenä tälle tiedolle on S24:n Tampere-keskustelu.- nekeijut
Siksi juuri se autioittaa kun kukaan ei sinne mene eikä kadullekaan enään pääse. Fillaristit painaan tukka putkella läpi, eivät ne mitään elävöitä. Tekevät ainoastaan kävelijäin elämän jännäksi kun et tiedä milloin 100-kiloinen keijukainen päällesi ajaa.
- men.maalle.päntö
nekeijut kirjoitti:

Millä perusteella? MIhin perustat nämä populistiset päätelmät muuhun, kuin omaan harhaiseen kalloosi? Millä perusteella pyöräilijän ostovoima häviää autoilijalle? Nehän on samoja ihmisiä! Millä perusteella kadulle ei enää pääse? Tuohan on täysi valhe!! Valheilla on lyhyet jäljet, kuten nyt taas näimme. Hävettääkö?
- Pyöränromut.sulatukseen
men.maalle.päntö kirjoitti:

Pyöräilijät on kulkutapaosuustutkimuksen mukaan niin pieni ryhmä, ettei heidän ostovoimalla ole mitään merkitystä.
Koko pyöräily pitäisi kieltää keskustan alueella. - ggfdgfd
Pyöränromut.sulatukseen kirjoitti:
Pyöräilijät on kulkutapaosuustutkimuksen mukaan niin pieni ryhmä, ettei heidän ostovoimalla ole mitään merkitystä.
Koko pyöräily pitäisi kieltää keskustan alueella.Ja pysyykin pienenä ryhmänä jos kaltaisesi idiootit olisivat päättämässä. Jos pyöräily lisääntyy, niin keskustasta tulee paljon mielekkäämpi paikka asioida, kuin se nyt on. Ei ole liikenteen melua ja pyöriä mahtuu parkkiin paljon autoja enemmän, eikä tarvitse edes rakentaa kalliita autosäilöjä maan päälle taikka alle, kun keskustaan haluavien määrä lisääntyy.
Se millä ihmiset liikkuvat riippuu täysin siitä, että miten mikäkin liikkumismuoto on toteutettu. Sähköavusteisten pyörien yleistyessä ja pyöräkannan uudistuessa huonokuntoisemmatkin voivat tulla keskustaan pyörällä. Jos pyörille tehdään toimivat ja nopeat reitit, niin se on julkisia nopeampikin tapa tulla keskustaan.
Oma auto tulisi olla käytössä vain siellä missä sitä aidosti tarvitsee. - kadut.täynnä.autoja
nekeijut kirjoitti:
Siksi juuri se autioittaa kun kukaan ei sinne mene eikä kadullekaan enään pääse. Fillaristit painaan tukka putkella läpi, eivät ne mitään elävöitä. Tekevät ainoastaan kävelijäin elämän jännäksi kun et tiedä milloin 100-kiloinen keijukainen päällesi ajaa.
Kadulle ei enää pääse? Käy paikan päällä ensin ja kirjoita vasta sitten, niin et tee itsestäsi ihan noin pelleä.
- hulluina.ajavat
men.maalle.päntö kirjoitti:
Millä perusteella? MIhin perustat nämä populistiset päätelmät muuhun, kuin omaan harhaiseen kalloosi? Millä perusteella pyöräilijän ostovoima häviää autoilijalle? Nehän on samoja ihmisiä! Millä perusteella kadulle ei enää pääse? Tuohan on täysi valhe!! Valheilla on lyhyet jäljet, kuten nyt taas näimme. Hävettääkö?
------Millä perusteella pyöräilijän ostovoima häviää autoilijalle?----
Höh, ostovoimasta en tiedä mutta kun ei ne pysähdy ostamaan. Silloin ei ostovoima paljon auta jos sitä ei käytä vaan paahtaa vaan kävelijöitä pujottelukeppeineen käyttäen hullun lailla alueen läpi. - oot.sinä.outo
kadut.täynnä.autoja kirjoitti:
Kadulle ei enää pääse? Käy paikan päällä ensin ja kirjoita vasta sitten, niin et tee itsestäsi ihan noin pelleä.
Käy itse ja tule sitten kertoon miten tavis pääsee omalla autollaan Hämeenkadun itäpäähän !!!
- vita.lis.mita
hulluina.ajavat kirjoitti:
------Millä perusteella pyöräilijän ostovoima häviää autoilijalle?----
Höh, ostovoimasta en tiedä mutta kun ei ne pysähdy ostamaan. Silloin ei ostovoima paljon auta jos sitä ei käytä vaan paahtaa vaan kävelijöitä pujottelukeppeineen käyttäen hullun lailla alueen läpi.Millä perusteella? Mihin tutkimukseen viittaat? Mikä on autojen liikkeisiin pysähtymisprosentti verrattuna pyöräilijöihin?
- tuna.rit.saatan
oot.sinä.outo kirjoitti:
Käy itse ja tule sitten kertoon miten tavis pääsee omalla autollaan Hämeenkadun itäpäähän !!!
Siinä on parin hehtaarin parkkihalli 10 metriä alapuolella, miksi esität vieläkin tyhmempää mitä olet? Kaltaistesi takia kaupungin kehitys laahaa, kun esitetään tahallaan epä-älykkitä väitteitä, vaikka kaikki tietää ettei niissä ole mitään järkeä.
- VanitatumVanitas
vita.lis.mita kirjoitti:
Millä perusteella? Mihin tutkimukseen viittaat? Mikä on autojen liikkeisiin pysähtymisprosentti verrattuna pyöräilijöihin?
Joillakin se kyselyikä ei mene ollenkaan ohitse...
- kadut.täynnä.autoja
oot.sinä.outo kirjoitti:
Käy itse ja tule sitten kertoon miten tavis pääsee omalla autollaan Hämeenkadun itäpäähän !!!
Jaa kiukuttelit sitä, ettet enää voi ajaa Hämpin itäpäässä olevien kauppojen ohi, kun me muut keskustelemme Kyttälän kaduista, niiden täynnä olevista parkkipaikoista ja avuttomien ihmisten osaamattomuudesta käyttää parkkitaloja. Pohdinnassa on myös ilmiö, jossa ihminen salaperäisesti menettää kaikki rahansa hetkellä, kun hän koskee polkupyörään - mutta kuulemma samalla hetkellä pääsee eroon velvollisuudesta maksaa veroja.
- vitun.pelle
VanitatumVanitas kirjoitti:
Joillakin se kyselyikä ei mene ollenkaan ohitse...
Niin tosiaan, jotkut keskustelee faktapohjaisesti, toiset kuten sinä, nolataan toistuvasti palstalla, kun argumentaatio perustuu tietämättömään ulinaan. Suksi vittuun idiootti ja mene peilin eteen selittämään niitä asuntojen hintoja, me muut keskustellaan sillä aikaa asiasta oikein.
- VanitatumVanitas
vitun.pelle kirjoitti:
Niin tosiaan, jotkut keskustelee faktapohjaisesti, toiset kuten sinä, nolataan toistuvasti palstalla, kun argumentaatio perustuu tietämättömään ulinaan. Suksi vittuun idiootti ja mene peilin eteen selittämään niitä asuntojen hintoja, me muut keskustellaan sillä aikaa asiasta oikein.
Kylläpäs osui ja upposi!
- ffdsgfdg
hulluina.ajavat kirjoitti:
------Millä perusteella pyöräilijän ostovoima häviää autoilijalle?----
Höh, ostovoimasta en tiedä mutta kun ei ne pysähdy ostamaan. Silloin ei ostovoima paljon auta jos sitä ei käytä vaan paahtaa vaan kävelijöitä pujottelukeppeineen käyttäen hullun lailla alueen läpi.Ei tarvisi pujotella jos kävelijät kävelisivät kaikki samalla puolella edes siinä tilanteessa, kun heillä on erillinen kaista kuin pyöräilijöillä. Näin ei kuitenkaan tapahdu, joten vaihtoehtoina on joko pujottelu tai päälle ajaminen. Mielestäni ensimmäinen on parempi vaihtoehto.
- koskipuistokuntoon
Koskipuistolle voisi tehdä saman elvytyksen ja elävöittämisen kuin on tarkoitus tehdä ja tehdäänkin Eteläpuistolle. Se varmaan toisi lisää elävyyttä Kyttälän alueelle kun tulisi muutama tuhat uutta asukasta.
Siis saneerattaisiin Koskipuisto Satakunnankadusta Koskikeskukseen asti.- elävääelämää
Eikä yhteenkään tönöön vähempää kuin 30 kerrosta ja talot vieri viereen, ihan kiinni toisiinsa.
- eiooparkinvika
Se on kuule syyllinen tuo Kataisen lorvihallitus eikä parkkilaitos. Talouslama vie asiakkaat, ei parkkitalo.
- ffdsbvcbvrfds
Syytätkö nyt suomen edellistä hallitusta maailmanlaajuisesta lamasta? Jo on sinulla kuvitelmat Suomen vaikutusvallasta.
- oli.se.paha.turhake
ffdsbvcbvrfds kirjoitti:
Syytätkö nyt suomen edellistä hallitusta maailmanlaajuisesta lamasta? Jo on sinulla kuvitelmat Suomen vaikutusvallasta.
Höpöttelet, maailmanlaajuinen lama on päättynyt jo aikaa sitten. Etkö seuraa mediaa miten Suomi on tällä hetkellä Euroopan sairas mies ja kaikkein heikoin taloustilanne.
Kyllä se on Katainen joka Kyttälän hiljentää. Mutta saihan sitten Brysselistä rahakkaan suojatyöpaikan. - katainen.kyttälä
oli.se.paha.turhake kirjoitti:
Höpöttelet, maailmanlaajuinen lama on päättynyt jo aikaa sitten. Etkö seuraa mediaa miten Suomi on tällä hetkellä Euroopan sairas mies ja kaikkein heikoin taloustilanne.
Kyllä se on Katainen joka Kyttälän hiljentää. Mutta saihan sitten Brysselistä rahakkaan suojatyöpaikan.Kannattaa varmaan jutella jollekin lääkärille tuosta harhailusta..
- 5vuotisEnnuste
Tampereesta on tulossa "Euro"kaupunki.... ensin Kyttälä hiljenee ja kuivuu, pimenee. Sitten yhtäkkiä punaiset valot ja ikkunat valtaavat kyttälän, muutama peltikujakin saattaa ilmestyä, raha ja elämä alkaa virrata, tosin jossain määrin rikollisuuskin. Mutta elämä ON ! Punaisenakin..... ei ole politiikkaa.
P-hämppiin pakuun panek........an. - köyhää
Onko Kaupunkimme kehitys kiinni parkkipaikoista. Kovalla tohinallahan niitä on rakennettu lisää. Ei vaan ole kysyntää,missä vika? Autolliset on ilmeisen rahattomia,meidän autottomien olisi kustannettava parkkimaksutkin muun ohessa. Välillä autollisten puheet on niin leveitä rahan suhteen,mutta parkkimaksuun ei riitä valuttaa.
- Pyöränromut.sulatukseen
Jokainen autoilija olisi voinut jo etukäteen kertoa, ettei Hämpin parkki, tai vastaava, tule poistamaan kadulle pysäköimisen tarvetta
Nyt se näkyy asiakaskatona.
Parkkihallin käyttäminen on liian vaivalloista pikku asian takia, siksi autoilijat lähtevät sinne, missä pysäköinti on vaivatonta
Pyöräilijöiden osalta tilanne on sama. On rakennettu pyöräparkkeja, mutta ne ovat tyhjillään. Pyörät ajetaan ovien viereen. - nokuneiniinei
Pyöränromut.sulatukseen kirjoitti:
Jokainen autoilija olisi voinut jo etukäteen kertoa, ettei Hämpin parkki, tai vastaava, tule poistamaan kadulle pysäköimisen tarvetta
Nyt se näkyy asiakaskatona.
Parkkihallin käyttäminen on liian vaivalloista pikku asian takia, siksi autoilijat lähtevät sinne, missä pysäköinti on vaivatonta
Pyöräilijöiden osalta tilanne on sama. On rakennettu pyöräparkkeja, mutta ne ovat tyhjillään. Pyörät ajetaan ovien viereen.Miks pyöräparkeissa olisi pyöriä kun nehän vaan ajaa läpi keskustan, ei ne pysähdy minnekään tekemään mitään.
- Totuusinfo
Asiakaskato on suurentelua.Verotiedot kertovat totuuden. Suurin osa tulee busseilla talviaikaan. Pyöräily on sulanmaan toimintaa useammalle. Vaivalloisuus johtunee omasta ajatusmaailmasta. Korvienvälissä on kävelyä kohtaan kammo. Ajallisesti et häviä mitään käyttämällä maanalaisia parkkeja.
- kusi.mulkuukka
nokuneiniinei kirjoitti:
Miks pyöräparkeissa olisi pyöriä kun nehän vaan ajaa läpi keskustan, ei ne pysähdy minnekään tekemään mitään.
Millä perusteella? Itse pyöräilen lähes päivittäin keskustaan kaupoille. Miksi pitää valehdella?
- palleropullero
kusi.mulkuukka kirjoitti:
Millä perusteella? Itse pyöräilen lähes päivittäin keskustaan kaupoille. Miksi pitää valehdella?
Ei riitä että vain yksi, pitäisi olla satoja mutta kun ei ole. Et sinä yksin Kyttälää hengissä kykene pitään, sori vaan.
- kaikkimeni
.....Kustannussyistä molemmat jätettin tekemättä.....
Ja silti kust.arvio ylittyi rutkasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410