Kesän lavatanssit katkolla.
Kajasteen tansilavan vuokraaja yrittäjällä
11
160
Vastaukset
- Mikätotuus
Onko asia varma?Vai kuulopuheita?Juuri kun tuleva kesä tulee olemaan säiden puolelta upea.Olis hienoa tulla Nurmekseen ja tarjota rouville kyydit.
- fgdg5555
Aloitetaan uusi keskustelu koska vituttaa selata nollia. Toimin lähes 10 vuotta erään terveyskeskuksen päätoimisena peräpukamien poistajana. Koulutukseltani olen lääketieteen lisensiaatti. Olen nähnyt rehellisesti sanottuna kymmeniä tuhansia peräpäitä. Syy, miksi kirjoitan nyt tänne, on se, että täällä ei tunnuta ymmärtävän sitä, mitä toistuva anaaliyhdyntä tekee sille ns. passiiviselle osapuolelle.
En nyt puhu siitä, jos joku hairahtuu antamaan peräaukkoaan muutaman kerran, ehkä vielä muutama kymmenenkin menee ilman muutoksia. Mutta kauan harjoitettu peräaukkoyhdyntä tekee korjaamattomia, peruuttamattomia vaurioita anuksen ja peräsuolen lihaksistoon, limakalvoihin ja kudoksiin.
Toivon, että uskotte minua, kun sanon, että pystyin kertomaan sekä miehistä että naisista ne tapaukset 100 % varmuudella, joita oli yhdytty peräaukkoon lukuisia kertoja. Sen sekä näki että tunsi peräpäästä. Arpeutunutta, löystynyttä kudosta, joka päästi ilman ulos itsestään.
Myös vaiva, jonka takia sain "asiakkaan", johtui usein tästä kyseisestä harrastuksesta. Peräpukamien poistossa, mikäli kyseessä on suolen sisäiset pukamat, jouduimme laittamaan peräsuoleen jonkin verran instrumentteja, itse poisto tapahtui ampumalla kiristävän kumilenkin pukaman ympärille, joka "kuristi" pukaman pois. Samaa tekniikkaa käytetään vielä tänäkin päivänä.
Olin melko hienotunteinen, eli en tuonut asiaa esille asiakkalle, mutta joskus keskustelimme hoitajan kanssa leikkimielisesti asiasta jälkeenpäin, että "olipas siinä taas isopaikkainen nainen" , tms.
Haluan vain sanoa, että suhtautukaa asiaan vakavasti, en halua puuttua kenenkään yksityisasioihin, mutta älkää hyvät ihmiset vaan kuvitelko, ettei anaaliseksi pitkään ja useasti harrastettuna aiheuttaisi mitään anuksellenne ja peräsuolellenne. Jos käytätte ns. seksileluja, olkaa tarkkana, että niiden koko pysyy kohtuullisena, ihan vakavasti puhuen, joku ruuvimeisselin pään kokoinen dildo on kyllä jo tarpeeksi iso, ja hyvin öljyttynä se ei vielä vaurioita pahasti kudoksia. Luopukaa ns. monstereista, niillä kyllä pilaatte paikkanne, nyrkkinainnista puhumattakaan.
- uuttakesää
Siel on parhaana iltana pantu kolmea rouvaa.Ensin vähän tanssitettu ja sen jälkeen kävästy matkailuautossa.Ei oo nuukia tyttöjä.
- ddfffff
Aloitetaan uusi keskustelu koska vituttaa selata nollia. Toimin lähes 10 vuotta erään terveyskeskuksen päätoimisena peräpukamien poistajana. Koulutukseltani olen lääketieteen lisensiaatti. Olen nähnyt rehellisesti sanottuna kymmeniä tuhansia peräpäitä. Syy, miksi kirjoitan nyt tänne, on se, että täällä ei tunnuta ymmärtävän sitä, mitä toistuva anaaliyhdyntä tekee sille ns. passiiviselle osapuolelle.
En nyt puhu siitä, jos joku hairahtuu antamaan peräaukkoaan muutaman kerran, ehkä vielä muutama kymmenenkin menee ilman muutoksia. Mutta kauan harjoitettu peräaukkoyhdyntä tekee korjaamattomia, peruuttamattomia vaurioita anuksen ja peräsuolen lihaksistoon, limakalvoihin ja kudoksiin.
Toivon, että uskotte minua, kun sanon, että pystyin kertomaan sekä miehistä että naisista ne tapaukset 100 % varmuudella, joita oli yhdytty peräaukkoon lukuisia kertoja. Sen sekä näki että tunsi peräpäästä. Arpeutunutta, löystynyttä kudosta, joka päästi ilman ulos itsestään.
Myös vaiva, jonka takia sain "asiakkaan", johtui usein tästä kyseisestä harrastuksesta. Peräpukamien poistossa, mikäli kyseessä on suolen sisäiset pukamat, jouduimme laittamaan peräsuoleen jonkin verran instrumentteja, itse poisto tapahtui ampumalla kiristävän kumilenkin pukaman ympärille, joka "kuristi" pukaman pois. Samaa tekniikkaa käytetään vielä tänäkin päivänä.
Olin melko hienotunteinen, eli en tuonut asiaa esille asiakkalle, mutta joskus keskustelimme hoitajan kanssa leikkimielisesti asiasta jälkeenpäin, että "olipas siinä taas isopaikkainen nainen" , tms.
Haluan vain sanoa, että suhtautukaa asiaan vakavasti, en halua puuttua kenenkään yksityisasioihin, mutta älkää hyvät ihmiset vaan kuvitelko, ettei anaaliseksi pitkään ja useasti harrastettuna aiheuttaisi mitään anuksellenne ja peräsuolellenne. Jos käytätte ns. seksileluja, olkaa tarkkana, että niiden koko pysyy kohtuullisena, ihan vakavasti puhuen, joku ruuvimeisselin pään kokoinen dildo on kyllä jo tarpeeksi iso, ja hyvin öljyttynä se ei vielä vaurioita pahasti kudoksia. Luopukaa ns. monstereista, niillä kyllä pilaatte paikkanne, nyrkkinainnista puhumattakaan..
- SuomenKommunisti
Kommunistina vastustan julkista ilonpitoa.
- sd3rfeff
Aloitetaan uusi keskustelu koska vituttaa selata nollia. Toimin lähes 10 vuotta erään terveyskeskuksen päätoimisena peräpukamien poistajana. Koulutukseltani olen lääketieteen lisensiaatti. Olen nähnyt rehellisesti sanottuna kymmeniä tuhansia peräpäitä. Syy, miksi kirjoitan nyt tänne, on se, että täällä ei tunnuta ymmärtävän sitä, mitä toistuva anaaliyhdyntä tekee sille ns. passiiviselle osapuolelle.
En nyt puhu siitä, jos joku hairahtuu antamaan peräaukkoaan muutaman kerran, ehkä vielä muutama kymmenenkin menee ilman muutoksia. Mutta kauan harjoitettu peräaukkoyhdyntä tekee korjaamattomia, peruuttamattomia vaurioita anuksen ja peräsuolen lihaksistoon, limakalvoihin ja kudoksiin.
Toivon, että uskotte minua, kun sanon, että pystyin kertomaan sekä miehistä että naisista ne tapaukset 100 % varmuudella, joita oli yhdytty peräaukkoon lukuisia kertoja. Sen sekä näki että tunsi peräpäästä. Arpeutunutta, löystynyttä kudosta, joka päästi ilman ulos itsestään.
Myös vaiva, jonka takia sain "asiakkaan", johtui usein tästä kyseisestä harrastuksesta. Peräpukamien poistossa, mikäli kyseessä on suolen sisäiset pukamat, jouduimme laittamaan peräsuoleen jonkin verran instrumentteja, itse poisto tapahtui ampumalla kiristävän kumilenkin pukaman ympärille, joka "kuristi" pukaman pois. Samaa tekniikkaa käytetään vielä tänäkin päivänä.
Olin melko hienotunteinen, eli en tuonut asiaa esille asiakkalle, mutta joskus keskustelimme hoitajan kanssa leikkimielisesti asiasta jälkeenpäin, että "olipas siinä taas isopaikkainen nainen" , tms.
Haluan vain sanoa, että suhtautukaa asiaan vakavasti, en halua puuttua kenenkään yksityisasioihin, mutta älkää hyvät ihmiset vaan kuvitelko, ettei anaaliseksi pitkään ja useasti harrastettuna aiheuttaisi mitään anuksellenne ja peräsuolellenne. Jos käytätte ns. seksileluja, olkaa tarkkana, että niiden koko pysyy kohtuullisena, ihan vakavasti puhuen, joku ruuvimeisselin pään kokoinen dildo on kyllä jo tarpeeksi iso, ja hyvin öljyttynä se ei vielä vaurioita pahasti kudoksia. Luopukaa ns. monstereista, niillä kyllä pilaatte paikkanne, nyrkkinainnista puhumattakaan.3
- protestit
Kajasteen tansilavan vuokraaja yrittäjän protestit.
http://www.protestilista.com/yritys/2688791-4- 55gfereee
Aloitetaan uusi keskustelu koska vituttaa selata nollia. Toimin lähes 10 vuotta erään terveyskeskuksen päätoimisena peräpukamien poistajana. Koulutukseltani olen lääketieteen lisensiaatti. Olen nähnyt rehellisesti sanottuna kymmeniä tuhansia peräpäitä. Syy, miksi kirjoitan nyt tänne, on se, että täällä ei tunnuta ymmärtävän sitä, mitä toistuva anaaliyhdyntä tekee sille ns. passiiviselle osapuolelle.
En nyt puhu siitä, jos joku hairahtuu antamaan peräaukkoaan muutaman kerran, ehkä vielä muutama kymmenenkin menee ilman muutoksia. Mutta kauan harjoitettu peräaukkoyhdyntä tekee korjaamattomia, peruuttamattomia vaurioita anuksen ja peräsuolen lihaksistoon, limakalvoihin ja kudoksiin.
Toivon, että uskotte minua, kun sanon, että pystyin kertomaan sekä miehistä että naisista ne tapaukset 100 % varmuudella, joita oli yhdytty peräaukkoon lukuisia kertoja. Sen sekä näki että tunsi peräpäästä. Arpeutunutta, löystynyttä kudosta, joka päästi ilman ulos itsestään.
Myös vaiva, jonka takia sain "asiakkaan", johtui usein tästä kyseisestä harrastuksesta. Peräpukamien poistossa, mikäli kyseessä on suolen sisäiset pukamat, jouduimme laittamaan peräsuoleen jonkin verran instrumentteja, itse poisto tapahtui ampumalla kiristävän kumilenkin pukaman ympärille, joka "kuristi" pukaman pois. Samaa tekniikkaa käytetään vielä tänäkin päivänä.
Olin melko hienotunteinen, eli en tuonut asiaa esille asiakkalle, mutta joskus keskustelimme hoitajan kanssa leikkimielisesti asiasta jälkeenpäin, että "olipas siinä taas isopaikkainen nainen" , tms.
Haluan vain sanoa, että suhtautukaa asiaan vakavasti, en halua puuttua kenenkään yksityisasioihin, mutta älkää hyvät ihmiset vaan kuvitelko, ettei anaaliseksi pitkään ja useasti harrastettuna aiheuttaisi mitään anuksellenne ja peräsuolellenne. Jos käytätte ns. seksileluja, olkaa tarkkana, että niiden koko pysyy kohtuullisena, ihan vakavasti puhuen, joku ruuvimeisselin pään kokoinen dildo on kyllä jo tarpeeksi iso, ja hyvin öljyttynä se ei vielä vaurioita pahasti kudoksia. Luopukaa ns. monstereista, niillä kyllä pilaatte paikkanne, nyrkkinainnista puhumattakaan.y - InkkariKanootti
55gfereee kirjoitti:
Aloitetaan uusi keskustelu koska vituttaa selata nollia. Toimin lähes 10 vuotta erään terveyskeskuksen päätoimisena peräpukamien poistajana. Koulutukseltani olen lääketieteen lisensiaatti. Olen nähnyt rehellisesti sanottuna kymmeniä tuhansia peräpäitä. Syy, miksi kirjoitan nyt tänne, on se, että täällä ei tunnuta ymmärtävän sitä, mitä toistuva anaaliyhdyntä tekee sille ns. passiiviselle osapuolelle.
En nyt puhu siitä, jos joku hairahtuu antamaan peräaukkoaan muutaman kerran, ehkä vielä muutama kymmenenkin menee ilman muutoksia. Mutta kauan harjoitettu peräaukkoyhdyntä tekee korjaamattomia, peruuttamattomia vaurioita anuksen ja peräsuolen lihaksistoon, limakalvoihin ja kudoksiin.
Toivon, että uskotte minua, kun sanon, että pystyin kertomaan sekä miehistä että naisista ne tapaukset 100 % varmuudella, joita oli yhdytty peräaukkoon lukuisia kertoja. Sen sekä näki että tunsi peräpäästä. Arpeutunutta, löystynyttä kudosta, joka päästi ilman ulos itsestään.
Myös vaiva, jonka takia sain "asiakkaan", johtui usein tästä kyseisestä harrastuksesta. Peräpukamien poistossa, mikäli kyseessä on suolen sisäiset pukamat, jouduimme laittamaan peräsuoleen jonkin verran instrumentteja, itse poisto tapahtui ampumalla kiristävän kumilenkin pukaman ympärille, joka "kuristi" pukaman pois. Samaa tekniikkaa käytetään vielä tänäkin päivänä.
Olin melko hienotunteinen, eli en tuonut asiaa esille asiakkalle, mutta joskus keskustelimme hoitajan kanssa leikkimielisesti asiasta jälkeenpäin, että "olipas siinä taas isopaikkainen nainen" , tms.
Haluan vain sanoa, että suhtautukaa asiaan vakavasti, en halua puuttua kenenkään yksityisasioihin, mutta älkää hyvät ihmiset vaan kuvitelko, ettei anaaliseksi pitkään ja useasti harrastettuna aiheuttaisi mitään anuksellenne ja peräsuolellenne. Jos käytätte ns. seksileluja, olkaa tarkkana, että niiden koko pysyy kohtuullisena, ihan vakavasti puhuen, joku ruuvimeisselin pään kokoinen dildo on kyllä jo tarpeeksi iso, ja hyvin öljyttynä se ei vielä vaurioita pahasti kudoksia. Luopukaa ns. monstereista, niillä kyllä pilaatte paikkanne, nyrkkinainnista puhumattakaan.yKaikki muumit eivät ole kotona.
- Muumi-Pappa
Aloitetaan uusi keskustelu koska vituttaa selata nollia. Toimin lähes 10 vuotta erään terveyskeskuksen päätoimisena peräpukamien poistajana. Koulutukseltani olen lääketieteen lisensiaatti. Olen nähnyt rehellisesti sanottuna kymmeniä tuhansia peräpäitä. Syy, miksi kirjoitan nyt tänne, on se, että täällä ei tunnuta ymmärtävän sitä, mitä toistuva anaaliyhdyntä tekee sille ns. passiiviselle osapuolelle.
En nyt puhu siitä, jos joku hairahtuu antamaan peräaukkoaan muutaman kerran, ehkä vielä muutama kymmenenkin menee ilman muutoksia. Mutta kauan harjoitettu peräaukkoyhdyntä tekee korjaamattomia, peruuttamattomia vaurioita anuksen ja peräsuolen lihaksistoon, limakalvoihin ja kudoksiin.
Toivon, että uskotte minua, kun sanon, että pystyin kertomaan sekä miehistä että naisista ne tapaukset 100 % varmuudella, joita oli yhdytty peräaukkoon lukuisia kertoja. Sen sekä näki että tunsi peräpäästä. Arpeutunutta, löystynyttä kudosta, joka päästi ilman ulos itsestään.
Myös vaiva, jonka takia sain "asiakkaan", johtui usein tästä kyseisestä harrastuksesta. Peräpukamien poistossa, mikäli kyseessä on suolen sisäiset pukamat, jouduimme laittamaan peräsuoleen jonkin verran instrumentteja, itse poisto tapahtui ampumalla kiristävän kumilenkin pukaman ympärille, joka "kuristi" pukaman pois. Samaa tekniikkaa käytetään vielä tänäkin päivänä.
Olin melko hienotunteinen, eli en tuonut asiaa esille asiakkalle, mutta joskus keskustelimme hoitajan kanssa leikkimielisesti asiasta jälkeenpäin, että "olipas siinä taas isopaikkainen nainen" , tms.
Haluan vain sanoa, että suhtautukaa asiaan vakavasti, en halua puuttua kenenkään yksityisasioihin, mutta älkää hyvät ihmiset vaan kuvitelko, ettei anaaliseksi pitkään ja useasti harrastettuna aiheuttaisi mitään anuksellenne ja peräsuolellenne. Jos käytätte ns. seksileluja, olkaa tarkkana, että niiden koko pysyy kohtuullisena, ihan vakavasti puhuen, joku ruuvimeisselin pään kokoinen dildo on kyllä jo tarpeeksi iso, ja hyvin öljyttynä se ei vielä vaurioita pahasti kudoksia. Luopukaa ns. monstereista, niillä kyllä pilaatte paikkanne, nyrkkinainnista puhumattakaan.1 - InkkariKanootti
Muumi-Pappa kirjoitti:
Aloitetaan uusi keskustelu koska vituttaa selata nollia. Toimin lähes 10 vuotta erään terveyskeskuksen päätoimisena peräpukamien poistajana. Koulutukseltani olen lääketieteen lisensiaatti. Olen nähnyt rehellisesti sanottuna kymmeniä tuhansia peräpäitä. Syy, miksi kirjoitan nyt tänne, on se, että täällä ei tunnuta ymmärtävän sitä, mitä toistuva anaaliyhdyntä tekee sille ns. passiiviselle osapuolelle.
En nyt puhu siitä, jos joku hairahtuu antamaan peräaukkoaan muutaman kerran, ehkä vielä muutama kymmenenkin menee ilman muutoksia. Mutta kauan harjoitettu peräaukkoyhdyntä tekee korjaamattomia, peruuttamattomia vaurioita anuksen ja peräsuolen lihaksistoon, limakalvoihin ja kudoksiin.
Toivon, että uskotte minua, kun sanon, että pystyin kertomaan sekä miehistä että naisista ne tapaukset 100 % varmuudella, joita oli yhdytty peräaukkoon lukuisia kertoja. Sen sekä näki että tunsi peräpäästä. Arpeutunutta, löystynyttä kudosta, joka päästi ilman ulos itsestään.
Myös vaiva, jonka takia sain "asiakkaan", johtui usein tästä kyseisestä harrastuksesta. Peräpukamien poistossa, mikäli kyseessä on suolen sisäiset pukamat, jouduimme laittamaan peräsuoleen jonkin verran instrumentteja, itse poisto tapahtui ampumalla kiristävän kumilenkin pukaman ympärille, joka "kuristi" pukaman pois. Samaa tekniikkaa käytetään vielä tänäkin päivänä.
Olin melko hienotunteinen, eli en tuonut asiaa esille asiakkalle, mutta joskus keskustelimme hoitajan kanssa leikkimielisesti asiasta jälkeenpäin, että "olipas siinä taas isopaikkainen nainen" , tms.
Haluan vain sanoa, että suhtautukaa asiaan vakavasti, en halua puuttua kenenkään yksityisasioihin, mutta älkää hyvät ihmiset vaan kuvitelko, ettei anaaliseksi pitkään ja useasti harrastettuna aiheuttaisi mitään anuksellenne ja peräsuolellenne. Jos käytätte ns. seksileluja, olkaa tarkkana, että niiden koko pysyy kohtuullisena, ihan vakavasti puhuen, joku ruuvimeisselin pään kokoinen dildo on kyllä jo tarpeeksi iso, ja hyvin öljyttynä se ei vielä vaurioita pahasti kudoksia. Luopukaa ns. monstereista, niillä kyllä pilaatte paikkanne, nyrkkinainnista puhumattakaan.1Kaikki muumit eivät ole laaksossa. Valot palaa ketään ei ole kotona.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422