- Keinoja tähän on toki olemassa, sosiaalipoliittisista ratkaisuista ja rahallisista muuttokannustimista aina kansanmurhaan. Mutta tehokkaat toimenpiteet olisivat niin kalliita, kipeitä tai moraalisesti paheksuttuja, että harva puolue rohkenisi ryhtyä ajamaan moisia. Yksi poliittisen kulttuurimme paradokseista sisältyykin siihen, että ne puolueet, joita lehdistö nimittää "ääripuolueiksi" tai "äärioikeistoksi" eivät todellisuudessa ole riittävän äärimmäisiä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016031021249333_uu.shtml
Ote on Suomen Sisun tilaisuuden juhlapuheesta. Juhlapuhuja moittii sitä, että Suomessa ei ole valmiutta ryhtyä maahanmuuttajia kohtaan väkivaltaisiin toimiin. Jopa kansanmurha mainitaan keinovalikoimassa.
Suomen Sisua johtaa perussuomalainen kansanedustaja Olli Immonen. Olli Immosen blogeissa liputetaan Jussi Halla-ahon (ps) oppia tietyistä ihmisryhmistä alempiarvoisina kansallisuuksina.
Viranomaisten olisi syytä puuttua järjestön toimiin. Suomen Sisua voi verrata pahamaiseen Lapuan Liikkeeseen ja joka vaikutti 1 930 luvulla.
Suomalainen ISIS
8
<50
Vastaukset
- Työeläkeläinen
Oikeammin Suomen ISIS on SAK ja sen kumppanit! Ne pyrkivät estämään Suomen nousun uhkailemalla väkivallalla eli lakoilla.
- narsistille_mannaa
Messias on taas oikeassa. Suomen ISIS on SSS-hallitus, nykyiset porvaripuolueet ja EK:n miljonäärit. Näiden äärioikeistolaisten yhteistyöllä tehdyllä uhkailuilla on saatu koko Suomen työväestö heräämään porvarien ahneuden määrään.
Mutta työväen onneksi meillä on yhteistyörintama, joka kestää tämänkin uhan. Eli AY-liike. Eli Messiaan sanoin ihmiskuonat ja loiset.
- äärioikeisto_uhoaa
Juhlapuheenpitäjä Timo Hännikäinen on esiintynyt samankaltaisella tavalla kuin tällä palstalla "homopersu" tai "Työeläkeläinen". Sukupuolielimet, kirosanat ja ulosteet toisinajattelevien suuntaan.
http://nyt.fi/a1305964747719
Samankaltaisuus jatkuu kommentoinnissa "en tarkoittanut.....se nyt on huumoria " ja silleen. Näinhän äärioikeistolaiset vihapuhujat ovat viime vuosina esiintyneet.
Puhe pidettiin 10.3. Puhe on selvästi tarkoitettu toimintavinkiksi. Alatason tekijät tarvitsevat rohkaisua ylhäältä aivan kuten Lapuan liikkeen aikoina. - paha_uhka
Hännikäinen/Immonen ovat vaarallisia. He viittaavat epäsuorasti norjalaiseen joukkomurhaaja Breivikiin. Breivik joukkomurhasi vasemmistolaisia nuoria ja kohdisti terrori-iskun Norjan valtiota kohtaan.
Breivikin ideologia lähti islamilaisen väestön maahanmuuton johtavan Euroopan romahtamiseen ja johti väkivaltaan työväenliikettä vastaan.
Rohkean kansanedustajan tulisi ottaa Immosen toimet eduskunnassa esille ennen kuin jotain pahaa ehtii tapahtua.
Hännikäisen puhe uhkaa kansallista turvallisuutta.- Työeläkeläinen
Kummaa kun komu varoittelee joukkomurhasta, sehän on ollut teidän valtaan pääsynne salaisuus joka kerran tai ainakin lähes joka kerran kun kommunismi on valtaan päässyt. Koskaan se ei ole tapahtunut vapailla demokraattisilla vaaleilla ja se juuri on kommunismin Akilleen kantapää.
Vaikka Immonen miten reuhtoisi niin kommunismille hän tuskin koskaan tulee pärjäämään. - aidon.tappajan.kuva
Työeläkeläinen kirjoitti:
Kummaa kun komu varoittelee joukkomurhasta, sehän on ollut teidän valtaan pääsynne salaisuus joka kerran tai ainakin lähes joka kerran kun kommunismi on valtaan päässyt. Koskaan se ei ole tapahtunut vapailla demokraattisilla vaaleilla ja se juuri on kommunismin Akilleen kantapää.
Vaikka Immonen miten reuhtoisi niin kommunismille hän tuskin koskaan tulee pärjäämään.On hämmästyttävää, että palstan porvarillinen kirjoittaja Työeläkeläinen aivan avoimesti uskaltaa puolustaa joukkomurhia. Hän on närkästynyt, että joukkomurhiin johtavaa propagandaa arvostellaan. Ennenkuulumatonta. Täytyy olettaa että hänellä on yhteyksiä suomalaisen ISIKSEn rakennuspuuhamiehiin.
Nimimerkki Työeläkeläinen on aikaisemminkin puolustanut suomalaisten suomalaisiin kohdistamia joukkomurhia.
Yllättävintä on se,kun ylläpito ei puutu joukkomurhia tukeviin viesteihin mitenkään. - Työeläkeläinen
aidon.tappajan.kuva kirjoitti:
On hämmästyttävää, että palstan porvarillinen kirjoittaja Työeläkeläinen aivan avoimesti uskaltaa puolustaa joukkomurhia. Hän on närkästynyt, että joukkomurhiin johtavaa propagandaa arvostellaan. Ennenkuulumatonta. Täytyy olettaa että hänellä on yhteyksiä suomalaisen ISIKSEn rakennuspuuhamiehiin.
Nimimerkki Työeläkeläinen on aikaisemminkin puolustanut suomalaisten suomalaisiin kohdistamia joukkomurhia.
Yllättävintä on se,kun ylläpito ei puutu joukkomurhia tukeviin viesteihin mitenkään.Minäkö puolustelen joukkomurhia? Minähän vastustan niitä ja kommunismia sillä kommunismi on aina valtaan päästyään alkanut joukkomurhat jotta oppositio saadaan hiljaiseksi ja mikä on sen hiljaisempaa oppositiota kuin joukkohaudassa oleva?
Olen aina puolustanut suomalaisia ja suomalaisuutta joten laskettelet arvoisa aito tappaja luikuria. Sinähän se tässä ISIKsen mainosmiehenä riekut en minä!
- onir
Sitkeästi joissakin piireissä muistellaan suomalaisten joukottaisia tappamisia ja tapattamisia. Hitlereiden kaiho asuu munaskuissa. Äärioikeiston nousu Saksassa ilmeisesti nostaa uhoa. Reaalielämässä käy kuitenkin toisin. Saksalaiset työläiset karistavat hyvin nopeaan uusnatsit tunkiolle. Eikäpä suomalainenkaan työmies niitä sinne eikä tänne halua. Persjen oikeistosiipi tukijoineen on jo nyt mennyttä kauraa.
Ammattillinen työväenliike vahvistuu. Oikeiston väkivaltajengit tulevat lyödyksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410