Tarja Halosen aika on ohi. Mitä jäi käteen? Ei niin mitään. Paljon melua, vähän villoja. Haloselle tärkeintä oli oma etu, sitten maailman etu. Suomen etu ja suomalaiset tulivat vasta näiden jälkeen.
Nyt Suomi sai pitkien kituvuosien jälkeen presidentin, joka todella asettaa Suomen ja suomalaisten edun ensisijalle. Sauli Niinistö on niin itsenäinen päättäjä, ettei kansalaisia todellakaan jaotella vuohiin ja lampaisiin, kokoomuslaisiin ja muihin. Kanslian henkilövalinnatkin sen jo osoittivat.
Viimeisten kuuden vuoden aikana Halonen tunnusti reippaasti vasemmistolaista väriä. Nyt hän valittaa, kun kaikki eivät ole pitäneetkään häntä koko kansan presidenttinä.
Demokratiassa kukaan ei voi olla koko kansan presidentti. Toisella kierroksella pakka jakaantuu pakostakin kahtia. Tosiasiassa Tarja Halonen on ollut vain puolen kansan presidentti (51,5 prosenttia äänistä). Niinistökään ei ole koko kansan presidentti, koska hän ei saanut äänistä 100 prosenttia, vaan 62,6 prosenttia.
Jos tällä vaalitavalla valittu presidentti haluaa olla koko kansan presidentti, se tulee tekojen kautta, ei pakottamalla tai kiukuttelemalla. Mutta jos presidentin valitsisi eduskunta, änestyksessä valittu voisi hyvinkin saada taakseen 80-90 prosenttia kansanedustajista. Ja siten myös kansalaisista, jotka ovat eduskunnan valinneet.
Halosen ”saavutukseksi” on laskettu se, että hän puhkaisi lasikaton eli nainenkin voidaan valita maan korkeimpaan tehtävään. Intoilijat ovat unohtaneet, että Elisabeth Rehn oli vähällä päihittää Martti Ahtisaaren vuonna 1994. Itse asiassa Rehn raivasi tietä Haloselle. Joten ei Halonen tässäkään asiassa mikään edelläkävijä ollut.
Vaikka miten pinnistäisin, en oikein löydä sellaisia tekoja, joista Halosta voisi kiittää. Tekoja ei ole. Halonen ei ottanut tiukasti kantaa edes Venäjään surkeaan demokratia- ja ihmisoikeuskehitykseen. Ihmisoikeusaktivistilta ja sorrettujen puolustajalta hiljaisuus on suorastaan anteeksiantamaton synti.
Kun Venäjä arvosteli ankarasti Suomea siitä, että rikomme venäläisten äitien ja lasten ihmisoikeuksia, Halosen (tai edes jonkun) olisi pitänyt sanoa, ettei pidä paikkaansa. Kaikki olivat hiljaa. Kun lapsiriidat alkoivat muutama vuosi sitten, Halonen olisi halunnut, että Suomi ja Venäjä solmisivat sosiaali-yya:n. Onneksi tämä ajatus torpattiin.
Voi myös pohtia, mikä vaikutus armeijan ylipäälliköllä oli siihen, ettei meillä kohta ole armeijaa. Lauantain Ykkösaamun (TV1) Halos-haastattelu kannattaa katsoa Ylen Areenasta toiseenkin kertaan: ylipäällikön vaikutus päätöksiin saattoi olla ratkaiseva.
Ylipäällikön saavutukset ovat melkoisen outoja. Ensin hän tuhosi Suomelta varastossa olevat maamiinat. Nyt menevät varuskunnat eli loputkin puolustuskyvystä. Ei kai tässä muu auta kuin pinkaista Natoon tai eurooppalaiseen Natoon tai edes pohjoismaiseen puolustusyhteistyöhön.
http://tukkola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/98845-good-bye-good-bye-halonen
Mitä jäi käteen halosen ajasta?
21
80
Vastaukset
- kantturaaeikukaanraiskaa
Raiskaa ne suomalaisetkin ja ainahan voi vetää kännykän esiin, niin tehtiin halosämmän nuoriudessakin..
http://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/3/69946/b8f3cac7e7- Halonen.s.1943
Halosen nuoruus....nuori tyttö 1990-luvun puolivälissä? -Silloinhan kännyt yleistyivät.
- onseniinhauska
Taas on uusi nimimerkki "kissapuheetjäimieleen", mutta ei tälläkään kertaa mitään tekemistä totuuden kanssa.
- halosenkimppakivaa
Onko sulla "oseniinhauskaa"
hauskaa kun olet pervo ja monineuvoinen?
Setassa tette kaikkea kivaa sexiä,
mitä jokin jäsen vaan ikinä keksii.
Kissatkin raiskataan
ja hännät irti raukoilta revitään.
kyllä teillä siellä okin tosi hauskaa???- HalosenPiilotavoitteet
Halosella oli manipulatiivisia julkilausuttuja tavoitteita, mutta niiden taakse kätketyt piilotavoitteet ovat olleet tärkeämmät. Halosen mieli on perustavan laatuisesti vinksahtanut. Halonen on kade, sairasmielinen ja negatiivinen.
Halosen myyräntyöhön on kuulunut Suomen sisäisen puolustustahdon murtaminen ja ulkoisen puolustuskyvyn heikentäminen. - Näin Suomi olisi liittynyt rauhanomaisesti Neuvostoliittoon. SDP valitsi rauhanomaisen vallankumouksen, äärivasemmisto aseellisen. Missä raja menee - se on veteen piirretty viiva.
- Sisäisen puolustustahdon murentaminen: talvi- ja jatkosodan sankareiden pilkka ja vähättely, perhearvojen ja kirkon lokaaminen, eläinseksin sallivan lain ja pervouden hyväksyminen ym.
- Ulkoisen puolustuskyvyn heikentäminen: "Rauhanliikkeet", maamiinat pois, puolustusstrategisesti tärkeiden maa-alueiden myynti, ym. - suomen.suomalainen
HalosenPiilotavoitteet kirjoitti:
Halosella oli manipulatiivisia julkilausuttuja tavoitteita, mutta niiden taakse kätketyt piilotavoitteet ovat olleet tärkeämmät. Halosen mieli on perustavan laatuisesti vinksahtanut. Halonen on kade, sairasmielinen ja negatiivinen.
Halosen myyräntyöhön on kuulunut Suomen sisäisen puolustustahdon murtaminen ja ulkoisen puolustuskyvyn heikentäminen. - Näin Suomi olisi liittynyt rauhanomaisesti Neuvostoliittoon. SDP valitsi rauhanomaisen vallankumouksen, äärivasemmisto aseellisen. Missä raja menee - se on veteen piirretty viiva.
- Sisäisen puolustustahdon murentaminen: talvi- ja jatkosodan sankareiden pilkka ja vähättely, perhearvojen ja kirkon lokaaminen, eläinseksin sallivan lain ja pervouden hyväksyminen ym.
- Ulkoisen puolustuskyvyn heikentäminen: "Rauhanliikkeet", maamiinat pois, puolustusstrategisesti tärkeiden maa-alueiden myynti, ym.Et sinä oikeasti noin tyhmä voi olla nimimerkki "HalosenPiilotavoitteet", mutta on tietysti mahdollista, että sukurutsaisen ja eläimiinsekaantuvien sukulaistesi jälkeläiset eivät ihan tavallisilta ihmisiltä näytä.
- Manuaalit.Neukkulasta
Halosen hiljainen myyräntyö tähtäsi Suomen sisäisen ja ulkoisen puolustuksen lamauttamiseen. Arajärvi teki samaa työtä opetuksen piirissa, kun Opetushallituksessa hankki rahoituksen ja sekä tarkasti että hyväksyi vääristellyn historian oppimateriaalin Pirkanmaan peruskouluissa. Oppimateriaali oli kelvotonta ja suoraan Neuvostoliiton historian oppikirjasta, huonoina käännöksinä. Julkilausuttu tavoite oli tutkia Tampereen yliopiston psykologian laitoksen kanssa, miten ko. propagandistinen opetus vaikuttaa nuorten koululaisten asenteisiin.
Eräiden tietojen mukaan näitä kyseenalaisia "opetuskokeiluja" olisi tehty myös Järvenpäässä.
Moni suomalainen koekaniini uskoo edelleen, että Suomi aloitti talvisodan.
- opelius
Mitä jää Salesta jälkeen?
Siis miksi yritysjohtaja tienaa oli lama tai ei?
Ja tämä Kokkila joka tienaa verorahoilla ja joka kas, rahotti Niinistön pressan...
Törkeää tuhlausta
26.1.2011 09:39
3
Eduskuntatalon yhteyteen rakennetaan noin 300 miljoonan euron tunneli. Noin 70 miljoonaa tulee maksamaan Eduskunnan alle sijoitettava tunnelitila eduskunnan eduskunnan jätteitä varten.
Mistä tuo jäte syntyy? Eduskunnan ruokalasta, jossa kansanedustajat syövät. Eduskunnan papereista, joita monistetaan jokaiselle kansanedustajalle suuria pinoja - koska eivät osaa käyttää kannettavia tietokoneita Eduskunnan verkossa?
Hetkinen, laman aikana, veronmaksajien rahaa sijoitetaan 300 miljoonaa euroa tunneliin, jota ei itse asiassa tarvita.
Kuka siis tunnelia tarvitsee?
- Veronmaksajatko, jotka tunnelin maksavat? Eivät tarvitse, eikä veronmaksajilta ole kysytty haluavatko maksaa tunnelin.
- Kansanedustajat ja iso avustajiensa määrä, jotka eivät ole siirtyneet "paperittomaan toimistoon". Halvempaa olisi hankki kansanedustajille ja avustajajoukoilleen kannettavat tietokoneet ja kouluttaa nämä tietokoneiden käytössä kuin mitä rakentaa 20 miljoonalla eurolla jäteluolasto tunneliin.
Kuka tunnelia tarvitsee?
SRV-rakennusyhtiö, joka tunnelin rakentaa? Tunnelin rakennusyhtiön pomo on Ilpo Kokkila, joka on eduskunnan puheenjohtaja Sauli Niinistön vaalirahoittaja. Siinäpä oiva rakennuskohde... jonka budjetti kasvaa, kasvaa, kasvaa... ennenkuin tunneli on valmis. Ja veronmaksajat maksavat varmasti. Tunnelin rakentaminen ei tuota tappiota.
Velkaa on ulkomailta otettava 300 miljoonaa lisää tunnelin rakentamiseen. 70 miljoonan jäteluolaston rakentaminen on kohtuutonta lama-aikana, kun veronmaksajat saavat tinkiä jokapäiväisestä ruuastaan ja lääkemenoistaan, asumisestaan eli perustarpeista. - kansavaihtoon
Suomenvihaaja haloskan kaudesta jäi käteen kutsuvieraat, joita pitää hyysätä ja saada lisää "ettei punastuttaisi vielä 40 vuoden kuluttua."
http://riippumatonmedia.com/2016/03/22/terroristit-siteeraavat-muhammedia-¨olemme-tulleet-luoksenne-teurastamaan¨/ - venäjänvitu
Haloska punikki ylenannon lemmikki,
A-Pisteen ohjelma Tarja Halosesta pistettiin ennen julkistamista jälkisensuurin alle, mitä ei kuitenkaan tehty Niinistöä tai Vanhasta koskeville jaksoille.
Sensuroinnin suoritti Halosen "Yksi meistä" -vaalikirjan kirjoittajan puoliso Riitta Pihlajamäki, joka toimi YLE:llä ohjelmajohtajana.
Tämä on sosialistisen valtion piirre, ei demokratian.- Hukkaputki-Halonen
Yle ja Hesari sensuroivat Halosen persoonaa ja toimintaa. Halosen karmea englantikin on suurelle osalle suomalaisia tuntematon asia edelleen, koska puhetilanteita ei ole Yle:ssä näytetty. Halosen puhevika korostuu vieraissa kielissä.
Kalliiksi Halonen on tullut kaikilla mittareilla.
- eikukaanhalunnut
Muistaako edes ettei tavattu, ei sitten millään järjestynyt tapaaminen.
kerjäämisestä huolimatta..
https://jaskabk.wordpress.com/2007/05/19/halosta-ei-jenkeissa-tavata/ - PunikkiDementia
Halonen kehtasi taas tunkea itsensä Ylen A-studioon. Siellä taivasteli ja unohti omat tekosensa ja tekemättä jättämiset.
- historiaselvittämättä
Halonen on toiminut DDR.n tunnustamiskomiteassa oikein päälimmäisenä akitaattorina, seuran puheenjohtajana,
jossa murhattiin pakoon pyrkiviä ihmisraukkoja, jopa lapsia!!!
ja Tarja ummisti tältä silmänsä.
Samaan aikaan kun Tarja Halonen istui DDR:än tunnustamiskomiteassa, prosessin aikana muurilla kuolivat mm. Werner Kuehl, Horst Kullack ja Klaus Schulze.
Peter Fechter murha muurilla 1962 oli julmin. Hänet jätettiin kuolemaan muurille ja hän valui kuiviin. DDR oli tappajavaltio loppuun saakka.
Tuo ei mahdu minun oikeustajuuni, ei sitten millään, että tarja sanoo kaiken tämän jälkeen olevansa joku ihmisoikeuksien ajaja, vai mikä se nyt muka olikaan!! - kiukutteluvesipullosta
mummo ei missään määrin herätä mitään luottamusta. Teot niin mitättömiä ettei tule yhtäkään äkkiä mieleen. No jotain kumminkin, makkarat, kravatit, olkihatut, piparit, kissat, sirppi ja vasara, ddr, sotaveteraanien haukkuminen.....
- hyväettäkerroitsen
"kiukutteluvesipullosta" sinun täytyy muistaa, että et toista kertaa juo siitä pullosta mihin olet pissinyt. Vaikka toisaalta, sehän on samaa tavaraa kuin sinulla on aivojesi paikalla.
- hukkaputki-halonen
Halosen ajasta jäi paljon hyödytöntä paskaa, joka ei kelpaa edes lannoitteeksi.
- pervotasialla
Yhtä kaunainen ja kade aito-punikkitaustainen Vappu Taipale säesti pervo-halosta perhepolitiikassa. Kumpaakin punikkia kiinnosti hyödylliset idealisti-idiootit, hmmm...rikkaat....
Ilmeisistä syistä (?) johtuen Halosella ei ole ollut "normaalia" perhettä. Itse totesi, että ei ollut mahdollisuutta perustaa perhettä.
Siinä ei ole mitään moitittavaa eikä hävettävää. Siinä kuitenkin on moitittavaa ja hävettävää, että Kade-Pervo Halonen teki kaikkensa lainsäädäntöteitse ja muutenkin lasten ja lapsiperheiden aseman vaikeuttamiseksi sekä yleisen moraalin rapauttamiseksi alkaen eläinseksin laillistamisesta 1971. Tämä onnistui vuonna 1969 perustamansa SEXPO Ry:n tuella Ja meno on jatkunut SETAn myötävaikutuksella.- khgdseryhuip
Suomentuhooja se on
- tarjan-väki
Tarja Halonen on arvostettu ulkomailla maailman kymmenen parhaimman naispolitiikon joukossa. Erikoismainintoja muun muassa siitä että on erittäin esimerkillinen lapsensa kasvattaja. Ja näin ollen kunniallinen maan äiti.
- kiitosvitustiämmä
Onnistui halonen saamaan tänne näitä kutsuvieraitaan veronmaksajien eläteiksi maailman tappiin asti..
https://paavotajukangas.com/2017/03/16/somali-tv-lahettaa-helsingista-kuvaa-maanmiehilleen-tervetuloa-lihapatojen-aareen/
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422