Mitä on rakastuminen, ikävääkö?

ajatuksia_jostakin

"Kumppanin valinta on usein mysteeri. Mikä saa ihastumaan ja rakastumaan juuri tiettyyn ihmiseen? Toinen ihminen viehättää ulkoisesti, luonteeltaan tai hänessä on vain se määrittelemätön jokin. Aina ei pysty selittämään itselleenkään, mihin toisessa rakastui. Onneksi ei tarvitsekaan, vaan rakkauden alkuhuumasta saa nauttia täysin siemauksin. Rakastuminen on upea asia ja tärkeää, jotta syntyy halu olla yhdessä. 
Rakastumiseen liittyy usein tunne siitä, että elämä täydentyy rakkauden kohteen kautta. Toinen saa tuntemaan itsen täydeksi, kokonaiseksi ja onnelliseksi. Rakastumiseen ja kumppaniin liittyvät toiveet voivat joskus olla silti ylimitoitettuja. Ajatus siitä, että toinen tekee onnelliseksi ja korjaa ongelmat, on rakkauden huumassa ymmärrettävää. Pitemmän päälle kumppanin vastuuttaminen omasta onnesta johtaa kuitenkin pettymykseen. Ajatus, että toinen tuo mukanaan lopullisen onnen, on harhauttava. Lopulta jokainen vastaa omasta onnellisuudestaan itse, myös parisuhteessa.

Rakastumisen huuma haihtuu aikanaan ja rakastuminen kypsyy rakkaudeksi. Rakkauteen kuuluvat huolenpito, vastuuntunto ja kunnioitus. Rakastaminen on myös tahdon asia: tahtoa rakastaa toista ihmistä hänen virheistään ja puutteistaan huolimatta, ja juuri hänen keskeneräisyytensä vuoksi."

8

50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uusMarilynn

      Teleksin,Retkadus,siinä on kaikki

      • ajatuksia_jostakin

        Erittäin ihanat sanat.


    • Nytvalmistautumaaniltaan

      Ompas järkevä ja samalla syväluotaava kirjoitus :) 10/10

    • RealismiaKaikilleKiitos

      Melko paljon asiaa hyvin kiteytettynä. Kun vain kaikki ihmiset sisäistäisivät tuon ja osaisivat tunnistaa itsessään nuo rakastumisen tunteet ja osaisivat sitten sen tunnistettuaan hieman suitsia itseään ja pidätellä maantasalla sen suurempia pilvilinnoja maalailematta. Arvostan.

      Arvata jos pitäisi niin olet n. 40v nainen joka on jo nähnyt pari rakkautta ja osaa suhtautua asiaan järkevästi ja ilman ylenpalttista kiihkoilua?

      "missä se plussaus-nappi nyt on??"

      • Tunnistitko

        Kuvauksesi täsmää osin. En ole aloittaja, en kiihkoile. Olen tällainen keski-ikäinen erästä miestä kiihkeästi palstalla(kin) rakastava nainen.


    • Näinsenpitääkinolla

      Yhdyn täysin aloittajaan. Hienosti ja aidosti kirjoitit. Tuohon on vaikea lisätä mitään. Rakkaus muuttuu syvällisemmäksi ajan myötä, kun alkuhuuma on eletty pois. Toiseen tykästyminen on ihmeellinen asia. Mikä siinä ihmisessä saa sinut ihastumaan? Parempi tosiaan, ettei sitä tiedäkään. Se jokin hänessä vain natsaa ja vie mennessään.

    • mysteeristä

      Mikä saa ihastumaan ja rakastumaan juuri tiettyyn ihmiseen?
      Mulla ihastumiseen ensimmäinen ”syyllinen” on nenäni. Lienen yliherkkä tietynlaiselle naisen tuoksulle (feromoneille?). Jos tuoksu ei iske niin nainen on evvk. Ihastuminen voi kehittyä rakkaudeksi n. kahdessa vuodessa tai suhde ilmeisesti päättyy. Se mikä ihastuneet saa rakastumaan lienee asenteiden yhteensopivuus ja toisen huomioonottaminen.

    • Reaalia

      Rakastuminen ei aina muutu rakkaudeksi. Useimmiten tunteet haihtuvat kokonaan, kun huuma päättyy ja silloin suhde on ohi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      221
      2926
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      173
      2556
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      107
      1189
    4. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      132
      1102
    5. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      68
      1048
    6. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      583
      1045
    7. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      279
      1002
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      338
      989
    9. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      929
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      788
    Aihe