lehdelle. Onko joku lukenut?
http://mvlehti.net/2016/03/11/lieksan-lehti-julkaisi-rehellisen-jutun-kiitos-siita/
Ilja Janitskin antoi haastattelun Lieksan
28
56
Vastaukset
- onja
On luettu,,
- Ilja-suvakin-painajainen
Luettu on. Ilja tuntuu pärjäävän aika mukavasti ja suunnittelee mediatalon perustamista. Tsemppiä!
- Sarastusoja
Voinut muutamalla lieksalaishyysärillä mennä aamukaffeet väärään kurkkuun ja päivä pilalle.
- lähes_humaani___________
Hyvä juttu. Vanha sanonta, "Rehellisyys maan perii lienee osittain totta".
Väitetään, että poliittiselta kannalta äänestäjien muisti on lyhyt. Minulla ei. Esim. sdp:n edustajille en enää tule ääniäni antamaan. Itse asiassa, lienenkö antanut koskaan? En. Ja hyvin sen muistan ;)
Lieksaan on saatu nyt ilmeisesti sellainen johtaja (JM), jämäkkä, jolla on tarpeeksi karismaa vaikuttaa laajoihin asian ytimiin. Hyvä niin. Jatkakaa samaan malliin. Myös lehden (LL) linja on harhoista oikenemassa.- Uimahallijupakka
Lehden linja oikeni kun somaleilta alkoi sataa kuraa niskaan.
Muuten olen sitä mieltä, että somalit munasivat viime tempauksellaan itsensä totaalisesti. - Nimetön-merkki
Minun näkemykseni on, ettei linja ole muuttunut. Te ette vain osaa tai halua nähdä kokonaisuutta (ette ymmärrä. Montako ripaa on kahvikupissa?). Te luette yhden jutun tai kaksi ja sitten kuvittelette että linja on muuttunut. En tietenkään voi olla varma, mutta katsellaan muutama kuukausi.
- kaksi-samalla-iskulla
Huomisaamuna, kun suvaitsevaiset tavaavat MV-lehteä menee suvakin päivä pilalle.
- HyvääOdotettavissa
"Huomisaamuna, kun suvaitsevaiset tavaavat MV-lehteä menee suvakin päivä pilalle"
Eikö silloin ole tarkoitus saavutettu, eli muuta ei aamunavauksen nautintoon tarvita kun tämän tietää jo etukäteen. Perskeles!
- kappas.vaan
Se onkin hyvin harvinaista selvästi.
- halusin_opeksi_ei_tullut
Hyvä. Tämänkaltaista lisää tänne "Lieksankin suolipalstalle", niin taso nousee arvaamattoman keskinkertaiseksi, jopa hyväksi, ala-arvoisesta ainakin.
- Iljalleterkut
Ilja pärjää elämässä. Polkee venäläisellä sisukkuudellaan vielä pitkälle.
Nythän on hupaisa tilanne. Ilja vastaan Suomen valtamediat yle/iltis/mtv3 jne. 20 päätoimittajaa.
Vielä hupaisampaa on, että valtamedioiden ei auta kuin kärsiä.- Tottahan_tuo
"Ilja pärjää elämässä. Polkee venäläisellä sisukkuudellaan vielä pitkälle.
Nythän on hupaisa tilanne. Ilja vastaan Suomen valtamediat yle/iltis/mtv3 jne. 20 päätoimittajaa.
Vielä hupaisampaa on, että valtamedioiden ei auta kuin kärsiä."
Pitäisiköhän ihan kehua että "rankka jätkä".
Onnea vaan matkaan, sillä varmasti MV-lehti on onnistunut jotain muuttamaan tässä suomalaisessa tiedonvälityksessä. Lisäksi se on saanut raskaanpuoleista vilutusta aikaan tietyissä kansalaisryhmissä.... - Hazardius
Melko huvittavaa, että olette naulanneet jutun Iljan kannalta yksinomaan positiiviseksi. Toimittajalta hyvää työtä. Juttuhan taitaa olla sellainen, että siitä välittyvä fiilis on vahvasti lukijasta kiinni. Mitään "suvakeilta aamukahvit kurkkuun"-juttua siitä ei saa tekemälläkään. Mitä sellaista siinä muka on?
Se, että Ilja on itse juttuun tyytyväinen ja kiittää lehteä rehellisestä jutusta saa fanilauman hurraamaan juttua oman agendansa mukaisena, mitä se ei ole. Heh. Tyypillistä. Eiköhän tuota juttua lue tyytyväisesti myhäillen myös moni täysin päinvastaisesti ajatteleva.
- Vkkbbbn
Venäläiset ahkeria, kantikset periksiä
- Monikulttuurinen
Peris on tällä palstalla täysin väärin ja loppuun kaluttu. Ei ole perikselle täsmällistä määritettä, eli on yhtä uskottava kuin joillekin JouluPukki. Lahjoja suvaitsevainen perikseltä tuskin saa, mutta "suvakki" antaa kuvitellulle perikselle monta ajatuksen lahjaa ja työkalua ;)
138 oli perisaloitus. Joku typerys nostatti senkin up the topiksi, mutta ei se niin mene. Emme ole niin typeryksiä, edes Lieksassa.- eldankaaaa
Saitin suvakki-häirikkö sen ihan itse keksi, mutisrakastajana hän ei siedä faktajuttuja mamuista.
- Espanjanmamut
Espanjassahan Janitskinkin sulautuu muiden mamujen sekaan aivan loistavasti!
- leka_eino
Kannattaa olla varovainen joka suuntaa. Ei ole yhtä totuutta. Hyvä elämä on monipuolinen ja rikkaudessaan parempi kuin edes heti arvaa.
En usko mihinkään hömppähömppään, jos ei ole aivan pakko.
Tämä Ilja Janitskin on nyt hetken kukkulalla. Olkoon. Ei minua haittaa. Hänen tarkoitusperänsä eivät realistia hetkauta mihinkään päin. Rehti rehellisyys on kaukana tuosta. Omat tarpeet toki lähellä sitä.
Totuutta en teille tyrkytä. Haluatte olla mielienne rauhassa. Olkoon niin. Aika opettaa meitä kaikkia, miten päin luontainen kehitys suo tapahtuvan. Tällä tarkoitan ainoastaan ajan asioiden hoitelua.
Tuho voi olla joidenkin pelastus. Ymmärtämätönkin ehkä ehtii joskus ymmärtää, ennen kuoloansa. - Kattiakanssa
Eikö kukaan muu löydä pientä kettuilun makua kyseisestä artikkelista? Ristiriitaisuudet mainitaan perätysten: Ei anna haastatteluja valtamedialle koska ne on häntä vastaan, suuttuu huonoon valoon saattavasta uutisoinnista, mutta heti perään tykkää enemmän haukuista kuin kehuista. Heh. MVlehteen saa kirjoittaa kuka tahansa, mutta silti paremmat lähteet kun valtamedialla. Korostetaan patriootti-henkeä ja samalla sitä kuinka "Suomessa ei oo mitään, lammaskansaa, " Pelkästään otsikko pistää miettimään miten suomalaista patriotismia siellä palmujen katveessa harjoittaa. Eniten särähtää toi "Tunnistaessaan itseään kehnoon valoon saattavaa uutisointia". Vaan sillon kun tunnistaa, tässä tapauksessa ei? No jokainen tulkitsee niin ko tahtoo.
- Sattupas
Onhan tuosta Janitskinista ollut lehdissä ennenkin. Onko joku lukenut?
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015042519578915_uu.shtml- paskauutisointia
Image-lehti on vasemmiston lehti ja siellä vihataan MV-lehteä ja Janitskinia.
Tuossa on oikein malliesimerkki siitä, miten voi suoltaa paskaa ja vääristellä toisen sanomisia.
- leka_eino
Olipahan vasemmisto tai oikeistolehti, niin en usko ko. herran oivalluksiin. Pyrstöönsä on saanut hetken tuulettavan propellin.
Koiransa on varmaan parempiluontoinen. Siitä hänelle pari pistettä.
Kuinkas osaisi ottaa vastuuta tosiasioista, jotka todella vaativat enemmän kuin nurkantakaa rarkuttamista. Tietyt asioiden hoidot eivät ole niin yksinkertaisia kuin Ilja antaa ymmärtää. Siellä mihin hän on nyt asettunut, saattaa olla leppoisaa, hetken. Toki hänelle kaikkea hyvää, kuin meille Lieksalaisillekin. Ja se siitä.
PS. Oli muuten surkee tapaus aikoinaan eräässä koulussa. Ei silti, olen sitä mieltä, että pakolais ja hyysäämispolitiikka on ahterista. Mutta tässä väärinohjatussa, käärmesopankeittäjien maailmassa ei ole minullakaan esittää rationaalista vaihtoentoa. - Llnllllkl
Janitskin pilkkaa Lieksan lehteä sanomalla että nyt "Lieksan lehti onnistui julkaisemaan rehellisen jutun".
Lieksan lehti on kirjoittanut rehellisesti aina. Mamukriitikoiden ja rasistien pitää oppia hyväksymään myös sellaisia tosiasioita mitkä eivät ole mieleen.- freelanseri
Lieksan Lehden jutut perustuu vain ja ainoastaan päätoimittajan pääsyyn näihin isojen poikien leikkeihin ja kekkereihin.
Ihan kysyä pitää milloin Lieksan Lehti on tehnyt galluppinsa näissä lähiöissä. Ei koskaan. Valtakunnan media teki ja rasismilööpit loppui todettuaan rasismin olevan huuhaata.
Lieksan Lehti hakee maahanmuutto lööppinsä sittarin oven edestä. Ja hakee edelleen niitä rasismijuttujaan. Joita voi myydä valtakunnanmediaan. Päästämään linnanjuhliin Marjansa.
- saamaton_tunari
Aina on kompasteltu kun joku ylittää uutiskynnyksen.
https://www.youtube.com/watch?v=CF_-ThDLF34 - saamaton_tunari
Ja tämäkin ihan hyvä, minun mielestäni.
https://www.youtube.com/watch?v=WDXQJTgJMPw- ohiajaja
Liekköhän tai mahtaneeko olla niillä kolmelle irakin poikienpää pipi kun yrittivät ensin ryöstää yhden ammattimiehen Mähköllä lauantaina ja sen perään yhden naisen. Molemmissa tuli turpaan ja raskaasti.
- leka_eino
Eli, Lieksa elää tyylillään, eikä elo siitä suuremmin muutu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410