Kankaanpään opistossa syrjintäkohu: Sokealta kiellettiin opaskoiran käyttö. http://www.satakunnankansa.fi/satakunta/kankaanpaan-opistossa-syrjintakohu-sokealta-kiellettiin-opaskoiran-kaytto/
Silloin, kun oppilaitos valitsee opiskelijansa, pitää sen huomioida kaikin puolin esim. näkövammaisen tilanne. Tarkoitan tällä sitä, että opaskoira on tosiaan näkövammaiselle välttämätön. Eihän oppilaitos voi ottaa opiskelemaan liikuntarajoitteista, jos kulku ei ole esteetön?
On itsestään selvää, että opaskoira kulkee omistajansa mukana kaikkialle. On hyvin ymmärrettävää, että koira kulkee omistajansa kanssa myös esim. ravintolaan ja elintarvikeliikkeisiin. Kun opiskelija on hyväksytty oppilaitokseen, niin asia on itsestäänselvyys, että koira kulkee omistajansa kanssa samanaikaisesti.
On kovin kaukaa haettua, että näkevät voivat kompastua koiraan.
Erikoinen ratkaisu, että oppilaitos ylipäätään päästää tällaisen asian julkisuuteen. Miksei asiaa ole ratkaistu oppilaitoksen sisäisenä asiana? Kun ottaa huomioon jo oppilaan muutenkin hankalan tilanteen sairautensa kanssa, niin miksi lisätä suotta hänen paineita? Aika vaikea opiskelijan on keskittyä varsinaiseen asiaan; opiskelemiseen. Miksi asiat pitää aina ratkaista riitelemällä? Eikö elämässä ole enää mitään inhimillisyyttä ja parempia keinoja. Toivottavasti ko. opiskelija löytää positiivisesti suhtautuvan opinahjon ja häntä kunnioittavan paikan.
Sokealta kiellettiin opaskoiran käyttö
19
116
Vastaukset
- astmaatikkojaallergikko
Ei tuossa varmaankaan ole tarkoitus riidellä, vaan oppilaitos ottaa huomioon muutkin opiskelijat, kuten astmaatikot ja koirille tai yleensä eläimille allergiset opiskelijat. Pitäisikö näiden lopettaa opiskelunsa tämän koiran vuoksi ? Koiran jatkuva läsnäolo aiheuttaa vaikeita oireita allergikoille ja astmaatikoille, mitä kauemman koira on huonetilassa, sen pahemmaksi oireet menevät, ja jos koira kulkee koko oppilaitoksen kaikissa tiloissa, ne tilat ns. "saastuvat" eli koiran allergeenit leviävät joka paikkaan. Ei siinä auta siivouskaan silloin jos koira aina uudestaan ja uudestaan kulkee tiloissa. Allergialiiton ohjeiden mukaan menee ainakin puoli vuotta (normaalilla siivoamisella) ennenkuin tila, jossa koira on asustellut, voidaan huoletta antaa allergisen ihmisen käyttöön.
Asia on toki hankala sokean kannalta, mutta voisiko hän saada avustajan oppilaitoksessa tapahtuvan opiskelun ajaksi, silloin kaikki osapuolet voisivat opiskella rauhassa.
Ei ole allergisten ja astmaattisten opiskelijoidenkaan kannalta oikein, että he joutuisivat pahimmassa tapauksessa lopettamaan opiskelunsa, tai olisivat jatkuvasti sairaana. - AllegiaherkkäTyönantaja
Jos ei pysty opiskelemaan tiloissa, joissa on saman vuorokauden aikana käyskennellyt koira, niin povaan ko.henkilöille melkoisia vaikeuksia myös oikeassa työelämässä. Toivottavasti muistavat mainita erityisherkkyytensä tulevissa työhaastatteluissa.
- työntekijä
Yleensä työpaikoilla ei ole koiria, ne jätetään kotiin kun lähdetään töihin, eikö vain ? Ja allerginen henkilö valitsee työpaikkansa siten ettei niistä tule hänelle harmia. Pääsääntöisesti eläimiä ei työpaikoille tuoda, ehkä jossain pienessä yrityksessä voi olla omistajan lemmikki paikalla, mutta allerginen osaa yleensä välttää näitä työpaikkoja. Eikä se ole mitään "erityisherkkyyttä", normaalia allergiaa vain, jota on tosi paljon.
- allerginen
Olen "työntekijän" kanssa samalla kannalla, koirat ja muut eläimet pois kouluista ja työpaikoilta, ei ne sinne kuulu.
- Freebird-75
Edelleen; oppilaitoksen olisi tullut näkövammaista opiskelijaa hyväksyessään tajuta, että opaskoira on välttämätön. Senhän sanoo normaali järkikin, ja ilmeisesti tätä järkeä ei ole ollut tai sitä ei ole käytetty kyseisenä ajankohtana. Kaikista naurettavinta on se, että tilanteen ongelmallisuuden huomatessaan oppilaitoksen edustaja on antanut tiedotusvälineille lausunnon, jossa opaskoiraa kuvataan pahimmillaan tappavaksi otukseksi näkeville - *naurunräkätystä*-! Eikö olisi ollut helpompaa ja fiksumpaa myöntää, että "emme ole ottaneet kaikkia asioita huomioon oppilasvalintaa tehdessämme, anteeksi"? Kylän juoruketjusta kuulin, että opaskoira olisi koittanut napata jotain talkkaria.. no, mikäli tämä pitää paikkansa, tiedoksi talkkarille ja muillekin, että opaskoiraa ei saa KOSKAAN häiritä sen työskennellessä eikä tyrkätä itseään liian lähelle lörpöttelemään, tuijottamaan tai rapsuttelemaan. Koira on duunissa ja yksin omistajaansa varten. Minulla herää tässäkin hässäkässä kysymys, kuinka yleissivistävässä oppilaitoksessa voidaan olla noin pöllöjä??
- lapukka
muuten en kyllä tiedä asiasta, enkä myöskään kommentoi kun siltä osalta, että ainakaan itselle ei ole tullut sellasta luppakorvalapukkaa eteen joka olisi jollain tavalla ihmiselle vaarallinen..
onhan ne kovia riehumaan välillä vapaalla ja innostuu uusista ihmisistä, mutta luulisin että opaskoirat on niin valkattuja ja koulutettuja ettei ne duunissa riehu...
jossain tv-illassa taisi olla keskustelua jostain peloista, meneekö vähän samaan sarjaan..
- koululaisenäiti
Asia olisi ratkaistavissa avustajan käytöllä koulussa, kuten joku jo aiemmin ehdottikin, se lienee ihan mahdollista tässä tapauksessa ? Silloin kaikki osapuolet olisivat tyytyväisiä. Ei eläimiä tosiaan pitäisi edes tilapäisesti päästää minkään koulun tai muun oppilaitoksen tiloihin. Sen verran jokaisen tulisi allergioista ja astmasta olla tietää.
- Asiaaseurannut
Silloin, kun oppilaitos on sokean henkilön hyväksynyt oppilaaksi, pitää edetä juuri niillä ehdoilla kuin on tarpeen. Eikö yleissivistävällä oppilaitoksella faktat pidä olla tiedossa, miten menetellään? Kun koira on nyt epätasapainossa, kuka sen nyt kouluttaa ja opettaa uudelleen? Voiko edes niin tehdä? Miten pärjää ao. henkilö, kun hän ei voi tukeensa eli koiraansa enää luottaa? Miltä ko. henkilöstä tuntuu, kun on kaamea härdelli noussut hänen opiskelustaan? Miksei oppilaitos kykene tätä ajattelemaan? Eikö tämän pitäsi olla oppilaitos johon voi luottaa ja jossa on hyvä olla?
Kuka on se, joka "faktatiedoillaan" kommentoi ko. tapausta Satakunnan Kansan kommenttiosiossa? Minulle ainakin tuli tunne, että joku oppilaitoksen sisältä kommentoi epämääräisesti oppilaitosta puolustellen? Tai ainakin jollain tavoin erittäin läheltä seurannut? On hyvin valitettavaa, ettei oppilaitoksen henkilökunta ole vaitiolovelvollinen? Ei tuntunut minustakaan lukijana hyvältä. Eikö tapahtuneessa ole ko. opiskelijalla jo kyllin kestämistä, ettei tarvitse oppilaitoksen enempää aiheuttaa "käryä ilmaan"? - koirakynnys
Satakunnan Kansan lehtitiedot ovat virheellisiä.
Sokealla on kaksi avustajaa ja joista toinen on koulun palkkaama.
Kahden avustajan ollessa saatavilla, niin tulee ihmetellä miksi tarvitaan yleensä opaskoiraa koulutyössä. Ei koira osaa käyttää laitteita joita opiskeluun tarvitaan ja on vain allergikkojen ja astmaisten vaivana ja pahentamassa näiden olotilaa.
Sokean opiskelu ei missään vaiheessa esty, koska hänellä on halutessaan aina käytössään kaksi avustajaa.
Koulu on järjestänyt sokean olotilat erinomaiseksi, kun vielä on koulu maksanut tilavan yksiön sokean käyttöön, kun toiset opiskelijat asuu kahden hengen huoneissa.
Ei pitäisi sokealla olla valittamista.
Opaskoiran käyttövaatimus koulun joka tiloissa on arvovaltakysymys ja halutaan vain alistaa muut aina koulun johtoa myöten.
Siksi asian on tehnyt julkiseksi muut kuin koulu. Käytetään julkisuutta lyömäaseena ja se tälläkin palstalla on hyvin nähtävissä.- sokeakiusaaja
Tälle samaiselle naiselle on tarjottu toista paikkaa jossa on muitakin sokeita mutta se ei käy. Pohjimiltaan hän on tullutkin vain tänne kiusaamaan ,kerjäämään huomiota ja sääliä. Perästä saattaa sitten tulla korvaus vaatimukset. Miksi Satakunnan Kansa ei tule paikanpäälle ja tutustu tähän naiseen ja tee oikaisua juttuunsa. Tämä nainen on kiusaaja . Miksi hän ei lähde sovinolla paikkaan jossa näitä näkövammaisia osataan käsitellä ja on paikat heidän koirilleen jo valmiina. Miksi hän yleensä tuli juuri tähän opistoon. Lähteekö hän seuraavaksi palo-opistoon Kuopioon.
- Freebird-75
.. nyt noi muutamat kommentit on kyllä suoraan K.pään "mä luulen-mä kuulin-mun kaveri tietää- mä luulen kuulleeni mun kaverin tietävän"- osastolta.. tässä pirun tuppukylässä asiasta nyt ei tiedä tarkkaan kuin näkövammainen oppilas ja koulun edustajat, et vois lopettaa ton länkyttämisen. Saamarin juoruämmät.
- Karpontoiota
Kyllä olis Karpolla tekemistä...oikein olis hykerryttävää nähdä kun oppilaitoksen rehtori vaivaantuneena puolustelisi opaskoiran käyttökieltoa...
- rttrt
Mielestäni rehtori on oikeassa, koiraa ei voi opiston tiloissa kuljettaa sisällä. Miksi tuo on noin vaikeata ymmärtää, näen tässä todella suurta vähättelyä allergikkojen ja astmaatikkojen vaikeuksia kohtaan, em. henkilö sairastuu varmasti, jos joutuu olemaan samoissa tiloissa koiran kanssa. Ja jos sokealla on muitakin opiskelumahdollisuuksia, miksi näitä ei voisi käyttää ? Yleensähän sokeat opiskelevat erityisoppilaitoksissa, missä tuo koirakin voi olla mukana.
- Paljonhyvästivaan
Vittuun Suomesta kaikki pako- ja vammaloiset!!!!!!!!!!!!!!!!!1
- autokorjaamo
Vain ja ainoastaan Satakunnassa ollaan änkyröitä ja käräytellään naapureita!
- Freebird-75
.."autokorjaamo" on oikeassa siltä osin, että ollaan änkyröitä :D .. naapureitakin käräytellään.. sitä tehdään tasaisesti kyllä joka tupputöppökylässä..
Rupesin tuossa kyllä pohtimaan itsekin, miten sitä allergikko-astmaatikko pärjääkään yhtään missään nykyään..? Itse opiskelen ja myös valmistun käsityöammattiin, jossa työskennellään kemikaalien, liuottimien, puun ja metallin sekä niiden aiheuttamien pölyjen kanssa.. No, satuin asumaan 2010-2011 hometalossa, jonka ansiosta minä ja koira (niin, mulla on perskutarallaa vielä koirakin, joka on voimakkaasti hilseilevä ja pölisevä sekin, eli näin ollen allergisoiva) sairastuttiin pahasti. Heti muutin pois kun oli mahdollista, mutta se oli jo myöhäistä. Kesti pari vuotta ennenkuin joku peruslääkäri tajusi ongelman, ja määräsi pysyvät allergiatabut, nenäsumutteen ja pahimmiksi ajoiksi miedoimman mahdollisen astmamölyn. Niillä mennään, vaikka joka kevät helvete siitepölyn takia, ja joka syksy ihan luonnossa ilmaantuvien homeitiöiden takia. Tukka lähtee edelleen päästä vaihtelevasti homealtistuman takia..
Tässä itse allergioiden kanssa painineena ja kanssaihmisten kanssa jutelleena, olen tullut siihen tulokseen, että lähes joka toinen ihminen on allerginen tai yliherkkä jollekin. Itse uskon sen olevan ravinnon ja lisä-aineiden aiheuttamaa, eikä sille toistaiseksi näy tässä maailmassa loppua.. Jouduin itse funtsimaan sairastuttuani, jäänkö pois haluamistani toiminnoista vai yritänkö sopeutua. Valitsin jälkimmäisen, koska mielestäni se on monelle aikuiselle tahtoasia. Lapsia ja e-rit-täin pahoja astmaatikkoja en toppuuttele tässä yhtään, heitä ymmärrän.. Eihän se sopeutuminen helppoa ole ollut, välillä joutunut olemaan pois koulustakin kun ollut väsymystä, voimakkaita flunssaoireita ja kaikki röörit tukossa.. Viime yö meni hirveässä kutinassa eikä nukkumisesta tullut mitään..
Satun tässä pohtiessani miettimään juurikin sitä, että erittäin monet rakennukset ja työympäristöt ovat nykyään täynnä vaikka mitä, ja tuossa aiemmin kirjoitelleen tavoin funtsin samaa, että mahdollisesti allergisilla ja yliherkillä tulee olemaan erittäin vaikeaa työelämässä selviytymisessä mikäli halutaan olla täysin oireettomia.. Sitten ollaan ympäristössä, jossa on koira ja siitä tulee iso powwow. Koiria kulkee myös julkisissa kulkuneuvoissa ja myös julkisissa tiloissa.. eli kysymys kuuluu; kumpi ihminen on enemmän oikeutettu tarvitsemiinsa olosuhteisiin? Sokea vai allergikko? Kumman "vaiva" on pahempi/vakavampi; allergikon vai näkövammaisen? Aika hyvin, jos joku tämän pystyy perustellusti määrittämään ilman, että syyllistytään syrjintään.
Mä ajattelen edelleen, että sokea oppilas tarvitsee koiraansa puhumattakaan siitä, että koira tarvitsee isäntäänsä/emäntäänsä ja työtä, johon se on koulutettu. Kai tämä sitten jonkun syrjintää on.. - noora-maria2
Liian paljon kyllä vähätellään allergikkojen ja astmaatikkojen tilanteita. Koira voi aiheuttaa pahoja oireita.
Sitä kyllä ihmettelen koulun puolelta,että miksi oppilasvalintaa tehtäessä ei ole otettu huomioon, että koira kulkee avustettavansa mukana. Vaikea kommentoida tapausta, kun ei tiedä yksityiskohtia. Mutta se tuli mieleen,että koira tuolla luokissa on myös turvallisuusriski. Opaskoirat ovat hyvin koulutettuja, mutta kuitenkin, se on eläin jolla on myös luontaiset vaistot. Ei voi olla 100% varma, ettei koira teekin äkkinäistä liikettä.
Opistolla on mm.sirkkeli, vannesaha, järkyttävän kuumia keramiikkauuneja...Jos koira ei ole kytkettynä, on liian iso riski, että se onkin yhtäkkiä esim.sirkkelillä työskentelevän jaloissa.
Kuten sanottu, tiedoissa liikaa aukkoja,että voisi sen paremmin kommentoida. Toivottavasti asiassa päästään kaikkia tyydyttävään ratkaisuun.- Ihmettelnmyös
Nimenomaan, miksi oppilaitos alkaa miettimään asioita vasta jälkeenpäin? Aika erikoista asianhoitamista. Silloin kun oppilas on hyväksytty opiskelijaksi, mennään eteenpäin. Varmasti tiedossa on koira ollut jo siinä vaiheessa. Tuskin tullut yllätyksenä?
- Entinen_opistolainen
Kukaan ei muuten ole vielä toistaiseksi ottanut huomioon, että opiston kädentaitolinjoilla käytettävät materiaalit ovat turvallisuusriski myös koiralle. Opiston kädentaitopuolen koulutuksiin kuuluu nimittäin esimerkiksi lasi- ja metallityöt. Molemmista materiaaleista irtoaa niitä käsitellessä leikkuujätettä, jota väkisinkin kulkeutuu lattialle. Koiran tassut voisivat täten olla kovilla.
Lisäksi ihmettelen myös omasta puolestani sitä, että miksei opisto ole huomioinut näkövammaa opiskelijavalinnassa? Toki monet tekniikat soveltuvat aivan yhtä hyvin myös näkövammaisille, mutta moninissa muissa näkövammainen ei kyllä pärjäisi, etenkään ilman avustajaa. Onkohan opistolla sitten oletettu/ymmärretty, että näkövammainen pärjäisi opinnoissaan vain hänelle hankitun avustajan ja keppinsä kanssa..?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406