Hallitus ja sitä tukeva kansa haluaa tehdä tarvittavat uudistukset, että työllisyys lisääntyy ja hyvinvoitiyhteiskunnan palvelut voidaan säilyttää.
Lopettakaa nyt se kaiken vastustaminen. Teillä on sitten 3 vuoden päästä mahdollisuus päästä mukaan jos sitten vielä korjattavaa löytyy.
Ja ainahan sitä korjattavaa on vanhassa talossa..
Nyt riittää SDP. Miehistykää
9
<50
Vastaukset
- VihattuSSS
Hallituspuolueiden kannatus tänään reilusti alle 50%, tai luultavasti hyvinkin paljon alle kun maalaisetkin jo osoittaa mieltään hallitusta vastaan.
- Miksi.olet.vihainen
Itse asiassa se ei ole viha mielenosoitus.
Se vain tuotiin näin tiedoksi.
Keskustalaiset järkevää väkeä, kuten jokainen huomasi, hillityn ja asiallisen kokoontumisen.
-maan selkärankaa, keskusta. Tukipilari, jota saa haukkuakkin, emme tykkää siitä pahaa. Jos pahapäivä tulee, moni asia ponnistaa keskustasta.
Koitetaan kaikki ottaa opiksi.
T: työteliäs keskustapuolueen väki - vastustaa.uutta
Haluamme vastustaa kaikkia uudistuksia
- jdvdbdkdkdk
Keskusta-oikeistolla lienee ollut, ja on tulevassakin mahdollista tipauttaa demarit joka ainoan ek-vaalien jälkeen oppositioon eu-aikana myös tulevassa. Kukkona tunkiolla ovat olleet viime 15 vuoden ajan Kepu ja Kokoomus. Pääministerinä voi 2019 jatkaa kepulainen tai vuorollaan kokoomuslainen. 2011 vaaleissakin sss olisi saatu pystyyn helposti, ei syntyny. 2019, 2023, 2027....ek-vaaleissa on mahdollisuus muodostaa oikeistojuntta, mikäli halua on. Jos ei yksistään sss-kannatus riitä apupuolueiksi kepu-ps-kok ottaa rkp:n ja kd:n...mahdollisesti myös vihreät.
- Näin.jatkunee
Suomi hyvällä tiellä, kun kommarit ja sosialistit vihreitten kanssa hallituksista ulkona.
Terve Suomi tulossa.
Ay liike saadaan vielä kuriin ja nuhteeseen. - ollaan.iloisia
Näin.jatkunee kirjoitti:
Suomi hyvällä tiellä, kun kommarit ja sosialistit vihreitten kanssa hallituksista ulkona.
Terve Suomi tulossa.
Ay liike saadaan vielä kuriin ja nuhteeseen.Ei saa ainakaan mitään uudistuksia tehdä mihinkään
- SAK_punikeilla
ainoa tavoite on päästä valtaan. Tärkein keino siihen on kaiken vastustaminen häikäilemättömästi.
- vastustamaan.kaikkea
Haluamme vastustaa uudistuksia
- jarrua
Jarrutamme kaikkea kehitystä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399286Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748179Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646019William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542453Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62159Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821795Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201738Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81595Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921519Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411418