Melperi: Olen perehtynyt naisten vaivoihin

V_Aivainen

Naisten vaivat ja voima

Mooseksen lain mukaan nainen oli kuukautisten aikana epäpuhdas seitsemän päivää ja myös se, joka tuona aikana kosketti häntä saati sitten makasi hänen kanssaan, tuli epäpuhtaaksi. Epäpuhtaus levisi myös vaatekappaleiden välityksellä, joten ei sopinut koskettaa mitään, minkä päällä nainen oli kuukautisten aikana istunut tai levännyt. Vanhaan aikaan myös Suomessa naista pidettiin kuukautisten aikana epäpuhtaana ja huonoa onnea tuottavana. Siksi nainen ei siinä tilassa saanut lähestyä kalanpyydyksiä tai aseita, ettei kala- tai metsästysonni olisi mennyt (Pelkonen 1931).

Kuukautisten syytä ei tietenkään tunnettu. Kuukautisia saatettiin pitää rangaistuksena syntiinlankeemuksesta mutta myös välttämättöminä, jotta naiseen kuukauden aikana kertynyt paha ja saasta pääsisi elimistöstä pois. Ehkä tämä selittää sen, miksi nainen oli kuukautisten aikana epäpuhdas.

Syntiinlankeemuksen vuoksi Herra teki myös raskauden vaivat suuriksi (1. Moos. 3:16): "Kivulla sinä olet synnyttävä lapsesi. Kuitenkin tunnet halua mieheesi, ja hän pitää sinua vallassaan." Ankaran kivulloiseksi ja vaaralliseksi synnytys Raamatussa kuvataankin. Labanin tytär Raakel, joka tuli lemmenmarjojen avulla raskaaksi, kuolee synnyttäessään poikaansa Benjaminia. Juuri ennen kuolemaansa Raakel antaa pojalleen nimen Benoni, joka merkitsee vaivan, tuskan poikaa. Raakelin kuoltua Jaakob muuttaa kuitenkin nimen Benjaminiksi, onnen pojaksi.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

        "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
        Maailman menoa
        739
        9297
      2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

        Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
        Maailman menoa
        374
        8202
      3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
        Maailman menoa
        164
        6053
      4. William ja Sonja Aiello ERO

        Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
        Kotimaiset julkkisjuorut
        54
        2467
      5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

        Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
        Kotimaiset julkkisjuorut
        6
        2167
      6. Se siitä sitten

        Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
        Ikävä
        82
        1799
      7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

        Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
        Kotimaiset julkkisjuorut
        20
        1744
      8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

        Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
        Kotimaiset julkkisjuorut
        9
        1619
      9. Ihastumisesta kertominen

        Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
        Ihastuminen
        92
        1525
      10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

        Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
        Maailman menoa
        441
        1422
      Aihe