Oon masennuksen takii terapiassa ja ylipäänsä hoidossa, pian ois taas aika psykiatrille lääkityksiin liittyen ja mietin, pitäiskö mun puhua oikein kunnolla syömisestäni ja syömishäiriöepäilystäni.
Mä olen yläasteelta saakka kausittain ahminut paljon kaikkea makeaa, nyt oon lukiossa viimistä vuotta. Oonkin ehtinyt lihoa aika huimasti ja tää tolkuton ahmiminen on siihen ainakin iso osasyy. Koitan rajoittaa sitä lihomista oksentamalla, mutta en tosiasiassa oksenna kaikkea ruokaa pois, sillä se on niin vaivalloista ja saa mahahapot nousemaan suuhun. Joskus en ees jaksa tehdä mitään ahmimiskohtaukseni jäljiltä, vaan lähinnä makaan sängyssä ja koen suunnatonta itsevihaa.
Joskus onnistun laihduttamaan hieman, usein en ollenkaan. Mutta dietit ynnä muut lisää vaan pakonmaista ruuan ajattelua ja ellei ne onnistu "täydellisesti", mulla ei oo motivaatiota jatkaa niitä. Siispä laihdutusinto lakkaa nopeasti, jos epäonnistun kerrankin ja alan taas ahmia. Toisaalta koitan rajoittaa syömistä muutenkin aina satunnaisesti syömällä vähän päivän-pari ja jättämällä aterioita väliin.
Mun paino ahdistaa mua aivan hirveästi ja tunnen usein itseni huonovointiseksi, jos vain katson itseäni peilistä liian tarkkaan. Oon tällä hetkellä painoindeksin mukaan "merkittävästi ylipainoinen" ja koen itseni aivan epäonnistuneeksi jo sen takia. Ahmiminen myös voimistaa jo masennuksen takia päässä pyöriviä itsemurha-ajatuksia ja toisaalta tulee semmonen voimaton olo sen syömisen suhteen, että ei jaksa tehdä sille enää mitään ja paras asia, mitä saattaisin tehdä, olis tappaa itsensä, kun oon muutenkin niin epäonnistunut kaikessa.
Mitä mieltä ootte? Kuulostaako tää joltain syömishäiriöltä?
Mä olen yläasteelta saakka kausittain ahminut paljon kaikkea makeaa, nyt oon lukiossa viimistä vuotta. Oonkin ehtinyt lihoa aika huimasti ja tää tolkuton ahmiminen on siihen ainakin iso osasyy. Koitan rajoittaa sitä lihomista oksentamalla, mutta en tosiasiassa oksenna kaikkea ruokaa pois, sillä se on niin vaivalloista ja saa mahahapot nousemaan suuhun. Joskus en ees jaksa tehdä mitään ahmimiskohtaukseni jäljiltä, vaan lähinnä makaan sängyssä ja koen suunnatonta itsevihaa.
Joskus onnistun laihduttamaan hieman, usein en ollenkaan. Mutta dietit ynnä muut lisää vaan pakonmaista ruuan ajattelua ja ellei ne onnistu "täydellisesti", mulla ei oo motivaatiota jatkaa niitä. Siispä laihdutusinto lakkaa nopeasti, jos epäonnistun kerrankin ja alan taas ahmia. Toisaalta koitan rajoittaa syömistä muutenkin aina satunnaisesti syömällä vähän päivän-pari ja jättämällä aterioita väliin.
Mun paino ahdistaa mua aivan hirveästi ja tunnen usein itseni huonovointiseksi, jos vain katson itseäni peilistä liian tarkkaan. Oon tällä hetkellä painoindeksin mukaan "merkittävästi ylipainoinen" ja koen itseni aivan epäonnistuneeksi jo sen takia. Ahmiminen myös voimistaa jo masennuksen takia päässä pyöriviä itsemurha-ajatuksia ja toisaalta tulee semmonen voimaton olo sen syömisen suhteen, että ei jaksa tehdä sille enää mitään ja paras asia, mitä saattaisin tehdä, olis tappaa itsensä, kun oon muutenkin niin epäonnistunut kaikessa.
Mitä mieltä ootte? Kuulostaako tää joltain syömishäiriöltä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei!
Kuulostaahan tuo epänormaalilta, ja siksi suosittelenkin ottamaan asian puheeksi siellä lääkärillä. Kertominen helpottaa ahdistusta kummasti. :) Joten ole siis rohkea ja avaudu!
Lisäksi tekstisi paljastaa mahdollisen syyn ahmimisellesi. Paastoat, sitten taas ahmit. Sitten olet dieetillä, ja keho on taas nälässä. Kokeile syödä säännöllisesti ja riittävästi. 5 kertaa päivässä.
Uskon, että jos kerrot lääkärillesi pulmastasi, hän saattaa ehdottaa sinulle ravitsemusterapeuttia. Ja jos hän ei ehdota, suosittelen että sinä ehdottaisit. Näin sinulle saataisiin tehtyä oma henkilökohtainen ja sinun tarpeisiisi räätälöity ruokavalio.
Itselläni tilanne on vähän täällä toisessa ääripäässä, sillä minun tulisi saada painoa lisää. En siis osaa samaistua täysin tilanteeseesi, mutta yhtä lailla se ateriasuunnitelma helpottaisi sinunkin elämääsi. :)
Jos kynnys avun hakemiseen on vielä liian suuri, voit toki kokeilla muuttaa syömistäsi itsekin. Syö kolmen tunnin välein jotakin. Ravitsemussuositusten mukaan. Juo aterioiden välissä vettä, niin mahdollinen jano ei naamioidu nälän tunteeksi, mikä vaikeuttaisi ruokarytmin noudattamista.
Jos kerrot lääkärillesi tuosta, se olisi kaikinpuolin hyvä juttu. En tunne sinua, mutta epäilen ahmimisen taustalla olevan jotakin sellaisia tunteita, mitä yrität tukahduttaa ahminnalla. Kun saat niitä tunnelukkoja auki ammattilaisen kanssa, ahmiminen voi hävitä tai ainakin vähentyä. Saat uusia keinoja käsitellä tunteita muuta kuin syöminen.
Tsemppiä! Uskon, että pääset eroon ongelmastasi ja saat vielä painosi kuriin. Olet vahva!
Kiitos kannustavasta viestistä :) Taidan tosiaan ottaa asian puheeksi lääkärin kanssa ihan kunnolla, jospa se tästä hieman selkeytyis ja saisin jotain apua tähän ruoan kanssa tappeluun.