Tuleeko tapahtumaan vientiyritysten (lue isot pörssiyritykset) tahto, eli tehdäänkö Suomen malli, eli kilpailukykysopimus toiselta nimeltään yhteiskuntasopimus.
Päättävätkö vientialojen liitot tulevat työehdot ja jääkö julkinen sektori itsehallinto- ja sotealueineen tulevaisuudessa surkeasti alipalkatuksi? Miten huolehditaan ostovoimasta, jotta suomalaisilla on varaa ostaa suomalaisia tuotteita?
Miten kilpailukykysopimusta vaadittaessa osinkoja jaetaan 11 miljardia? Osinkokarnevaaleista tulee erikoisen mahtavat laman aikana kuten vuoden 2007 laman aikana ja nykylaman aikaan.
Työnantajat vaativat heikennyksiä työehtoihin, kun vienti ei vedä muka korkeiden palkkojen vuoksi. On esitelty tuottavuuden kehitystä, valitettu heikkoa kilpailukykyä ja huonoja talouden näkymiä ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITON EK:n kannalta.
Kuitenkin tiedetään, että
- Suomessa yhteisöverotus on EU-maiden toiseksi edullisin, yritysveroa on laskettu 7 %
- Pääomatuloihin kohdistuvia veroja kerätään Suomessa 4,5 miljardia vähemmän kuin keskimäärin muissa vanhoissa EU-maissa
- Yritystuet ja yritysten saamat veroedut ovat Suomessa omaa luokkaansa, jopa jotkut yitykset vastustavat ylisuuria yritystukia koska ne vääristävät kilpailua eivätkä innosta tuotekehitykseen tai uusiin innovaatioihin
- Työsuhteet ovat muuttuneet lyhyiksi pätkätöiksi ja kymmenet tuhannet matalapalkkaiset tai osa-aikatyöntekijät eivät tule palkallaan toimeen vaan tarvitsevat yhteiskunnan tukea
- Rikkaiden verosuunnittelu on maan tapa ja varallisuusvero on kokonaan poistettu
Suomalaiset hakevat puutteellisen ja vaikeasti hahmotettavan, sirpaleisen toimeentulotuen vuoksi ruokaa leipäjonoista tai EU:n jakamaa ilmaista ruokaa.
Kun isojen vientiyritysten kilpailukyky asetaan hyvinvointiyhteiskunnan sijaan kärkitavoitteeksi, se merkitsee suuria tuloeroja: voittajia ovat vientiyritysten osakkeiden omistajat (osinkokarnevaalit), vientiyritysten johtajat (optiot, osakkeet, eläkkeet) ja vientiyritysten koulutetut ammattyöntekijät... köyhtyjiä ovat julkisen sektorin pätkä- ja muut matalapalkkatyöläiset, eläkeläiset, yksinhuoltajat, opiskelijat... jotka jo nyt joutuvat käymään ruokajonoissa. Myös uusi, täysin tulottomien luokka laajenee entisestään.
Miksi vientiyritykset, jotka jakavat ennätysosingot, vaahtoavat kilpailukyvyn perään... ja miksi hallituksen ja työntekijäjärjestöjen pitäisi huolehtia kilpailukyvystä, kun yritykset eivät sitä itse tee? Suomen malli tulee RUOTSIN MALLISTA. Ruotsissa vientialan liitot sopivat työvoimakustannusten kasvulle posenttimääräisen katon, jota muut alat noudattavat. Palkankorotuksista ja muiden työehtojen muutoksista päätetään eri alojen kesken tai yrityksissä paikallisesti, Ruotsissa medbestämmande laget'in mukaan ja Suomessa Yhteistoimintalain mukaan.
Ennenkuin Suomeen tuodaan mitään Ruotsin mallia, olisi YT-laki, vuosikymmenten takaa, päivitettävä ajan tasalle. Alun perin Ruotsin "myötä- tai kanssamääräämislaki " oli demokraattisempi työntekijöiden kannalta. YT-lakia käytetään Suomessa irtisanomiseen ja lomauttamiseen tuotannollisista jaa taloudellisista syistä ilman työntekijöille maksettavia irtisanomiskorvauksia (kuten esim. Saksassa).
Miksi vientiyritykset eivät hoida kilpailukykyään kuntoon vaan vaativat sitä palkansaajilta?
No kun sitä ei tarvitse tehdä. Suomessa kok-kepu-perSu-hallitus huolehtii siitä, että palkansaajilta joko leikataan tai sitten palkansaajat leikkaavat IHAN ITSE niin sanotun kilpailukyvyn vuoksi.
Etlan tutkimuksen mukaan yritykset eivät käyttäneet VEROTUKEA tutkimus- ja kehitystoiminnalle. TUKIJÄRJESTELMÄSSÄ yritykset olisivat voineet vähentäät tutkimus- ja kehitystoiminnan palkkakuluja kahteen kertaan tuloksestaan.
Verotukea käytti uosina 2013 ja 2014 vain noin 800 yritystä.
Vaatiiko Suomen kilpailukyky muutakin kuin työntekijöiden työehtojen heikennyksiä ja palkkojen jäädytyksiä? Nykyisen hallituksen yhteiskunta/kilpailukysopimuksen mukaan ei.... porkkana olisi verojen vähennys... eli veroprogression kautta hyvätuloisten verotuksen vähennys?
Kilpailukyky vaatisi - ei vain palkansaajien työehtojen heikennyksiä, vaan
- työvoiman koulutusta robotiikkaa ja kehittyvää vientitoimintaa varten
- työajan lyhentämistä ja työaikapankin tehokasta käyttöä (itsepalveluyhteiskunta)
- itseohjautuvien työryhmien osaamisen hyödyntämistä
- tutkimuksen ja kehitystoiminnan veroetujen tehokasta käyttöä (muutkin kuin 800 yritystä)
- eläkeiän alentamista ja hyvin koulutetun nuorten työntekijöiden työllistämistä
- pääomatulojen oikeudenmukaista verotusta - jotta investointi- tutkimus- ja kehitystukia voidään myöntää
- osinkotulojen verotusta siten, että yritykset sijoittavat voittojaan yritystoimintaan eivätkä siirrä niitä veroparatiiseihin
Suomen ei kannata ottaa mallia RUOTSIN MALLISTA, joka ei ole onnistunut Ruotsissakaan, etenkin kun tiedetään, että Ruotsi ei ole EMU-maa (Ruotsi määrää kruunustaan ja devalvaatioistaan) ja Ruotsissa yritysdemokratia on Suomea edistyneempi.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Onko se talkootyötä, jos vain palkansaajapuoli tinkii omista, jo saavutetuista eduistaan. Hallitus ilmoittaa luopuvansa leikkauksista, jos palkansaajat vähentävät palkkojaan ja tekevät pitempää työaikaa. Hyvähän se on hallituksen kiristää leikkausuhkalla, kun hallituksessa ei ole palkansaajapuolueiden ministereitä.
SAK:n ja sen liittojen tulee huolehtia jäsenten edunvalvonnasta, ei heikentää työehtoja eikä hyväksyä Elinkeinoelämän keskusliiton vaatimia heikennyksiä. Kilpailukyky-hokema on menneen ajan muisto, johon vieläkin näköjään nykyaikanakin vedotaan. Sitä ei perustella, miksi kilpailukyky olisi heikentynyt ja mikä merkitys on palkkojen alentamisella ostovoimaan, vientiponnisteluihin tai tuleviin eläkkeisiin, jotka taitetun indeksin takia ovat heikentyneet vuosien saatossa.
Palkkakustannukset ovat pieni osa yrityksen kokonaismenoista itsepalvelu-yhteiskunnassa, jossa robotit korvaavat ihmistyövoimaa.
Kannattaa selvittää, miksi vienti ei vedä ja miten yritystuet ja veroedut vaikuttavat tuotekehitykseen ja investointeihin. Pitäisikö yritytuet sitoa työllistämiseen ja keskittyä isojen pössiyritysten sijaan pieni- ja keskisuurten yritysten tukemiseen ja kehitysapuun.
Yritystuet ja maataloustuet poistettava heti!
Nyt se on tutkittu: yritystuista 70 prosenttia on turhaa!!!
Ensi viikolla kansantaloustieteen tohtoriksi Jyväskylässä väittelevä Anu Tokila osoittaa väitöskirjassaan, että valtaosa yritystuista on turhaa.
Yritysten menestystä ja yrittäjien tuloja yritystuilla voi parantaa, mutta tutkimuksen mukaan yli kaksi kolmannesta tuetuista hankkeista on sellaisia, että ne olisivat toteutuneet ilman julkista tukeakin.
Vuosina 2000-2004 investointi- ja kehittämishankkeille myönnetystä tukimäärästä tämä turhan tuen osuus oli jopa yli 70 prosenttia.
Tulos kertoo Tokilan mukaan tukijärjestelmän tehottomuudesta. Turhan tuen riski on suurempi pitkään toimineilla ja isommilla yrityksillä.
”Turhan yritystuen myöntämistä voitaisiin vähentää aluekohtaisilla ohjeistuksilla kansallisten myöntöohjeiden sijaan. Tämä tukee EU:n alueellista agendaa 2020, jonka korostaa politiikkatoimien paikkakohtaista räätälöintiä. Myös tuettavien yritysten tarkemmalla valikoimisella voitaisiin pienentää turhan yritystuen määrää. Tällöin esiin nousevat suuremman riskin hankkeet, joita ei voida toteuttaa ilman julkista tukea, Tokila suosittelee.
Tähän kun lisätään vielä maataloustukien tehottomuus, päästäänkin jo sellaiseen rahamäärään, jolla voisi maksaa velat pois ja palata jälleen hyvinvointimaaksi.
Kriittiseen tarkasteluun tulisi ottaa ainakin maatalous- ja yritystuet, sekä erilaiset avustukset ja verovähennykset koskien milloin mitäkin toimintaa.
Jotain tilanteesta kertoo se, että elinkeinoelämä itsekin vaatii valtion maksamien kahden miljardin euron yritystukien leikkaamista ja järkeistämistä. Yli sata tahoa myöntää yli tuhatta eri yritystukea, joiden parissa työskentelee jopa 5000 byrokraattia. Miten leikkauspyyntöön vastasi valtio? Ministeri Pekkarinen teetti selvityksen, jonka mukaan tukia ei oikeasti tarvitse leikata.
Väitös: Yritystukia valuu hukkaan
kelle yritykselle ei "ilmainen raha" kelpaisi, jos sitä kerran on tarjolla?
“Yritystuet ovat veronmaksajien rahojen tuhlaamista ja ne synnyttävät uusien työpaikkojen sijaan
ainoastaan lisää byrokratiaa ja hyväveliverkostoja. Ihmisten tulisi voida itse jakaa
yritystukea ostamalla niiden yritysten tuotteita ja palveluita mitä itse haluavat,
sen sijaan, että virkamies tekee tämän päätöksen heidän puolestaan.”
http://www.talouselama.fi/uutiset/ny...turhaa/a669458
http://www.tietokone.fi/uutiset/2007...s_tyollisyytta
Suomen luokitus luottomarkkinoilla putoaa AAA:sta A:han, jos hallitus rapauttaa suomalaisten kuluttajien ostovoiman. Yhä useammat suomalaiset hakevat ruokansa leipäjonoista ja yhä useammat elävät toimeentuloturvan varassa johtuen suurtyöttömyydestä, leikkauksista ja korkeista asumiskustannuksista. Suomalaisilla ei ole varaa ostaa suomalaisia tuotteita, joten niitä ei valmisteta kotimaahan eikä ulkomaille vientiä varten. Tuloerot kasvavat eikä köyhien lapsilla ole varaa opiskella. Niin sanotusta yhteiskuntasopimuksesta palkan alennuksineen ja hallituksen lupaamalla, rikkaita suosivalla verotuksella tulee TULOEROSOPIMUS. Ministeri Kataisen aikainen verojen alennus vaikutti veroprogression kautta siten, että parhaita palkkoja saaneiden verotus väheni eniten. Pian näemme kannattavatko SAK kaikki liitot, kuten EK vaatii, TULOEROSOPIMUSTA ja yhteiskunnan kahtiajakoa tosirikkaisiin (veroparatiiseihin osinkoja ja yritysten myyntivoittoja vieviä) sekä pienituloisiin, köyhiin ja täysin tulottomiin.
Mistä tämä talouden alas-ajo alkoi?
Kun Nokia myytiin siitä kokoomus hallitus seurasi kädet ristissä
Tekemättä mitään eivät pystyneet turvaamaan insinööreille töitä näille jotka saavat hyvää palkkaa mutta maksavat korkeat verot.
Sillä hetkellä verotulot romahti.
Sitten muutkin yritykset aloittivat ulos marssit ja tulot mitä syntyi myynnistä ohjattiin veroparatiiseihin ulos Suomen verottajan ulottumattomiin.
Nyt työntekijöitä syytetään ja vaaditaan tekemään orjatyötä kaikki sosiaaliturva ajetaan alas ja tehdään lisää työttömiä ja verotulo pienenee entisestään.
Paitsi yhdelle se oli virhe...se oli virhe,,,!,,,,,,!
Suomalaiset yrittäjät ovat niin kehnoa porukkaa ettei heidän yrittämistouhut menestyisi missään maassa ei edes veroparatiisissa vaikka sinne onkin kova tunku tekemään tappiollista puuhailua.
Aina sama surkea vinkuna "tämä ei nyt kannata kun työvoima on niin kallista joka paikassa".
Te ette edes osaa ryhdistäytyä kunnon yrittäjiksi. Kyllä yrittäminen vielä on kannatavaa puuhaa kun yrittäjällä on terve pää mukana.
Jatkuva vinkuminen kaikesta ei ole terveen merkki.
Markkinoilla pärjää kun on kunnon tuotteet ja palvelut. Tästä se lähtee ja on aina lähtenyt. Unohtakaa jatkuva kaikesta vinkuminen.
Jos yrityksellänne on väärät tuotteet ja palvelut se ei kannata edes tukitoimin edes veroparatiisissa. Tuettu yritystoiminta ei ole reilua.