Tällä luennolla käsittelemme temperamenttityyppiä, joka on erittäin ulospäinsuuntautunut ja lämmin, sekä yleensä luonteeltaan viehättävä, ja usein myös fyysisesti viehättävä, mikä yhdistettynä hänen luontaiseen karismaansa ja tunteellusuuteensa aiheuttaa valtavasti ongelmia tässä aikakaudessa, jota elämme. Tämä kuvaus selittää kaikkien niiden käytöstä, joissa tämä luonnetyyppi on joko vallitsevana, tai piilevänä. Sekä miehiä että naisia löytyy tämän ihmistyypin edustajista.
Sanottakoon vielä se ennen kuin aloitamme, että luonnetyyppi saadaan geeneissä, ja kukaan ei voi muuttaa syvältä biologiasta ja alitajunnasta kumpuavaa temperamenttia, joka ohjaa kaikkea käytöstä halusimme tai emme. Se vaikuttaa siis käyttäytymisen sävyihin, rytmiin, nopeuteen, energiatasoihin, jne. Se ei siis ohjaa ihmisen vapaata tahtoa. Se kertoo vain luonteen sävellajin, ja aaltopituudet.
Tämä lämmin, myötätuntoinen ja osallistuva luonne on erittäin suosittu ja rakastettu. Hänellä on paljon ystäviä, ja heikkoutena hänellä on taipumus seksuaaliseen promiskuiteettiin, eli kukasta kukkaan hyppelemiseen. Hänen tunnemaailmansa on herkästi ja vieläpä erittäin nopeasti syttyvä, minkä vuoksi hän on varsinainen sarjaihastuja. Tässä vaiheessa täytyy korostaa, että ratkaisevaa on, kuinka paljon henkilössä on tätä temperamenttia. Henkilö, jossa on tätä luonnetta 80% on hyvin erilainen kuin henkilö, jossa tätä luonnetta on 40%.
Tämän henkilön heikkoutena on pinnallisuus, jota muut kritisoivat. Henkilö saattaa herkistyä kritiikille, mistä seuraa ongelmia. Hän unohtaa ihmisiä ja asioita helposti. Poissa silmistä, poissa mielestä pätee häneen. Jälleen kerran luonteen esiintymisen voimakkuus ratkaisee paljon. Ne, joilla jokin toinen tyyppi on määräävässä asemassa, voivat olla hyvinkin ajattelevia ja uskollisia.
Tämäntyyppinen ihminen ei ole kovin syvällinen ajattelija. Hän on spontaani, levoton ja huono keskittymään. Hän nauttii vaihtelusta. Hän jaksaa leikkiä ja pelehtiä vaikka kuinka paljon kodin leikissä tilanne vaihtelee, mutta monotoniseen työhön hän ei tämän kurittomuutensa vuoksi kykene. Hän myöhästelee ja unohtaa lupauksiaan.
Hän on huoleton, toiveikas ja elää hetkessä. Hän suuttuu herkästi, mutta unohtaa vihansa nopeasti, eli ei ole pitkävihainen toisin kuin muut ulospäinsuuntautuneet luonteet. Tämä luonne on taipuvainen jekkuiluun ja pilailuun, eikä hän ota mitään kovin vakavasti. Hän on impulsiivinen toiminnan ihminen. Aina menossa. Impulsiivisuuden ja levottomuuden huonona puolena on taipumus sotkea asiat aivan totaalisesti. Ongelmistaan hän selviää kuin koira veräjästä viehätysvoimansa avulla, kunnes tulee se hetki jolloin ei enää selviä. Silloin hän rupeaa rehelliseksi ja yrittää muuttaa elämänsä suuntaa, ja saattaa jopa onnistua. Mikä onni!
Estottomana luonteena hän pyrkii miellyttämään muita ja onnistuu pyrkimyksessään melkein aina. Hänen lukuisiin huonoihin puoliinsa kuuluu se, että hän levottomana luonteena saattaa äkillisesti muuttaa käytöstään miellyttävästä kammottavaksi. Niin käy, jos häntä loukataan. Hän loukkaantuu helposti herkkyytensä vuoksi.
Hän on hyvä flirttailemaan, ja haavoittaa ujompia ja arempia ihmisiä sillä, että antaa ymmärtää olevansa vakavasti kiinnostunut, mikä onkin siinä mielessä totta, että hän huumaantuu herkästi vastakkaisesta sukupuolesta. Siinä vaiheessa kun hän kiinnostuu jostain uudesta ihmisestä, joka on yhtä ihmeellinen ja ainutlaatuinen, jätetty loukkaantuu syvästi. Jälleen kerran tulee muistaa että luonnetyypin esiintymisen voimakkuus ratkaisee kuinka räikeää tämä käytös on.
Tämä henkilö rakastaa juhlimista. Hän on varsinainen bilehile ja sosiaalisuutta vuoksi juhlien keskipiste. Mikäli henkilö on luonteeltaan vaurioitunut, eli jossain määrin häiriintynyt, häntä voi kuvata narsistiksi. Kovemmat ekstrovertit ovat enemmän psykopaattisia ja laskelmoivia mikäli ovat häiriintyneitä.
Vaikka tämän tyypin edustajat ovat itsekeskeisiä ja lukuisilla tavoilla epätäydellisiä, ovat he kuitenkin anteliaita, muötätuntoisia ja vilpittömiä, vaikka heidän levottomuutensa tulkitaan usein laskelmoiduksi tekopyhyydeksi. Sitäkin voi olla, mikäli heissä on myös kovempia temperamenttipiirteitä. Esimerkiksi USA:n presidentinvaaleissa on esillä suorasukaisen karismaattinen ja yllättävän suosittu henkilö, joka on myös brutaali ja kova, sekä sen vuoksi menestynyt elämässään.
Nuorena tämän tyypin ihmisestä odotetaan menestyjää. Hän ei pärjää niin hyvin kuin odotetaan, mutta tyypillistä on, että viehätysvoimansa vuoksi kaikki ovet aukeavat hänelle. Hän voi tosin yhtä nopeasti sulkea ne ovet. Hän vetää puoleensa hyvin herkkiä, ujoja ja älykkäitä henkilöitä, kuten taiteilijat ja muusikot. Hänet löytää itsensäkin usein viihdemaailmasta, sillä hän on attraktiivinen ja miellyttävä.
Voi vain kuvitella, mitä on suhde tällaisen impulsiivisen ja arvaamattoman henkilön, ja hänen aremman kumppaninsa välillä. Referoimani teorian mukaan suhde harvoin onnistuu, mikäli impulsiivinen osapuoli on mies.
Psykologian luento numero 2.
50
<50
Vastaukset
- KysymystäPsykologille
Mikä on sellainen luonnetyyppi joka on ujo, arka, vihaa esiintymistä, syvällinen ja pohdiskeleva.oikeudentuntoinen, tempperamenttinen, toinaan taas rohkea ja puhelias, mutta vihaa esiintymistä, ei ihastu helposti, flirttailee hyvin ja tahtoessaan saa vieteltyä toisen aika helposti? Realisti, herkkä, leikkisä ja huumorintajuinen, mutta myöskin masennukseen taipuva syyllistyjä joka kantaa koko maailman syntejä harteillaan? Luonnehditaan liian kiltiksi ja toisinaan liian suoraksi ja aluksi kuva voi tulla pinnallisesta, mutta todellisuudessa syvällinen ajattelija
Levoton, kärsimätön, bilehile. Toisinaan suuttuu herkästi ja toisinaan ei mistään ja toisinaan on pitkävihainen ja toisinaan ei
vastakohtien sekoituksia täynnä ja vastakkain asetteluja- tuotatuota
Mikä tuosta on luonnettas ja mikä depiksen oireita?
- Sykologialoittaja_ite
Usein, hyvin usein ihmisessä onkin kahta täysin vastakkaista luonneryyppiä. Siinä on paljon etuja, koska ihminen pääsee hyödyntämään molempien suomia hyviä puolia, eivätkä ääripäät korostu hänen luonteessaan.
Kuvaamassasi luonteessa voi olla 20-40% sitä luonnetyyppiä, jota kuvaan aloituksessa. - KysymystäPsykologille
tuotatuota kirjoitti:
Mikä tuosta on luonnettas ja mikä depiksen oireita?
Siis.. ujo ja arkuus on tempperamenttipiirteitäni ollut syntyjään, mutta masennuksen aikana laskee itseluottamus yleensä pohjiin. Kuuluu sairauden oireisiin ja silloin kun itseluottamus on pohjissa näyttäytyy ujous ja arkuus enemmän minussa. Itseluottamus kun on terveellä tasolla niin yleensä olen rohkeampi.
Puheliaisuus vaihtelee myös sen mukaan onko mulla henkisesti paha olla. Jos tekee mieli itkeä ei huvita puhella paljoa. Kun on hyvä olla juttelen enemmän.
Matala ärsytyskynnys on tyypillisiä masennus oireita,. samoin kuin levottomuus, keskittymisvaikeus ja kärsimättömyys
Herkästi syyllistyminen on masennuksen oire. Toiset lievittää pahaa oloaan alkoholilla ja biletyksellä joten sekin on tavallaan masennus oire, jos syy takana on pahan olon lievitys.
Eli osittain "luonteeni" on valheellinen koska sitä osittain ohjailee masennusoireet jotka peittoaa "todellisia" luonteeni piirteitä. Siis masennus oireet ja oma luonteeni sekoittuvat keskenään ja syntyy vastakkain asetteluja kun oma luonne on vastakkainen kuin sitten se sairaus oire.
Myöskin väsymys tai kipeys aiheuttaa sitä että toisinaan suuttuu helpommin ja toisinaan ei. Toisinaan on leikkisä ja toisinaan ei. Toisinaan on suora ja ja toisinaan ei.
Tahdolla on myös paljon asiaan tekemistä. Toisinaan ei halua olla kiltti ja toisinaan haluaa. Toisinaan ei halua ajatella syvällisesti ja toisinaan haluaa. Toisinaan ei halua ottaa muita huomioon ja toisinaan haluaa.
Minusta ihminen on tahdon ja monen eri vaikuttimen kautta oikestaan hyvinkin muuttuva ja erittäinkin monimutkainen kokonaisuus - Sykologialoittaja_ite
KysymystäPsykologille kirjoitti:
Siis.. ujo ja arkuus on tempperamenttipiirteitäni ollut syntyjään, mutta masennuksen aikana laskee itseluottamus yleensä pohjiin. Kuuluu sairauden oireisiin ja silloin kun itseluottamus on pohjissa näyttäytyy ujous ja arkuus enemmän minussa. Itseluottamus kun on terveellä tasolla niin yleensä olen rohkeampi.
Puheliaisuus vaihtelee myös sen mukaan onko mulla henkisesti paha olla. Jos tekee mieli itkeä ei huvita puhella paljoa. Kun on hyvä olla juttelen enemmän.
Matala ärsytyskynnys on tyypillisiä masennus oireita,. samoin kuin levottomuus, keskittymisvaikeus ja kärsimättömyys
Herkästi syyllistyminen on masennuksen oire. Toiset lievittää pahaa oloaan alkoholilla ja biletyksellä joten sekin on tavallaan masennus oire, jos syy takana on pahan olon lievitys.
Eli osittain "luonteeni" on valheellinen koska sitä osittain ohjailee masennusoireet jotka peittoaa "todellisia" luonteeni piirteitä. Siis masennus oireet ja oma luonteeni sekoittuvat keskenään ja syntyy vastakkain asetteluja kun oma luonne on vastakkainen kuin sitten se sairaus oire.
Myöskin väsymys tai kipeys aiheuttaa sitä että toisinaan suuttuu helpommin ja toisinaan ei. Toisinaan on leikkisä ja toisinaan ei. Toisinaan on suora ja ja toisinaan ei.
Tahdolla on myös paljon asiaan tekemistä. Toisinaan ei halua olla kiltti ja toisinaan haluaa. Toisinaan ei halua ajatella syvällisesti ja toisinaan haluaa. Toisinaan ei halua ottaa muita huomioon ja toisinaan haluaa.
Minusta ihminen on tahdon ja monen eri vaikuttimen kautta oikestaan hyvinkin muuttuva ja erittäinkin monimutkainen kokonaisuusKuvaat sisäänpäinkääntynyttä, eli introverttia temperamenttia, jolla on taipumus masennukseen. Kaikilla niillä, joilla on introvertteja piirteitä, on taipumus masennukseen aina sen mukaan miten paljon introverttiutta on luonteessa. Temperamenttiin jota kuvaat liittyy älyllisyys, herkkyys, syvällisyys, eli voimakkaat tunteet myös, esteettisyys ja ihanteellisuus. Siihen kuuluu myös herkästi loukkaantuminen, ajoittainen syrjäänvetäytyvyys, eli se ettei koe tarvitsevansa seuraa niin paljon kuin ulospäinsuuntautuneet luonteet. Introvertti ei tarvitse ihmisten seuraa niin paljon kuin ekstrovertit, vaikka molemmat nauttivat ihmisistä.
- KysymystäPsykologille
Mites sitten selität tällaiset väittämät masennukseen taipuvaisista luonteista?
Onko nämä jokin persoonallisuustyyppi vai kasvatuksellisen trauman peru?
"Myös muilla kuin masennukseen taipuvilla ihmisillä voi olla samanlainen pelko siitä, että vihan ilmaisu johtaa eroon, mutta erityisesti monilla masennukseen taipuvilla."
"Voimakas eron pelko liittyy myös riippuvuusongelmiin. Masennus laukeaa usein avioeron, töistä eron, eläkkeelle lähdön, ym. seurauksena. Toisaalta masennukseen taipuvainen hakee ihmissuhteissaan pysyvyyttä ja jatkuvuutta ollen itse luotettava ja lojaali kumppani. "
" ....masennukseen taipuvaisen ongelmana on liiallinen kiltteys, kyvyttömyys puolustaa omia etujaan ja aggression kääntäminen itseään vastaan..."
" Jos työtoverisi pahoittaa mielensä masentunut ratkaisu on kokea syynä olevan se, ettei osannut ottaa huomioon työtoverin tarpeita kanssakäymisessä, kun taas ei-masentunut ratkaisu on nähdä syy työtoverin omissa puutteissa ja toiminnassa. Toisten syyttäminen on aggression kohdistamista ulospäin, mikä masennukseen taipuvaiselle on vaikeaa. "
"Masentunut ei syytä muita, vaan itseään, eikä halua omilla kärsimyksillään häiritä muita tai aiheuttaa muille vaivaa omilla ongelmillaan. "
"Masennukseen taipuvaisen syyllisyydentunnot liittyvät myös hänen muihin luonteenpiirteisiinsä, kuten tunnollisuuteen, luotettavuuteen, vastuuntuntoisuuteen, korkeaan moraaliin ja rehellisyyteen."
"Masennukseen taipuvaisen strategiana on tehdä työ mahdollisimman hyvin, jotta asiakas tai työn valvoja olisi tyytyväinen eikä työstä tule "nokan koputtamista"."
"Masennukseen taipuvaisella persoonalla taas on vaikeuksia aggressiivisesti puolustaa itseään, hän välttää konflikteja ja pyrkii minimoimaan asiakkaan tai työn valvojan tyytymättömyyden."
http://tiedostamaton.net/masennussyyt.html
"Masennukseen taipuvaiset ihmiset ovat yleensä pidettyjä ja suosittuja koska he suuntaavat vihan ja kritiikin yleensä itseensä ja ovat avuliaita ja uhrautuvia. "
" Masentuneilla persoonilla on yleensä ongelmana liian korkea tavoitetaso, liian vaativa superego, eli masennukseen taipuvainen on harvoin tyytyväinen tavanomaiseen suoritukseen työssä. Samalla hänen on vaikea ottaa kiitosta vastaan työstään, sillä kiitos ja kehut eivät osu tunteisiin, jos kehun saaja ei itse ole tyytyväinen työhönsä ja tavallaan odotakin tunnustusta" - Sykologialoittaja_ite
KysymystäPsykologille kirjoitti:
Mites sitten selität tällaiset väittämät masennukseen taipuvaisista luonteista?
Onko nämä jokin persoonallisuustyyppi vai kasvatuksellisen trauman peru?
"Myös muilla kuin masennukseen taipuvilla ihmisillä voi olla samanlainen pelko siitä, että vihan ilmaisu johtaa eroon, mutta erityisesti monilla masennukseen taipuvilla."
"Voimakas eron pelko liittyy myös riippuvuusongelmiin. Masennus laukeaa usein avioeron, töistä eron, eläkkeelle lähdön, ym. seurauksena. Toisaalta masennukseen taipuvainen hakee ihmissuhteissaan pysyvyyttä ja jatkuvuutta ollen itse luotettava ja lojaali kumppani. "
" ....masennukseen taipuvaisen ongelmana on liiallinen kiltteys, kyvyttömyys puolustaa omia etujaan ja aggression kääntäminen itseään vastaan..."
" Jos työtoverisi pahoittaa mielensä masentunut ratkaisu on kokea syynä olevan se, ettei osannut ottaa huomioon työtoverin tarpeita kanssakäymisessä, kun taas ei-masentunut ratkaisu on nähdä syy työtoverin omissa puutteissa ja toiminnassa. Toisten syyttäminen on aggression kohdistamista ulospäin, mikä masennukseen taipuvaiselle on vaikeaa. "
"Masentunut ei syytä muita, vaan itseään, eikä halua omilla kärsimyksillään häiritä muita tai aiheuttaa muille vaivaa omilla ongelmillaan. "
"Masennukseen taipuvaisen syyllisyydentunnot liittyvät myös hänen muihin luonteenpiirteisiinsä, kuten tunnollisuuteen, luotettavuuteen, vastuuntuntoisuuteen, korkeaan moraaliin ja rehellisyyteen."
"Masennukseen taipuvaisen strategiana on tehdä työ mahdollisimman hyvin, jotta asiakas tai työn valvoja olisi tyytyväinen eikä työstä tule "nokan koputtamista"."
"Masennukseen taipuvaisella persoonalla taas on vaikeuksia aggressiivisesti puolustaa itseään, hän välttää konflikteja ja pyrkii minimoimaan asiakkaan tai työn valvojan tyytymättömyyden."
http://tiedostamaton.net/masennussyyt.html
"Masennukseen taipuvaiset ihmiset ovat yleensä pidettyjä ja suosittuja koska he suuntaavat vihan ja kritiikin yleensä itseensä ja ovat avuliaita ja uhrautuvia. "
" Masentuneilla persoonilla on yleensä ongelmana liian korkea tavoitetaso, liian vaativa superego, eli masennukseen taipuvainen on harvoin tyytyväinen tavanomaiseen suoritukseen työssä. Samalla hänen on vaikea ottaa kiitosta vastaan työstään, sillä kiitos ja kehut eivät osu tunteisiin, jos kehun saaja ei itse ole tyytyväinen työhönsä ja tavallaan odotakin tunnustusta"Taipumus masennukseen johtuu rikkaasta ajatus-, ja tunnemaailmasta, mikä kuuluu introverttiin luonteeseen, kuten myös passiivisuus. Jos kielteiset ajatukset pääsevät vallalle tällaisessa mielessä, se johtaa kielteisiin tunteisiin, kuten pelkoon ja masennukseen lopulta. Tunteet seuraavat ajattelua.
- linkistäsi
KysymystäPsykologille kirjoitti:
Mites sitten selität tällaiset väittämät masennukseen taipuvaisista luonteista?
Onko nämä jokin persoonallisuustyyppi vai kasvatuksellisen trauman peru?
"Myös muilla kuin masennukseen taipuvilla ihmisillä voi olla samanlainen pelko siitä, että vihan ilmaisu johtaa eroon, mutta erityisesti monilla masennukseen taipuvilla."
"Voimakas eron pelko liittyy myös riippuvuusongelmiin. Masennus laukeaa usein avioeron, töistä eron, eläkkeelle lähdön, ym. seurauksena. Toisaalta masennukseen taipuvainen hakee ihmissuhteissaan pysyvyyttä ja jatkuvuutta ollen itse luotettava ja lojaali kumppani. "
" ....masennukseen taipuvaisen ongelmana on liiallinen kiltteys, kyvyttömyys puolustaa omia etujaan ja aggression kääntäminen itseään vastaan..."
" Jos työtoverisi pahoittaa mielensä masentunut ratkaisu on kokea syynä olevan se, ettei osannut ottaa huomioon työtoverin tarpeita kanssakäymisessä, kun taas ei-masentunut ratkaisu on nähdä syy työtoverin omissa puutteissa ja toiminnassa. Toisten syyttäminen on aggression kohdistamista ulospäin, mikä masennukseen taipuvaiselle on vaikeaa. "
"Masentunut ei syytä muita, vaan itseään, eikä halua omilla kärsimyksillään häiritä muita tai aiheuttaa muille vaivaa omilla ongelmillaan. "
"Masennukseen taipuvaisen syyllisyydentunnot liittyvät myös hänen muihin luonteenpiirteisiinsä, kuten tunnollisuuteen, luotettavuuteen, vastuuntuntoisuuteen, korkeaan moraaliin ja rehellisyyteen."
"Masennukseen taipuvaisen strategiana on tehdä työ mahdollisimman hyvin, jotta asiakas tai työn valvoja olisi tyytyväinen eikä työstä tule "nokan koputtamista"."
"Masennukseen taipuvaisella persoonalla taas on vaikeuksia aggressiivisesti puolustaa itseään, hän välttää konflikteja ja pyrkii minimoimaan asiakkaan tai työn valvojan tyytymättömyyden."
http://tiedostamaton.net/masennussyyt.html
"Masennukseen taipuvaiset ihmiset ovat yleensä pidettyjä ja suosittuja koska he suuntaavat vihan ja kritiikin yleensä itseensä ja ovat avuliaita ja uhrautuvia. "
" Masentuneilla persoonilla on yleensä ongelmana liian korkea tavoitetaso, liian vaativa superego, eli masennukseen taipuvainen on harvoin tyytyväinen tavanomaiseen suoritukseen työssä. Samalla hänen on vaikea ottaa kiitosta vastaan työstään, sillä kiitos ja kehut eivät osu tunteisiin, jos kehun saaja ei itse ole tyytyväinen työhönsä ja tavallaan odotakin tunnustusta"Tuo oli aika kaameeta lukea.
" Tällaisen eron pelon voisi ajatella syntyvän tilanteessa, jossa pienen lapsen hoitaja ei salli lapsen vihan ilmaisuja, vaan reagoi niihin torjuvasti. Todennäköisemmin kuitenkin on kyse siitä, että tällainen lapsen vihan tunteen ja yhdistyminen hylkäämisen pelkoon on syntynyt tilanteessa, jossa lapsi on jo jäänyt yksin ja tuntee kiukkua juuri yksin jäämisestään.
Joka tapauksessa lapsi on tilanteessa, jossa hän on vanhempansa armoilla, heikkona ja avuttomana olentona, jonka ainoa mahdollisuus on nöyrtyä, pelata vanhempien ehdoilla ja riipiä rakkautta niistä tilanteista, joissa se on mahdollista.
Kun lapsi on tilanteessa, jossa se ei voi kohdistaa kiukkuaan vanhempaansa, kiukku kohdistuu itseensä ja lapsi alkaa etsiä syyllistä, ei vanhemmastaan, vaan itsestään. Tämä voi olla selityksenä niille voimakkaille itsesyytöksille, syyllisyydentunteille ja itsensä huonoksi ja arvottomaksi kokemisen tunteille, jotka ovat tyypillisiä masennukselle.
Vaikka lapsi kokee vanhempansa epäluotettavaksi ja pettymyksiä aiheuttavaksi, hän ei uskalla ilmaista kielteisiä tunteitaan vanhemmalle, vaan voi kehittää eräänlaisen "valeminän", joista pettymyksen odotukset ja niihin liittyvä viha on siivottu näkymättömiin. Tällainen "valeminä" on se puoli, jonka näemme ulospäin aikuisestakin masennukseen taipuvasta ihmisestä. Pettymysten kohdatessa "valeminä" sortuu, ja kiukun, epätoivon ja itsesyytösten voimakkaat tunteet murtautuvat mieleen, mutta masentunut kantaa nämä tunteet yksin pystymättä ilmaisemaan niitä toisille. Samalla tavoin, kuin hän on lapsena peittänyt kielteiset tunteensa vanhemmaltaan, voi hän aikuisena eristäytyä tai koteloitua omaan tuskaansa kykenemättä saamaan helpottavaa tunnekontaktia lähellä olevaan ihmiseen. " - KysymystäPsykologille
Minun kasvatukseeni ainakin kuului kovuus, tunteettomuus ja kovat keinot ja mitä siitä kasvatuksesta sitten tuli lopputuloksena? Vois siis olla perää...
- nähty_on
Kuvailit vanhaa ystävääni. Etunimessä neljä kirjaista, sukunimi alkaa E:llä. Hän on juuri tuollainen hyväksikäyttäjä! Hylkää ystäviä ja vaihtaa miehiä lennossa. =(
- Sykologialoittaja_ite
Niin, siihen se menee usein niillä. Toisaalta sotkevat elämäänsä niissä leikeissä.
- missyourvoice
Mielenkiintoista. Voisin itse lähteä jollekkin psykologian luennolle, mutta niihin pääsevät varmaan vain alan opiskelijat.
- Sykologialoittaja_ite
Siksipä tarjoan näitä virtuaaliluentoja!
- missyourvoice
Tämähän on vallan mainiota. Missäs saa sitten käydä tenttimässä?
- Sykologialoittaja_ite
missyourvoice kirjoitti:
Tämähän on vallan mainiota. Missäs saa sitten käydä tenttimässä?
Tenttejä ei järjestetä, koska tämä on itseopiskelua virtuaalisesti.
- missyourvoice
Sopii minulle, kannatan itseopiskelua. Mutta nyt, kautta Maslowin tarvehierarkian, aion juoda iltakaffit :)
- Sykologialoittaja_ite
missyourvoice kirjoitti:
Sopii minulle, kannatan itseopiskelua. Mutta nyt, kautta Maslowin tarvehierarkian, aion juoda iltakaffit :)
Se valvottaa yöllä! Nukkuminen on myös tärkeää, ellet sitten nuku kofeiinista huolimatta.
- missyourvoice
Välillä huolet valvottaa, mutta yleensä nukun kohtuu hyvin. Iltakaffe ei haittaa eikä valvota, sydänsurut kylläkin.
- missyourvoice
Itse asiassa nyt aion mennä piakkoin nukkumaan. Öitä ja kauniita unia :)
- Takarivintyttö
Aplodit luennoitsijalle.
Aha, ohjelmassa näköjään seuraavaksi väliaika: kahvia ja pullaa.
Olikin jo vähän nälkä.
Lopuksi kokemusasiantuntijan puheenvuoro: "Teoriasta käytäntöön - ihastuneen miehen näkökulma".
Taidan siirtyä eturiviin.- Sykologialoittaja_ite
Harkitsen juuri että jaksaisiko tehdä tänään vielä kolmannen luennon yhdestä toisesta luonnetyypistä. Ei välttämättä jaksa...
- Terveenpaperit
Sykologialoittaja_ite kirjoitti:
Harkitsen juuri että jaksaisiko tehdä tänään vielä kolmannen luennon yhdestä toisesta luonnetyypistä. Ei välttämättä jaksa...
Harkitsen juuri uskallanko kertoa itsestäni tämän enempää. Ei huvittaisi saada diagnoosia.
- Sykologialoittaja_ite
Terveenpaperit kirjoitti:
Harkitsen juuri uskallanko kertoa itsestäni tämän enempää. Ei huvittaisi saada diagnoosia.
Ihmisen pitää nähdä kasvotusten, jotta oikean diagnoosin voi tehdä. En muutenkaan koko ajan analysoi ihmisten luonteita. Osaan niin läpeensä hyvin tämän hyvän teorian, että pystyn käden käänteessä vääntämään muutamat luennot.
- pääkeskus
Minkä takia joku edes opiskelee psykologiaa? Ymmärtääkseen ihmisiä/itseään? Auttaakseen vai manipuloidakseen muita?
- Sykologialoittaja_ite
Mielenkiinnosta. Se selittää maailmaa ja paljastaa salaisuuksia.
- jokinprojisio
Eikö maailmassa ole muuta kuin ihmisten ajatuksia? Onko kaikkeus pään sisällä?
- Sykologialoittaja_ite
jokinprojisio kirjoitti:
Eikö maailmassa ole muuta kuin ihmisten ajatuksia? Onko kaikkeus pään sisällä?
Ajatukset ovat merkittäviä. Mitä ihminen ajattelee, sitä hän on.
- 884314998u
"Ymmärtääkseen ihmisiä/itseään? Auttaakseen" Kun ymmärtää paremmin erilaisia käyttäytymismalleja niin mielenterveysongelmiin sairastuminen vähenee merkittävästi(siis itsellä) se sitten riippuu henkilöstä että käyttääkö tietoja ja taitoja auttaakseen vai tuhotakseen. Myöskin yhteiskunnalle psykologia on tärkeää koska ainakin toistaiseksi lähes kaikki pyörii ihmisen aivojen ja psyyken varassa, eli psykologiaa voisi kutsua öljyksi joka voitelee yhteiskunnan isot rattaat.
- niinpäniinkin
jokinprojisio kirjoitti:
Eikö maailmassa ole muuta kuin ihmisten ajatuksia? Onko kaikkeus pään sisällä?
Niin..... Kun maailma nähdään, kuullaan ja hahmotetaan ja hahmottuu ihmisen pään sisällä, niin sielläkö se sitten oikeastaan onkin. Sellaisena, millaiseksi aivomme sen muovaavat. Jokaisella vähän erilaisena.
- enoovarma
Onko meitä olemassakaan?
- Sykologialoittaja_ite
884314998u kirjoitti:
"Ymmärtääkseen ihmisiä/itseään? Auttaakseen" Kun ymmärtää paremmin erilaisia käyttäytymismalleja niin mielenterveysongelmiin sairastuminen vähenee merkittävästi(siis itsellä) se sitten riippuu henkilöstä että käyttääkö tietoja ja taitoja auttaakseen vai tuhotakseen. Myöskin yhteiskunnalle psykologia on tärkeää koska ainakin toistaiseksi lähes kaikki pyörii ihmisen aivojen ja psyyken varassa, eli psykologiaa voisi kutsua öljyksi joka voitelee yhteiskunnan isot rattaat.
Tämän teorian avulla pystyy vain ymmärtämään ihmisiä. Ketään ei voi sen avulla muuttaa. Ihmisen luonne ei muutu, vaikka hän tuntisi itsensä. Sellainen ihminen on.
- Kieroinentie
Eikä paljasta salaisuuksia. Propagandaa koko touhu.
- Sykologialoittaja_ite
Ei ole, vaan ihan faktaa. Temperamentteja käsitellään yliopistoissakin.
- Mustavalkoistamista
Sykologialoittaja_ite kirjoitti:
Ei ole, vaan ihan faktaa. Temperamentteja käsitellään yliopistoissakin.
Vaikka käsiteltäisiin eduskunnassa, samaan säästöpakettiin ei voida sijoittaa kaiikia kohteita ja päälle kirjoitetaan kohde.
- sillävissiin
Aivan oikein. Temperamentteja ja psykologiaa luetaan yliopistossa omana tieteenalanaan, aivan kuin myös esimerkiksi kasvatustieteiden yhteydessäkin ja on niitä varmasti useampia lukenut. Näissä jutuissa täällä mukana on paljon hömppä, hömppääkin.
- Sykologialoittaja_ite
sillävissiin kirjoitti:

Ei juurikaan ole hömppää. Se voi siltä vaikuttaa, mutta tarkempi tutustuminen muuttaa näkemyksen.
Sitäpaitsi yksi luonne on vielä kokonaan käsittelemättä.
- missyoutooforever
Rakas luennon pitäjä.Nyt vasta huomasin sinut.Maslowin mainitseminen herätti minut.Se tarvehierahkia on tosi tärkeä meille kaikille.Sinulle ja minulle.Aina.
- Kiitokset
Erittäin mielenkiintoista luettavaa !
- LisääLuentoja
Yhtyn tähän kommentiin. Koska seuraava luento pidetään?
- toivomuksena
Seuraavina aiheina vois olla penkkiurheilu, hurmostila, kansallistunne.
- Sykologialoittaja_ite
Seuraava luento saattaa tulla koska vain. Olkaa kuulolla!
- omanapako
Lyhyenä analyysinä voisin sanoa, että noita psykologijuttuja ja itseään analysoiva ihminen on aikamoisen narsistinen, tosin itse en jaksanut lukea paljon alkua pidemmälle. Mitäpä jos tutustuisit ennemmin joidenkin muidenkin ihmisten ajatuksiin ja tuntemuksiin.
- analysointia
Narsisti ei ole kovin itsetietoinen. Ei osaa katsella itseään eritellen piirteitään ja ollen itsetietoinen. Hänen itsetuntomus on hyvin huonoa ja siitä johtuu kateellisuus ja julmuus muita kohtaan.
Analysointi on ongelman pilkkomista pienempiin osiin eli esim. oman katkeruutensa pilkkominen niin että ymmärtää lopulta oman tunteensa syyt syvemmin. Jos ei ymmärrä on vaan katkera ja syytää ilkeyttään toisiin. Juuri niin kuin sinä teet. Et taida ymmärtää itsekään miksi sinun piti tuollainen ilkeä latteus tähän kirjoittaa? Et taid aymmärtää miksi se tunne mikä sinulla nyt on sinulle syntyi? Et osaa analysoida eli pilkkoa omia tunteitasi pienempin osiin jotta alat ymmärtää itseäsi?
Sinulal on vain tunne joka on ärsytys tai vain epämieluisa inhon tunne. Iso palikak jonka synnystä et tiedä miksi se sinulle tulee. Pyörität palikkaa ja haluat heittää sen aiheuttajaa kohti ja vahingoittaa sitä sillä mutta et taida itsekään ymmärtää miksi niin haluat tehdä? - omanapako
En viitsi ruveta väittelemään kanssasi asiasta, josta tiedän kyllä jonkun verran, mutta jätän asian enemmät vatvomiset suuremmille asiantuntijoille. En myöskään puhunut täydestä narsistista vaan narsistisista piirteistä, joita liiallisella itseensä tuijottelulla on. Turhaan minun tunteitani yrität analysoida tässä, tietämättä niistä sen enempää.
- TurpakiinniINISIÄ
omanapako kirjoitti:
En viitsi ruveta väittelemään kanssasi asiasta, josta tiedän kyllä jonkun verran, mutta jätän asian enemmät vatvomiset suuremmille asiantuntijoille. En myöskään puhunut täydestä narsistista vaan narsistisista piirteistä, joita liiallisella itseensä tuijottelulla on. Turhaan minun tunteitani yrität analysoida tässä, tietämättä niistä sen enempää.
Nraisti hakkaa , kiusaa, on katkera, lyttäävä, kateellinen ääröttömän mustasukkainen, manipuloiva, itse pahuus mutta milloinkaan ei ymmärrä omia tunteitaan. Hän heijastaa tunteet toisiin. Jos hän on katkera hän väittää toisen oleva koska ei pysty hyväksyyn tunnetta itsessään.
Joten turpa tukkoon - omanapako
Korjaus: ei narsisti välttämättä ole fyysisesti väkivaltainen. Välttelisin noita diagnooseja noin niinkuin muutenkin.
- Sykologialoittaja_ite
En suinkaan edusta kaikkia niitä luonteita, joista täällä luennoin. :)
En ainakaan täysin. - Sykologialoittaja_ite
Luennolla käsittelin myös tätä narsisti-teemaa. Et ilmeisesti lukenut sinne saakka. Kehoitan lukemaan koko tekstin ennen kuin tuomitsee sen.
- Sykologialoittaja_ite
Mielenkiintoista. Luento ei ole kuvaus itsestäni. Edustan kyseistä tyyppiä korkeintaan jossain määrin erään toisen dominoivan temperamenttini lisäksi.
Hassua että luentomateriaali kuitenkin herätti myös vihan tunteita. Nämä ihmistyypit ovat oikeasti olemassa ja joku on saattanut kärsiä heidän vuokseen.
Tein luennon myös aktiivisesta temperamentista. Kohta joku väittää että sekin on kuvaus itsestäni. Hehehe. Ihan hyvä vaan. En ainakaan paljastu. :) - husdphdfsp
no ethän kuvaillut kuin 99 prosenttia kaikista ihmisistä. nyt seuraavaksi varmaan se miksi ihmiset käyvät kakalla osa 6001.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406