Tia Kiuru kommentoi nohevana Axl Smith-kohua

tapahtumajuontaja-Tia

Tia, kyllä me valitettavasti muistamme, että kävit tyrkyllä Voice of Finland-kisassa!

"Seksinauhoja ja salarakkaita"

"Koko suomi kohisee tapaus Axl Smith:istä, joka pidätettiin vain vähän aikaa sitten epäiltynä seksinauhojen luvattomasta kuvaamisesta. Olen seurannut tapausta puolella silmällä ja ristiriitaisin tuntein. Tuntuu, että mitä enemmän asiaa kaivelen ja luen, sitä enemmän minuun patoutuu sitä surullisen kuuluisaa ”paskan makua” kielen ja kitaläen väliin. Samaan aikaan mielipide asiasta muuttuilee. Kun luen epäillyn puolustuspuheenvuoroa, nousee esille sympatia. Ymmärrys. Halu ymmärtää ja jatkaa eteenpäin ilman että toiselle koituu huomattavia urallisia vahinkoja. Tekee mieli lakaista asia maton alle. Kun luen uhrin kertomuksen, nousee pintaan epäreiluuden tunne. Naisten välinen kunnioitus toisiaan ja itseään kohtaan -”noin meille ei saa tehdä.”"

"Ennenkuin aloin kirjoittamaan tästä, yritin miettiä kaksi, kolme, jopa neljä kertaa että kannattaako minun. Nämä ovat asioita joissa totuuden tietävät ainoastaan asianomaiset sekä toivottavasti onnistuneen tutkinnan myötä myös virkavalta. Me kaikki olemme siinä asiassa ulkopuolisia ja saatamme sanomisillamme tehdä paljon enemmän pahaa, kuin hyvää."

"Tuntuu uskomattomalta että muutama kuukausi sitten seisoin tämän kyseisen herran haastateltavana The Voice of Finlandissa, autuaan tietämättömänä siitä, mitä mies puuhailee kotioloissaan. Vaikuttiko Axl ihmiseltä joka tietoisesti loukkaisi (seksi) kumppeitaan, vaikuttiko hän mielestäni rikolliselta ? Ei. Ainoa vaikutelma joka minulle Axl Smith,istä jäi mieleen, oli että hän on työnsä opettama, rautainen ammattilainen. Tapahtumajuontajana saatoin ainoastaan ottaa miehestä mallia."

"Tosiasia kuitenkin on että vaikken tuolloin haastateltavan ollessa tiennyt mitä Axl tekee omassa elämässään, niin nämä teot olivat jo tapahtuneet. Mikäli Axl smith todetaan syylliseksi epäilyihin, hän oli toiminnastaan huolimatta oma yksityinen itsensä että myös loistava juontaja. Nämä kaksi asiaa eivät rajaa toisiaan pois, mutta toinen näistä vaikuttaa toiseen huomattavissa määrin. Negatiivisesti."

"Tämä viikko on ollut media-alalla siinä mielessä käänteentekevä, että olemme saaneet lukea paljon seksipaljastuksia lööpeissä. Salarakaskuvioita (voi ei, eikö tämä tuhruinen touhu koskaan lopu?) sekä suuren julkisuudenhenkilön seksielämän karuja paljastuksia. Kumpaakan ”keissiä” en itse purematta niele taikka hyväksy. Enkä usko että näin tekee kovin moni muukaan. Olipa kyse kenestä hyvänsä, toivoisin ennenkaikkea että seksielämät voisivat vuonna 2016 jäädä yksityisiksi. Nauhoittamattomiksi, retostelemattomiksi, yksityisiksi asioiksi. On kunnioitettava yksityisyyttä, olipa se oma taikka seksikumppanin. Kenelläkään ei ole oikeutta jakaa tällaisia tietoja toisesta ihmisestä. Tai pitää sellaisia palasia yhteisistä öistä, joita ei alunperin luovutettu sinun huomaasi."

"Sellaista ei voi antaa eteenpäin tai pitää, mitä sinulle ei koskaan annetukaan."

Lähde: https://blogbook.fi/tiakiuru/seksinauhoja-ja-salarakkaita/

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • EI-JATKOON

      Allu - Unicefin Hyväntahdonlähettiläs vm 2008 (Apua, vatsaa koskee nauramisesta)

      Pakottaakohan Allun rannetta ja peukaloa pahasti ? Pian on käsi lastassa. Ihme, että on pystynyt mikkiä kädessään pitämään. Ai mut, eihän se pystynytkään. Mikki roikkuikin sieltä katosta.

      Rasitusvamma.

      On se yksinkertainen. Ja on se ruma. Mikä urpo !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      275
      2875
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      47
      2280
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      347
      1987
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      113
      1717
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      105
      1644
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1365
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1307
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1243
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      55
      1179
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      77
      1151
    Aihe