Ihanat asuinsijat

I_Hana

Psalmi 84 tunnetaan Koran lasten psalmina. Se kuvaa osaltaan Israelin kansan vaellusta erämaassa. Osa kansasta oli noussut kapinaan johtajiaan Moosesta ja Aaronia vastaan. Korah joukkoineen opetti, että koko kansa on pyhä. Tällainen opetus ei ollut Jumalan mielen mukaista. Neljännessä Mooseksen kirjassa kirjoitetaan, kuinka Jumala rankaisi Korahin joukkoja (4. Moos. 16:32).
Luther kirjoittaa psalmin 84 esipuheessa, kuinka psalmissa kuvataan Jumalan seurakunnan asumista ja sen ihanuutta. Ne, jotka pysyivät kuuliaisina Jumalan äänelle, iloitsivat Jumalan seurakunnasta.

Jumalan seurakunta

Jo Vanhan liiton ajan matkamiehet näkivät uskon kautta Jumalan seurakunnan, pyhällä vuorella olevan Herran Siionin, jossa Jumala antaa täydellisen kirkkautensa paistaa (Ps. 50:2). Profeetta Jesaja katseli Uuden liiton seurakuntaa, jossa ”aukenevat sokeiden silmät ja kuurojen korvat avautuvat”. Murhe ja huokaus ovat kaukana, ja Herran vapaiksi ostamat kantavat päänsä päällä ikuista iloa. (Jes. 35:5, 10.)

Nämä profeettojen ennustukset ovat toteutuneet. Tälläkin ajalla Jumalan seurakunta on vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä (Room. 14:17).

Jumalan sanassa kehotetaan arvostamaan seurakunnan kokoontumisia ja kuulemaan, mitä Henki seurakunnalle sanoo. Apostoli Paavali kirjoitti Jumalan seurakunnasta myös perheenä: ”Te ette siis ole enää vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät. Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Herra Jeesus.” (Ef. 2:19–20.)

Seurakunnan ihanuus

Jumalan seurakunta on aina ollut taisteleva seurakunta maan päällä. Psalmi 84 kuvaa, kuinka Koran lapset kilvoittelivat ja tekivät uskon matkaa taistelujen keskellä. He pitivät kallisarvoisena omakohtaista uskoa ja asumista Jumalan seurakunnassa. He lauloivat: ”Kuinka ihanat ovat sinun asuinsijasi, Herra Zebaot. Sillä lintu on kodin löytänyt ja pääskynen pesäpaikan, jossa se kasvattaa poikasensa. Miten onnellisia ovatkaan ne, jotka saavat asua sinun huoneessasi! He ylistävät sinua alati.” (Ps. 84:3–4.)

Tälläkin ajalla Jumalan lapset iloitsevat omakohtaisesta uskosta Jumalan seurakunnan keskellä. Viinipuuvertauksessaan Jeesus opetti omakohtaisen uskon ja Kristuksen ruumiin, Jumalan seurakunnan, välistä yhteyttä: ”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Joka ei minussa pysy, on kuin irronnut oksa: se heitetään pois ja se kuivuu.” (Joh. 15.) Jeesuksen vertauksen mukaan oksan elämä riippuu siitä, onko yhteys runkoon ehyt ja kunnossa. Saamme rukoilla, että Jumalan seurakunta näkyisi meille aina rakkaana ja kalliina.

Jumala antaa täydellisen kirkkauden paistaa seurakunnassaan. Profeetta Sakarja näki seurakunnan esikuvana kultaisen kynttilänjalan, jonka päällä oli malja ja seitsemän lamppua. Jumala on antanut seurakunnassaan meille kaiken, mitä tarvitsemme. Meiltä ei puutu mitään.

Kilvoituksen matkalla

Koran lapset luottivat ja turvasivat elämässään ja uskon kilvoituksessaan Jumalan huolenpitoon: ”Jumala on turvamme ja linnamme, auttajamme hädän hetkellä. Sen tähden emme pelkää, vaikka maa järkkyy ja vuoret vaipuvat merten syvyyksiin. Herra Sebaot on kanssamme, Jaakobin Jumala on turvamme.” (Ps. 46:1–2, 7.) ”Parempi on päivä sinun esipihoissasi kuin tuhat päivää muualla” (Ps. 84:10).

Koran lasten kokemukset voivat olla tuttuja myös tämän ajan Jumalan lapsille. Joskus voimme tuntea, kuinka matka käy kuin ”itkun laakson” lävitse. Uskomisen ilon keskellä voi olla murheita, elämän ristiriitoja ja epäilyksiä. Kuitenkin Jumala on auttanut. Jumalan avaamat mahdollisuudet ovat usein alkaneet siitä, mihin omamme ovat loppuneet.

Turvanamme on Jumalan armovaltakunta, josta kuuluu lohdutuksen sana ja ennen kaikkea evankeliumin ilosanoma syntien anteeksiantamuksesta. Saamme rukoilla, että etsivä ihminen löytäisi Jumalan valtakunnan ja pääsisi iloitsemaan omakohtaisesta uskosta. Se vie kerran iankaikkiseen elämään taivaassa. Jumalan sanassa luvataan, että etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
        Maailman menoa
        164
        6075
      2. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

        Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
        Kotimaiset julkkisjuorut
        20
        1748
      3. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

        Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
        Kotimaiset julkkisjuorut
        11
        1646
      4. Ihastumisesta kertominen

        Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
        Ihastuminen
        92
        1533
      5. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

        Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
        Maailman menoa
        441
        1426
      6. Ässät lähtivät eri teille

        Tämä on ilonpäivä 😁
        Kotimaiset julkkisjuorut
        113
        1140
      7. Oon mä susta mustasukkainen

        Mä tunnustan. Olen aina vähän jollain tapaa ollu susta mustis. Tottakai, koska rakastan sua. Mutta mustiskin vain terveellä tavoin. Ihan luonnollista
        Mustasukkaisuus
        150
        984
      8. Sohvi blörf

        Siellä se taas keekoilee kaupungilla ja kuvailee viattomia opiskelijoita instaansa. Kuvaa nyt vaan omaa tissivakoo ja bebaa jätä muut rauhaan ettei t
        Kotimaiset julkkisjuorut
        106
        831
      9. Jättäkää tuo Lumio nyt jo rauhaan!

        Mihinkään tuo avaus katosi? Säälittävää touhua kertakaikkiaan, harvoin tänne mitään kirjoittelen mutta tämä touhu alkaa mennä jo yli hilseen. Hävetkää
        Kauhava
        26
        742
      10. Rakas rakas rakas

        Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Oot kaikkeni sä ihana m
        Ikävä
        65
        664
      Aihe