Jouko Pihon sanoma: Suunta

Suunta

Ihminen päätyy lopulta sinne, mihin suuntaan hän on menossa. Samoin kansakunnat löytävät itsensä sieltä, minne päin on koko ajan suunnistettu.

Suomen suunta on väärä. Sen tien päässä on tuho.

Suomen tulee tehdä täyskäännös ja vaihtaa kulkusuuntansa päinvastaiseksi.

Näin tuleekin tapahtumaan, ei tämän hallituksen aikana, mutta myöhemmin.

Suomi tulee lähtemään täysin eri linjoille kuin muut maat.

Vain yksi maa maailmassa tekee saman ratkaisun kuin Suomi, nimittäin Israel. Suomi ja Israel tulevat kulkemaan valtavirrasta poiketen omaa itsenäistä tietään.

Tämä Suomen ja Israelin kohtalonyhteys on ylhäältä määrätty

11

84

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tulin.hyvälle.mielelle

      "Ihminen päätyy lopulta sinne, mihin suuntaan hän on menossa."
      - J.Piho

      Tää on hyvä. Arjen komiikkaa.

      Tuota saa ilmeisesti lainata?

      • Saa lainata sillä ehdolla, että et laita J. Piho vaan Jouko Piho. En minä ole mikään Jii vaan Jouko.


    • uijuituotaJoukoa

      "Jos Luoja suo ja viritteillä olevasta uudesta kansanliikkeestä tulee jotakin todellista, esim. uusi puolue, ja jos se puolue on v. 2015 vaaleissa suurin puolue, niin mikäli minä olisin siinä vaiheessa sen puolueen puheenjohtaja, niin minusta voisi tulla v. 2015 Suomen pääministeri."

      http://hikipedia.info/wiki/Jouko_Piho

      Joukon kamppailut Jumalan ja naisten kanssa Jouko Pihon outo tie kirjan perusteella...

      "Kirja antaa varsin mielenkiintoisen kurkistuksen eräästä idiosynkrastisesta kulmasta siihen outoon universumiin, mikä on uskovaisten päänsisäinen todellisuus. Tämä on uskontopsykologisesti varsin mehevää ja hämmentävää settiä niille, ketkä itse eivät tuollaisessa universumissa elä. Uskovaisena miehenä aivan kaikki asiat merkityksellistyvät Piholle viime kädessä hänen uskonsa kautta. Ainakin teoreettisesti.
      Jumalan tahdon noudattamisessa ja toisinaan myös ymmärtämisessä on omat kinkkiset ulottuvuutensa. Tässä Joukoa ja kanssauskoviaan auttavat erilaiset ennemerkit ja profetiat, joita otetaan ja saadaan tämän tästä sieltä ja täältä. Se, miten näiden pohjalta asioita tosissaan arvioidaan, tulkitaan, ja sitten toimitaan, on uskossa elämättömälle silkkaa twilight zonea.
      Jumala, Jumalan tahdon toteuttaminen ja naiset nivoutuvat Joukolla monella tapaa toisiinsa. Tämä tulee esiin mm. ajatuksista, joita hän kävi läpi ollessaan lähetystyössä Italiassa: Toisinaan kuumassa heinäkuun Italiassa katuja talloessani ja kirjalaukkua kantaessani mieleni pehmeni ja ajattelin vähän muutakin kuin evankeliointia. Aloin haaveilla siitä, että entäpä jos minulla olisi joskus italialainen vaimo. Tulisin takaisin Italiaan, naisin jonkun kauniin italiattaren, perustaisimme perheen ja eläisimme onnellisina elämämme loppuun asti. Niin, mitä nyt siinä välissä pitäisi myös evankelioida Italian kansaa.
      Kamppailu Jumalan kanssa vaikuttaa kirjan perusteella ilmenneen Joukon elämässä erityisesti naisenkaipuun ja eri seurakuntien kanssa tapahtuneen väännön kautta. Ja sitä vääntöä on sitten riittänytkin.

      Ihastuksiaan läpikäydessään Piho usein pohtiikin, onko se tai tämä nainen Jumalan hänelle tarkoittama. Erääseen venezuelalaiseen naiseen Piho ihastui vain kirjeiden perusteella niin paljon, että alkoi opiskella espanjaa. Homma kusi lopulta kuitenkin reisille: Ja pettymyshän siitä tuli. Sain kahden kuukauden odottelun jälkeen viimein kuvan Nancyltä (…) Kuva oli minulle tyrmistys. Se ei herättänyt minussa minkäänlaisia tunteita puhumattakaan rakkaudesta. Koin voimakkaasti, että Nancy ei ole tuleva vaimoni.
      Vaikka naiset vetävät Joukoa vahvasti puoleensa, ei hän kuitenkaan uskovaisena ole harrastanut esiaviollista seksiä, mistä kertoo mm. seuraava esimerkki: (…) Siitä huolimatta Anita rakasti minua, jopa siinä määrin, että hän ehdotti tulopäiväni iltana, että me menisimme sänkyyn rakastelemaan. Torjuin ajatuksen seksistä kauhistuneena. Sanoin Anitalle: ”Ei missään nimessä. Emmehän me ole naimisissa.” Nyt oli Anitan vuoro hämmästellä: ”Niin, mutta jos me rakastamme toisiamme, niin kyllä me voimme rakastella”. En suostunut. Sinä iltana erosimme hiukan kireissä väleissä."

      https://mesikammen.wordpress.com/2013/07/14/jouko-pihon-outo-tie/

    • asiallisiakysymyksiä

      Kysymyksiä heräsi tuosta sivusta.
      **********************************************************************************
      Virallisen tuntiopetussuunnitelman lisäksi Pihon oppilaat ovat päässeet kuulemaan mm. opettajansa abduktiokokemuksista[2] - Piho onkin epäillyt, onko kotoisin Maasta ensinnäkään.[3]

      *Pitääkö tämä paikkansa?
      ***********************************************************************************
      Ajankohtaisessa kakkosessa syksyllä 2010 esitetyn Homoillan synnyttämän kohun jälkimainingeissa Piho sai merkittävästi mediahuomiota kirjoituksellaan Miksi ja keiden tahdosta maailmassa on homomyönteinen buumi?[4][5] Kirjoituksessa Piho epäili globaalin antihomofobian olevan Illuminatin juonia ja homouden olevan syntiä tai sairautta joko hänen itsensä tai Jumalan mielestä.

      *Oletatko edelleen homouden olevan sairautta?
      Tarkennan sitä vielä, että sairaudet voidaan joskus parantaa, voidaanko homous parantaa?
      ***********************************************************************************
      Jouko Pihon näkysarja 9.6.2011 Suomen kohtaloista, jonka mukaan Suomi saavuttaisi Suur-Suomen rajat jossain lähitulevaisuudessa.[10] Sittemmin Suomeen liitettäisiin vielä ainakin Viro ja Saksa

      *Onko tämä profetia edelleen voimassa?
      ************************************************************************************
      Syksyllä 1981 Israelissa matkatessaan Piho koki voimakkaita tuntemuksia, joiden pohjalta hän oivalsi suomalaisten olevan yksi Israelin kymmenestä kadonneesta heimosta. Enemmistö on Jaakobin pojan Isaskarin jälkeläisiä, lisäksi Joosefin, Gadin ja Simeonin perimää on havaittavissa.[14]

      *Onko Piho edelleen tätä mieltä, koska Suomen väestö on muuttunut sitten vuoden 1981 erityisesti muuttoliikkeen vuoksi.

      • kysymyksetovatasiallisia

        Kysymykset ovat asiallisia.


      • Vastaan nimimerkille "asiallisiakysymyksiä".

        Väite abduktiokokemuksesta ei pidä paikkaansa. En ole voinut sellaisesta kokemuksesta kertoa kenellekään, koska minulla ei ole ollut abduktiokokemusta.

        Homoseksualisuus on sairaus siinä mielessä, että se on kehityshäiriö. Homoudesta voi parantua.

        Suur-Suomi tulee toteutumaan, mutta Saksa ei kuulu siihen. En ole koskaan kirjoittanut sellaista.

        Ei kaikilla, mutta joillakin suomalaisilla on heprealaisia juuria.


      • hyvääillanjatkoa

        kiitos asiallisesta vastauksesta


      • anniemestariampuja

        Millaista opetusta ovat mahtaneet saadakkaan Pihon oppilaat koulussa?

        Piho ainakin osaltaan hyvin kasvattaa sitä epäluuloa mitä koen uskovaisia kohtaan ja antaa pysyvän immuniteetin uskonnollisuutta ja harhoja kohtaan kiitokset hänelle siitä!

        Siinä suhteessa "onnistunutta" evankeliointia!


    • anniemestariampuja

      Piho Herran oma????

      • anniemestariampuja

        Pikku paheita silloin tällöin on tullut harrastettua ja elän kuin Ellun kana , asialliset hommat hoitaen ja hyvin on sujunut. Voisit kokeilla sinäkin ja jättää solvaamiset uskonnottomia kohtaan. Elämä on ihanaa!


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      230
      7686
    2. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      45
      5180
    3. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4802
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      75
      3468
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      2025
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      32
      1951
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1839
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      44
      1697
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      37
      1639
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      156
      1444
    Aihe