Kiitollisina otamme vastaan tämän STT:n välittämän uutisen:
"Formula-ajajat Mika Häkkinen ja Kimi Räikkönen ovat lahjoittaneet 5 miljoonaa euroa Aasian katastrofiapuun. Summa luovutettiin tänään Suomen Punaiselle Ristille.
Yhteisessä lausunnossaan Häkkinen ja Räikkönen toteavat, että katastrofin laajuus on yllättänyt heidät ja voidakseen auttaa uhrien omaisia ja valtioita jälleenrakennustyössä ovat he päättäneet luovuttaa tämän rahasumman.
Lisäksi molemmat ajajat ovat symbolisena eleenä päättäneet toistaiseksi esiintyä kilpailuissa ilman mainostunnuksia."
Mielestäni aika hieno ele miehiltä, jotka yleensä on totuttu yhdistämään kaikkeen siihen, mikä länsimaisissa yhteiskunnissa on primitiivistä. Kaksi koulut kesken jättänyttä ongelmanuorta, jotka pitävät autolla kaahaamisesta ja joilla oli satumainen tuuri päästä kiinni isoihin rahoihin - siinä on tyypillinen ajattelutapa, mikä Euroopassa ja muuallakin vallitsee.
Nyt, kun kulttuurielämä on osallistunut huomattavasti aktiivisemmin katastrofiapuun, on hyvä, että myös urheilijat ovat heränneet.

Vastaukset 16
Vanhimmat
onhan se hienoo, että ihmiset joilla on rahaa antaa sitä ku sitä kipeesti tarvitaan.....
Tämänpäiväisten uutistoimistotietojen mukaan läjäytti 10 miljoonaa US$ apurahaa. No, onhan palkkakin huomattavasti parempi kuin Mikalla ja Kimillä yhteensä.
Skumi oli kuulemma vedelly halpaa huoraa perseeseen eikä mitään muuta.
Mitäköhän paskaa toi oli olevinaan. Schumi on vuosittain antanut UNISEF ille lahjoituksia toisin kuin veropakolaiset Mika H ja Kimi R. Ilmeisen hyvää PR työtä lahjoittaa vaan katastrofin aikaan, eikä muuten kuten schumi.
Schumin avustussumma putos jo yksissä uutisissa 7,5 miljoonaan, mutta ihan sama mulle.Hyvä niinkin.Ylimääräisestään ne rikkaat laittaa ja suhteellisesti mun 20 ecua on ihan yhtä paljon.
Niin, Schumi lahjoitti 7,5 miljoonaa euroa, eli apaut 10 miljoonaa taalaa (tämä tarkennus niille jotka kokevat halpommaksi ajatella dollareissa).
"7,5 miljoonaa on suhteessa sama asia kuin 20 euroa." Tajuatko ollenkaan mitä kirjoitit?
Hohhoijaa taas jälleen kerran...
Tiedätkö sä mun tuloni? Hohhoijaa sulleki tällä kertaa.
huomautetaan, että kengäntekijällä on f1 historian kovin liksa.
sehän on selvä juttu oli kyse schumacherista kimistä tai häkkisestä , niin luulen että ei ne ainakaan omasta pussistaan joudu antamaan penniäkään se on enemmänki pr työtä ja eihän se meidän hienot formula kuskit maksa penniäkään veroa , mikä kuuluu jokaisen suomalaisen velvollisuuksiin tietenkään eihän sille kimille jäis mitään käten jos joutuis maksaa 20 milj euron vuosi tuloista veroja , varmaan joutuis sossun luukulle, ja jos joutuis maksaan sen 2,5 milj euroa
vaikka omasta pussita ei se niitten elämää vaikeuttas yhtään eli aivan sama minne muutama hikinen ropo laittaa, se on tietenki tavallisella ihmisellä pikkasen eri juttu,
ääh tavallinen keski tuloinen suomalainen saa noin 1800 -2ooo euroa kuussa tuloja joista joutuu maksaa aika ison osan veroja elikkä ,mitähän siitä jää käteen jos siit vielä asunto lainat maksaaa,
no mä annoin 10 euroa spr lle ja maksan verot niin
koen että oon auttanut ihan samalla tavalla, kuin
räkä kimi tai sumi.
Schumacherin avustus oli hieno juttu, katastrofi koskettaa häntä siksi, että saksalaisen teksti-TV:n mukaan yksi hänen henkivartijoistaan on kuollut hyökyaallossa, ja ilmeisesti myös kaksi vartijan pientä lasta.
Mitä Häkkiseen ja Räikköseen tulee, en ainakaan minä pysty vannomaan, etteivät he ole koskaan lahjoittaneet mitään minnekään. Monet julkkikset vaativat lahjoittaessaan, että heidän nimeään ei kerrota julkisuuteen. Viime vuonna Erja Häkkinen juonsi Lastenklinikoiden Kummit ry:n kevätgaalan, ja silloin Häkkiset lahjoittivat Kummeille 6000 €:n arvoisen hengityskoneen. Muuten Erja Häkkinen on sanonut haastattelussaan, että he avustavat useita kohteita, mutta eivät halua kertoa niistä julkisuudessa. Lisäksi mm. David Beckham lahjoittaa nykyään kaikki omista haastatteluistaan saamansa palkkiot eri hyväntekeväisyysjärjestöille.
Paskan marjat on kumpikaan mitään antanut. Kimin aika menee pleikkarin pelaamisessa ja virnunaama-Häkkinen on Monacolaisessa yökerhossa keksimässä uusia veronkiertokeinoja.
Hävettää olla suomalainen näiden kahden takia.
ihme akkoja näköjään tänne formula-osastolle kirjoittelijat. Hitto vaikka lahjoittaisivat koko omaisuutensa suoraan sinun pankkitilille niin johan siitäkin löytyisi jotain käsittämätöntä mussutettavaa. Ei voi ymmärtää.
Ja tehän maksaisitte samassa tilanteessa veronne Suomeen, eikö niin? Yeah, right..
Tottakai on hienoa, että he ottavat osaa keräykseen, mutta julkisuuden henkilöinä heillä ei ole varaa olla ottamatta osaa.
Kyllä näillä henkilöillä on taustajoukot jotka neuvovat mitä asioita kannattaa imagon eteen tehdä.
Lahjoitusta tosiaan silti vähättelemättä.
Kenokaula Häkä ja Hinari Kimi ei lahjoittaneet senttiäkään =(
Ehkäpä niillä ei ole tarvetta huudella lahjoituksistaan lehdistölle.