Voiko nuori saada teknologian koulutusta?

Heips! Olisi paaljon kiinnostusta elektroniikkaan, sekä kokemusta on sen verran mitä on kerennyt elämään. Tuntuu vähän olevan tieto tiukassa, vaikka nykyäänhän eletään "internetin aikakautta", sekä kaiken pitäisi löytyä Googlesta. Silti haluaisin edes jonkinlaista koulutusta, neuvontaa, tms. Peruskoulusta ei paljoa ole apua mihinkään(oma mielipide, mutta silti peruskoulussa opitut aiheet eivät paljoa auta). Nyt on lukio seuraavana, mutta sielläkään ei voi saada suurempaa "tietokantaa" teknologian puolelta. Fysiikkaa, matematiikkaa ja kemiaahan sielläkin opetetaan, mutta sekin menee yleistiedon puolella. Olisi hienoa syventyä teknologian eri haaroihin. En välttämättä haluaisi mitään "kohdennettua" koulutusta, vaan teknologian osaamista eri alalajeilla.

Mutta jos palataan aiheeseen: olen syntynyt 2000(asun Oulun lähettyvillä), mutten tiedä miten voisin saada teknologian koulutusta itselleni. En ole rikkasta perheestä, joten en välttämättä kovin kalliita koulutuksia voisi käydäkkään, vaikka niitä tarjolla olisikin. Työvälineet on mitä on, eikä osiakaan oikein ole. Ohjelmistopuolen (C, C , tms) koulutus tulisi ainakin tarpeeseen. Olen opetellut itsekkin jonkin verran C :ssaa, mutta ei silti tahdo oikein tuo olio-ohjelmointi onnistua, eikä alkeetkaan ole vielä hallussa. Meni taas aiheen ohi, mutta on se mukava välistä jakaa ajatuksia muuallekkin tänne Suomeen.

Vielä kun tänne mahtuu kirjoittaa: Olenkohan suuruudenhullu vai tyhmä? Vai kumpiakin? Oma yrityskin olisi kiikareissa mutta alkaa tuntua jotenkin "pieneltä" kun katsoo muita älykkäitä ihmisiä "vierestä".
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

" Fysiikkaa, matematiikkaa ja kemiaahan sielläkin opetetaan, mutta sekin menee yleistiedon puolella. Olisi hienoa syventyä teknologian eri haaroihin. En välttämättä haluaisi mitään "kohdennettua" koulutusta, vaan teknologian osaamista eri alalajeilla."

Lukio kannattaa käydä. Kaikki tuo "yleistieto" on edellytys minkä tahansa teknologian pitemmille opinnoille.
Ei kannata oikaista lukion ohitse vaikka kuinka olisi kiire eteenpäin elämässä.

Äänestä

Heips! Tiedän tuon, yleistieto on tärkeä pohja kaikkeen. Olisi silti hieno jos olisi mahdollisuus syventyä teknologiaan. Itse opiskeleminen on aika vaikeaa jos ei ole materiaaleja eikä rahaa ostaa niitä. Opettelen nyt C ohjelmointikieltä, mutta se alkaa(ehkä kuitenkin) vaikeutua syvemmälle päästyä. Nyt on jotenkuten pohja siihen, mutta olio-ohjelmoinnista ei ole kyllä juurikaan mitään hajua. Olisi myös hieno oppia koulussa miten suihku-/ionimoottori toimii, mutta löytyyhän noita netistäkin jos näin haluaa ajatella.

Salausalgoritmia ja niiden purkamista olisi kyllä hieno opetella. Tällä hetkellä en ole muuta saanut kuin yksinkertaisen ASCII brute force ohjelman, joka testaa kirjaimet yksitellen. Laskentateho vaan loppuu kesken. Ei oikein optimaalista ei.

Noh, jos tässä yrittäisi vielä päästä peruskoulun ja lukion läpi. Ei vaan oikein keskittymiskyky riitä. Pitäisi vaan yrittää kovempaa, muttei siitäkään tule mitään, kun voit mennä koneelle, josta löydät uusia teknologioita ja kaikkea muuta informaatiota mitä sen virrasta saa. Silti kun rupeaa ajattelemaan laajasti niin eipä sitä tiedä oikein paskan vertaa mistään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yrittävä kirjoitti:

Heips! Olisi paaljon kiinnostusta elektroniikkaan, sekä kokemusta on sen verran mitä on kerennyt elämään. Tuntuu vähän olevan tieto tiukassa, vaikka nykyäänhän eletään "internetin aikakautta", sekä kaiken pitäisi löytyä Googlesta. Silti haluaisin edes jonkinlaista koulutusta, neuvontaa, tms. Peruskoulusta ei paljoa ole apua mihinkään(oma mielipide, mutta silti peruskoulussa opitut aiheet eivät paljoa auta). Nyt on lukio seuraavana, mutta sielläkään ei voi saada suurempaa "tietokantaa" teknologian puolelta. Fysiikkaa, matematiikkaa ja kemiaahan sielläkin opetetaan, mutta sekin menee yleistiedon puolella. Olisi hienoa syventyä teknologian eri haaroihin. En välttämättä haluaisi mitään "kohdennettua" koulutusta, vaan teknologian osaamista eri alalajeilla.

Mutta jos palataan aiheeseen: olen syntynyt 2000(asun Oulun lähettyvillä), mutten tiedä miten voisin saada teknologian koulutusta itselleni. En ole rikkasta perheestä, joten en välttämättä kovin kalliita koulutuksia voisi käydäkkään, vaikka niitä tarjolla olisikin. Työvälineet on mitä on, eikä osiakaan oikein ole. Ohjelmistopuolen (C, C , tms) koulutus tulisi ainakin tarpeeseen. Olen opetellut itsekkin jonkin verran C :ssaa, mutta ei silti tahdo oikein tuo olio-ohjelmointi onnistua, eikä alkeetkaan ole vielä hallussa. Meni taas aiheen ohi, mutta on se mukava välistä jakaa ajatuksia muuallekkin tänne Suomeen.

Vielä kun tänne mahtuu kirjoittaa: Olenkohan suuruudenhullu vai tyhmä? Vai kumpiakin? Oma yrityskin olisi kiikareissa mutta alkaa tuntua jotenkin "pieneltä" kun katsoo muita älykkäitä ihmisiä "vierestä".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu