Lue ja ihmettele ketkä meitä ovat viime vuodet johtaneet, täysin johdateltavat korruptoituneet laiskimukset: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016031321263299_uu.shtml
Totaalisen tyhmät Kepulaiset poliitikot
TalvivaaraVanhanen
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
"Kaivoksen peruskiven muuraustilaisuudessa vuonna 2007 puhunut pääministeri Matti Vanhanen totesi, että "valtion kannattaa käyttää muun omaisuuden myyntituloja tällaisen uuden ja eräänlaisen kansallisomaisuuden luomiseksi".
Samainen Vanhanen oli nopein eli ensimmäinen, joka Talvivaaran ympäristötuhouutisten jälkeen ilmoitti ettei ota Talvivaarasta mitään vastuuta. Se olisikin ollut ennenkuulumatonta, että poliitikko ottaisi vastuun ja eroaisi tehtävästään.
"Lukuisten päästökohujen sekä tuotanto- ja rahoitusongelmien jälkeen Talvivaara ajautui lopulta konkurssiin vuonna 2015. Kymmenet tuhannet Talvivaaraan sijoittaneet kansalaiset kärsivät tappiot ja yhtiön ylin johto on nyt syytettynä ympäristörikoksista".
Miksi Talvivaara-touhussa tiiviisti mukana olleet ja tuhoon tuomittuun toimintaan luultavasti satoja miljoonia euroja pumpanneet poliitikot eivät saa syytettä?
Vapaavuori heitti lähtiessään Talvivaaran Kepun hoidettavaksi, koska halusi Kepun koko hölmöilyn aloittajana tarvitsevan Talvivaarasulan hattuunsa. Nyt Kepu on jatkuvasti muutaman kuukauden välein "olla vai eikö olla"- tilanteessa ja takkiin tulee joka kierroksella. Aina vaan tulee karvaammaksi tämän tien käyminen ja myös lopettamisen kauhu. Luoja sallikoot meille mahdollisimman pian virkamieshallituksen.
Mistähän näitä Keskustalaisia tulooooo.
Talvivaara lyhyesti.
Kaikki pieleen.