Nyt täytyis varmaan ruveta jotain keksimään?

junnu853

Kokosin täältä muutamia juttuja mitkä sopii itseeni 100% ja lisäsin jotain mitän nyt osasin sanoa/tuli mieleen... kun ei vittu tämäkään meinaa luonnistua ja käy hermoon. Mitä mun pitäis tehä? terveyskeskukseen?

Haluan olla mahdollisimman paljon yksin

Vaikea lähteä ihmisten ilmoille ja kun lähtee, toivoo, ettei ainakaan törmää tuttuihin tai joudu tekemään tuttavuutta kenenkään kanssa. Sosiaalisten tilanteiden pelkoa.

En tunne yhtikäs mitään? Ei stressiä, surua, mielihyvää, kiinnostusta entisiin kiinnostuksenkohteisiin, iloa, odotusta, häpeää? Eikä jaksa välittää mistään, esim. ei haittaisi jos en huomenna enää heräisikään? Ei siis kuitenkaan ole itsetuhoisia ajatuksia. Mitään en saa aikaiseksi.

Unirytmi on aivan sekasin ja keskittymiskyky muisti tuntuu ihan olemattomilta.

Öisin ei voi pitää peittoa useinkaan, kun alkaa oikeesti hiki valumaan ja muutenkin sydän hakkaa tuhatta ja sataa ja kuulen sen korvissani (em. asiaa ilmenee myös päivisin). Haluaisin nukkua jopa mieluummin liikaa pois tätä pahaa oloani, mut nyt en saa ees levättyä normaalisti.

Mikään ei enää kiinnosta enkä tiedä edes mitään mikä voisi muuttaa elämäni mielenkiintoa koska mikään ei yksinkertaisesti kiinnosta.
Ei löydy motivaatiota mihinkään harrastuksiin, keskustelu ihmisten kanssa tuntuu teennäiseltä lässytykseltä.

Väsyttää vaan eikä voi tehdä mitään koska ei löydy mihinkään kiinnostusta, muutaman kaverin luona käynyt kylässä, mutta vierailut ovat mielestäni ollut todella tylsiä ja olen vain odottanut, että pääsisi himaan nukkumaan.. ei vaan kiinnosta edes ihmiset enään.

Vanhemmillani olen käynyt joskus vkl mutta ei jaksa innostaa mikään sielläkään, jotain samaa paskaa se sielläkin on aina.. Ei ole yksinkertaisesti aihetta joka kiinnostaisi minua.

Päivät menee selaillen vaan nettiä vaikka sieltä mitään mielenkiintoista löydy, samoja sivuja päivittäen koska mihinkään ei pysty keskittymään. Leffoja olen yrittänyt katsella, mutta ei kiinnosta nekään ja niihinkään voi keskittyä kerralla kun 15min max. Ulos ei jaksa lähteä kun ei siellä mitään ole ja näin voi mennä äkkiä viikko sohvalla käymättä edes kaupassa.

Beetasalpaajia syöny jo 4v kun meinaa lisälyöntejä puskea milloin missäkin tilanteessa.
Mitä seuraavaksi syödään?

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • junnu853

      Niin ja viina on vedetty lääkkeeksi niin paljon että meni työpaikat, asunnot, rahat yms. kaikki on juotu... nyt ei kiinnosta kyllä enää se juominenkaan.

      • junnu853

        Sen takia sitä on viinaa vedettykkin että koska kun juo niin uskaltaa lähteä ulos ja näkee ihmisiä ja voi jutella jonkun kanssa ettei ahdistu ja on kerrankin muuta ajateltavaa... no lopputuloksen tiedätte. Rahat menee ja vituttaa vielä enemmän... ja sen jälkeen puhelin on taas 1kk äänettömällä.


      • tämäjaaloitus

        ilman brenaakin voi mennä kondis on kokemusta sama meininki mul ku ap.lla


    • verkkaistalentoa

      Silloin alussa kun tuo juomakierre alkoi, sinua on masentanut ja olet alkanut piettämään oloa viinalla. Sitten kun kaikki on mennyt, niin masentaa vielä enemmän.
      Kukapa meistä voi enää mennä vuosien taakse ja alkaa elää aikaa uudelleen niin kuin filmiä voi kelta ja katsella ja jo kelaa elokuvaa taaksepäin, niin samana se toistuu.
      Uskon että sinäkin voit saada oivalluksen alkaa elää tästä eteenpäin uutta elämää. Niin se meillä kaikilla on. On tämä hetki ja siitä eteenpäin.
      Onko se loppujen lopuksi kovin tärkeää, mitä on saavuttanut. Se kipinä elää pitää olla nyt ja tässä hetkessä. Menneillä ei kukaan kauaa porskuttele.
      Raahaa itsesi nyt väkisin luontoon: hengitä, kuuntele, aisti. Älä keskity koko aikaa siheen, että v***ttaa, ei huvita, ei jaksa....
      Varmaan sinulla on jo jonkinlainen toive syttynyt alitajuisesti, kun aloit kirjoittamaan.

    • OmaKokemus

      Kuulostaa vähän samalta mitä itse olen kokenut.

      25 vuotta sitten se alkoi. Ensin tuntui vaan jotenkin vähän pahalta, sitten kuin huomaamatta katosi kaikki kaverit kun aloin kertomaan tuntemuksistani.

      Sen jälkeen oli mukava juopotella. Sekin alkoi harmittomasi siten että mukama menin baarista sitä vaimoehdokasta etsimään. Joskus sieltä joku lähti mukaankin, itseasiassa niitä naisia taisi olla toistasataa vuosien varrella...

      Tuo päättyi siihen että join kolme neljä kertaa viikossa oikein kunnon kännit, välttämättä kotoa edes poistumatta.

      Sitten tuon jälkeen kun en pystynyt enää juomaan, siitä tuli siis niin paha olo, aloin pelaamaan uhkapelejä. Kannoin tuhansia euroja RAY:n pelikoneisiin.

      Kun tuo veti talouden kuralle, keksin vielä yhden jutun. Syöminen. Lihoin sitten 35 kg. Kesällä paino saattoi laskea 20kg kunnes talvella se tuli aina takaisin.

      Tuossa vaiheessa oli mennyt noin 15 vuotta ensimmäisistä oireista, ja olin aivan itsemurha kunnossa. En halunnut nähdä ihmisiä, söin todella epäterveellisesti, kaikki otti päähän jne jne.

      Olin käynyt ainakin viidellä lääkärillä tuona aikana. Kukaan ei laittanut minkäänlaisiin labrakokeisiin, ainoa mitä sain oli SSRI-lääkkeet, joita en suostunut syömään ja lähete terapeutille, josta ei tietenkään ollut apua. Eräs nuori lääkäri oli sitä mieltä että eihän sinua mikään vaivaa, nautit nyt vaan elämästä kavereiden kanssa.

      Tein sellaisen havainnon että pieni hetki vuodesta oli kuitenkin hyvä olla, ja se oli heinäkuu. Ihmettelin miksi heinäkuussa minulla oli aamuisin erektio, koskaan muulloin ei. Jostakin keksin ottaa D-vitamiinia ja ensimmäisen napin oton jälkeisenä aamuna, tuntui kuin silmien edestä olisi vedetty verho auki, oli todella kevyt ja hyvä olo.

      Kun aloin miettimään mihin kaikkeen tuo alkoholinkäyttö, seksi, runsaat hiilihydraatit ja uhkapelit vaikuttaa niin kyseessä taitaa olla serotoniinivajaus aivoissa. Ilmeisesti D-vitamiinivajaus aiheuttaa sitä kohdallani, samalla sekoittaen muutakin hormonitoimintaa.

      No, eihän se tuohon päättynyt se ongelmavyyhti, sen oikein vitamiiniannoksen keksimisessä meni viisi vuotta. Oikea annostus näyttää tämänhetkisessä ylipainossa olevan noin 700 mikrogrammaa päivässä, muuten masennusoireet palaavat.

      Vitamiininkin kanssa koin ihmispelkoa ja monenlaista muutakin oiretta, aloin lukemaan taas asioita netistä. Päädyin siihen että taitaakin olla tuon vitamiinipuutoksen lisäksi kilpirauhasen vajaatoiminta.

      Huonojen lääkärikokemusten vuoksi, koitan ensin itse aktivoida tuota, katsotaan miten käy. 25-vuotta tässä on menty asiaa selvittäen, ja ehkä ennen eläkeikää pystyn saamaan itseni jotenkin kasaan.

      En siis saanut korkeakouluopintojani koskaan suoritettua, en ole käynyt säännöllisesti töissä, en koskaan saanut perhettä perutettua, ei ole lapsia jne.

      Kyllä nämä asiat vaan elämän halvaannuttaa aika kattavasti.

      • Omakokemus

      • Hanhinaama

        Joo kyllähän noi sopii hyvinkin mut kävin 2v sitten testeissä noiden lisälyöntien takia yms rasitus kokeet niin ei ainakaan silloin ollut kilpirauhas arvoissa mitään vikaa... Ja yritin samalla myös adhd testeihin mutta ei hyväksytty sinne kun pitäisi kuulemma olla ennen sitä vähintään 6kk juomatta.


      • Hanhinaama

        Olen siis AP


    • psykoosia_pukkaa

      Kehittyvä psykoosi?
      Tosta kun jää äänet päälle, niin sitte sulla kivaa on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9266
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8120
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      163
      5945
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2428
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2142
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1781
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1725
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1525
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1502
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1406
    Aihe