Raiskauksen käsite muuttumassa

raiskauspoistuukäsitteen

Koko raiskauksen käsite tullaan nyt muuttamaan islamin ja maahantulijoiden uskon mukaiseksi. Raiskausta ei käsitteenä enää tule olemaan. Se poistuu myös lainsäädännöstä.

Uudet käsitykset tulevat tukemaan muslimimiesten käsitystä raiskauksesta. Nainen ei periaatteessa saa kieltäytyä miehen häneen kohdistamasta kiinostuksesta, eikä myöskään kieltäytyä sukupuoliyhdynnästä. Kieltäyminen on alentavaa miestä kohtaan. Nainen on itse syyllinen, mikäli ei suostu paritteluun.

Välivaiheena Suomessa voitaisiin ottaa samanlainen käytäntö kuin ajoneuvon ns. luvattomassa käyttöönotossa. Vuosia sitten se oli varkaus, mutta nykyisin puhutaan vain luvattomasta käyttöönotosta.

Samalla tavoin raiskauksen käsitettä voidaan muuttaa siten, että teko olisikin vain naisen sukupuolielimen luvaton käyttöönotto. Teko ei sinällään olisi kovin tuomittava, koska naisella on myös mahdollisuus suostua, mutta kielteisessä tapauksessa hän joutuisi alistumaan.

Tämä on vain välivaihe siirryttäessä kohti sen lopullista muotoa.

Välivaiheen jälkeen mitään tuomittavaa teossa ei nähtäisi, koska meidän arvomme täytyy sopeuttaa meille muuttaneiden ulkomaalaisten arvoihin, jotta emme vaikuttaisi rasisteilta.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Bikinityttö

      Typerä väkivaltafantasia, joka peilaa omia halujasi.

      • näinseon1

        Käsitys miesten vallasta suhteessa naisiin on, kuten yllä on kuvattu. Se ei ole minun, eikä kenenkään muunkaan fantasiaa, vaan realismia.

        Nainen ei ole subjekti islamissa - varsinkaan miehen ja naisen välisessä sukupuolisuhteessa. Kuten yllä on todettu, nainen on aina syyllinen siihen, jos mies joutuu pakottamaan hänet sukupuoliyhteyteen. Kieltätymisen vaihtoehtoa ei ole. Islamilaisessa oikeuskäytännössä nainen tuomitaan aina tällaisissa tapauksissa syylliseksi. Jos muuta väität - et sitten tiedä.


    • miestainainentaijokumuu

      Entäs jos sekaantuu komanteen sukupuoleen koska nykyään sellainenkin on , niin se maailma muuttuu..

    • Mahumetti

      Hieno idea.

      Matun tekemänä raiskaus onkin naisen luvaton käyttöönotto.

      Näin saamme tilastot kuntoon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      208
      2834
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      167
      2511
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1172
    4. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      583
      1015
    5. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      124
      1002
    6. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      67
      1000
    7. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      271
      952
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      320
      921
    9. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      899
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      768
    Aihe