Poliisit yrittivät estää mielenosoittajien pääsemisen luentosaliin, jossa Sipilä puhui. Osa mielenosoittajista kuitenkin pääsi saliin sisään ja huusi äänekkäitä vastalauseita.
Asiasta kertoo sanomalehti Karjalainen. Tiettävästi mielenilmaus oli keskustalaisten opiskelijoiden järjestämä.
Sipilälle kylmää kyytiä myös Itä-Suomen yliopistos
32
<50
Vastaukset
- onneavaanjaturpiin
Ei tämä ole enää mikään lintukoto! Se pitää poliitikoille nyt opettaa. Äijä kiinni ja autoon. Muilutus tehdään vähän sivummalla. Hemmo saa itse hankkiutua hoitoon, jos kykenee. Peli kovenee. Ei kansanedustajan tai muun tule sallia mielipiteistään tai omistuksistaan huolimatta kuljeskella vapaana tavallisen kansan keskuudessa. Turpiin vaan ja onnea - on vähintä mitä voidaan tarjota.
- ValheenLyhyetJäljet
Kepulaisia opiskelijoita ottaa aivoon kun zippilä hankki kannatuksensa valehtelemalla opiskelusta ja sivistyksestä nuorten kepu-jullien naamatauluilla.
Kepujen on nuorina opittava, että pettäminen koskee kaikkia.- ymervirta
Jo kepussakin on saatu tarpeekseen vatuloivasta Sipilästä.
- räyhä.porukkaa
Vihervasuri avaaja valehtelee jälleen.
"Mielenosoituksen järjestäjä oli Itä-Suomen vihreä vasemmisto. Se kutsui väkeä paikalle Facebookissa järjestämään tervetuliaiskomiteaa Juha Sipilälle."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016031421267058_uu.shtml- Jo.on.aikoihin.eletty
On meillä sivistymättömiä opiskelijoita! Tuollaisilleko, jotka eivät osaa edes käyttäytyä, meidän on annettava ilmainen koulutus ja vielä elanto verovaroin?
Luulisi, että ilmeisesti itseään sivistyneinä pitävät ihmiset käyttäytyisivät myös sivistyneesti. Eri mieltä voi olla mutta tolkku kaikessa. Hävetkää! - oleellinenasia
Jo.on.aikoihin.eletty kirjoitti:
On meillä sivistymättömiä opiskelijoita! Tuollaisilleko, jotka eivät osaa edes käyttäytyä, meidän on annettava ilmainen koulutus ja vielä elanto verovaroin?
Luulisi, että ilmeisesti itseään sivistyneinä pitävät ihmiset käyttäytyisivät myös sivistyneesti. Eri mieltä voi olla mutta tolkku kaikessa. Hävetkää!On meillä epärehellinen pääministeri.
- KOKKARE666
OLIKO PAKKO ALOITTAA UUSI AIHE SAMASTA KUN OLI JO PALJON AIKAISEMMIN?
- Hyvä_homma
Olin paikalla ja suurin osa oli tosiaan kepulaisia petettyjä opiskelijoita.
Kepuloiset on saaneet tarpeekseen valehtelevasta ja tyhmästä pääministeristään ja haluavat antaa kunnon muilutuksen tälle valehtelevalle mulkulle.
Saattaa olla, että Sipilän aika vapaasti liikkuvana kansalaisena on ohi ja joutuu jatkossa varautumaan siihen, ettei hänellä ole minnekään asiaa ilman poliisivartiota.- vasurimulkkuvalehtelee
Vihervasuri valehtelee jälleen.
"Mielenosoituksen järjestäjä oli Itä-Suomen vihreä vasemmisto. Se kutsui väkeä paikalle Facebookissa järjestämään tervetuliaiskomiteaa Juha Sipilälle."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016031421267058_uu.shtml Tällainenhan on vain terveen yhteiskunnan merkki. Sitten olisin huolissani jos Opiskelijat ylistäisivät Hallitusta.
- hahhhheeeh
Vielä kun pistäisi Altian myyntiin. Kaupunkilaisilta etelässä kyllä ollaan valmiita viemään tuhkatkin pesästä, mut ku omal kohal osuu, niin aletaan jämpteil.
- alkaa.riittää
Kepulaiset näyttävät pian Sipilälle ovea.
- DV8_Diva_XOXO
Mitä kylmää kyytiä? Eihän muutaman vihervasurin riehuminen mitään häirinnyt, poliisithan nuo riehujat korjasivat talteen.
Putka on varmaan tuollaisille riehujille ennestään tuttu paikka - Suo25mlainen
Tulee mieleen Timo Harakka vankeustuomiodansa hankkimassa.
- hjkloiuytre
Siellä se on sivistyksen kehto:D Tuostaaineksesta pitäisi tulla Suomen sivistyneitöä:D
Jo on yliopisetot vajonneet alas.- Näinsemenee--
Ei minkäänlaisia käöyttäytymistapoja ja ollaan opiskelemassa Suomen esikuviksi.
Olen ennenkin huomannut saman ilmiön. Korkeas koulutus tappaa sivistyksen. - huh-huh
Näinsemenee-- kirjoitti:
Ei minkäänlaisia käöyttäytymistapoja ja ollaan opiskelemassa Suomen esikuviksi.
Olen ennenkin huomannut saman ilmiön. Korkeas koulutus tappaa sivistyksen.Vai korkea koulutus :D...nuohan ovat täysin ulkopuolella kaikesta, mitä olisi pitänyt oppia jo vaippaiän jälkeen.
Joutavia riehujia ja rääkyjiä, eivät osaa asiaansa esittää muulla tavoin.
Tällaisia näkyvät olevan nykyajan "opiskelijat".
Ja vielä yhteiskunnan täytyisi nuo elättää kehdosta hautaan...ei kiitos!Opintotuet pois kokonaan ja vain ne opiskelemaan, kenellä on älyllisesti edellytyksiä siihen.
Nämä turhanpäiväiset riehujat huutakoon vaikka metsässä tai muualla, mutta pois ihmisiä häiritsemästä. - uteliassss
huh-huh kirjoitti:
Vai korkea koulutus :D...nuohan ovat täysin ulkopuolella kaikesta, mitä olisi pitänyt oppia jo vaippaiän jälkeen.
Joutavia riehujia ja rääkyjiä, eivät osaa asiaansa esittää muulla tavoin.
Tällaisia näkyvät olevan nykyajan "opiskelijat".
Ja vielä yhteiskunnan täytyisi nuo elättää kehdosta hautaan...ei kiitos!Opintotuet pois kokonaan ja vain ne opiskelemaan, kenellä on älyllisesti edellytyksiä siihen.
Nämä turhanpäiväiset riehujat huutakoon vaikka metsässä tai muualla, mutta pois ihmisiä häiritsemästä.Näinkö olisi pitänyt esittää?
https://www.google.fi/search?site=&tbm=isch&source=hp&biw=1097&bih=517&q=sipilä koulutuslupaus&oq=sipilä&gs_l=img.1.5.0l10.1404.2746.0.8473.6.5.0.1.1.0.115.533.1j4.5.0....0...1ac.1.64.img..0.6.548.E500D5_UIIk#imgrc=dOBnCjg4J6MNcM: - huh-huh
uteliassss kirjoitti:
Näinkö olisi pitänyt esittää?
https://www.google.fi/search?site=&tbm=isch&source=hp&biw=1097&bih=517&q=sipilä koulutuslupaus&oq=sipilä&gs_l=img.1.5.0l10.1404.2746.0.8473.6.5.0.1.1.0.115.533.1j4.5.0....0...1ac.1.64.img..0.6.548.E500D5_UIIk#imgrc=dOBnCjg4J6MNcM:Mieluummin noin, tuossa ei ole väkivaltaa ja tyhjää riehumista ollenkaan:D
- uteliassss
huh-huh kirjoitti:
Mieluummin noin, tuossa ei ole väkivaltaa ja tyhjää riehumista ollenkaan:D
no niinpä, eikä valehtelua/katteettomia lupauksia, eihän?
- huh-huh
uteliassss kirjoitti:
no niinpä, eikä valehtelua/katteettomia lupauksia, eihän?
Tuskinpa Sipilällä oli tiedossa edellisen hallituksen sössimiset ja Suomen todellinen taloudellinen tilanne vaalien alla, ennen kuin pääsi hallitukseen papereita "selaamaan" ja sen myötä todellisuus paljastui.
Hallitus toimii nykyisen tilanteen mukaan. - uteliassss
huh-huh kirjoitti:
Tuskinpa Sipilällä oli tiedossa edellisen hallituksen sössimiset ja Suomen todellinen taloudellinen tilanne vaalien alla, ennen kuin pääsi hallitukseen papereita "selaamaan" ja sen myötä todellisuus paljastui.
Hallitus toimii nykyisen tilanteen mukaan.jaaha, nytkös sitä heittäydytään onnellisen tietämättömäksi? no mitäs se sitten tarkoitti sillä "Suomi kuntoon" sloganillaan, ellei maan tilannetta tiedostanut? tarkoittiko ehkä että maan kaikki rikkinäiset kottikärryt on korjattava?
sipilä kyllä tiedosti maan tilanteen, mutta ei ymmärtänyt mistä se johtuu.
- Hyvä.Tempaus
Keskustalaiset opiskelijat ovat airueita, jotka eivät hyväksy Sipilän veronkiertoa.
- olisin_estänyt
Olisin kyllä poliisina estänyt valehtelija sipilä ripulin pääsyn älykkäämpien opiskelijoiden luokse saliin valehtelemaan ja turmelemaan viattomia puhtosia opiskelijoita.
- partalapset_mielessään
Jospa se ettii yhä niitä nuoria partalapsia taloonsa "seurakseen" ja siksi vierailee eri kouluissa kieli pitkällä.
- näyttääolevan
partalapset_mielessään kirjoitti:
Jospa se ettii yhä niitä nuoria partalapsia taloonsa "seurakseen" ja siksi vierailee eri kouluissa kieli pitkällä.
Voi olla joo, mutta löysi kuitenkin yhden mieleisen.
http://media.riemurasia.net/albumit/mmedia/2b/f4f/q3iy/292359/1683160939.jpg
- kepueiolehyväksi
Vain sipilän hallituksen myötä tilanne on eskaloitunut väkivaltaisuuksiksi
- huh-huh
Just joo...väkivaltaisuus/väkivaltaisuudet ovat aina jonkun muun/muitten syytä kuin väkivaltaisissa itsessään.
Kaikki on yhteiskunnan syytä :D
- Punikkiruput
nakataan niskaperseotteella ulos yliopistosta ja hyvä niin.
- keskusta.uudistuu
Keskustalaiset opiskelijat ovat etulinjassa osoittamassa Sipilälle ovea. He ovat saaneet tarpeekseen Sipilän ajamista leikkauksista opintotukeen ja yliopistojen rahoitukseen.
- Faktaapukkaa
Sipilän hallitus on kaikkien aikojen epäsuosituin.
- myötähäpeää
On perin omituista että kepu-tumpelot yrittävät ängetä itseeään yliopistoihin. Maisteri tuho-aho on omilla rahoillaan valunut USA:n "yliopistossa" ja herättänyt myötähäpeää Suomessa pyrkimällä esittelemään mielipiteitään akateemisissa ympäristäissä. Nyt on mtk-zippilä saanut korvilleen Itä-Suomen yliopistossa.
Kyllä kepujen sivistyksen ylin askelma on neuvosto- ja maalaisliittojen yhteinen talouspoliittinen seminaari alkio-opistolla, jossa selvitellään tukiaisten ja lahjonnan osuutta paikallisessa kähminnässä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399286Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748179Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646019William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542453Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62159Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821795Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201738Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81595Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921519Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411418