Auttakaa nyt joku

Puhu vanhemmille, kavereille tai terkkarille että saat apuu nyt ku vielä ehit

Pieni, rakas!! Yritä jutella sun vanhemmille! Tai jos se tuntuu mahdottomalta, koulun terkkarille, tai edes jollekin kaverille! Kaverin vois sit sun luvalla vaikka kertoa sun vanhemmille.
Hyvä, että haluat apua ja ymmärrät, että tarvitse sitä!
Mun oma tyttö ollut vastaavassa tilanteessa ja kun lopulta "jäi kiinni" viiltelystä, oli tosi helpottunut ja otti apua vastaan.
Sinä olet tärkeä ja ihana, hae apua!

Ajattle jotakin herkkua ja hanki sitä, karamelli tai suklaa ja nakerra pieniä paloja silloin tällöin pitkin päivää. Vaikka Maraboulevy.

Hei.
Mene lähimpään Ensiapupoliklinikka päivystykseen siis sairaalaan ja kerrot siellä niille ensihoitajille mikä sinulla on hätänä.
Tärkeintä on, että haet apua.
Etkä enää yritä vahingoittaa itseäsi. Itsemurha ei ole ratkaisu. Älä tee sitä!
Tai soitat 112 hätänumeroon ja selität niille asian niin kyllä sieltä jotain apua varmaan sinulle järjestyy.

Jumalan Siunausta sinulle!
Shalom!

Jos et uskalla puhuu kellekään niin lähetä textari

Tulee vielä sydänkohtaus sulle, jos tota rataa jatkat. Teet itsellesi pahaa, ..miksi? Tee päivässä jokin hyvä teko itsellesi vaikka se tuntuisi turhalta tai vaikealta. Tee hyvää itsellesi.

Oletko varma, että haluat sellaista huomiota, jota tuolla itsesi rääkkäämisellä haet?

Pystyn itse samaistumaan sinuun, koska olen itsekin nuorempana viillellyt ja itsemurhaa ajatellut. Nykyään jokseenkin hävettää mitä olen silloin tehnyt ja ajatellut, mutta toisaalta, ei ihminen voi olla muuta kuin on juuri tällä hetkellä ja menneinä hetkinä. Virheistä on hyvä oppia. Itse tunnen kasvaneeni ihmisenä todella paljon ja olen huomannut, että kun alkaa tekemään itselleen hyviä asioita, elämässä tulee vastaan yllättävän paljon positiivisuutta ja alkaa arvostamaan toisenlaista huomiota kuin sitä sääliä mitä sain osakseni. Mutta se vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Vieläkin minulle tulee masennusjaksoja, mutta niiden kestoaika on pienentynyt ja niitä mahtuu vuoteen vähemmän.

Omia ohjeita itselleni:
Opi selviytymään itsenäisesti. Ota vastuu kaikesta mitä teet. Älä syyttele. Tee asioita, joista pidät ja älä anna muiden mielipiteiden vaikuttaa niihin.
Ignoraa häpeäntunne ja anna mennä. Kun pelkonsa kohtaa tarpeeksi usein, oppii selviytymään ja lopulta ei enää pelkää. Älä pyri täydellisyyteen kaikissa asioissa vaan salli itsellesi tehdä tyhmiä asioita ja näyttää hölmöltä.

Olet nuori, joten ota riskejä rakentavampaan suuntaan. Nyt olet ottanut riskejä vain pahoihin asioihin. Elämä voi olla täysin muuta kuin mitä olet aina kuvitellut, niin hyvässä kuin pahassa.

Siihen on varmasti syynsä mikä sinut on ajanut tuohon pisteeseen, mutta pieni ihminen ei välttämättä pysty niitä kaikkia syitä selvittämään miksi näin on. Eikä sillä sinänsä ole merkitystä, täytyy joka tapauksessa mennä eteenpäin ja sillä matkalla pikku hiljaa kaikki palaset alkaa loksahtelemaan kohdilleen. Eli miksi vaikka ajauduit viiltelemään.
Tee itsellesi hyvää ja anna aikaa parantumisellesi. Hyvää jatkoa!

Hei,
Sinä olet ihana, kaunis, hyvä nuori nainen! Opettele arvostamaan itseäsi sellaisena, kuin olet! Olet ainutlaatuinen, sinun ei tarvitse muokata itseäsi!

Haluaisin auttaa sinua kertomalla nuoruudestani; anoreksiaa /ortoreksiaa yms. ei vielä tunnettu. Silloin nuorilla naisilla ei ollut tälläisiä vaatimuksia ulkonäön suhteen, kuin nykyisin nettiaikana, silti itse laihdutin/treenasin itseni lähes sairaalakuntoon. Koulun terveydenhoitaja puuttui asiaan, jouduin käymään viikottain punnituksessa ja juttelemassa, mikä ehkä auttoi? Jossain vaiheessa tulin järkiini, nykyisin syön ja liikun ihan terveellisesti.
Mielestäni nämä "syömishäiriöt" kertovat ihmisen epävarmuudesta, heikosta itsetunnosta, mahdollisesti välinpitämättömistä vanhemmista?
Mikäli luulet, että sinulla on vaikeampia mielenterveysongelmia, suosittelen ottamaan yhteyttä terveydenhuoltoon.

Saat apua kun menet hakemaan.Hae heti.Älä arastele.Sinulla on elämä eessä.

Syömishäiriö on mielenterveysongelma ja kehonkuvahäiriö. Otat yhteyttä omaan terveyskeskukseesi ja osaat kyllä nuorena ihmisenä hakea syömishäiriöitä hoitavien tahojen yhteystiedot jos haluat oikeasti auttaa itseäsi. Itse olen 40v anorektikko mutta normaalipainoinen. Pidän ihan ulkonäöstäni eikä minusta minulla ole laihdutustarvetta. Minä vain inhoan syömistä koska se on tylsää ja vastenmielistä. Silti jotain on syötävä että elää. Eli pakotat itsesi syömään. Samaa suosittelen.

Tiedostat ongelman, jatkat sitä, mielenkiintoista. Älä ota yhteyttä ''asiantuntijoihin'', käy ongelma läpi itse. Sinun ei tarvitse avautua kenellekkään hävetäksesi, yksi hyvä puoli omakohtaisesti. Tuki tuo tosin helpotusta, mutta saattaa myös häiritä etenemistä. Tuodakseni hyvän puolen myös ulkopuoliseen apuun, voit ''kolhaista'' itseäsi kertomalla tämän jollekkin tutullesi, sitten tiedostat että tämä tietää ja saat motiivin asian korjaamiseksi.

hei nyt ota itseäsi niskasta kiinni etkä katso enää peiliin. olet liian laiha. syöt leivän ja et liho, jätät se massuus ja meet nukkuun. olen ollut itsekin ollut tuossa jamassa X ( mutta opin että puntari pitää näyttää sen 58kg, joten olet silloin oikean kokoinen ja sopusuhtainen.

elä vertaa muihin olet yksilö.

Syömishäiriöliiton Nettisivuilla on tietoa.

http://www.nettisyli.fi/?page=etusivu
------------------------------------------------------------------

Mene koulun terkalle. Sinulla tuntuu olevan motivaatio aloittaa paraneminen, kyseessä on sairaus josta voi parantua. Helppoa se ei ole...

Jos tuntuu vaikealta kertoa kasvokkain, lähetä vaikka jollekkin läheisellesi tekstiviestinä ajatuksesi.
Moni täällä haluaa sanoa, että ihan oma vikasi on jos anoreksiaan sairastut, mutta mielen sairaudet eivät ole näin yksinkertaisia. Tsempiiä! Toivottavasti saat ansaitsemaasia apua.

Ota asia HETI puheeksi vanhempiesi tai jonkun luotettavan kaverin kanssa, hän voi sitten vaikka aloittaa keskustelun omien vanhempiesi tai terveydenhoitajan kanssa. Kaverin avulla oma tyttäreni uskaltautui tunnustamaan asian vakavuuden minulle ja saatiin ajat lääkärille yms. käyntiin.
Olet todellakin umpikujassa, johon tarvitset apua ulkopuolelta. Tsemppiä

mulla oli myös minimaalinen energian saanti ja kova liikunta n. 10 vuotta.. Kerran vain heräsin katsomaan peilikuvaani josta ei ollut mustine silmänaluksineen tullut lainkaan kauniimpi kuin normipainoisena. Aloin ostaa leivoksia ym. mistä oikeasti pidän, jotta saisin hieman elonmerkkejä kroppaan ja se auttoi. Edelleen seuraan painoa, mutta en pakkomielteenomaisesti liiku ja kontrolloi. Annoin itselle luvan erottautua väreillä ja siitä saan enemmän iloa kuin mistään syömättömyydestä. Hyväksyntää kun ei tule pakolla... Ajan kanssa mullakin ollut helpompaa.

Juttele kouluterkkarille. Olen sairastanut myös vaihkeahkon syömishäiriön (ei diagnosoitu, lähellä oli kuitenkin sairaalaan joutuminen). Vanhempieni kanssa en pystynyt puhumaan ollenkaan. Minulla oli myös itsetuhoisia ajatuksia, erityisesti mitä huonompaan kuntoon menin.
Kouluterkkari ohjasi minut ravitsemusterapeutille, jossa kävin muutamia kertoja. Ravitsemusterapiasta oli minulle suuri hyöty ja pienin askelin pääsin kaikista rajoitteistani eroon ja takaisin normaaliin ruokavalioon. Kävin niin pohjalla sairauden kanssa, että pelkäsin jo terveyteni puolesta, luultavasti tämä sai minun paranemisprosessini käyntiin. Alkuun tuli kovia ahmimisjaksoja (en oksentanut), mutta nekin hävisivät noin puolen vuoden sisällä. Nyt olen mielestäni terve.

Minulla paraneminen kesti yhtä kauan kuin syömishäiriökin, n.2,5 vuotta. Elän nyt onnellista perhe-elämää normaalipainoisena. Toivon, että otat pian yhteyttä johonkin asiantuntijaan. Älä pilaa tulevaisuuttasi ja terveyttäsi.

Menet johonkin hengellisyyteen mukaan.
Luet Raamattua.
Muutakin hengellistä on mutta Raamattu ainakin on Uusi testamentti hyvä.
Vanha on sellaine kehityskertomus.
kaikki onkehityyskertomusta.

Olet merkittävästi alipainoinen. Ei siis läski.
Nyt on haettava apua. Tärkein oivallus olisi, miksi "läskiys" sinua kammottaa? Mitä se edustaa? Miksi näet itsesi valheellisesti läskinä, vaikka olet jo luurankomaiseksi laihtunut?
Mutta ehkä sun tarina ei ole tosi. Jos olisit koulussa, tai sulla on porukoita ympärillä, kyllähän he tuollaisen luurangon olisi vieneet jo hoitoon.

Olet huomionhakuinen lörttö. Hae huomiota jollain toisella tavalla esimerkiksi olemalla fiksu ja miellyttävä.

Vedä puuroo namarii, ja lope valittaminen. . Saatan pelle

Varsin ikävä vaiva tämä anoreksia. Minulla ei ole ruoka-anoreksiaa vaan ansiotuloanoreksia.
Vaikka teen kuinka paljon työtä tahansa nettotuloni ei vaan kasva ei niin millään ja silis olen jaktuvasi sossuluukun asiakas.

Ja sossuluukun tädit surkuttelevat ansiotuloni laihuuttaa kummastellen eivätkä anna toimeentulotukea vaikka nälkä kurnii suolistossa. Vaikka ruokakaupat ovat suorittaneet mahtavan "halpuutuksen" tämäkään ei ole minua auttanut yhtään, ruokaan ei riitä rahat vaikka teen jatkuvasti yli- ja keikkatöitä kun siihen on mahdollisuus.
Ai niin, mikä minä olen? Minä olen suomalainen silppu- ja pätkätyöläinen jolla on vakituisen työntekijän työtunnit mutta ansiotaso ei sille tasolle yllä työmäärästä huolimatta. Joka ainut viikko työtunnit ylittää 37.5 tuntisen työviikon mutta ansio taso on edelleen niin kehno ettei se riitä edes "halpuutettuun" ruokaan.
Pitäiskö siirtyä ruu'an hankinnassa roskiksiin?

Jotain vikaa tässä yhtälössä on. Työmäärä ei riitä itsensä elättämiseen ja jatkuvasti saa olla anorektikon näköinen "luuta ja nahkaa".
Kannattaako edes tehdä tätlläistä "kokopäivä" työtä?

iho menee hampaat menee sit myöhemmin otan kesäl aurinkoo näpsin näytän kuvat

Mä en kyll tajuu miksei jollein maistu ruaka. Meikälle se vaan maistuu, nam.

Alahan, tyttönen, seuraamaan youtubesta vegan nutrition -hakusanoilla videoita. Moni entinen anorektikko on parantunut syömällä elävää kasviruokaa, kun tietää voivansa syödä hyvällä omatunnolla. Banaaneja vain kehiin. Lähes kaikki mitä luet tälläisillä keskustelupalstoilla on täyttä höpöhöpöä ja luulopuhetta.

Jessus mitä vastauksia ihmiset antaa apua tarvitsevalle.Hävetkää! Et ole oppinut rakastamaan itseäsi se on pitkä tie.Terapia auttaa.Joku luotettava aikuinen auttaa alkuun.Avaudu ja kerro mitä tarvitset.

mene syömään kunnon ruokaa että sinusta tulee taas normaali ja hyväksyttävä ihminen, kai tajuat että itsensä läskinä pitäminen tolla painolla on vitun naurettavaa

Tee u-käännös, jos mahdollista.

Muista, että Sinä olet tärkeä usealle ihmiselle ja perheesi haluaa varmasti auttaa sinua! Toivottavasti uskallat jutella asiasta jonkun sinulle läheisen ihmisen kanssa.

Voit aina ottaaa yhteyttä myös koulusi terveydenhuoltoon tai soittaa terveyskeskuksesi päivistykseen. Siellä löytyy kyllä myös ihmisiä jotka haluavat auttaa!

Kysy lääkäriltä neuvoa älä näiltä idiooteilta.

Jos näin älyvapaaksi on syntyny joutaaki kuolla :)

Ravintoasiantuntijoita kuullessa tuleekin mieleen, kaikki ruoka ja juoma ovat varsin epäterveellistä ja myrkyllistä.
Ravintoasiantuntijoiden suositusten mukaan mitään ei pitäisi syödä eikä juoda.

Ravinnon välttäminen on seurausta asiantuntijoiden opeista.
Minä olen latkinut päivittäin noin litran verran kahvia ja silti olen yhä elossa yli 70-vuoden kahvin käytön jälkeen.
Miten tämä on mahdollista? Tämän päälle on kaikki muut ravinneaineet, kossua unohtamatta.

Olisi koreka aika marssia terveyskeskuslääkäin pakeille, se kyllä lähettää hankalat tapaukset psykiatrin asiakkaiksi. Vika ei ole aloittajan fyysisessä terveydessä vaan siellä psyykkeen puolella. Sinulla on selvästi pakkoajatuksena, se että pitää laihtua ja olla nätti. Mitä negatiivia ajatuksia laihuus tuo mieleen? Edessä voi olla psyykelääkitys, jotta pääset eroon lukkiutuneista ajatuksista. Muuten sinun on pakko muuttaa toimintaasi, se vie sinua kohden tiputusta ja niin ollen kuolemaa. Oletko ajatellut miltä saattohoitokodin asukit tai pitkäaikais sairaat vanhukset näyttävä, he ovat usein niin kuin te anoreksikot luuta ja nahkaa. Tuolta näyttää kuolemaa tekeva ihminen, ei vaikuta sinun touhusi enää harmittomalta puuhalta. Onko nykyaikainen kauneusihanne enää kaunista, kun ihmisen täytyy näyttää kuolemaatekevältä? Ei ole tervettä tämä meidän kauneuskäsitys. Naisen keho tarvitsee pehmeämpiä muotoja ollakseen viehättävä.
Olen itse sairastanut psykoosin ja tiedän kuinka hankalaa on muuttaa itseään ja niitä lukkiutuneita käsityksiä ja harhaluuloja. Niin ja pelko on vain tunne ja paniikkiin ei kuole, ne menevät ohi. Tietenkin minulla on satunnaisesti harhaluuloja, mutta en näe, tunne tai kuule harhoja.
Tsemppiä ja kaikkea hyvää jatkoa ja muista sinulla on päässäsi ongelmiisi paremmat ratkaisut kuin itsemurha-aikeet. Siellä se pään sisällä on, tiedän kokemuksesta. Lisäksi hengellinen elämä voi auttaa näissä päänkoppa ongelmissa.