Onko minulla epävakaa persoonallisuus?

Suicidesheep

Olen 15-vuotias tyttö ja haluaisin apua ja kuulla kokemuksia epävakaasta persoonallisuushäiriöstä.
Aloin huomata ensimmäiset 'oireet' koulussa. Lähinnä liikuntatunneilla jolloin minun pitää olla paljon esillä ja saan joskus ihan hallitsemattomia raivokohtauksia. Kuulin tästä jutusta psykologian tunnilla ja aloin lukemaan oireita ja tavallaan yhdistin itseni niihin. Ainakin suurimpaan osaan. En halunnut kertoa kenellekkään tai mennä lääkäriin koska pelkään, että minua pidetään vainoharhaisena tai jotain.
1. Mielialani heittelee. Varmaan normaalia kaikille nuorille, mutta olen jopa saanut kommenttia siitä että suutun ja olen yhtäkkiä iloinen ja sitten surullinen
2.kadun myöhemmin tekojani. Varsinkin suuttumistani. Koska ihmiset ympärilläni kärsivät. Suutun aina niin pahasti että päässäni sumenee ja sanon kaiken mitä minulla on mielessä ja sen jälkeen itken ja anelen niiltä ihmisiltä antteksi koska en halua olla paha
3.arvostelen ihmisiä. Luokittelen ihmiset hyviin ja pahoihin sen perusteella miten he suhtautuvat minuun, mitä he ovat sanoneet minulle ja mitä he ehkä ajattelevat minusta. Pelkään kuitenkin itse arvostelluksi tulemista ja en voi sietää kritiikkiä. Ne ihmiset jotka minua kritisoivat päätyvät saman tien mustalle listalleni (ja toisinaan pääsevät mielessäni parhaimpien ihmidten joukkoon hetken päästä)
4.haluan olla yksin. Yksin minun ei tarvitse huolehtia muista ihmisistä ja voin hetkeksi unohtaa että toisten ihmisten lähellä minua ahdistaa koska tunnen itseni ulkopuoliseksi. Joskus kuitenkin yksinolon huuma rikkoutuu kun mietin esim. Vanhoja pahoja lapsuusmuistoja ja mietin ajattelevatko ne ihmiset vielä minua.
5.pelkään ihmisten menettämistä. Minulla on jatkuva tarve poistaa turhia ihmisiä elämästäni, jotka tuottavat minulle pahaa mieltä, mutta kun olen niin tehnyt tunnen itseni kamalaksi, koska hekin alkavat vihaamaan minua ja heillä on hauskaa jonkun toisen kanssa.

Ja sitten jotain pienempiä juttuja...
Mutta pointti on että tuntuu että kukaan ei ymmärrä minua. Voisitteko kertoa jos teillä on jotain tälläistä ja meneekö se ehkä ohi jonkin ajan päästä? Vai onko vaan jotain teini angstia?

0

130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

        "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
        Maailman menoa
        739
        9245
      2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

        Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
        Maailman menoa
        374
        8100
      3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
        Maailman menoa
        162
        5895
      4. William ja Sonja Aiello ERO

        Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
        Kotimaiset julkkisjuorut
        54
        2420
      5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

        Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
        Kotimaiset julkkisjuorut
        6
        2135
      6. Se siitä sitten

        Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
        Ikävä
        82
        1775
      7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

        Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
        Kotimaiset julkkisjuorut
        20
        1719
      8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

        Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
        Kotimaiset julkkisjuorut
        7
        1498
      9. Ihastumisesta kertominen

        Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
        Ihastuminen
        92
        1494
      10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

        Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
        Maailman menoa
        440
        1399
      Aihe