Mikä oli saldo viime viikonlopun kv-kisoista? Coimbra, Zagreb, Vory? Keille annetaan leijonat ja lampaat?
Eurooppa viikonloppu
4
<50
Vastaukset
- Ulkopm
Parhaat suoritukset on mielestäni helppo laittaa järjestykseen ja perusteluna kilpailun taso, sijoitus sekä voittojen määrä.
1. Oskari Mäkinen (2. sija - voitot 5/6)
2. Valtteri Olin (5. sija - voitot 5/7)
3. Eetu Heinonen (7. sija - voitot 4/6)
4. Noora Jokinen (7. sija - voitot 3/5, sarjassa 45 kilpailijaa ja tappiot ainoastaan sarjan 1. ja 3.)
5. Aku Laakkonen (7. sija - voitot 3/5, sarjassa 43 kilpailijaa)
Euroopan Cupit ovat mielestäni sen verran kovempia kuin Vory, että niitä kannata verrata keskenään. Olen varma että moni Euroopan cupissa ilman sijoitusta jäänyt olisi voittanut Voryssa oman sarjansa.
Epäonnistujia on turha laittaa järjestykseen. Jos ei yhtään otteluvoittoa tullut, niin ei kai silloin täysin tyytyväinenkään voi olla.- urheilja_edellä
Kovalla tasolla urheilevia nuoria nämä Eurooppa cupeissa kisaavat. Tästä joukosta sinne aikuisten sarjojen huipulle kasvetaan.
Jotta muiden vauhdissa pysytään, pitää meidän maajoukkueurheilijoilla olla mahdollisuus täysipainoisesti osallistua ulkomaan kilpailuihin ja leireille. Kun urheilija on tehnyt töitä kehityksensä eteen niin, että on noussut maajoukkueeseen, pitää muualta tulla tarvittava tuki, myös taloudellinen. Harvalla on ulkopuolista sponsoria, eivätkä seuratkaan läheskään aina pysty tai halua vastata edustusurheilijoidensa kustannuksista. Pieni helpotus urheilijoiden kohtuuttomiin henkilökohtaisiin kustannuksiin olisi judoliiton jäsenmaksuun sisällytettävä huippu-urheiluntukimaksu, joka käytettäisiin suoraan maajoukkueurheilijoiden ulkomaan kilpailu- ja leirimatkojen kustannuksiin. Jos liitolle kertyy jäsenmaksut noin 7000 judokasta, niin esim. 20 euron korotus toisi noin 140 000 maajoukkueurheijoiden kustannusten helpottamiseksi. Jonkun mielestä tähän tarkoitukseen tehty korotus olisi epäoikeudenmukainen muita harrastajia kohtaan ja karkottaisi harrastajia, ja sitä kautta vaikuttaisi seurojen toimintaa. Tuskin näin kävisi, mehän kaikki haluamme suomalaisen judon menestyvän. - Ulkopm
urheilja_edellä kirjoitti:
Kovalla tasolla urheilevia nuoria nämä Eurooppa cupeissa kisaavat. Tästä joukosta sinne aikuisten sarjojen huipulle kasvetaan.
Jotta muiden vauhdissa pysytään, pitää meidän maajoukkueurheilijoilla olla mahdollisuus täysipainoisesti osallistua ulkomaan kilpailuihin ja leireille. Kun urheilija on tehnyt töitä kehityksensä eteen niin, että on noussut maajoukkueeseen, pitää muualta tulla tarvittava tuki, myös taloudellinen. Harvalla on ulkopuolista sponsoria, eivätkä seuratkaan läheskään aina pysty tai halua vastata edustusurheilijoidensa kustannuksista. Pieni helpotus urheilijoiden kohtuuttomiin henkilökohtaisiin kustannuksiin olisi judoliiton jäsenmaksuun sisällytettävä huippu-urheiluntukimaksu, joka käytettäisiin suoraan maajoukkueurheilijoiden ulkomaan kilpailu- ja leirimatkojen kustannuksiin. Jos liitolle kertyy jäsenmaksut noin 7000 judokasta, niin esim. 20 euron korotus toisi noin 140 000 maajoukkueurheijoiden kustannusten helpottamiseksi. Jonkun mielestä tähän tarkoitukseen tehty korotus olisi epäoikeudenmukainen muita harrastajia kohtaan ja karkottaisi harrastajia, ja sitä kautta vaikuttaisi seurojen toimintaa. Tuskin näin kävisi, mehän kaikki haluamme suomalaisen judon menestyvän.Tuo 20 euron kannatusmaksu toimisi varmaan aikuisissa, mutta lapsilta en sitä lähtisi perimään. Judo on perinteisesti ollut laji, johon myös vähävaraisten perheiden lapsilla on ollut mahdollisuus lähteä mukaan.
Suurempana kysymyksenä näkisin, miten saada kokonaisuudessaan judon pariin enemmän väkeä mukaan. Aika paljon nykyään toistuu ilmiö, että judon harrastaminen periytyy vanhemmilta lapsille. Uusia perheitä kun saadaan mukaan, niin sitä kautta harrastajamäärä todennäköisimmin kasvaa. Perheitä saadaan parhaiten mukaan, kun MUKSUJUDO on hyvin järjestetty ja sinne on kiva lasten mennä. - FriendsMoneyFriends
urheilja_edellä kirjoitti:
Kovalla tasolla urheilevia nuoria nämä Eurooppa cupeissa kisaavat. Tästä joukosta sinne aikuisten sarjojen huipulle kasvetaan.
Jotta muiden vauhdissa pysytään, pitää meidän maajoukkueurheilijoilla olla mahdollisuus täysipainoisesti osallistua ulkomaan kilpailuihin ja leireille. Kun urheilija on tehnyt töitä kehityksensä eteen niin, että on noussut maajoukkueeseen, pitää muualta tulla tarvittava tuki, myös taloudellinen. Harvalla on ulkopuolista sponsoria, eivätkä seuratkaan läheskään aina pysty tai halua vastata edustusurheilijoidensa kustannuksista. Pieni helpotus urheilijoiden kohtuuttomiin henkilökohtaisiin kustannuksiin olisi judoliiton jäsenmaksuun sisällytettävä huippu-urheiluntukimaksu, joka käytettäisiin suoraan maajoukkueurheilijoiden ulkomaan kilpailu- ja leirimatkojen kustannuksiin. Jos liitolle kertyy jäsenmaksut noin 7000 judokasta, niin esim. 20 euron korotus toisi noin 140 000 maajoukkueurheijoiden kustannusten helpottamiseksi. Jonkun mielestä tähän tarkoitukseen tehty korotus olisi epäoikeudenmukainen muita harrastajia kohtaan ja karkottaisi harrastajia, ja sitä kautta vaikuttaisi seurojen toimintaa. Tuskin näin kävisi, mehän kaikki haluamme suomalaisen judon menestyvän.Jos liitto keräisi huipuille tukea rahastamalla jäseniltä, kenelle se annettaisiin? Onko maajoukkuepaikka selkeä kriteeri vai aiheuttaisiko sen perusteella rahan jakaminen vain lisää politiikkaa ja nurinaa maajoukkuepaikoista? Olisiko oikeudenmukaisempaa jakaa rahat vaikkapa Samurai Cup ja SM-kisojen palkintorahoina? Rahat jaettaisiin sarjoille (sarjan koon mukaan suhteutettuna) ja kisan sarjavoittajat korjaavat potin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410