ANTTI RINNE ON SEURAAVA PÄÄMINISTERI

Sanokaa mitä sanotte mutta näin on. Antti pelastaa Suomen täystuho Sipilän jälkeen.
2287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Saattaapi olla, tai saattaapi olla ettei ole. Yksi kuitenkin on varmaa, minä en siihenkään tule äänelläni vaikuttamaan, sillä ääntäni en enää yhdellekkään valehtelevalle kusipäälle anna ikinä.

Äänestä

I se kävelevä rampa-ankka?

Äänestä

RINNE JA VÄYRYNEN SEKÄ SIPILÄ JA SOINI ! ONKO MITÄÄN YHTEISTÄ ? .

Äänestä
  • RINNE JA SIPILÄ JA SOINI JA LINDSRÖM, EI PERKELE ONNISTU OVAT
    KÄYMÄSSÄ ELÄKERAHASTOJEN KIMPPUUN. MEINAAVATKO NIILLÄ
    RAHOILLA RUVETA ELÄTTÄÄN MUTAKUONOJA.

    Äänestä

  • No siinä on neljä konnaa mutta samaan listaan saisi lisätä lähes kaikki muutkin poliitikot.

    Äänestä

Itse olen ollut hyvin epäileväinen Rinteen visionääristen kykyjen suhteen. Toivottavasti hän luon ajoissa ennen vaaleja sellaisen ohjelman, jolla Suomi pelastettaisiin. Ohjelma olisi hyvä luoda hyvissä ajoin ennen vaaleja, jotta sitä voitaisiin julkisuudessa ruotia ja etsiä sen heikkouksia ja hyviä puolia. Sipilän hallituksen kanssahan oli se ongelma, että ohjelmaa alettiin luoda inspiraation voimalla käkkäröiden ja rosessikaavioiden avulla. Sen jälkeen onkin sitten ollut yhtä vatulointia ja iterointia ja ties mitä insinöörilaskelmia.

Demareilla on kansanedustajissa ainakin Timo Harakka, joka miettii asioita muuttuneen tilanteen valossa ja tulevaisuuspainotteisesti. Rinne on ehkä vähän liiaksi sellainen, jolla on halu katsella peräpeiliin, sinne loistavaan menneisyyteen.

Seuraava hallitus saattaa olla perinteinen punamultahallitus. Kokoomus voi valita tulevaksi puheenjohtajakseen Hjallis Harkimon, joka edustaa vielä paljon tiukempaa oikeistoilaisuutta kuin Stubb. Se torppaa aika lopullisesti Kokoomuksen ja demareiden yhteistyön mahdollisuudet. Punamultahallitusten perinne on jakopolitiikassa. Sellainen ei ole kovin hyvä lähtökohta uudistuksille. Pattitilanne voi jatkua tämänkin hallituksen jälkeen.

Äänestä

SDP on jo tuhonnut Suomen aika vetää rasti äänestyslippuun ei ole järkeä äänestää mitään noita valehtelijoita jotka puhuvat vastuusta eivätkä ymmärrä mitä se tarkoittaa ei nämä kansalaisia edusta yleensä paska vedetään viemäristä alas mutta aina nämä valehtelijat vain tulevat esiin vankila olisi parempi paikka kaikille politiikoille loppuisi oman edun tavoittelu

Äänestä
  • No onneksi on vielä aivot omistavia kansalaisia, joten ei tuota pelkoa ole että Rinne olisi sössimässä hallituksessa.
    Jos niin ikävästi sattuisi käymään kolmen vuoden jälkeen, että kansalaisten aivot olisivat rapautuneet lisää ja demarit pääsisivät hallitukseen...nauraisin kakkaisen naurun niitten äänestäjille.
    Jos nyt saava sotkettua nykyhallituksen toimia, niin paljon pahempi tilanne on seuraavalla hallituksella edessä...sekin olisi varmaan Sipilän syytä heidän mielestään.

    Äänestä

  • huh-huh kirjoitti:

    No onneksi on vielä aivot omistavia kansalaisia, joten ei tuota pelkoa ole että Rinne olisi sössimässä hallituksessa.
    Jos niin ikävästi sattuisi käymään kolmen vuoden jälkeen, että kansalaisten aivot olisivat rapautuneet lisää ja demarit pääsisivät hallitukseen...nauraisin kakkaisen naurun niitten äänestäjille.
    Jos nyt saava sotkettua nykyhallituksen toimia, niin paljon pahempi tilanne on seuraavalla hallituksella edessä...sekin olisi varmaan Sipilän syytä heidän mielestään.

    hmmm, sanoisin demarina että hallituksessa olemme varmasti, pääministeripuolueena (suurimpana). Sitten laitetaan Suomi kuntoon, ellei sipilä onnistu "Suomi epäkuntoon" toimissaan niin täydellisesti että olemme konkurssissa.

    Äänestä

  • demareitaäänestävä kirjoitti:

    hmmm, sanoisin demarina että hallituksessa olemme varmasti, pääministeripuolueena (suurimpana). Sitten laitetaan Suomi kuntoon, ellei sipilä onnistu "Suomi epäkuntoon" toimissaan niin täydellisesti että olemme konkurssissa.

    Suomi on taatusti paremmassa kunnossa talvella 2018-2019 kuin nyt, joten se sataa ainakin osittain Keskustan laariin 2019 vaaleissa. Aika monta eläkeikäistä demarien kannattajaa myös ehtii kuolla ennen seuraavia ek-vaaleja. Alle 50-vuotiaisiin Rinteen joukot ei vetoa.

    Äänestä

Väyrynen tulee takavasemmalta ja nousee Suomen keisariksi.

Äänestä

Kuka uskoo tuohon Rinteen paskanjauhantaan,en ainakaan.Rikokokset taustalla,tunnustaisi kansalle,että olen sutki niin kansa armahtaisi.Kaiken lisäksi juoppo öykkäri,luja on sen usko joka istuu sen kelkkaan.Eikös me saatu Urpilaisesta näyttöä,laittoi koko Suomen kuseen,tuolla EUS:SA JAKOI POSKISUUDELMIA,ja lässytteli,ja lipoi pääpirujen persettä,ja ties mitä.

Äänestä
  • Samaa mieltä kanssasi mutta todennäköisesti seuraavien vaalien voittaja on sdp ja voittavan puolueen johtajasta se pääministeri aina tehdään mikä ei fiksua kylläkään ole. Puolue voisi asettaa osaavan ja pätevän henkilön pääministerin tehtävään, ei sen tarvitsisi automaattisesti puolueen johtaja olla. Surkuhupaisaa seurattavaa on nykyisenkin pääministerimme Sipilän osaamattomuus politiikassa. Ei mitään valmista mistään tule. Hyvinä aikoina tällaiseen leikkimiseen ehkä olisi varaa mutta ei nyt. Sipilän tilalle pitäisi nostaa keskustasta joku ammattilainen jolla olisi kykyä luoda konsensusta ja joka osaisi rakentaa eikä rikkoa.

    Äänestä

Voi olla, että Antti Rinteen johtama hallitus pelastaa Suomen, mutta se tapahtuu vain jatkamalla Juha Sipilän johtaman hallituksen uudistusten linjalla. Sama kuvio nähtiin 1990-luvullakin, kun Paavo Lipponen nousi pääministeriksi arvostelemalla Esko Ahon hallituksen leikkauspolitiikkaa. Jopa valtiovarainministeriksi hän nosti oppositiossa haukkumansa Iiro Viinasen.

Äänestä

Sipilän hallitus kaatuu jo ennen tämän vuoden juhannusta. Antti Rinne on pääministeri varsin pian.

Äänestä

Hyvä Antti. Tule ja pelasta meidät kepuleilta. Rinne lopulta Presidentiksi asti.

Äänestä

pääministeriksi ??

Aikoihin on eletty.

Äänestä

Suomen työtä tekevä kansa vaatii Piiraisen pääministeriksi.

Äänestä

Rinteellä poliitkon ura vielä vähän hakusessa mutta niin se on Sipilälläkin. Hyvin todennäköistä on että demarit saavat rökälevoiton seuraavissa vaaleissa ja jos Rinne demareiden puheenjohtajana pysyy niin hänestä uusi pääministeri tehdään. Ei taatusti ainakaan huonompi vaihtoehto ole kuin Sipilä jonka taidot ovat todella köykäisellä tasolla.

Äänestä

Juoppo ja rikollinen Rinne kertoi laihduttaneensa itsensä pääministeri kuntoon, kun tämä termarien kannatus käväisi hieman ylempänä.
Nythän on taas normaali tilanne keskusta on 5% suurempi kuin sdp, kun otetaan huomioon kyselyn virhemarginaali. Näin on näreet???

Äänestä
  • Kepun puoluetoimiston tilaama tutkimus jolla ei ole paskankaan arvoa. Valheellinen manipuloitu tulos.

    Äänestä

Rinteen valitseminen pääministeriksi olisi yhtä hölmöä kuin valita AY-luottamusmies suurfirman johtoon.

Kansa kuitenkin päättää mikä puolue on pääministeripuolue: Toivottavasti kansa valitsee oikein.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


HyväDemut kirjoitti:

Sanokaa mitä sanotte mutta näin on. Antti pelastaa Suomen täystuho Sipilän jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu