Minulla on heikko itsetunto, joka nostaa herkästi pintaa negatiivisten ajatusten kierteen ja pelon riittämättömyyden tunteesta parisuhteessa.
Minulla on kuitenkin nykyään hyvä mies ja muuten hyvin onnellinen parisuhde. Mieheni ei ole hyvä puhumaan henkeviä tai jakelemaan kehuja, vaan on hyvin sellainen käytännönläheinen yms. Se on vaikeaa minulle, koska en saa sitä, mitä luulen tarvitsevani. Mutta toisaalta, jos itsetuntoni olisi parempi, en tarvitsisi niitä kehuja yms.
Minulle jää muistoihin pyörimään aina kaikki "väärät" lausahdukset. En pääse niistä yli. Tai jokin pienikin pelkoni jää pyörimään mieleen, enkä pääse siitä irti. Niitä on kertynyt jo jonkin verran. Mieheni haluaisi auttaa, mutta ei osaa. Hän vain sanoo, ettei minulla ole syytä epävarmuuteen. Olen hänelle rakas.
Eli, miten pääsee eroon tällaisesta pelkojen ja epävarmuuksien kierteestä? Ne palaavat mieleeni aina kausittain, parin viikon välein keskimäärin, eikä koskaan laannu. Olen monesta lähteestä lukenut, että näitä tunteita ei saisi estää tulemasta, koska se pahentaa asiaa.
En kuitenkaan ymmärrä, miten jaksan näiden ajatusten kanssa, jos vaan annan niiden tulla ja jyllätä? Eikö näille todellakaan voi tehdä mitään konkreettista? Olisiko vaikka jotain hyvää kirjaa, jossa olisi käytännön tehtäviä, joita voisin tehdä?
Mies ehdotti myös terapiaa, mutta siihen minulla ei ole varaa. Maksaa liikaa. Kiirettäkin on, joten pienten lasten äidillä on aika kortilla.
Menneisyydessäkin olen kärsinyt heikosta itsetunnosta. Ajauduin muutaman vuoden suhteeseen narsistin kanssa. Se ei toki tehnyt minulle hyvää, kun lähtökohtakin oli vaikea. Nyt kuitenkin olen elänyt pidempään hyvässä suhteessa, joten toivoisin tilanteeseen helpotusta. Miestä harmittaa, kun kokee etten ole onnellinen hänen kanssa.
Minulla on kuitenkin nykyään hyvä mies ja muuten hyvin onnellinen parisuhde. Mieheni ei ole hyvä puhumaan henkeviä tai jakelemaan kehuja, vaan on hyvin sellainen käytännönläheinen yms. Se on vaikeaa minulle, koska en saa sitä, mitä luulen tarvitsevani. Mutta toisaalta, jos itsetuntoni olisi parempi, en tarvitsisi niitä kehuja yms.
Minulle jää muistoihin pyörimään aina kaikki "väärät" lausahdukset. En pääse niistä yli. Tai jokin pienikin pelkoni jää pyörimään mieleen, enkä pääse siitä irti. Niitä on kertynyt jo jonkin verran. Mieheni haluaisi auttaa, mutta ei osaa. Hän vain sanoo, ettei minulla ole syytä epävarmuuteen. Olen hänelle rakas.
Eli, miten pääsee eroon tällaisesta pelkojen ja epävarmuuksien kierteestä? Ne palaavat mieleeni aina kausittain, parin viikon välein keskimäärin, eikä koskaan laannu. Olen monesta lähteestä lukenut, että näitä tunteita ei saisi estää tulemasta, koska se pahentaa asiaa.
En kuitenkaan ymmärrä, miten jaksan näiden ajatusten kanssa, jos vaan annan niiden tulla ja jyllätä? Eikö näille todellakaan voi tehdä mitään konkreettista? Olisiko vaikka jotain hyvää kirjaa, jossa olisi käytännön tehtäviä, joita voisin tehdä?
Mies ehdotti myös terapiaa, mutta siihen minulla ei ole varaa. Maksaa liikaa. Kiirettäkin on, joten pienten lasten äidillä on aika kortilla.
Menneisyydessäkin olen kärsinyt heikosta itsetunnosta. Ajauduin muutaman vuoden suhteeseen narsistin kanssa. Se ei toki tehnyt minulle hyvää, kun lähtökohtakin oli vaikea. Nyt kuitenkin olen elänyt pidempään hyvässä suhteessa, joten toivoisin tilanteeseen helpotusta. Miestä harmittaa, kun kokee etten ole onnellinen hänen kanssa.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kikka kolmonen. Ihmisen tietoiseen mieleen mahtuu kerrallaan 5 - 7 asiaa. Jos nämä "lokerot" täyttää joillakin asioilla, ei päähän mahdu muuta. Esim.kun rupeaa tulemaan kelju muisto mieleen, ala ajattelemaan muita asioita, ihan vaikka: onpas tuo narsissikimppu nätti, meidän sohvakin on kivan näköinen, lapsi sanoi aamulla sillä lailla kivasti, ihan nätti tämä minun pusero, lounaalla oli hyvää ruokaa,illalla tulee TV:stä se mielenkiintoinen ohjelma, jne.Ihan omasta arkielämästä ja vaikka sen hetkisestä ympäristöstä. Jos panet haun päälle: mitäs kaikkia hauskoja tokaisuja se meidän vanhimmainen on sanonutkaan.....on lokero kauemmin varattuna...Tästä tulee ennen pitkää tapa.Hoituu itsestään. -Monet ovat kokeilleet ja toimivaksi huomanneet.
Juuri tällaista olen yrittänyt, eli ajatella ihan muita asioita. Mutta tämä on aiheuttanut sen, että ongelmat ovat vain paisuneet ja palaavat takaisin entistä pahempina. Ja niitä on koko ajan lisää. Kirjoitin niistä kaikista listan. Se lista oli 3 A4 sivua pitkä...
Jostakin sitten rahat kognitiiviseen terapiaan, kestää muutaman kuukauden,ei vuosikausia.
Tiedän mitä se maksaa... Ei todellakaan ole varaa edes kuukaudeksi
Hei Itsetuntonollanen
Kirjoitat toiveesta saada parempi suhde itseesi.
Itsetunto koostuu monesta eri tekijästä. Kuten kirjoitit, siihen vaikuttaa menneisyys, varhaisen vuorovaikutuksen turvallisuus, toiset ihmiset ja palaute heiltä, mutta myös siihen voi vaikuttaa itse.
Kukaan meistä ihmisistä ei toisaalta voi elää ilman hyvää palautetta ja tukea muilta. Kuitenkaan toisaalta kukaan ei voi elää ainoastaan sen varassa.
Se, että toivot toisilta kehuja, kannustusta ja ihastelua on täysin normaalia ja tervettä. Mutta tällaisen kehun pitäisi myös terveesti 'täyttää', sen ei kuulu valua välittömästi pois kuin vesi hanhen selästä.
Kyselet, miten kohottaa itsetuntoaan. Kaikki lähtee syvästä hyväksynnästä. Ja paradoksaalisesti, ei pelkästä omien hyvien puoliensa ja osaamistensa hyväksymisestä, vaan myös omien pimeiden loukkojensa, haavoittuvuutensa, epävarmuutensa, epäonnistumisensa ja kaikkien tunteidensa hyväksymisestä. Monia auttaa terapia - terapeutin kanssa näitä piilossa olevia puoliaan voi turvallisesti tarkastella hyväksynnän ilmapiirissä. Mutta ihan itsekin voit itseäsi tukea. Jo se, että kirjoitit tänne, kertoo siitä, että tahdot muutosta elämääsi. Mikä sinulle olisi luonteva tapa ilmaista itseäsi? Joku löytää itsensä taiteiden, teatterin, kirjallisuuden tms parista.
Kun ikävät sanomiset tai loukkaamiset jäävät pörräämään mieleesi, voit keskustella niistäkin itsesi kanssa hyväksyvään sävyyn. Ilmaisemalla tunteet mitä nämä tapaukset herättivät: esim. "minua loukkasi kun... " ja voit vaikka kirjoittaa näitä tunteitasi päiväkirjaan. Jo sillä otat yhden askelen kohti itsesi hyväksymistä, kun sallit itsesi tuntea. Ja toistamalla itsellesi armollisuutta: saan tehdä virheitä, on inhimillistä epäonnistua, ei haittaa, jos joku suuttuu minulle tai arvostelee minua tai ei pidä tekemisistäni, se kaikki on elämän suurta tilkkutäkkiä.
Saitko näistä ajatuksenpätkistä jotain suuntaa itsellesi?
Toivotan sinulle antoisaa elämänmatkaa
Merja, diakoni
Ahaa.. en taida sittenkään olla ihan böbi.
Olen lukuisia kertoja kirjoittanut ikävistä fiiliksistäni. Se on kuitenkin aiheuttanut sen, että ne tuntuvat entistä suuremmilta ja niitä tulee entistä enemmän mieleen.
En ole siinä mielessä armollinen itselleni, että koen että parisuhteessa minun tulisi kumppanin silmissä olla "ylivertainen" kaikkiin muihin naisiin verrattuna. Kaikessa. Romanttinen tapa ajatella, mutta myös hyvin stressaava. Jos vähänkään pelkään etten ole, niin koen etten ole rakas ja erityinen. Asiat painottuvat etenkin ulkonäkööni.
En pysty hyväksymään sitä, ettei asialla olisi merkitystä. En vain osaa. No, aika näyttää.
Se, että alkaa hyväksyä itsensä ei olekkaan ihan niin helppo juttu. Ei onnistu ihan "tuosta noin vaan". Se etenee tiettyjen vaiheiden kautta.
Mutta ap. etsi käsiisi sellainen kirja kuin vapaaksi ahdistuksesta. Kokeile löytyisikö sielta apuja. Muistaakseni siellä on jotakin sisäisestä puheesta; eli ihmisen sisällä puhuu kriitikko, huolestuja, uhri tai perfektionisti. Kirjassa on myös tehtäviä.
Toinen kirja mihin kannattaa tutustua on Tunne lukkosi, Kimmo Takanen. Jotain aiheesta löydät googlettamallakin.
Tuon Tunne Lukkosi kirjan olen kahlannut ja käynyt jopa terapiassa Kimmo Takasella pari kertaa. Hinnan takia en siellä kuitenkaan voi käydä. Turhan kallista hommaa.
Tunne lukkosi auttaa kyllä tuntemaan itsensä, mutta edelleenkään en pääse eroon negatiivisten ajatusten kierteestä. Saan ajateltua pienetkin asiat itseäni vastaan.
Mutta katsompa tuon toisen kirjan, kiitos.
Jostain syystä tavaksi on tullut jatkuva itsensä tarkkailu. Mielen ja ajatusten tarkkailu. Kehon tarkkailu - lähinnä mielen aiheuttamien fyysisten tuntemusten havainnointi.
Mielessä on epäily, että pää pettää. Että olen epäonnistunut ja sössinyt kaiken, enkä enää ikinä saa itselleni mitään hyvää, kivaa, mukavaa. Tulevaisuuteni on oleva ikävä, koska olen päättänyt rangaista itse itsenäni elämästäni ja elämättä jättämästäni elämästä.
Vaikutat melkoiselle masokistille. Kannattaisi Googlata sillä hakusanalla. Miten olisi sado-maso-seksi? Jos mies piiskasii kerran viikossa. Helpottaisiko syyllisyyttä? -Ehkä kannattaisi myös Googlata minkälaisia trollit ovat.
Jep, Googletin Trollin. Sinun vastauksesi tuli esimerkkinä esiin.;) Mukavaa viikonloppua siitäkin huolimatta.
Lisäkysymys: En ole lapsille koskaan millään tavalla tätä ongelmaani ilmaissut. He oletettavasti ajattelevat kuten lukuisat muutkin ihmiset, eli olen aika itsevarma ja iloinen ihminen. En siis näytä asiaa julkisesti, enkä etenkään lapsille.
MUTTA minun 4,5v tyttäreni jostakin syystä aivan kuten minä. Jos hänelle on joku sanonut jotakin itsetuntoa loukkaavaa tai asia on tavalla tai toisella satuttanut hänen itsetuntoaan, niin hän ei tunnu sitä millään unohtavan. Siis elää iloista ja reipasta elämää, mutta sitten kun iskee jostain murhe, niin pintaan nousee yhä uudestaan hyvin vanhat asiat. Siis todellakin muistelee vaikkapa 2 vuotta sitten tapahtunutta juttua.
Muistan itsekin lapsuudesta saakka lukuisia pieniä juurikin itsetuntoa loukanneita asioita. Esimerkiksi kun äitini sanoi vaatevalintaani rumaksi, tai kun luokkakaverin mielestä ekalla ryhtini oli huono. Tms. Miksi minä (ja tyttäreni) emme pysty unohtamaan näitä asioita????????
Vähän pelottaa, että jos omalle lapsellekin tulee näin surkea itsetunto, niin kyllä tuntuu pahalta. Mallioppimisen kautta tätä on vaikea saada, koska en muille tätä koskaan millään edes käytöksellä paljasta, kuin puolisolle ja aivan lähimmille ystäville.
Jos joku vaikkapa työkaveri kuvailisi minua, niin itsevarmuun olisi varmaan 10 ensimmäisen adjektiivin joukossa. Se on pintaa. Iloinen ja itsevarma.
älä kuitenkaan usko sitä neuvoa, että kerro asiasta ystävällesi. kaikki eivät olekaan ystäviäsi, jotka tietävät miten heikkoa itsetuntoasi vahvistetaan.
Olen kertonut asiasta tarkemmin kahdelle tärkeälle ystävälle sekä puolisolle. Kaikki haluaisivat kovasti auttaa, mutta kukaan ei osaa. Toistuvasti en viitsi asialla vaivata. Puoliso toki useimmiten joutuu ongelmaa kohtaamaan.
Itsevarmasti tullaan rakentamalla sille todellisuuspohja. Älä elä valheessa minkään asian suhteen. Älä petä itseäsi. Sitten hyväksyt, annat anteeksi, unohdat, parantelet itseäsi, terveyttäsi, luonnettasi ja taas hyväksyt, unohdat, annat anteeksi, olet kiitollinen siitä mitä olet saanut jne.. Aina vain uudestaan ja uudestaan vaikka 10 vuotta. Ota etäisyyttä kaikkeen valheelliseen, usko vain itseäsi jos elät totuutta. Ja taas hyväksyt että maailma ei ole yhtä täydellinen kuin sinä itse. Annat anteeksi, unohdat..jne..
Kriisi on myös eteenpäin vievä voima ja joskus toisten ihmisten huomauttelussa on totuuden siemen. Joskus sen tajuaa vasta vuosien päästä että oikeassa oli. Tärkeää on että oma älli toimii ja jos asia murehdituttaa niin tekee sille jotakin, vaikka ihan vähäsen. Kokeilee asioita.
Minulle ei juuri mistään kukaan huomauttele mistään. Eli ihan tällaisena kelpaisin vissiin muille, mutta en itselleni. Itsetuntoni on heikko. Se on se vika, jota haluan muuttaa, ja johon myös mm puolisoni toivoo muutosta.
Kriisejä on aiemmin elämässä ollut, eivätkä ne ole hyvää tehneet itsetunnolleni.
Enkä oikein ymmärrä tuota valheessa elämistä tai että pitäisi uskoa vain itseensä... Kun minä itse olen juuri se, joka itseäni aliarvioi ja saa itseni uskomaan turhiin pelkoihin, niin eiköhän tässä tilanteessa mun kannattais uskoa muihin kuin omiin itsesääleihini...
Löhipiirissäni on hyvää tarkoittavia ihmisiä.