Esim. Ajatellaan jotain ihmistä, tapausta, tunnetta, loukkausta jonka kohteeksi olemme joutuneeet. Kirjoitetaan se paperille. Hiljennytään ja aletaan kiittämään siitä että tuo asia ei nää loukkaa, kokoajan kiittäen siitä että asiasta nyt päästään revimme paperin ihan silpuksi ja hävitämme sen. Tietenkin voi ajatella että tekee asian vihaisena ja komentaa tuon pahan pois.
Tuli vain ajatus kun kävin hammaslääkärissä jota pelkään aivan valtavasti ja kun mielessäni kiitän kokoajan siitä että tämä menee hyvin, niin hups olenkin jo valmis. Kuin positiivinen ajatus veisi pois ikävästä tapahtumasta.
KAnnattaisiko kokeilla.
Voisimmeko uhrit terapioida itseämme
3
<50
Vastaukset
- Toivo.Lång.Inkeroinen
Totta kai voi. Menetelmiä on sadoittain. Ehjät ihmiset pohtivat päivän kolhua aikansa ja jatkavat toimiaan kuten ennenkin.
Itse käyn hoitopöydälle aloittaaksen 12 kohdan reikimeditaatioharjoituksen. Kipeät hartiat ovat taas kuntoutumassa. Hyötyliikunnassa ne kipeyutyivät
Olen tehnyt reikimeditaatioharjoitusta jo kymmenettä vuotta lähes joka päivä.
Kuin tulevaan hyvän päivään valmistautumista. Joskus kuitenkin tulee väistämätön takaisku. Siitäkin valmistautunut selviää helpommin ylitte. - Se_voisi_toimia
Se voisi toimia. Olen muualtakin kuullut tuon, että kirjoittaa käsin kaikki pahat kokemuksensa paperille ja sitten hävittää paperin joko repimällä tai polttamalla. Ehkä sen lisäksi tuo hiljentyminen ja kiittäminen auttaisi, niin ettei tuntisi oloaan enää loukatuksi.
- oma-apu-paras-apu
Hyvä aloitus!
Henkisen väkivallan uhreille kaikki toipumista mahdollisesti edistävät vinkit ovat tarpeen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399286Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748179Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646019William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542453Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62159Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821795Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201738Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81595Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921519Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411418