MOT ohjelma käsitteli maahanmuuton kustannuksia

Suomi ajautuu ahdinkoon ja velkoihin joista ei selvitä ja syypäitä ovat hölmölän päättäjät jotka ovat pelkkiä pönttöpäitä ja idiootteja kaikki.
Pari miljardia kun otetaan taas hätä lainaa et saadaan miesturisteja ruokkia ja asuttaa ja lisää tulee koko ajan ja varsinkin ruotsista alkaa virrata miehiä joita sieltä kehoitetaan tulemaan tänne. Nyt viimeistään päättäjien pitäisi herätä unestaan ja laittaa piste tuolle järjettömälle miesturistien hyysäykselle. Meillä on satojatuhansia omia köyhiä joita ei kukaan auta samoin sairaita ja kodittomia.
Vanhuksien hoitoja karsitaan ja hoitajia vähennetään että saadaan miesturisteille elatusrahoituksia ja leipäjonot ovat kilometrienpituisia eipä niiden puolesta kukaan marssi mielenosoituksissa.
Maailma on nyt tilanteessa jota on vaikea korjata mitenkään sillä ihmismassat ovat lähteneet liikkeelle ja tuota kansainvaellusta ei pysäytä enää mikään.
EU tulee hajoamaan eikä siihen mene enää kauan sillä pakolaisvirtoja ei pystytä enää hallitsemaan ilman että rajoja ei suljeta ja se johtaa EU:n loppumiseen.
5188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tai talvivaaraan kepun paskaläjään palaa 600 000 euroa per/päivä.

Äänestä
  • Olen luullut että vihreät on puolue joka valvoo näitä ympäristömme saastuttajia, mutta taidan olla pahasti väärässä? Talvivaara on vain käynnissä sen takia että siinä on poliitikkojen rahoista kysymys. Mitä tuo paskalaitos tuottaa muuta kuin paskaa ja kovaan hintaan se paska tulee, lähistön järvet on paskoteltu ja kohta on paskaa Oulussakin.

    Äänestä

Mistä hallitus leikkaa seuraavaksi nyt on koulutus saanut osansa leukkauksista ja seuraavaksi pitää leikata arvatekkin eläkkeistä vaikka?
MIlloin tulee se raja kun kansa tekee lopun hallituksen pönttöpäille ja alkaa kapina jota seuraa yleislakko?
Kenokaula Alexsei Stubilo on ottamassa lisää näitä miesturisteja elätettäviksi mutta ei koskaan mainitse mistä löytyy rahoitukset heidän elättämiseensä?

"Turvapaikanhakijoista koituu Suomelle tänä vuonna lähes miljardin euron kulut, selviää Ilta-Sanomien tekemästä laskelmasta."

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001120165.html

Äänestä

"Kunnille maksettavaan kotouttamisrahaan uppoaa yli 162 miljoonaa ja työ- ja elinkeinoministeriön järjestämään kotoutumiskoulutukseen reilut 60 miljoonaa euroa. Isoimpiin menoeriin kuuluvat myös vastaanottokeskusten asukkaiden saamat tuet, joihin uppoaa noin 90 miljoonaa euroa."

Epäilen että tuossa laskussa ei ole kaikki miesturistien hoitokulut esimerkiksi sairauskulut on jätetty pois mikä lisää huomattavasti kuluja.
Suomalaisten opintokuluista leikataan ja ne rahat siirtyy suoraan näille miesturisteille lomailemiseen täällä hölmölässä.

Äänestä

"Lastensairaalalle ei löytynyt rahaa, pakolaisille löytyy lähes miljardi!
Valtiolta ei siis tosiaan löytynyt puuttuvaa 30 miljoonaa euroa, joka on noin 4,2% vuosittain maahantulijoihin kuluvasta rahasta."

Onko tämä oikein että miesturisteja ylläpidetään meidän omien lapsiemme kustannuksella ettei tuohon sairaalaankaan saatu sijoitettua veronmaksiemme rahoja vaan nekin rahat menee näitten miesturistien perseisiin.
Kansa äänesti näitä Sipilän kaltaisia uskonlahkolaispönttöpäitä ja nyt nämä saatanan kusipäät haaskaavat verorahamme rikollisiin terroristien hyysäämisiin.
Jospa nämä terroristit kaulankatkojat ymmärtäisivät mihin suunnata ne kaulojenkatkaisunsa tuonne päättäjiimme niin saisivat pääpirulaiset kunnolla sitä mitä ovat tilanneetkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KusessaOllaanLäpeensä kirjoitti:

Suomi ajautuu ahdinkoon ja velkoihin joista ei selvitä ja syypäitä ovat hölmölän päättäjät jotka ovat pelkkiä pönttöpäitä ja idiootteja kaikki.
Pari miljardia kun otetaan taas hätä lainaa et saadaan miesturisteja ruokkia ja asuttaa ja lisää tulee koko ajan ja varsinkin ruotsista alkaa virrata miehiä joita sieltä kehoitetaan tulemaan tänne. Nyt viimeistään päättäjien pitäisi herätä unestaan ja laittaa piste tuolle järjettömälle miesturistien hyysäykselle. Meillä on satojatuhansia omia köyhiä joita ei kukaan auta samoin sairaita ja kodittomia.
Vanhuksien hoitoja karsitaan ja hoitajia vähennetään että saadaan miesturisteille elatusrahoituksia ja leipäjonot ovat kilometrienpituisia eipä niiden puolesta kukaan marssi mielenosoituksissa.
Maailma on nyt tilanteessa jota on vaikea korjata mitenkään sillä ihmismassat ovat lähteneet liikkeelle ja tuota kansainvaellusta ei pysäytä enää mikään.
EU tulee hajoamaan eikä siihen mene enää kauan sillä pakolaisvirtoja ei pystytä enää hallitsemaan ilman että rajoja ei suljeta ja se johtaa EU:n loppumiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu