Sipilä mainitaan joulunäytelmässäkin
M_Ainitsija
15.3.2016 23:03
Uusi joulunäytelmä on tulollaan...
N_Äyttelijä
15.3.2016 22:52
Meillä yrkällä ajateltiin pistää joulunäytelmä aivan uusiksi. Tosin jouluun on vielä aikaa, mutta ollaan jo harjoiteltu muuamia kohtauksia. Lapset ja nuoret ovat aivan innoissaan.
Heinähattu ja Harmaakalkkuna ovat aivan säädyllisesti kihloissa, mutta ovat he jo monesti pitäneet toisiaan kädestä kiinni. Painajaisunessa heille on ilmoitettu, että he saavat poikalapsen, jolle tulee antaa nimi Melperi. On ennustettu että Melperistä tulee nettiajan pahin palstahäirikkö ja Jumalan lasten pilkkaaja. Hänestä tulee myös tenniksenpelaaja, jonka tärkein ansio on se, että hän on hävinnyt kaikki ottelunsa.
Kun siis Harmaakallunan synnyttämisen päivät tulivat täytetyiksi, hän synnytti Melperin, pani hänet pinnasänkyyn ja antoi tennismailan kouraan. Heinähattu pudisteli pahantuulisena päätään ja meni tupakalle parvekkeelle. Tupakalta palattuaan hän hieman kutitteli Melperiä leuan alta, mutta vintiö puri häntä norttisormeen.
Silloin ryntää paikalle Kesitas, joka on upoksissa ilkosillaan ollessaan saanut ymmärryksen, että hänen pitää poiketa vastasyntyneen luona lausumassa kuuluisa vuorosanansa. Kesitas näyttää hölmöltä. Hänen housunlankeensa ovat aivan liian pitkät ja hän kompastuu monta kertaa lähestyessään pinnasänkyä. Hän kurkistaa ja sanoo:
- Siunusta.
Melperi lyö häntä tennismailalla päähän.
Yhtäkkiä paikalle ilmestyy Admata. Kaikki pelästyvät, mutta Admata rauhoittelee, että eihän hätä nyt tämän näköinen ole, vaikka meitä onkin kohdannut hirmuinen onnettomuus ja vastoinkäyminen kun Melperi on syntynyt. Ja yhtäkkiä on Admatan kanssa paikalla suuri joukko sukurutsasta siinneitä raamatunvastaisiin valheoppeihin uskovia vl-ääliöitä, jotka rukoilevat paitsi Admataa myös Heinähattua ja Harmaakalkkunaa, että viekää tuo mukula vaikka Egyptiin.
Samassa ovikello soi, ja itäisen Suomen viisainakin pidetyt vl-valhesaarnaajat ovat paikalla. Päätään pudisellen he katsovat melperiä ja esittävät surunvalittelunsa Heinähatulle ja Harmaakalkkunalle. Eivät he anna mitään lahjoja, vaan ottavat melperiltä tennismailankin pois, jotten hän aiheuttaisi enempiä tuhoja. Melperi on potkinut jo puolet pinnasängyn pinnoista säpäleiksi.
Kun syntymähetken tapahtumat on kuvattu, siirrytään ilman saumaa tiernapoika-sovellukseen. Miekat on korvattu tennismailoilla. Kesitaksen basso on mahtava:
- Hoo, jos minä olen tyhmä... se on palstoilla tiedetty.
Tämä on vasta näytelmän raakaversio. Kunhan saamme sen hiotuksi, tarjoamme sitä ainakin Heinolan kaupunginteatteriin ja Kempeleen teatteriin. Kempeleessä koko kunnanvaltuusto istuu eturivissä. Sinä ovat vierekkäin keskustan valtuutettu Juha Sipilä ja persujen valtuutettu Jussi Pellikka. Sipilä kumartuu Pellikan puoleen ja kysäisee hänen mielipidettään jostakunta yhteiskuntasopimuksen yksityiskohdasta. Pellikka ei ole ikinä kuullutkaan yhteiskuntasopimuksesta, joten hän mölähtää jotakin käsittämätöntä. Sipilä nousee aivan seisomaan ja kädestä pitäen kiittää valtuustoveljeään tästä oivalluksesta. Pellikka ymmärtää olevansa valtakunnanpolitiikan keskeinen vaikuttaja.
Sitten katsotaan itse näytelmä.
Tulisiko Juha katsomaan tämän kappaleen?
N_Ikkari
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399245Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748100Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625895William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542420Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62135Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821775Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201719Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71498Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921494Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401399