Suomalainen löytyi eilen kuolleena Pattayalta.

1456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Hyvä, jotta hoiti itsensä pois päiviltä eikä tullut Suomeen valittamaan ongelmiaan.

Äänestä

Hyvin harva suomalainen on jäänyt lopulta henkiin.

Äänestä

Eikös Illu ollut ruotsalainen, toki Suolla syntynyt, mutta sweassa tilinsä tehnyt.

Ruotsalaisen yhteiskunnan ominaisuutena on kehittää myös ruotsalaisia traumoja jopa sinne ankkuroituneille matuille.

Äänestä
  • Jos on Suomen passi, niin on suomalainen. Tässä tapauksessa viranomaiset ovat antaneet tiedot passin perusteella ja tieto kuolemasta annetaan Suomen suurlähetystöön Bangkokiin.

    Äänestä

Oli nussinut kaikki rahansa, joten oli aika vaihtaa hiippakuntaa.

Äänestä

Pattaya on paha paikka. Pää sekoaa ja lopulta on vain yksi vaihtoehto.

Äänestä
  • Mene sitten sinäkin sinne Pattayalle niin trollaaminen vähenee tai ehkä jopa päättyy palstalla.

    Äänestä

Itsekin oon aatellut nussia kaikki omaisuuteni Thaimaassa ennen kuin delaan. Fiksuintahan tuo on nussia niin kauan kuin batheja riittää ja sitten kun viimeinenkin on mennyt tekee itsarin.

Äänestä
  • Niinpä voiko miehellä olla onnelisempaa kuolemaa, nämä räkäkänokat ja ämmät eivät tosielämää ymmärrä.

    Äänestä

  • Kylpyjä (bath) riittää Suomessa. Mutta vähemmän Thaimaassa rahaa eli bahteja menee naisiin kuukaudessa kuin Suomessa ja saanti on varmaa ja parempaa sekä vartalot parempia Thaimaassa. Elämästä pitää osata nauttia, tätähän eivät ukkomiehet ymmärrä.

    Äänestä

  • LuonteistaPuhumattakaan kirjoitti:

    Kylpyjä (bath) riittää Suomessa. Mutta vähemmän Thaimaassa rahaa eli bahteja menee naisiin kuukaudessa kuin Suomessa ja saanti on varmaa ja parempaa sekä vartalot parempia Thaimaassa. Elämästä pitää osata nauttia, tätähän eivät ukkomiehet ymmärrä.

    Kyllä kai suurin osa Pattiksella nauttivista miehistä on ukkomiehiä, ainakin minun tuttuni kaikki sitä ovat, kuten itsekin.

    Äänestä

  • sun omaisuus on nussittu alle tunnissa.

    Äänestä

Oisko tajunnut että onecoin onkin kusetus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


r677tyuytuy kirjoitti:

Suomalainen löytyi eilen kuolleena pattaylta.
http://pattayaone.net/pattaya-news/222126/suspected-suicide-victim-found-foot-15-storey-building-pattaya/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu