Helsinkiläinen poliisimies, Helsingin poliisilaitoksen rikosylikomisario Jari Aarnio on saanut syyteen mm. seksin harjoittamisesta prostitoidun kanssa virantoimituksessa virka-aikaan.
Jarin olisi kannattanut mielumminkin mennä vessan runkkamaa virka-aikaan virantoimituksessa, niin kun muut poliisimiehet sen tekevät.
Jarin olisi kannattanut mielumminkin mennä vessan runkkamaa virka-aikaan virantoimituksessa, niin kun muut poliisimiehet sen tekevät.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Poliisihan on virantoimituksessaan 24/7 joten hyvin siinä voi muutaman varvinkin heittää. Vai pitää odotella eläkeikään asti, HÄH?
Se menee niin, että ylikomisario on ns. työnantaja, jolla ei ole määrättyä virka-aikaa, kuten esimerkiksi konstaapeleilla, ylikonstaapeleilla ja komisarioilla.
Kyseinen syyte kuuluu yhtenä Aarniota vastaan nostettuun näytösoikeudenkäyntiin.
Aarnio ei ole ollut käsitykseni mukaan työaikalain alainen. Tuntuu aika hassulta rakennelmalta katsoa seksi rikokseksi. Laitetaanpa 100 poliisia ja kymmenen syyttääjää tutkimaan parinkolmen vuoden ajaksi valtion ylimmän johdon seksisuhteita ja ottamaan 20 000 sivua televalvontatietoja niin tuomioistuinlaitos on tukossa seuraavat kaksikymmentävuotta. Poliisi voi vielä valita kenet säästä ja kenet teilaa. Tuntuuko kansanedustajista mukavalta.
Samaan aikaan puhuttiin suurella metelilä, seksin ostokieltoa. Niin rehtejä poliiseja että.
Oliko se niin että tällä Saaralla on ollut kytköksiä järjestyneeseen rikollisuuteen?.Minä henkilökohtaisesti uskon että huumekauppiaat kostavat,syyttäjä on niellyt täkyn- vapoineenpäivineen
HEH, kovin on joutunut poika selittelemään tänäänkin, en missään nimessä, teillä on väärä veiko. On tää niin hauskaa.
OLITKOSINÄKIN SIELLÄ SAARAN VÄLLYISSÄ KUN TIEDÄT ,ETTÄ ON SELITT ELYÄ.18
Huoria on Punavuori pullollaan.Osa niistä tekee puhdasta kadulla pokaamista,eli lähtee liikkeelle kämpältään klo 1-2 aikaan yöllä.Poliisi kertoo tietävänsä kaikki huorat,paskan marjat.Minä pystyn osoittamaan asunnot missä asuu.Aarnio laski rahat ja söi viinerit lateksi käsineissä,mutta nussi paljaalla niin et roiskeet roikkuu vieläkin huoran kämpässä.On se äijä.Mutta ei oo ainut Pasilan kytistä jotka tykkää huseerata huorissa.Poliisit tykkää huorata koska saanti on varmaa kun vilauttaa poliisikorttia.Poliisi on varmaan yks uskottomuuden terävintä kärkeä kun ammatteja pannaan peräkkäin.Pukki Paatero jäi eläkkeelle..
Niin,unohdin mainita että poliisien vaimot kärsivät puutteessa kotona.On nimittäin muutama tullut heitä kaadettua vuosien varrella.
SIR yhtiöt, kolibri päiväkoti, oli myös turvallisuus alalla, palaset alkaa löytyä.
Tampere, Ulvila, Aarnio, Aarnion naiset, peppukerho.
Oliko Jukka jäljillä?
Uskon että Jari Aarnio pani tätä naista, naisen tarinat ovat olleet yleensäkin kohtalaisen uskottavia. Pientä "maustetta" todistajan tarinoissa toki on esiintynyt mutta syyttäjän mukaan lihasoppakaan ei ole kunnon soppaa ilman mausteita. Nainen oli kuulusteluissa esimerkiksi kertonut keskusrikospoliisin kuulustelijalle että Jari Aarnio olisi varmuudella ollut mukana kimppakivassa kun Bill Clinton ja Tahko Pihkala olivat köyrineet todistajaa Vantaan Prisman pallomeressä. Bill oli todistajan mukaan käyttänyt analiorgioissa seksileluna sikaria ja Tahko pesäpallomailaa. Syyttäjä pitää tätäkin todistajalausuntoa hyvänä ja luotettavana todisteena syytettyä eli Aarniota vastaan.
Aarniolla otti eilinen tulitus niin koville ettei tänään halunnut tulla oikeuteen.Tuomio tulee ja sen tietää Aarnio itsekin jo.Aarnion alaisiin ei voi luottaa yhtään.Eilinen oli naula Aarnion arkkuun.Olis kannattanu tuntea miltä miljoonamies edes näytti..Ja Jarskan hymy on hyytynyt kova on lääkitys päällä,sen verran on ukko turvonnut.
Mä veikkan että JA pyöritti valtiolle rikoshyötynä menetettyjä rahoja, 500€huorabisensrahoja ja huumerajoha keskenään, plus sitten plussapistekavallus.
Jos Aarnion ja Saaran välit katkesi 2011 niin miten siittiötutkinta pystyttiin tekemään 2015?
Voi olla Krp:n lavastus koko homma. Ei kai nyt eritteet pysy sohvassa dna kelpoisena mitään monia vuosia.?
Ihan sama kumpi on rosvo, parasta jutussa on se, että juttu todentaa poliisien rikollisen luonteen ja teot. Minulle on ihan sama, kumpi on suurempi rosvo krp vai aarnio. Ikävintä on, että poliisiin ei todellakaan voi luottaa! Ei yhteenkään!
Työtoveri pani Taina Upankin paksuksi, olikohan työaikana? Ei onneksi poliisit sarjan aikana ainakaan kameroiden edessä.