Rauhan Side tuli tänään. Siinä oli luettelo kevätseuroista. Porissa ilmoitetaan olevan sellaiset toukokuussa.
Miten se on mahdollista, kun tietääkseni Porissa ei ole vielä edes pidetty kokousta pidetäänkö kevätseuroja, saatikka päätetty pitää?
Jos joku yksittäinen henkilö kutsuu puhumatta asiasta mitään seurakunnalle, voi vain ihmetellä kuinka siihen kutsuun vastataan.
Jos kyseinen henkilö järjestää omat tilat ja seurat paikkakunnalle, olisiko silloinkaan kutsuun vastattava, sillä se jos mikä on eriseuran rakentamista.
Toimiiko joku Porissa ohi seurakunnan päätöksen vai kirjoittaako herätysliikkeemme uusi lehti palturia?
Porin kevätseurat
14
446
Vastaukset
- rukouksenhenki
Nykyään kasvaa niin korkeita puita,ettei ne näe aluskasvillisuutta.Sellaisten puitten alla nääntyy ja kuolee pienet kukat ja puun taimet.Pitäisi varmaan kaataa suurimmat puut?Ja onhan niitä miehiä taas laitettu metsurin virkaan halkometsään,rukoillaan,että he voisivat sen tehdä,ennenkuin taimet kaikki nääntyvät.
- ÄläViälNuolase
Nämä metsurit leikkaavat itsensä irti Kristuksesta, palvomalla jellivaaran paavia JUmalanaan ja vainoamalla Jeesuksen omia. Rauhan side oli vihapostia Jeesukseen uskovia kohtaan ja valhetta täynnä.
- rukouksenhenki
ÄläViälNuolase kirjoitti:
Nämä metsurit leikkaavat itsensä irti Kristuksesta, palvomalla jellivaaran paavia JUmalanaan ja vainoamalla Jeesuksen omia. Rauhan side oli vihapostia Jeesukseen uskovia kohtaan ja valhetta täynnä.
Ajatukseni oli päinvastoin sinun kirjoitustasi ÄläViälNuolaise.
- as17uf294
Matti Ihalainen ilmoitti pöntöstä (en voi nimetä tiettyä sunnuntaita, koska en ole päivämäärästä varma), ilmoitusasioiden yhteydessä, että ennen talviseuroja oli puhetta siitä, että kevätseurojen mahdollisesta pitämisestä tai pitämättömyydestä keskustellaan myöhemmässä vaiheessa, talviseurojen jälkeen. Matti kysyi, että sopiiko seurakunnalle sellainen menettely, että saarnamiehet & toimikunta keskustelevat asiasta ja tekevät päätöksen ko. asiassa? Kuka vastanneista mitäkin vastasi, en kuullut, koska vastaajat eivät puhuneet mikrofoniin, kuten Matti puhui. Itse en ollut paikalla, kuuntelin kännykällä. Vastauksia kuultuaan Matti sanoi, kiitos, hyvä, menetellään siis niin.
- hämmästynyt
Tammikuussa saamassani seuralistassa on jo mainittu Porin kevätseurat. Kevätseurat päätetää loppiasseuroissa. Tapa monella paikkakunnalla on, että saarnaajat keskustelevat mille ajalle pyydetään seuroja ja pyhäseurojen yhteydessä kysytään seurakunnalta, että sopiiko tämä. Aina ei saa niille päiville, mitä pyydetään, mutta ylensä otetaan lähetysmiehet silloin kun heille sopii tulla. Jos ei käy seuroissa, niin on turha rutista.
Päätettyttyjen seurojen perumista en tiedä kuin yhden, eli pääsiäisseurat Hämeenlinnassa. Teuvalla yritettiin samaa, samana ajankohtana, mutta onneksi siellä on vielä selkärankaisia, jotka sanoivat, että me tarvitsemme seurat.
Ihmettelen suuresti, että Heikki kieltäytyy omantunnon syistä lähetysmatkoista, mutta on perumassa seurakunnan lähettämiä lähetysmiehiä ja järjestää itselleen saarnavuoron kirkkoon seurojen ajaksi. Tämän omatunto kestää!
- serbo
Pidän Heikkiä Sanaa syvästi tuntevana kristittynä ja kunnioitan Heikin päätöstä. Tällaisessa asiassa omatunto on sidottu Jumalansanaan ja ihmisneuvoja ei voi hyväksyä. Inhimillisesti ajateltuna tilanne on todella loukkaava separatistien toimesta tehty veivaus. Heikin paikka ei ole nöyristelemässä separatistikukonpojalle rukoushuoneella.
Seuralista on aina ennen hyväksytetty saarnaajien kokouksella jossa eri paikkakuntien saarnaajat ovat paikalla. Nyt näin ei ole toimittu vaan Separatistit ovat päättäneet listan ihan itse. - Lahtelainenpas
Hyvä että sielläkin on vielä joku viisas, joka ottaa vastaan. Sieltähän loppuis muuten hengellisyys kokonaan. Ekana rakennettiin koko suomen kristittyjen voimin ja varoin rukoushuone sinne, ja nyt ette tahdo siellä edes seuroja pitää.
Jos siellä sellanen päätös tehtäis ettette lähetystä ota niin
Joutaisi tulla varmaan purkamaan se pois.- eksyneidentouhuja
Älä johdata keskustelua harhaan. Ei loppuisi. Siellä olisi pidetty seurat, jollei nämä kaiken järjestyksen ohittajat olisi tulleet väliin. Joensuussa annettiin todistus, että oikein ovat Puhuneet HP ja SS. Jos eivät separatistisaarnaajat valehdelleet, niin Jumalan sanaa olisi pääsiäisenä kuultu ilman pakkolähetystä ja sen pakkoehtoollislähettejä pakkoneuvo-oppeineen. Päävastuussa on lähettäjäpari Lapin Pohjoisesta.
- teuta01
"lahtelainenpas."
.
Minäkin sanon sanottavani , jos teille kelpaa mikä sana tahansa ei teillä
ole oikeasta tietokaan ,ja tarkoita nyt siitä mitä Lapin nyhjyt ,ovat saneet
aikaan ,eli ihmiskäskyjä on puhuttu jo monta vuotta en paremmin sano ja
jos tukevat tänä vuonn a,minä en tule kuuloon , on se sentään niin härskiä.
en ollut 2014 kirrosta kulemassa henk.koht mutta netistä kyllä .
samoin meni 2011 kierros netistä kuuntelin ,ja toden näköoisestoi menee
2016 samaa rataa ,.
.
Jumalan sanasta ei puhettakaan ,turhaa on mainstaa ,vasta se on tutkittav a
kun saarna on pidetty , milläisia vellihousuja Täällä Suomkessa ollaan. Jokaisen
pitäisi saada selvyys oikesta laidasta. Ja sana tulisi tutkia tarkasti . Ei se ole automaatti että' vidaan 2-3 kk ennen julistaa sinne päin , vaan kaikki on oltava
kuin Aricolan Raamattu kertoo , yhtään vähenpi ei riitä .
.
Minulla on On Agricolan raamattu ja osaan sitä lukea siellä ei ole yhtään nais
pappia tai profeettaa mutta Hesekiell kirjassa sanotaan Profeetan määrää
Herra Tai 2 muuta Pyyhään koolminaisuuteenkuukluvaa .
Se että jos joku määrää naisen sen voi tehdä ihminen mutta se ei olekkan mitään.
ja sen minkä ihminen on tehnyt ,sen voi ihminen purkaa, , ,
mutta Minkä Korkeimman Pyhä on määrännyt sitä ei ihminen pura . Jospa tämä
tieto menisi LV:t tietoon.
.
Katekismus vähä, 101. Tiede ja Taide
.
Mitä Tieto on ? Jumala on luonut ihmisen sellaiseksi , että hän tahtoo pysähtyä tarkastelemaan ja tutkimaa, luontoa ja ihmiselämää . Tälläi-stä tutkimusta sanotan tuieteeksi . Tiede on jatkuvasti kehityksen kaltainen .Jumala on antanut ihmiselle myös kuvun nähdä ja tajuta kauneutta . Kauneuden ilmaisemimista havainnollisessa muodossa sanotaan taiteeksi.
.
Meidän on käytettävä näitä lahjoja niin , etteivät ne johdata meitä ylpeyteen ja
aistillisuuteen , vaan että ne synnyttävät meisä nöyrää ja kiitollista mieltä
elämämn antajaa kohtaanja edistävät Jumalan kunniaa ,.
.'
Herra ,meidän Jumalamme ,kuinka suuri onkaan sinun nimesi maan päällä.
Ps. 8:2.
Herran pelko on viisauden alku , Sanl.9:10 - ihmetouhuilua
onko nämä tulevat lähetysmiehet saarnanneet väärin kun heidän ei annettaisi mennä Poriin ja Teuvalle. Kyllä se on aina ollut että toisille ei seurat kelpaa ja silloin ovat näkymättömissä kuka ketäkin milloinkin syytellen. Jos itse ei kuinnosta ei todellakaan voi kieltää toisilta seurojen pitämistä.
- ettäniinseon
ihmetouhuilua kirjoitti:
onko nämä tulevat lähetysmiehet saarnanneet väärin kun heidän ei annettaisi mennä Poriin ja Teuvalle. Kyllä se on aina ollut että toisille ei seurat kelpaa ja silloin ovat näkymättömissä kuka ketäkin milloinkin syytellen. Jos itse ei kuinnosta ei todellakaan voi kieltää toisilta seurojen pitämistä.
Semmonen tunne on olemassa, että seuroja ajetaan sisään pelossa että kristillisyys kaatuu. Ei kaadu vaikka yhdet seurat jäisi väliin. Sitä paitsi seuroja olisi pidetty, saarnaajina ne joiden saarnoista ei ole vikaa löydetty.
Sama pelko näyttää sakramenttien sisäänajossa. Ellei saada, seurakunta nurin. On aikoihin eletty, että esikoisten usko kaatuu ilman omaa ehtoollista. Lain alaiselta puuhastelu vaikuttaa. Pakko saada seurat, sakramentit ja kaikki, mitä ylhäältä neuvotaan. Muuten usko menee. Pelko ajurina tekee hulluuksia, kaikki uhrataan Lapin alttarille, veljellinen rakkaus, sopu. Missä paimenen luonto, joka etsii eksyneitä, joka rakastaa ja kantaa huolta laumastansa ja sen heikoimmasta lenkistä.
Todella, palkkapaimen hylkää laumansa ja kiirehtii muiden pelkäävien joukkoon, missä häntä kiitellään ja palkitaan. Kun ovat juosseet sutta karkuun ei tarvi ruveta puolustamaan pikku lamapaita, ja voi ruveta taputtelemaan toistensa selkää. Ei tarvitse rakastaa eikä kantaa toisten kuormia. Ja uhrautuminen, hui kauhea! - Lahtelainenpas
ettäniinseon kirjoitti:
Semmonen tunne on olemassa, että seuroja ajetaan sisään pelossa että kristillisyys kaatuu. Ei kaadu vaikka yhdet seurat jäisi väliin. Sitä paitsi seuroja olisi pidetty, saarnaajina ne joiden saarnoista ei ole vikaa löydetty.
Sama pelko näyttää sakramenttien sisäänajossa. Ellei saada, seurakunta nurin. On aikoihin eletty, että esikoisten usko kaatuu ilman omaa ehtoollista. Lain alaiselta puuhastelu vaikuttaa. Pakko saada seurat, sakramentit ja kaikki, mitä ylhäältä neuvotaan. Muuten usko menee. Pelko ajurina tekee hulluuksia, kaikki uhrataan Lapin alttarille, veljellinen rakkaus, sopu. Missä paimenen luonto, joka etsii eksyneitä, joka rakastaa ja kantaa huolta laumastansa ja sen heikoimmasta lenkistä.
Todella, palkkapaimen hylkää laumansa ja kiirehtii muiden pelkäävien joukkoon, missä häntä kiitellään ja palkitaan. Kun ovat juosseet sutta karkuun ei tarvi ruveta puolustamaan pikku lamapaita, ja voi ruveta taputtelemaan toistensa selkää. Ei tarvitse rakastaa eikä kantaa toisten kuormia. Ja uhrautuminen, hui kauhea!Ooksä oikee raateleva susi lampaan vaatteissa, kun noin pillität??
Tilaisuuskun tulee niin pillitys loppuu ja susi näyttää hampaat ja kyntensä...
Lestadiuskin puhui siveistä huorista..
- omastauskostakiinni
älä sekoita sakramentteja seurojen pitämiseen. Isot seurat on paikkakunnilla ollut päivänselvää niin kauan kun minun muistini n.50v kantaa. Lähetysmiehet On ollut paikkakuntien saarnajien tukena vastustamassa vihollisen voimaa ja vahvistamassa seurakuntalaisten uskoa arjen vaelluksessa.ajankohdista on kyselty jos on paljon muuta menoa seurakuntalaisilla tiedossa. Ei liity pelkoon vaan haluun kuulla elävää jumalansanaa. Kokemus on että uskonelämä pysyy vain kuulemalla sanaa virkeänä muuten kuivettuu ja tulee itsellään toumeentuleva kuiva elämä.
- äänitakapenkistä
Varmaan Porissakin otettaisiin saarnaajat mielellään vastaan, olipa sitten kuka tahansa pari, jos voisi olla varma, että saarnaajat keskittyvät vain jumalansanaan ja jättävät hallinnolliset asiat pois.
Siis, jos ei jatkuvasti toistettaisi kristillisyyden hallintokaaviota eikä hallinnollista ehtoollisen omiin käsiin ottamista, varsinkin kun kirkko Porissa on vastapäätä kadun toisella puolen.
Jos lähetysmiehillä on pakkomielle toistaa samaa liturgiaa joka saarnassa, helpommalla pääsisi, jos sen laittaisi ilmoitustaululle ja itse saarnassa keskittyisi Raamatun tekstiin. Seuroihin tullessa sen voisi sitten jokainen lukaista ennen penkkiin menoa. Vieläpä väliajalla se olisi nähtävillä. Saman toisto kun tuntuu YYA liturgian uudestisyntymiseltä.
Obs!
Porinkin seurat oli päätetty paljon aikaisemmin kuin seurakunnalta oli saatu pyyntö saada kevätlähetys. Pyynnön tekemistä oli porilaisilla varmaan hidastanut kristillisyydessämme riehuva laittomuus, jota juristin voimin ratkotaan jopa tuomiokapitulissa.
Enemmistö porilaisista olisi varmaan nyt halunneet olla erossa riitelyistä, mutta separatistien on ilmeisesti pakko tulla hallintokaavioevankeliumin levitysmatkalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410