Olen 19-vuotias henkilö ja olen menossa pienehköön leikkaukseen lähiaikoina. Minulla ei ole todettu epilepsiaa mutta sain 15-vuotiaana eeg:stä ja uni eeg:stä paperit jossa luki joistain häriöistä. Mihin viittaavat "torkkeessa ja havahtuessa 1-2s kestoisia hieman epärytmisiä hidasaaltojaksoja, joiden seassa yksittäisiä teräviä aaltoja ja piikkejä painottuen enemmän vasemmalle ja joihin saattoi liittyä luomien värinää, mutta ei muita kliinisiä oireita." Tässä lukee että silmät auki ja syvässä unessa ilmiötä ei esiintynyt. "Tausta normaali" "Ei syytä epäillä epilepsiaa"
Tämä uni-eeg otettiin siis vuonna 2013 ja en ole koskaan saanut minkään sortin epileptistä kohtausta saati edes pyörtynyt. Nyt olen kuitenkin menossa pikku leikkaukseen joten pitäisikö minun mainita lääkärille tästä? Ja toisena kysymyksenä onko minun syytä epäillä itselläni epilepsiaa?
Sittenkin epilepsia?
3
165
Vastaukset 3
- valkonen-sisko
Jos epilepsiaa ei ole havaittu, älä turhaan mieti.
Ja jos mietityttää, kerro etukäteen ennen operaatiota tehtävässä tarkastuksessa huolesi. Kun kyseessä on pieni leikkaus, tuskin saat edes syvää narkoosia vaan ns. humauksen. Siitä herääminen on miellyttävämpää kuin narkoosista.
Koko operaation ajan sinua valvoo leikkaussalihoitaja jonka tehtävä on ainoastaan pitää sinusta huoli. Voit mennä turvallisin mielin, ja nopeaa paranemista! - epilepsyjjjj
Saanko kysyä miksi sulle aikoinaan sitten tehtiin uni eeg jos et ole oirehtinut mitenkään aikaisemmin edes
- sissdda
Ehdottomasti kerro tuo lääkärille ja kysy, mitä se oikeastaan tarkoittaa ihan selväksi suomeksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi yritti murhata mopopojan
Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti7081965Mopomiitti!
Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss3391054- 67907
Poliisi kiilasi mopoilijan
Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö145812Käviskö tällainen suhde
Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E65616- 31609
- 45602
- 88577
- 32560
- 37530