Poliisille ehdollista kavalluksesta

ROVANIEMI. Keski-Lapin poliisiyhdistyksen varoja kavaltanut Sodankylän poliisilaitoksen entinen vanhempi konstaapeli tuomittiin perjantaina Lapin käräjäoikeudessa neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja korvaamaan yhdistykselle kavallettuja varoja noin 3900 euroa.

Tuomittu poliisi irtisanottiin virastaan viime vuoden marraskuussa. Hän oli ollut virasta pidätettynä jo elokuusta lähtien. Hän oli tunnustanut kavallukset esitutkinnassa.
Tuomio tuli

kavalluksesta, lievästä kavalluksesta ja kirjanpitorikoksesta. Syyttäjän mukaan kavallukset olivat jatkuneet vuodesta 1997 viime vuoteen saakka, jolloin rikokset paljastuivat. Kavalluksista epäilty toinen poliisi vapautettiin syytteistä.
Tapaus liittyy Sodankylän poliisin viime vuonna julki tulleisiin ongelmiin. Kunnassa irtisanottiin vuoden aikana yksi poliisi ja kolme pidätettiin virasta. Poliisit olivat tehneet toisistaan rikosilmoituksia, joissa he syyttivät toisiaan virka-aseman väärinkäytöstä, pahoinpitelyistä ja laittomista uhkauksista.
Tapaukset saivat lisähuomiota apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkan Lapin lääninhallitukseen lokakuussa tekemän tarkastuskäynnin jälkeen.

Jonkalle ei raportoitu Sodankylän poliisilaitoksen ongelmista, ja oikeuskansleri pyysi Lapin lääninpoliisijohtajalta selvitystä, miksei tilanteesta kerrottu.

Lääninpoliisijohtaja Pentti Sairan selvityksen mukaan tilanne ei noussut esille siten, että sitä olisi tullut mieleen erityisesti selvittää. Selvityksen mukaan Sodankylä oli pystynyt turvaamaan poliisipalvelut tulehtuneista henkilösuhteista huolimatta.



Helsingin Sanomat 14.6.2003
054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


oioioioioioioioioi kirjoitti:

ROVANIEMI. Keski-Lapin poliisiyhdistyksen varoja kavaltanut Sodankylän poliisilaitoksen entinen vanhempi konstaapeli tuomittiin perjantaina Lapin käräjäoikeudessa neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja korvaamaan yhdistykselle kavallettuja varoja noin 3900 euroa.

Tuomittu poliisi irtisanottiin virastaan viime vuoden marraskuussa. Hän oli ollut virasta pidätettynä jo elokuusta lähtien. Hän oli tunnustanut kavallukset esitutkinnassa.
Tuomio tuli

kavalluksesta, lievästä kavalluksesta ja kirjanpitorikoksesta. Syyttäjän mukaan kavallukset olivat jatkuneet vuodesta 1997 viime vuoteen saakka, jolloin rikokset paljastuivat. Kavalluksista epäilty toinen poliisi vapautettiin syytteistä.
Tapaus liittyy Sodankylän poliisin viime vuonna julki tulleisiin ongelmiin. Kunnassa irtisanottiin vuoden aikana yksi poliisi ja kolme pidätettiin virasta. Poliisit olivat tehneet toisistaan rikosilmoituksia, joissa he syyttivät toisiaan virka-aseman väärinkäytöstä, pahoinpitelyistä ja laittomista uhkauksista.
Tapaukset saivat lisähuomiota apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkan Lapin lääninhallitukseen lokakuussa tekemän tarkastuskäynnin jälkeen.

Jonkalle ei raportoitu Sodankylän poliisilaitoksen ongelmista, ja oikeuskansleri pyysi Lapin lääninpoliisijohtajalta selvitystä, miksei tilanteesta kerrottu.

Lääninpoliisijohtaja Pentti Sairan selvityksen mukaan tilanne ei noussut esille siten, että sitä olisi tullut mieleen erityisesti selvittää. Selvityksen mukaan Sodankylä oli pystynyt turvaamaan poliisipalvelut tulehtuneista henkilösuhteista huolimatta.



Helsingin Sanomat 14.6.2003

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu