Lapsilisät saattavat jälleen joutua hallituksen säästöjen kohteeksi. Helsingin Sanomien tietojen mukaan lapsilisien verollepano olisi nousemassa hallituksen neuvottelupöytään kehysriihessä.
Verollepanon vaikutus olisi satoja miljoonia euroja. Lapsilisän verotusta on pohdittu aiemminkin, mutta se kaatunut veroteknisiin ongelmiin.
Eilen uutisoitiin Sipilän suunnittelemista leikkauksista vanhuksien ja vammaisten palveluihin. Tänään vuorossa ovat sitten lapsilisät.
Rahaa sen sijaan syydetään lisää maajusseille ja Talvivaaraankin satoja miljoonia.
NYT SIPILÄ ISKEE LAPSILISIIN
44
256
Vastaukset
- CritiCallo
Pitäähän miljonäärien ja uhkapelurien voitot ja niiden verottamatta jättäminen jotenkin rahoittaa. Ketä kiinnostaa lapset ja lapsiperheet, niistähän on kaikenlaista haittaa tosipisnekselle - sijoittamiselle ja pankkiiritoiminnalle.
Hyvä vaan että tuollaiset vapaamatkustajat ja perässävedettävät köyhdytetään. Toivottavasti rakennetaan jonnekin sivummalle joku "perhekeskus" joihin tiilimuurin taakse nuo tuottamattomat suljetaan, ja päästään panostamaan täysillä tulevaisuuteen . . . maahanmuuttajiin ja pörssisijoittajiin. Siinä se suomen nousu piilee.
Siis uskomatonta, mutta niinhän se porvarivetoisella hallituksella, ja typeryksen vetämällä pitääkin olla, eihän kansa muuten näe, millaista se on kun totaali idiootit johtavat maata. - lisäääähaluaaaporvari
Miksei edes tätä uudistusta tehtäisi niin, että otettaisiin rikkailta ja annettaisiin tavisten tuen jäädä ennalleen. Juuri eilen töissä, kun kahvipöydässä mietimme opiskelijoiden asioita, niin yksi tokaisi, että miksi ette säästä lapsilisiä opintoja varten. Heillä lisät on laitettu tilille ja nyt on jokaisella mukava 20 000 euron pesämuna, niin ei tarvitse lainaa ottaa. Varmaan onnistuukin lääkäri-insinööri-perheessä. Meillä pieni- ja keskituloisilla lisä menee lasten menoihin.
Ai niin, vastaan itse omaan kysymykseeni: eihän porvarihallitus koske rikkaiden rahoihin. - Jos.valita.saisi
Kumpi verolle lapsilisät vai Halonen?
- Päättele.itse
Eihän Sipilä rikkaita verolle laita
- Jos.valita.saisi
Kumpi verolle Ay asunto bisnes vai lapsilisät ?
Miksi Ammatiyhdistys asunto bisnes verovapaata, kuka tietää ?
***Mehän olemme jo tilanteessa, jossa pääkaupunkiseudulla ei yhden hengen palkalla pysty vuokraa maksamaan ilman asumistukea, Vuokralaiset ry:n toiminnanjohtaja Anne Viita sanoo.
Samaan aikaan ammattiliitot kuittaavat verovapaat osingot verovaroista tuetun vuokra-asuntoyhtiön vuokratuotoista.
Yhtälö on kiusallinen liitoille, jotka huolehtivat jäsentensä tulokehityksestä ja ostovoimasta. Aika ajoin ne paheksuvat suuryhtiöiden jakamia osinkoja ja omistajien ahneutta.
VVO jakoi viime vuonna jakokelpoisesta voitostaan vajaan kolmanneksen osinkoina, kun pörssiyhtiöt jakavat tavanomaisesti 40-60 prosenttia. VVO:n pörssiin menoa on kuitenkin jo talouslehdissä uumoiltu. Yhtiö siirtyi tänä vuonna tilinpäätöstietojen julkaisemisessa tapaan, jota edellytetään pörssiyhtiöiltä.
Kaupan alan työntekijöitä edustavan PAM:n puheenjohtaja Ann Selin kommentoi VVO:n voitontekoa pari vuotta sitten Helsingin Sanomissa:
– Ei tätä sentään pysty riistoksi sanomaan, mutta onhan tämä meidän kannalta hieman hankala yhtälö.*** - urpouronen
Sipilä on kova köyhille ja lempeä rikkaille.
- säästöjä.tulee
Lapsilisät voisi poistaa suurituloisilta
- Suo25mlaineN
Nämä leikkaukset voitaisiin korvat poistamalla ay-liikkeen verovapaudet.
- Hioihhihiiii
Korvat?
Voi sinua ääliötä. Vaikutat yhtä tyhmältä kuin Pankkopoika.
- VitunKepu
VITUN SIPILÄ!
- Kysyvä
Mitä Sipilä leikkaa seuraavaksi?
- VITUNSIPILÄ
Jos olet köyhä, vammainen tai vanhus, et ole turvassa Juha Sipilän leikkurilta. Sellaista on meno nykyään Suomessa.
- 4021
RAUHANOMAINEN JA ISÄNMAALLINEN KANSANNOUSU ON AINOA MAHDOLLISUUTEMME KOSKA ELIITIN TAHTOA TOTEUTTAVA SIPILÄ LEIKKAA LÄHES JOKA TOINEN PÄIVÄ LISÄÄ MEILTÄ PIENITULOISILTA JA SAIRAILTA SEKÄ OPISKELIJOILTA ! .
- uskonveljet
Luulisi tunnetusti lapsirikkaiden lestadiolaisperheiden paheksuvan?
- Sipilä_on_sika
Sipilä näköjään iskee myös lapsiperheisiin oikein täsmäiskulla.
- ilyjl
Sipilä_on_sika kirjoitti:
Sipilä näköjään iskee myös lapsiperheisiin oikein täsmäiskulla.
Lapsilisät, miksi sellaista maksua pitää valtion maksaa eläteille?
- huh-huh
ilyjl kirjoitti:
Lapsilisät, miksi sellaista maksua pitää valtion maksaa eläteille?
Niinpä...jotkut suoltavat muksuja kunnan eläteiksi, ei tarvitse itse töihin mennä.
Kun on kakaralauma, saa melkein ilmaisen asunnon (asuntotuet) ja kaikki muut mahdolliset tuet.
Kyllä ne osaa...
Jos ei pysty itse elättämään muksujaan, niin ne on jätettävä tekemättä. - mikälapsilisä
Ne mainitsemasi "elätit", eli kaikkein köyhimpien lapset eivät ole saaneet lapsilisiä vuoden 1994 jälkeen, ne kun on laskettu siihen toimeentulotukeen.
- sfdsfs
Lestadiolainen ei lapsilisiä vähennnä. Päivähoito-oikeutta kylläkin , eihän lestojen lapset ole päiväkodeissa. Lisäksi ovat usein yrittäjiä, miehet siis, (naiset hellan ja patjan välissä) joten yrittäjien etuja on lisätty rutkasti.
- kurjuutta
Sipilä pallilta pois ja kansa yleislakko päälle .Tälle jäärälle on saatava stoppi lapsiperheiden riistämisestä!
- huh-huh
"Oletteko oikeasti köyhien ja pienituloisten puolella uhotessanne ja yllyttäessänne ihmisiä yleislakkoon?
Oletteko ajatelleet asian loppuun asti ilman poliittisia päämääriä?
Miten kävisi lakon aikana köyhien ja huono-osaisten?
Kuvitellaanpa miten kävisi:
Köyhillähän ei ole varaa ostaa ruokaa jemmaan, jos lakko olisi useamman viikon mittainen.
Rikkailla ei olisi mitään hätää, pakastimet ja kaapit vaan täyteen herkkuja.
Köyhien lapset ja köyhät itsekin kuolisivat nälkään, ruokaahan ei saisi mistään, kun kuljetukset eivät toimi, kaupat olisivat kiinni jne.
Koulut olisivat suljettuina, sieltäkään eivät kouluikäiset lapset saisi ruokaa päivällä.
Onko teidän yleislakosta haaveilevien ja "asiaa ajavien" tarkoitus tappaa kerralla kaikki köyhät ja pienituloiset...ei hallituksen pikkuleikkaukset sentään sitä tekisi."
Tuossa kopio mun eilisestä kirjoituksesta. - leipäjonot
Onhan ne jo nyt leipäjonossa, kyllä solidaarisuutta sen aikaa jaksetaan ,että herroille kuri löytyy ja inhimillisyys .Aina otetaan siltä, jolla on jo muutenkin huonosti asiat!!
- huh-huh
leipäjonot kirjoitti:
Onhan ne jo nyt leipäjonossa, kyllä solidaarisuutta sen aikaa jaksetaan ,että herroille kuri löytyy ja inhimillisyys .Aina otetaan siltä, jolla on jo muutenkin huonosti asiat!!
Juu-u, leipäjonosta saa nyt leipää, mutta yleislakon aikaan ei saisi sieltäkään.
Eihän leipää tulisi edes kauppoihin, kaupatkin olisi kiinni jne.
Se olisi oikeasti köyhille viimeinen isku, jos yleislakko tulisi.
Sekä lakon aikana, että pitkään lakon jälkeen elämä olisi entistä kurjempaa (siis niillä, ketkä olisivat pysyneet hengissä).
- näinson
Eniten lapsilisiä leikkasi Lipposen hallitus (taitettuindeksi) josta lapset kärsii edelleen ja paljon.
- ktrio
Sipilä on jo kurjistanut lapsiperheiden asemaa.
- alialialiali
Lapsilisät pois somaleilta.
- KissaPöydälle
Sipilä on verolle pantava, sanoi keisari Augustuskin.
- FredricChopin
Kissa on oikeassa. Sipilän on aika alkaa maksaa veroja pääomatuloistaan.
- Sipilä_on_sika
Eilisessä kehysriihessä miljonääripääministeri Juha Sipilä päätti lapsilisien leikkauksista.
- Kysyvä
Miten voi lestadiolainen olla noin häikäilemätön?
- KissaPöydälle
Kehysriihessä Sipilä tosiaan iski myös lapsilisiin.
- huh-huh
Ja varmasti yhden kaljapullon hinta lähtee siitäkin tuesta, voi voi.
- kova.isku
Kehysriihessä Juha Sipilä tosiaan iski lapsilisiin.
- isotuloiset
-ei tarvi lapsilisiä lainkaan.
-isotuloisilta eläkkeet pois,eläkööt omilllaan.
-leskeneläke isotuloisilta heti pois.
-vuokrakatto heti voimaan,niin sossikulut väh. puolittuu.
-monia asuntoja omistavat,ylimääräiset asunnot myytävä pois,
yksi/hlö/perhe riittää lähes kaikille.
-asuntojen hinnat puolitettava,kaikki. koti-rosvous loputtava heti.
-eläkekatto max 3000e kk bto.
-palkkakatto max 10000e kk bto kaikille aloille.
-ökypalkat ja -palkkiot ym. lisukkeet kaikki pois.
kaikista noista apua normikansalle-yhteiskunnalle,nuo kaikki ovat todella pahoja loisia,joita yhteisistä varoista kustannetaan täysin järjettömästi. - janaiiviakin
Lapsellista
- ketkuillaankempelessä
Missä
- Suo25mlaineN
Sipilä ottaa lapsilisät ja pitää ne.
- HarHarHardasda
Sipilä MAKSA VEROSI!
- NikkePärmi
Sipilä myy valtion omaisuutta ja pitää itse rahat.
- Suo34mlaineN
Antti Rinne sotki taloyhtiön tilit. Omat ja vieraat rahat sekoittuivat. 2019 asiassa meheviä yksityiskohtia.
- vaikkatappionirti
Lapsetkin ovat juhiksen veneessä
- tulevaisuusonlasten
Olemme lasten asialla
- veroavaankepu
Kyllä
- kelionmeli
Lsen
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406