Murtonevan tuulivoimala

kukapärjääkukahäviää

Nyt metsänomistajille suuria tuloja, kun vuokraavat maansa/myyvät suuryhtiöille, kuten YIT jne. Musrtonevan tuulivoimapuistokin saa 25 tuulimyllyä . Olitteko kuulemassa, mitä kaikkea vahinkoa nämä myllyt saavat ja ovat saaneet aikaan. Nivala ei päättänyt ottaa lainkaan. Vuohtomäen tuulivoimalahanke on valituksen alla Korkeimmassa hallinto-oikeudessa, ja Murtonevan alueelle ollaan hakemassa lupaa.

Valtuusto päättää maanantaina 21.3.2016 kokouksessaan, tuleeko sutta vai sekundaa taas päätöksistä. Sehän jää sitten kaupunkilaisten päätettäväksi. Jos käyttää kaupunkilaiselle kuuluvaa valitusoikeutta, ainakin asia jäätyy/jäähtyy vuosiksi. Siihen ehditään vielä tehdä aivan toisenlaiset suunnitelmat.

Kannattaa olla kuulolla.
Raharikkaat pärjäävät. Luonto ja ihmiskunta häviävät tuossa skabassa.

172

1557

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tukimyllyt

      Kaunko tuulimylly pyörii kun tuki loppuu?

      • tuki.jarru

        Eiköhän pyöri niin kauan kuin laakerit kestää, tuulella!


    • pari.huomiota

      Ajoin eilen Ylivieskaan ja huomasin pari juttua. Haapajärvellä 2 tuulimyllyä pyöri "täysillä" (navakka tuuli, pyörimisnopeus rajoitettu maksimiin)! Lapojen pyörimisnopeus vaikutti todella hitaalta. Yksi kokonainen pyörähdys kesti peräti 7 sekuntia! Tuntuu oudolta että tuolla pyörimisnopeudella syntyy minkään laista häiriötä, ei melua eikä muutakaan!
      Toinen havaintoni, vaikka ei kuulukaan tähän keskusteluun, oli liikenneympyröiden kunto. Haapajärvellä ABC:n kohdalla ympyrä oli todella huonossa kunnossa, vastaavassa kuin meidän parjattu yläympyrä. Nivalassa ei ollut liikenneympyrää kantatiellä ja Ylivieskan ABC:n ympyrää huollettiin paraikaa! Taitaa olla niin että näiden uudentyyppisten penisäteisten ympyröiden ongelma on raskaan liikenteen suuri rasitus päällysteelle tiukassa ympyrässä!

      • tarinankertojako

        MAA/METSÄJUSSIEN PUOLESTA PUHUJA. ETTÄ MILLOINKAHAN YLÄYMPYRÄSSÄ, NYT KUULUVAT OLEVAN YLIVIESKASSA TULOSSA.


      • tropellostop

        Äänettömiä myllyt ei ole mene sinne alatuuleen rungon taka se kuuluu useita kilometrejä riippuen ilmanalasta ja matala ääni jota emme kuule menee kauemmas ja aiheuttaa terveyshaittoja. lukekaa Eija riitta korholan bloki kokomuslainen mutta viisas ihmisläheinen ihminen.


      • Repula

        Se 7 sekuntia tarkoittaa lavan kärkeen yli 250 km tuntinopeutta. Kyllä sillä melua saa aikaiseksi


    • Kaikkeaeikerrotajulki

      Kantsii maan-, metsänomistajana selvittää ennen kuin sopimuksen kirjoittaa. Mitä sitten kun tuulivoimamylly loppuun käytetty noin 12-15 v kuluttua? On vaan niin että tuulivoima firma ottanut omansa ja omistaja vastaa jälkien siivoamisen. Ei ole halpaa touhua alkaa roudaamaan tuulimyllyjä ongelmajätelaitokselle jne. Tämä sitten muuten maksaa satoja tuhansia, ellei miljuunia euroja. Tästä Suomessa jo ennakkotapauksia. Näistä ennakkotapauksista oltu sipisipisipihiljaa.
      Kiva perintö perillisille...

    • vastuupainaa

      Tänne kannattaa kirjoittaa nyt kaikki plussat ja miinukset, koska Pyhäjärven kaupunginvaltuusto antaa puoltavan lausuntonsa/kieltävän lausuntonsa maanantaina 21.3.2016 klo 18.00 alkavassa kokouksessa. Ensinnäkin, tulkaa paikalle
      näkemään ja kuulemaan, mitä sinun- juuri Sinun .-- valtuutettusi on mieltä!!
      Heh-hee, enpä haluaisi olla päättämässä näitä myllyjä lapsillemme, lastenlapsille enkä
      eläinparoille!!
      Vastuu painaa ken älyää!!

    • miettikäätätä

      Olen ehdottomasti tuulivoimaa vastaan.. Koska siinä yhteiskunnan/veronmaksajien rahoilla tuotetaan sähköä. Ja ylikansalliset yhtiöt kotoutta voittonsa, " Bahamasaarille" Veronmaksaja/palkansaaja nuolee "näppejään" Silmät ympyräisenä..... Taas kävi näin.. Rahat meni köyhyys jatkuu. Ei ne olekkaan kuuta taivaalta luvanneet. Vain pieniä vuokra/yhtiötuloja. jos kaikki (verosuunnittelu) menee nappiin.... Sitten pystyy...

      • Tuhottu-maa

        Hölmöjä ovat ne maanomistajat jotka antavat pilata maisemat ja maat.
        Kun myllyt lakkaavat toimimasta, kuka korjaa jätökset? Ei tule olemaan
        halpaa hommaa. Maanomistaja ja viime kädessä perillisille mahtavat laskut. Kannattaa miettiä mihin kätensä laittaa.
        Vuokraajalle se ei ole rahasampo. Ottakaapa tarkemmin selvää sopimuksista ja ympäristölle aiheutuvista haitoista.
        Ihminen joutuu ongelman kanssa painimaan hamaan historiaan.
        Silloin se on jo myöhäistä.


      • Kateellisetkippurat

        Kateus vie kalatkin vedestä. Aloitus on 360 astetta tuohon suuntaan. Kaikkea sitä näkee.


    • palsternakkaa

      Nyt on valtuutetuilla "tuhannen taalan paikka" suojella lapsia ja tulevaisuutta. Suojella luontoa ja eläimistöä.
      Valtuutetut, olette tulevaisuuden tekijöitä. Tuulivoimaloita saadaan aikaan myöhemminkin. Se ei ole tämän päivän asia. 10 vuotta omistajalle takaa menetetyn tulevaisuuden tuleville sukupolville.

      • naurettavia.väitteitä

        Voi hyvänen aika. Käyhän siellä postilaatikon toisella puolella niin ehkä ymmärrät jotain! Minäkin kärsisin hirveistä haitoista, jos odotettavissa olisi suuret korvaukset...


    • postilaatikossa

      Te, jotka ymmärrätte lukemaanne. Katsokaapa ja kertokaapa meille "tolloille", , mitä Murtonevan tuulivoimalan asiakohdan ja listan asialiitteenä n:o 3 antaa ymmärtää.
      Onko siitä tulevat tuotot sen arvoisia, että kannattaa tulevaisuus siihen uhrata.
      Ota Pyhäjärvi kotisivuilta Kaupunginvaltuuston esityslista 21.3.2016- jatka asiakohtaan
      Murtonevan tuulivoimalan asiakäsittely , siinä mm. liite 3. Siinä lienee kerrottu
      taloudellinen tulos niin viljelijälle /omistajalle kuin kaupungin verotuloina.
      Todellisuushan on tarua ihmeellisempi. Valtiovalta tukee näiden pömpeleiden rakentamisia ja kustannuksia miljarditolkulla. Siis, me veronmaksajat maksamme tätä
      luonnon turmelemista ja ympäristön pilaamista.
      Nyt on aika tutustua asiaan. Olet päättäjänä , tuleeko 25 myllyä Murtonevalle.

      • enerkiaa.tuulesta

        Toivottavasti!


      • huijausta

        Tuosta listastahan ei selviä kuin se mitkä ovat kiinteistöverotuotot per voimala,se mitä maanomistajat saavat vuokratuloja/korvauksia on täysi arvoitus,mutta jos jotain suuntia haluaa laskea niin oletetaan vuokratuloiksi 10000e/voimala eli yhteismetsälle 250000e/vuosi.,tuosta summasta maksetaan valtiolle yhteisövero josta pieni osa tulee sitten joskun kaupungille takaisin...ja yhteismetsän jakama vuotuinen ylijäämä osakkaille on verotonta tuloa eli vain muutamat hyötyy voimaloista ja loput saa haitat...ai niin,mutta tuleehan sinne kunnon tie että voidaan porukalla käydä marjassa...siellä 1000ha hakkuuaukealla.


    • hyödytjahaitat

      Juu, luepa listalta, mitä kaupunki saa tuloja 20 vuoden ajalta. Suomenna se tänne meille. Kerro myös mitä vuokraaja saa tuloa, mitä siitä jää verotettavaa tuloa kaupungille. Kerro sekin.
      Kerro, kun luet tuota listaa, mikä on kokonaishyöty euroina/vuosi/yhteensä 20 vuoden ajalta.
      Kerro myöskin ne haitat, mitä menetämme, jos nuo myllyt otetaan tänne. Kerro sekin euroina ja mahdollisina tappioina ympäristölle, kasvulle, ihmisille, asukkaille.
      Panepa nuo kaikki kahteen-kolmeen riviin ja vedä viiva alle. Katsotaan hyödyt miinus haitat ja mitä jää jäljelle. Kerro niin, että tavallinenkin "tollo" sen ymmärtää.

    • make...vaan

      Minä kerron simolle saatana!!

      • onkometsää

        Elä hyvä mies kerro vain Simolle, kerro meille tänne, se on tärkeää tietoa.


    • taikerrostaloko

      Minkäkokoinen on pinta-alaltaan myllyn kivijalka? Saako siihen sitten rakennusluvan metsämökille kun myllyjen kannattavuus loppuu tukien postuttua

    • voivoimitentyperää

      Koko tuulivoimarakentaminen on alusta loppuu aivan syvältä!

      Tuulivoimatoimijat (eli yksittäiset koijarit) yrittävät tavoitella pikavoittoja ihmisten kustannuksella. Edellinen projekti oli joku verkostomarkkinointi tai koiranruokabisnes, mutta nyt panostetaan täysillä uusiutuvaan energiaan. Tarvittavat maa-alueet vuokrataan kaikkein hölmöimmiltä maanomistajilta, jotka hädin tuskin osaavat nimensä paperiin kirjoittaa. Kukaan ei ymmärrä edes miettiä sellaistakaan seikkaa, että miksi maat vuokrataan, eikä osteta.

      Pienten kuntien virkamiehet eivät tietysti ymmärrä epäillä mitään, kun herra Helsingistä alkaa puhumaan 150 miljoonan investoinnista. Rakennustarkastajakaan, joka toimii kaava-asioiden asiantuntijana ei ole edes kuullut tuulivoimaosayleiskaavasta, mutta pakko sen on hyvä juttu olla, kun on niin kalliskin. Jos vastustusta esiintyy heti aluksi, niin tarjotaan vuokrasopimusta, kyllä se siitä sitten etenee. Tavallisten kuntalaisten valitukset voidaan leimata kateudeksi ja jämähtyneisyydeksi.

      Tuulivoimatoimija teettää konsultilla kaikenlaisia lippuja ja lappuja. Koska mitään muita tilauksia ei ole ja vaihtoehtona on lomautus toistaiseksi, niin yksittäinen konsultti copy-pastettaa netistä vähän kaikenlaista linnuista ja luonnon monimuotoisuudesta. Ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta ja muista dokumenteista tehdään pätevän näköisiä, mutta sisältö on pelkkää kuraa. Konsulttia hävettää kirjoittaa tuollaista, mutta esimies kannustaa, "saadaan tuostakin sitten liikevaihtoa ja laskutusta". Ja mitä muita töitä voikukkia tutkinut melkein valmis maisteri voisi edes tehdä? "Eikä meillä konsultteina ole mitään vastuuta mistään".

      ELY:n valvovalla viranomaisella on puolestaan niin kauhea kiire, ettei se jaksa edes lukea ko. sepustuksia. Riittää, kun vähän silmäilee. Samat laput näyttää olevan joka hankkeessa. Sorsat, törmäykset ja monimuotoisuus mainittu, se varmaan riittää. Kuntapäättäjät tästä sitten lopulta vastaa, minä vain ohjaan. Pitääkin mennä seuraavaan palaveriin ja sitten liutella kohti kotia.

      Kuntapäättäjät, jotka nykyisin ovat muutamia poikkeuksia huomioimatta valitettavasti vähän heikompaa ainesta (koska normaali työssäkäyvä ei ehdi tuollaiseen tehottomaan vänkäämiseen osallistua), eivät luonnollisesti jaksa edes lukea tuollaisia selostuksia läpi. Pääkin tulee kipeäksi, kun on niin vaikeita sanojakin. Luotetaan, että joku muu lukee. Ja sitä paitsi, ei esittelijä tällaista esittäisi, jos se olisi huono juttu. Koska kuntalaiset ovat kuitenkin hanketta rajusti vastustaneet, niin joku keksii vaatia parempia melumallinnuksia.

      Teknillisestä Korkeakoulusta tms. juuri valmistunut jamppa laitetaan melumallinnusta askartelemaan. Ohjeistus on selkeä, "teet sellaisen mallinnuksen, ettei yhteenkään torppaan aiheudu haittaa". No, simulaattori-ohjelmisto ei oikein sovellu tuulivoimamelun leviämisen mallintamiseen. Oikeastaan mitään lähtötietojakaan ei ole. Valmistajakaan ei ole uskaltanut takuuarvoja luovuttaa. Lopulta haluttu käyrä piirretään karttapohjalle vaikka Paintilla ja kuntapäättäjät ovat tyytyväisiä "näytimme valtamme ja vaadimme tarkat mallinnukset". Sitten voidaankin jo mennä koko porukalla teatteriin ja illalliselle, kyllä tuulivoima on vaan hieno juttu!

      Hankkeelle valitaan pääurakoitsija muutaman tarjouksen tehneen konkurssikypsän urakointifirman joukosta. Halvin tietysti valitaan ja sama logiikkaa käyttää myös pääurakoitsija aliurakoitsijoita valitessaan. Tekijät tulevatkin lopulta Romaniasta tms. Äkkiä runnotaan perustat kuntoon. Samalla tietysti murjotaan koskemattomia metsiä ja muuta luontoa suuret määrät.
      Paikallinen ravintoloitsija hämmästelee, ettei hanke lisää lainkaan myyntiä. Romanialaiset istuvatkin vain ongella läheisen joen varressa. Urakoitsijoille ei lopulta katetta jäänyt, mutta saatiin sentään olla pari kuukautta töissä. Muita urakoita kyllä vastaavasti menetettiin, kun piti sitoutua tätä "puistoa" rakentamaan.

      Turbiinivalmistaja käämittää kovalla kiireellä surkeasti suunniteltuja turbiineja. Sekundaa tulee, mutta kai ne nyt muutaman vuoden siellä Suomessa pyörii. Saadaan näistä kuitenkin Suomalaisten rahoja reilut 100 miljoonaa. Siipien toimintaa ei nyt ehditty mallintamaan, mutta pidempi lapa on kai aina parempi. Huoltoa ei kannata miettiä, joku muu sitten miettii, kun aika tulee. Vanhempi suunnittelija kyllä epäilee, etteivät laitteet toimi pakkasessa. Projektipäällikkö käskee suunnittelijan olla hiljaa.

      Tuulivoimatoimijat perustavat oman etujärjestön, joka huolehtii mediasodankäynnistä, jotta rajusti kasvanut tuulivoimavastaisuus saataisiin pidettyä aisoissa. Tehtävään palkataan muutama kirjoitustaitoinen nuori mimmi yliopistolta. Mitään ei tarvitse tekniikasta ymmärtää, kunhan vain kirjoittaa, että tarvitsemme uusiutuvaa puhdasta energiaa. Vuorollaan trollataan netin keskustelupalstat turvoksiin tuulivoiman ihanuudesta.

      jne...

      • huijausta

        juuri näin.Vielä kun lisäät kirjoitukseesi lahjonnan,epäilijöiden ja asiantuntijoidenkin hulluksi leimaamisen....


      • puolukkaan

        Vähäksi on hyödyt tuulivoimasta mennyt kun on perusteltu että pääsee voimalan ilmaisia teitä pitkin paremmin huonojalkasetkin marjaan :)


      • vahti

        Tielle tulee puomit. Asiattomilta pääsy kielletty


    • tropellostop

      http://blogit.iltalehti.fi/eija-riitta-korhola/ Tuulivoimasta blokissa lukekaa! maailmalla on jo enemmänkin kokemusta haitoista löytyy tietoa kun hakee. varokaa vihreyttä myös apilanvihreää jotka junteudessaan takoo läpi nämät paskat toisten haitoille.

    • pöllömpi

      Ehdottomasti EI TUULIVOIMALOILLE. Murtonevan 25 myllyä jumputtavat korvissasi aina, yöllä, päivällä. Miten sellaista kestää. Ei mitenkään.
      Tänä iltanan valtuutetut, ette voi päättää ettekä hyväksyä tätä.

    • Missämeteli

      Kävin varta vasten yhden tuulimyllyn vieressä kuuntelemassa. Ei kuulunut kuin pienoinen vaihteiston hammasrattaiden jurina. Kauempana ei kuulunut mitään ääntä. Siivistä ei lähtenyt mitään ääntä, ei likellä eikä kauempana. Ei kuulleet muutkaan seuralaiset mitään.

      • hölmöilyä

        puhu sinä tuulista, minä puhun taivaista.


      • siinämeteli

        Kummallista, että valmistajatkin (Gamesa, Siemens, Vestas) ilmoittavat turbiiniensa lähtömelutasoiksi luokkaa 105-112 dB(A) olevia tasoja. Hörhöjen mukaan mitään ääntä ei ole edes olemassa.


      • Lukionjaperuskoulunoppia

        Pistemäisen äänilähteen äänen intensiteetti laskee etäisyyden neliönä. Esimerkiksi kaksinkertaisella etäisyydellä äänenvoimakkuus on siis neljännes, kolminkertaisella etäisyydellä yhdeksäsosa. Tästä syystä mitattaessa äänilähteiden äänten voimakkuuksia, on tärkeää ilmoittaa myös mittausetäisyys.


      • kävisitkouluja
        Lukionjaperuskoulunoppia kirjoitti:

        Pistemäisen äänilähteen äänen intensiteetti laskee etäisyyden neliönä. Esimerkiksi kaksinkertaisella etäisyydellä äänenvoimakkuus on siis neljännes, kolminkertaisella etäisyydellä yhdeksäsosa. Tästä syystä mitattaessa äänilähteiden äänten voimakkuuksia, on tärkeää ilmoittaa myös mittausetäisyys.

        Vaikea sanoa, mistä olet oppisi saanut, varmaan STY:n trollitehtaalta, mutta etäisyyden kaksinkertaistuessa matalat taajuudet vaimenevat n. 3dB.

        Toteutuneista voimalaloista on mitattu 90dB:n keskiäänitasoja 1,5 kilometrin päästä. Sama äänitaso on 3 kilometrin päässä 87dB, 6km:n 84dB, jne.

        Ihmisen kuuloalueella olevat taajuudet vaimenevat onneksi nopeammin.


    • varmatieto

      Ei muutaku myllyt pyörimään ja rahaa kiertoon paikkakunnalle.
      Ja kaivokseen pumppuvoimala tyynen pakkasen varalle.

      • Huuhaahommaa

        Mikä ihmeen raha paikkakunnalle? Voimalat tulee ulkomailta. Työvoima pystytykseen tulee ulkomailta. Voimaloita ohjataan ulkomailta. Muutama yksittäinen huoltomies saattaa silloin tällöin käydä. Hän ehkä Suomalainen.
        Kysykää toiminnassa olevista tuulivoimaloista kuinka homma pelaa!!!


    • jyrkkälinja

      Minusta vaikka kaikki Pyhäjärven noin 5500 voitaisiin uhrata ja altistaa tuulivoimaloiden matalataajuisen melupäästön aiheuttamille terveyshaitoille, jotta ulkoimainen turbiinivalmistaja saa liikevaihtoa ja muutama yksittäinen koijari rikastuu. Landella asuvien oikeuksia pitäisi muutenkin rajoittaa, mitäs asuvat metsissä näin 2010-luvulla.

    • linnutjahirvet

      Nyt meneillään olevalla tuulivoiman rakennusbuumilla on kiistattomasti merkittäviä vaikutuksia metsästykselle. Mittakaava on niin suuri. Harrastukseen käytettävät maa-alueet kaventuvat, muuttolintujen lentoreitit voivat muuttua merkittävästi ja jopa nisäkkäiden käytös muuttuu tuulivoimaloiden läheisyydessä. Tätä kirjoittaessa on epäselvää, miten tuulivoimapuisto vaikuttaa metsästysseurojen hirvenmetsästykseen laskettavien maa-alueiden pinta-alaan kun varoaluekin on suuntaansa 400m.

      • riistakaikkoaa

        Tehtyjen tutkimusten mukaan hirvet ja muu riista kaikkoaa tuulivoimaloiden aiheuttamaa matalataajuista melua.

        Yksi syy on, etteivät saaliseläimet viihdy paikassa, jossa eivät pysty hyödyntämään parasta suojakeinoaan, eli hyviä aistejaan.


    • Täällätietoa
      • kiitostiedosta

        Melumallinnusta ei ainakaan ole tehty Ympäristöministeriön ohjeistuksen mukaisesti.


      • kiitostiedosta

        Hankkeen merkittävintä ympäristövaikutusta, eli infraäänimelua ei ole huomioitu tai edes yritetty mallintaa. Infraäänimelulla tiedetään olevan vakavia vaikutuksia ihmisten terveyteen.


      • kiitostiedosta

        Hankkeen negatiivisia vaikutuksia kunta- ja yksityishenkilöiden talouteen ei ole edes yritetty arvioita.


    • Propelihattu626

      Älkää köyhät itkekö... Yhteismetsän osakkaat kiittävät vihreitä syvään ja kunnioittaen kun saavat propelinsa pyörimään. Puunmyyntitulot muuttuvat merkityksettömäksi kun tornitontin vuokraa tulee 10000€ per torni per vuosi. Alkaa uutta merrrsssua ja pemaria katukuvaan kertymään.

      • kulujakertynytjo4vuotta

        Eikös kaikki kaavoituskulutkin ole jo tähänkin asti kunnanpussista otettu??


    • fhiksjihd
      • toteutuspaikallaan

        Vieläkin enemmän energiantuotantoa pitää suunnata kotimaiseen, niin tuuli, kuin aurinkoenergiaan. Se on viisasta.


      • voimitentyhmää

        Tuulivoimarakentaminen on yksinkertaisesti tyhmää. Tuulivoimalat aiheuttavat vakavia terveyshaittoja matalataajuisella melupäästöllään. Valosaaste häiritsee asukkaita ja eläimistöä. Syöttötariffi kuormittaa kohtuuttomasti valtiota ja veronmaksajia. Tuulivoimaloiden sattumasähkö vain sekoittaa sähkömarkkinoita ja lisää mm. vesivoimaloiden ohijuoksutusta alassäätötilanteissa. Ulkomainen turbiinivalmistaja vie koko investoinnista 70-80%. Tuulivoima työllistää lähinnä ulkomailla. Tuulivoimarakentaminen vain lisää CO2-päästöjä. Haittavaikutukset jäävät kohdepaikkakunnalle, mutta raha valuu ulos.


      • kallistuuli

        Mistä on kyse?

        Valtio tukee tuulisähkön tuotantoa verorahoilla. Valtio on luvannut tuulisähkölle takuuhinnaksi 85,30 €/MWh eli maksaa takuuhinnan ja pörssisähkön hinnan erotuksen sähköntuottajille.

        Pörssisähkön hinta liikkuu 30 €/MWh luokassa, jolloin maksettava erotus on noin 55 €/MWh.

        Kuukaudessa veroeuroja käytetään tuulisähkön tukemiseen keskimäärin 11 miljoonaa euroa.

        Mitä enemmän tuulee, sitä enemmän rahaa kuluu.


      • satoitaituuli

        sehän on tuo tuulivoimamenoautomaatti kuin haapajärven hulevesimaksuautomaatti. Mitä enemmän sataa sitä isompi lasku - kuntalaisille.

        Onko pakkanen / helle vielä hyödyntämättä??


    • seis.25

      Talouselämä 14.12.2015 11:25

      Timo Pylvänäinen


      Suomessa alkaa tuulivoiman rakentaminen olla siinä vaiheessa, että ongelmat joista me kriittiset olemme varoitelleet jo ennen yhdenkään voimalan nousemista, alkavat toteutua.

      Varoittelun kohteista päällimmäisenä on ollut melu, johon kuuluvat infraäänet ja kuuloalueella olevat äänet. Infraääni lienee katalin, koska sitä et välttämättä edes havaitse ennen kuin terveysongelmat ovat jo tosi hankalat.

      Jokainen asutulle alueelle rakennettu tuulivoimapuisto on aiheuttanut ympäristön asukkaille vuoden kuluessa käynnistymisestä terveysongelmia. Ihmisten unelmat ja omaisuus sijaitsevat yleensä siinä paikassa, jota kodiksi kutsutaan. Asunto on yleensä suomalaisten suurin omaisuuserä ja rakkain paikka. Voi vain kuvitella, kuinka raskasta ihmiselle on jättää tämä paikka röyhkeiden ja valehtelevien voimayhtiöiden vähätellessä ongelmia.

      Röyhkimyksiä ei saada kuriin

      Tuulivoimaloiden vuoksi kotoaan pois muuttaneita on Suomessa jo lukuisia, ja määrä vain kasvaa. Tällaisesta pakkomuutosta seuraa usein vakavia taloudellisia ongelmia asukkaille, sillä tuskin he saavat kiinteistöjään vapailla markkinoilla myytyä.

      Tuulivoimayhtiöiden uusin aluevaltaus on kiinteistökauppa   –   ne ostavat tuulivoimaloista kärsivien asuntoja eri puolilla maata. Eikö tämä osoita, että voimayhtiöt myöntävät ongelman olevan olemassa?

      Näyttää olevan niin, ettei näitä röyhkimyksiä saada mitenkään kuriin. Tuulivoimayhtiöiden laskelmia ja väitteitä uskotaan sokeasti   –  vika on valittajien korvien välissä.

      Ei ole oikein häätää alueen vanhoja asukkaita pois, koska uusilla tulijoilla on sattunut paha arviointivirhe. Tuulivoimayhtiöiden kuuluisi pakata pillinsä pussiin ja painua koloonsa nuolemaan haavojaan.

      Näin ei kuitenkaan käy, koska tuulivoima on tässä maassa ”pyhä lehmä”.

      • Tosiasiat.esiin

        Voi hyvänen aika näitä kirjoituksia! Jos tuulimyllyn lavat kiertää kerran täyden ympyrän 7:ssä sekunnissa, on pyörintänopeus siis n. 8 kierrosta / min! Tuo on niin verkkaista pyörimistä, että mitään meluhaittaa ei tule, eikä mitään muutakaan Haittaa! Yksikään lintu ei törmää lapoihin! Käykää katsomassa vaikka Haapajärvellä! Joka talossa on pesukone joiden rumpu pyörii jopa 1200 kierrosta minuutissa!
        Ja kaavoituskulut maksaa satavarmasti tuulivoimaloiden rakennuttaja!


      • ihmesekoilua
        Tosiasiat.esiin kirjoitti:

        Voi hyvänen aika näitä kirjoituksia! Jos tuulimyllyn lavat kiertää kerran täyden ympyrän 7:ssä sekunnissa, on pyörintänopeus siis n. 8 kierrosta / min! Tuo on niin verkkaista pyörimistä, että mitään meluhaittaa ei tule, eikä mitään muutakaan Haittaa! Yksikään lintu ei törmää lapoihin! Käykää katsomassa vaikka Haapajärvellä! Joka talossa on pesukone joiden rumpu pyörii jopa 1200 kierrosta minuutissa!
        Ja kaavoituskulut maksaa satavarmasti tuulivoimaloiden rakennuttaja!

        Sun on pakko olla joku narkkari. Viinasta ei voi mennä noin sekaisin...

        Keneltä löytyy pesukone, jonka rumpu on halkaisijaltaan vaikka 150m?
        Ymmärrätkö, että se siiven kärki menee todella lujaa, melkein 300km/h?


      • jakovasti
        Tosiasiat.esiin kirjoitti:

        Voi hyvänen aika näitä kirjoituksia! Jos tuulimyllyn lavat kiertää kerran täyden ympyrän 7:ssä sekunnissa, on pyörintänopeus siis n. 8 kierrosta / min! Tuo on niin verkkaista pyörimistä, että mitään meluhaittaa ei tule, eikä mitään muutakaan Haittaa! Yksikään lintu ei törmää lapoihin! Käykää katsomassa vaikka Haapajärvellä! Joka talossa on pesukone joiden rumpu pyörii jopa 1200 kierrosta minuutissa!
        Ja kaavoituskulut maksaa satavarmasti tuulivoimaloiden rakennuttaja!

        Mitä? Pyöriikö Haapajärvellä joka talossa pesukone tuulivoimalla??


      • ei.lähelläkään.äänennop
        ihmesekoilua kirjoitti:

        Sun on pakko olla joku narkkari. Viinasta ei voi mennä noin sekaisin...

        Keneltä löytyy pesukone, jonka rumpu on halkaisijaltaan vaikka 150m?
        Ymmärrätkö, että se siiven kärki menee todella lujaa, melkein 300km/h?

        140m lapojen halkaisija on maksimi mitä on suunniteltu, samoin kuin tuo 7 sek. kierrosnopeuskin! ELI MAKSIMEILLA SAAVUTETEAAN 226 KM/H VAUHTI LAPOJEN PÄISSÄ! Maksimiolosuhteita on kuitenkin hyvin harvoin...! Äänennopeus on n.340m/s eli 1.230 km / h!


      • Jessete

        Aurinko-, tuuli-ja vesivoima ovat energiaa parhaimmillaan.


    • Proo.Laine

      Mites kävi, voittiko järki, eli kaava voimaan?

      • heinäenerkiaa

        Tiesitkö että öljy ja hiili on aurinkoenergiaa.
        Miksiköhän etelä-Euroopassa niin harvakseltaan näkee aurinkokennoja talojen katolla, vaikka aurinkoisia päiviä vuodessa on 330?

        Miksiköhän suurien merien rannikoilla näkee niin vähän tuulimyllyjä vaikka siellä tuulee jatkuvastai?

        Jos edellisellä mäellä on kymmenen tuulimyllyä niin paljonko vähemmän on tuulessa energiaa sen takana olevalla mäellä?


    • isienpahatteot

      joo, puhuttiin puolesta ja vastaan. Ihmetytti, että lääkäri Katja Erkkilä saattoi äänestää myllyjen puolesta. Siis lääkäri!! Huh huu. Paljon puhuttiin niistä haittavaikutuksista, joita nämä myllyt aiheuttavat. Mutta ei ne näytä ajattelevan. Se on vain mitä Jukka sanoo. Voi herra jumala, auta meitä!

      • valitustasisään

        Hallinto-oikeuteen sitten vaan valitusta. Melkein minkälaisen lapun tahansa sinne tuuppaa, niin vuosi menee siinäkin sitten. Kunhan nyt ajoissa pistää ja huolehtii, että jollain on valitusoikeus.

        Nykyisenkaltainen tuulivoimarakentaminen loppuu terveyshaittojen aiheuttamaan kaaokseen viimeistään vuoden 2016 aikana.


      • hyvin.tiedossa.com

        Näinhän siinä tulee käymään.
        Todennäköisesti rakentajataho on tähän jo varautunut. Sillä on varmasti samaan aikaan muita hankkeita vireillä, joita voidaan mahdollisesti viedä eteenpäin.
        Valituksilla tulee olemaan hidastava vaikutus, läpimenolla ei ole mitään toivoa. Hankkeen lopullisen toteutumisen tulee määrittämään valitusrumban jälkeinen taloudellinen suhdanne.
        Onko tuulivoiman lisärakentaminen silloin enää kannattavaa? Ovatko tuet ym. ennallaan etc. etc.....


      • valitustasisään

        Tariffikiintiö on täynnä, eikä valtiolla ole varaa sitä maksaa. Pää tulee lopulta vetävän käteen.

        Kuitenkin kaikkia hankkeita kannattaa varmuudeksikin jarruttaa mahdollisimman paljon. Kukaan ei kuitenkaan halua terveyshaittoja ja muita tuulivoimaloiden haittavaikutuksia omalla kohdalleen.


    • Opti

      Tuulivoimaloiden aiheuttama infraäänipäästö on vakava ongelma. Asian tulo julkisuuteen aiheuttaa paniikkia tuulivoimaa rakentavilla ja kannattavilla tahoilla. Siellä tiedetään, että asian selvitessä tuulivoimarakentaminen Suomessa loppuu kuin seinään. Myöskään viranomaiset, joiden hankkeita on pitänyt valvoa, eivät haluaisi asiaa myöntää. Kuka nyt haluaisi olla vastuussa terveyshaitoista ja siitä, että perheet ovat joutuneet jättämään kotejaan? Siksi ko. tahot yrittävät vain laittaa koko homman läskiksi. Kaikki asiallinen keskustelu terveyshaitoista pyritään leimaamaan hörhöilyksi, kateellisuudeksi, nuppivaivoiksi tai vaikka ydinvoima- tai öljyteollisuuden salajuoneksi.

    • Järki-ihmisiä14-niinkö

      Neljätoista valtuutettua sai eilisessä skabassa nimikkotuulimyllyn.

      Onneksi olkoon, tulevaisuudessa teillä olisikin varmaan aihetta tuulettaa....

      Kunhan ensin valituskierre vispaa päätöstä min. noin kolme -neljä vuotta
      a) Murtonevan kaavan valitusaika alkaa pöytäkirjan tarkastuksesta max 3 vk
      b) Hallinto-oikeus käsittele, taputtelee aihetta n 1vuosi-2 vuotta ehkä enemmän
      3) Korkein Hallinto-oikeus ottaa kantaa sen jälkeen ja viive siellä minimissään 13 kk -pääsaääntöisesti 3 vuotta.

      • ja.tyhmiä

    • eivalituksia
    • valitustasisään

      Jos ihmiset ymmärtäisivät, miten vakavasta asiasta on kyse, niin he olisivat valmiita maksamaan erittäin suuriakin summia, jotta joku tuulivoimakaavoista valittaa. Esim. 10k€ on aika pieni raha oma tai perheen terveydestä tai siitä, että joutuu jättämään kotinsa.

    • Itkekääpois

      Tuohan on ihan proolaisten ja heidän talutettavien tapaista että kun hävitään äänestys,niin lähetään joukolla hallinto-oikeuteen itkemään!

      • valitustasisään

        Luulen, että itkeminen siirtyy lopulta puolelta toiselle, kun vastuullisia lähtee istumaan laajan ihmisjoukon terveyden pilaamisesta.

        Kotipaikkakuntansa tilannetta voi kuitenkin rajusti edesauttaa, kun pistää valitukset muhimaan hallinto-oikeuteen. Kun KHO saa lähiaikoina aikaiseksi päätöksen tuulivoimakaavoituksesta, niin vastuuton tuulivoimarakentaminen loppuu.


    • tuulenviemääkö

      Pyhäjärven tulevaisuuden , lasten ja lastenlasten puolesta. Nyt jos koskaan, kerätkää porukka ja valittakaa. Kyllä siitä virhettä löytyy. Uskon ja luotan, että kaikessa mitä täällä tehdään, löytyy laittomuuksia.

      • TrollienKiekaukset

        Yllytyshullut on vähissä kaiken metelöinnin jälkeen. Ei yhteiskuntaa pidetä pystyssä tuollaisin toimenpitein. Hajotetaan kylläkin.


      • valitustasisään

        Tuulivoimatoimijat ja muutamat ahneet maanomistajat ovat pilanneet ihmisten välisiä suhteita vuosikymmeniksi.


    • pro_tilkkanen

      Tuulimyllyistäkö on Pyhäjärven kokeneiden ja holtittomien homeperseiden itsekkään päätöksenteon ja rahankäytön takaisinmaksuautomaatti?

      Voi hyvää päivää, se ei ole koskaan kannattavaa.
      Ydinvoima on vain tätä energiatuotantoa röyhkeämpää, lapsilta varastetaan kaikki luonto.

      Maansisässä se uusiutuva energia pihiseen, parin kilometrin verran suoraan alaspäin.
      Siellä, siellä se on väinö väinämöinen, sampo sangen kuumoinen, vesi vehkeisiin virratkoon.

    • Pitikin.ostaa.se

      Meillä on kotona katossa sellainen tuuletin! Vähän niinkuin tuulimylly! Kaikista meidän lapsista on tullut epämuodostuneita! Kaikkien lasten sormet on erimittasia! Perkele!

      • ihmesekoilua

        Se johtuu vain siitä, että ole vähän huonompaa ainesta, ei se ole tuulettimen vika. Huonompi aines kannattaa tuulivoimaa.


    • hyv.idis

      Siellä, siellä se on väinö väinämöinen, sampo sangen kuumoinen, vesi vehkeisiin virratkoon.

      • atomiavaan

        Mitäpä tuo haittaa jos myllyt pyörii ja tekee sähköä mitä me kaikki tarvitsemme ja ei meluhaittoja tule olemaan ihmisasumuksille asti, turhaa vouhotusta, jos noita vouhkia kuuneltas ei suomessa tai muuallakaan maailmassa olisi mitään teollisuutta tai edes koneita kun ne jyskyttää, elettäs kivikaudella, tuulimyllyt oli aikoinaan sitä varten että saatiin myllyt pyörimään ja viljat jauhoiksi ja särvintä pöytään ,tehtiin töitä päivät pitkät ja nukuttiin silloin kun nukutti ja tulimylly rouskutti samassa pihapiirissä ei haitannut ja kaiken lisäksi kunta saa sievoisen summan rahaa, että voimme hoitattaa vanhuksia, huoltaa lapsia ja maksaa niitä ylimääräisiä tukiaisia järjestöille, viljelijöille ym. eikä muuten kuntalaiset ole vastustaneet missään vaiheessa noita myllyjä ja metsästys ? hyi kauheaa millaista pauketta pitävät ja ampuvat luonnon eläimiä harrastuksen vuoksi vaan.


      • MetkaMeteli

        Tuon kuvan täydentää vielä meteli, jonka riitelijät pystyttävät asiasta kuin asiasta. Keksivät omiaan ja yllyttävät toisia, jos ei ala metakkaa kuulua.


      • säälittäväätouhua
        atomiavaan kirjoitti:

        Mitäpä tuo haittaa jos myllyt pyörii ja tekee sähköä mitä me kaikki tarvitsemme ja ei meluhaittoja tule olemaan ihmisasumuksille asti, turhaa vouhotusta, jos noita vouhkia kuuneltas ei suomessa tai muuallakaan maailmassa olisi mitään teollisuutta tai edes koneita kun ne jyskyttää, elettäs kivikaudella, tuulimyllyt oli aikoinaan sitä varten että saatiin myllyt pyörimään ja viljat jauhoiksi ja särvintä pöytään ,tehtiin töitä päivät pitkät ja nukuttiin silloin kun nukutti ja tulimylly rouskutti samassa pihapiirissä ei haitannut ja kaiken lisäksi kunta saa sievoisen summan rahaa, että voimme hoitattaa vanhuksia, huoltaa lapsia ja maksaa niitä ylimääräisiä tukiaisia järjestöille, viljelijöille ym. eikä muuten kuntalaiset ole vastustaneet missään vaiheessa noita myllyjä ja metsästys ? hyi kauheaa millaista pauketta pitävät ja ampuvat luonnon eläimiä harrastuksen vuoksi vaan.

        Kertoo kyllä kaiken siitä, miten säälittävässä jamassa asiat on, kun STY:n palkkatrolli puolustaa kokonaista teollisuudenalaa jossain suoli24-palstalla.


    • hyi.hyi

      Tuolla eellä joku päivitteli tohtor Erkkilän myönteistä kantaa. Minä en päevittele hänen valtuusto otteensa on ollut surkeaa muutoinkin.

    • tuomiopäivä

      Ilmeisesti Haapajärvi tulee kuolemaan ja kuihtumaan pois. Siellähän on jo pari myllyä ja lisää on tulossa. Olkaa valmiina liittämään ne erämaat sitten Pyhäjärveen!
      Mutta tuo minua huolettaa kun rannikolla on niin paljon myllyjä niin kohta ei voida kulkea kuin Venäjälle päin. Mitähän Putin asiasta ajattelee.

      • hitaastipyöriimylly

        Käyppäs vaikka keski-euroopassa! Siellä on laajoja peltoalueita joissa on tuhansia suuria tuulivoimaloita yhdellä aukealla ja lukuisia asuntoja välittömässä läheisyydessä! Eikä kukaan puhu mistään haitoista...! Naurettavaa pelleilyä nämä haittapuheet!


      • vanhatargumentit

        Älä jauha skeidaa! Maailmalta löytyy satoja yhdistyksiä, jotka tuulivoimaloiden haitoista kärsivät ihmiset ovat perustaneet. Asian voi kuka tahansa tarkistaa ja vaikka soittaa ko. järjestöihin.

        Suomessa tilanne on pahempi, kuin muualla maailmassa, koska tänne on rakennettu ennennäkemättömän suuria voimaloita.

        Sulla on niin vanhat jutut, että ihan hävettää..


      • täysin.vaarattomia

        Mitä suurempi tuulivoimala, sitä hiljaisempi pyörimisnopeus! Ei tarvitse lähteä keski-Eurooppaan, riittää kun menee Haapajärvelle! Hämmästyt kuinka hiljaa ne lavat pyörii, jos pyörii ollenkaan! Mieti, täydellä vauhdilla 7 sekuntia / kierros! Ei siinä humina kuulu.....


      • PositiveProblem

        Talvella pyörii onneksi tosi heikosti. Ei kyllä tule sähköäkään, mutta toisaalta ei tarvitse maksaa pakkosyöttötariffiakaan niin paljon.


    • huijausta

      voimalan rakennuskustannukset määrää kiinteistöverotuoton,voimaloiden osat teetetään halpatyömaissa kuten kiinassa,joka laskee voimaloiden rakennuskustannuksia.oletetaan,että yhden voimalan kustannukset ovat 3,5 miljoonaa,
      Murtomäki:osuus kiinteistöveron piirissä 875000(25%),tästä luvusta 75% on 656250e,kun kiinteistövero on 1%,ensimmäisenä vuonna sitä tulee HUIKEAT 6562,5e/voimala x25=164062,5 e/1.vuosi,kiinteistövero laskee joka vuosi 2,5 % kunnes on tasolla 40%
      Vuohtomäki 6562,5x8=52500e/1.vuosi
      8.2 kokouksessa vielä puhuttiin 20000e kiinteistöveroa/voimala/vuosi...hiljaistapa oli maanantain kokouksessa....

      • Vappaalla

        Kyllä nyt on silläviisii, jotta ei tuulta pie valjastella ihmisen tarpeisiin. Tuulen pittää suaha puhaltoo vappaasti.


    • Hyhyhyvää

      Mirja Hynninen ja Dennis T. Oli pitänyt hyvän ja perustellun puheenvuoron. Hyvä he. On mielipiteitä!!!! Pinnat nousee heille

      • vääpelipeli

        Hyhhyhh


    • hyhyhyy

      Ottaako ne kaiken tuulen eikä sitten voi edes leijaa lennätää:(

    • innokkain

      Seppo Kangasharju sanoi asuvansa lähimpänä tuulivoimaloita. Kyllä lapset ja lapsenlapset kiittää isää ja isoisää. Kunhan eivät Sepon äänet karkaa seuraavissa vaaleissa?
      Seppo kertoi, ettei parkkimalaiset ole kukaan tullut hänelle puhumaan tuulivoimaloista, ei kukaan.
      Se on valveutunutta väkeä nuo parkkimalaiset.

      • äänisaalis

        Onneksi olkoon, teiltä on huippuedustus!! Ruvetkaa ääniä kerräilleen.


    • näilläkömennään

      Lehtomäen Kalevi oli käsittelemässä Murtonevan tuulivoimalapuistoasiaa 8.2.2016.
      Nyt maanantaina hän poistui esteellisenä. Mikäs yhteys näissä on?!?
      Kysytäänkö Tarmolta?

      • Kontinsuu

        Haluavat pittää tuulen omanaan.Eikä antaa koko kansan enerkiaksi.


      • luonto.on.ihmeellinen

        Vieläkin vaivaa ne epämuodostuneet lapset, joita syntyy tuulivoimaloiden läheisyyteen, kuulemma!


      • infrasaaste

        Älä viitsi pelleillä vakavalla asialla. Altistuminen jatkuvalle melupäästölle aiheuttaa monenlaisia ongelmia mm. keskenmenoja sekä ihmisillä, että eläimillä. Ainakin itseäni hirvittäisi todella, jos vaikka vaimo olisi raskaana ja pitäisi asua altistusalueelle. Lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi pitäisi varmaan muuttaa pois.


      • etustaja

        Mutta Kangasharjun Seppoi sano, että ei haittaa. Huito puheenvuoroa ihan kovalla kädellä. Parkkimalaiset voivat olla onnellisia edustajastaan.


    • entiijäkuulin

      Minä pystyn vieläkin vähentään sähkön kulutusta. Sen takia ei tarvii vappaata tuulta valjastee. Myllystä tulee eräänlainen"humputus", se ei tietyssä olosuhteessa kuulu ollenkaan mutta sen tuntee. Äänen kuulee kun ylhäällä väh. 150m korkeudessa tuulee ja siivet pyörii mutta pinnalla on suht tyyntä. esim pakkasella. Sitten kun on paljon myllyjä humputuksen taajuus vaihtelee. Toisia häirihtee toisia ei. Näin kertoi satakuntalainen TVssä. Alijäähtynyttä vettä sataessa siivistä sinkoilee jääliistakoita satojen metrien päähän kertoi samanen kyläläinen

      • uskoo.ken.tahtoo

        On käsittämätöntä tekstiä! Että ihan satojen metrien päähän jäätä lentelee!!!!!!!!!!!!


      • onkotutkim

        Ei kyllä voi lennellä?


      • antieinari

        Edelleen säälittävää touhua, että STY:n palkkatrollin pitää puolustaa bisnestään jossain suoli24-palstalla. Sama kirjoittaja tuuppaa kaikki ketjut täyteen kuraa sen mukaisesti, missä kullostenkin ollaan asiaan liittyen päätöksiä tekemässä.


    • epäonnensoturit

      Valtuustossa väitettiin ihan Tikkasen suusta, että valtuuston päätöksestä 8.2.2026 ei voida valittaa, koska valitusaika on umpeenkulunut. Eihän siitä toki tehty silloin päätöstä niin, että olisi voitukaan valittaa. Asiahan jäi kesken, eli jätettiin pöydälle ja kuullaan YIT:n edustajia. Nyt täydentyvä esityslista, myös 8.2.2016 käsittely, on 21.3.2016 ollut listoilla ja jatketaan käsittelyä ja mahdollista päätöstä varten.
      Kalevi Lehtomäki oli kokouksessa läsnä ja jopa esittämässä, että asian käsittelyä jatketaan siinä kokouksessa (8.2.2016). Eikö tässä olekin se muotovirhe, jota joku yritti esitellä ja jonka Veikko Tikkanen tyrmäsi. Olen senverran untuvikko näissä hallinnon asioissa, mutta mitä elämäni aikana olen nähnyt , lukenut ja kokenut, on KHO:n ratkaisuja tämäntyyppisistä asioista. Että kumoon menee, että pätkähtää.
      Jos muutosta ei haeta, se on sitten päätös, olipa se virheellisesti syntynyt.

      • vuonna2016

        "valtuuston päätöksestä 8.2.2026 ei voida valittaa, koska valitusaika on umpeenkulunut"!

        Ei saatana! Mistä näitä tulee?


      • unohtumatonelmeri
        vuonna2016 kirjoitti:

        "valtuuston päätöksestä 8.2.2026 ei voida valittaa, koska valitusaika on umpeenkulunut"!

        Ei saatana! Mistä näitä tulee?

        Hei saatana!
        Olitko valtuustossa kuulemassa. Näin sano Tikkanen, valitusaika on umpeenkulunut. Elä muuta virka, saatana!


      • Tiedänsen

        Ei ole väittänyt vuoden 2026 asioista yhtään mitään!


      • parkeerataan
        vuonna2016 kirjoitti:

        "valtuuston päätöksestä 8.2.2026 ei voida valittaa, koska valitusaika on umpeenkulunut"!

        Ei saatana! Mistä näitä tulee?

        painovirhe paholainen. Käykö Sinulle milloinkaan noin? Oletpa fiksu! Kiitos!!, kun huomasit.


      • Ei.mietitä.mitään
        parkeerataan kirjoitti:

        painovirhe paholainen. Käykö Sinulle milloinkaan noin? Oletpa fiksu! Kiitos!!, kun huomasit.

        Näitä sammakoita tulee kun kirjoitetaan muutenkin pelkkää tuulta paskaa! Eli kirjoitetaan mitä kusi päähän tuo!


    • kämmikaksoset

      Olet oikeassa, näin päätös on edennyt ja Tikkasen tahi Kiviniemen laintulkinta oli muotoa; kun ei ole muuta mahdollisuutta, kuin olettaa ja se on nytkin tarkoituksenmukaista.

    • yhteismetsä

      Ketä osakkaana?

      • tiedäthän

        Lehtomäki, ehkä viisi tai?


    • seppokinlue

      Googleta sanoilla : tuulivoimalan haitat. Saat paljon tietoa ja miettimisen aihetta
      syntyneen päätöksen johdosta.

      • Puhdasta.energiaa

        Täyttä huuhaata! Googleta "tuulivoiman hyödyt" niin saat oikeata tietoa!


      • kiinanpaskat

        mitenkä puhdasta kiinan tunnetusti puhdas teollisuus rakentaa generaattorit. kiinan tunnetusti puhtaasta kaivostoiminnasta hankituista raakaaineesta ja vielä tunnetusti puhtaasti heidän laivat rahtaavat ne tänne. sitten raiskataan meidän tunnetusti puhdas luonto, maisemat tunnetusti korruptiovapaiden päätöksien voimalla ja tunnetusti veroja nämät ei maksa ja tunnetusti kansa ja asukkaat pannaan tunnetusti tämä huulivoima maksamaan ja haitat kärsimään. Koskaan näitä ei voi sanoa puhtaaksi sillä tuotoonsanähden on saastuttavin energiamuoto korpista ei tule valkoistaselittämällä!


    • kirosanasanotaan

      Hei saatana!
      Pyhäjärven Sanomat kirjoittaa Murtomäen tuulivoimala-alueesta. Mikäs on oikea!! Että lehdessäkin? väärin/oikein.
      Ei saatana!

    • mrPoirot

      Miten se nyt onnistuisi se LAINVOIMAINEN PÄÄTÖS tästä Murtomäen tuulivoimala-asiassa
      kun
      - 8.2.2016 Lehtomäen Kalevi oli valtuustossa osallistumassa tuulivoimalan rakentamiseen, vaikka oli jäävi, kuten 21.3.2016 poistuessaan antoi ilmi. Hän oli ollut pöytäkirjan mukaan jopa aloitteellinen esittäessään 8.2.2016, että käsittelyä jatketaan, kun oli tullut eriäviä mielipiteitä syystä, että on niin paljon haittavaikutteita. Tässä on siis alku tuulivoimalahankkeen asiassa. Esteellinen on ollut käsittelemässä asiaa omassa asiassaan. Asia jäi 8.2. pöydälle jatkovalmisteluun, eli YIT:n kuulemiseen, joka käytiin 31.3.2016. Moka oli tapahtunut.

      - toinen merkillepantava asia. Pro Pyhäjärvi esitti valtuustossa 21.3.2016, että kaupunginvaltuusto ottaisi kiireellisesti käsiteltäväksi Tikkasen virkamääräyksen
      Rinnevaaran palkallisen virkavapauden ajaksi. Toimittaisiin kuntalain (§24) edellyttämällä tavalla. Tikanmäki torpedoi esityksen. Lain mukaan kiireellinen asia otetaan käsiteltäväksi, jos valtuusto yksimielisesti ottaa asian käsittelyyn, Muutoin esitys raukeaa. Laiton tilanne Pyhäjärvellä jatkuu.
      Nyt kaupunginvaltuuston päätöksistä 8.2.2016 on jätetty valitus Hallinto-oikeuteen
      sillä perusteella, että Tikkasella ei ole Kuntalain edellyttämää valtuuston myöntämää määräaikaispäätöstä, eikä viransijaisuutta ole valtuustossa vahvistettu.

      Tikanmäki teki nyt sen, mistä tulee kaupungille taas ylimääräisiä kuluja ja vahinkoa. (sama vahinko mikä syntyi valittaessaan Rinnevaaran virkavapaudesta, joka valitus hallinto-oikeudessa ja Korkeimmassa hallinto-oikeudessa hylättiin.Ja kustannukset ovat järkyttävät -- jopa miljoonaluokkaa-)
      Jos hän olisi vähänkin ymmärtänyt kaupungin asioiden hoidon oikeellisuutta, hän olisi ollut jopa kannattamassa, että : otetaan kiireellisenä asiana käsiteltäväksi Veikko Tikkasen määräaikainen kaupunginjohtajan viransijaisuus ajalle 4..1.2016-31.7.2016, jolloin tulisi virallinen viransijaisuus Tikkaselle päätetyksi.
      Nyt Tikanmäki näytti kaupunkilaisille kiusanteon Pro Pyhäjärvi ehdotuksista.

      Kiusa se on pienikin kiusa, mutta tässä taitaa kalahtaa omaan nilkkaan.

      Luulisi valveutuneiden kaupunkilaisten ymmärtävän nykyisen kaupungin katastrofaarisen tilan.
      Yhteisiä asioita on hoidettava Lakien ja hyväksyttyjen ohjeiden mukaan. Luottamus syntyy näin päättäjiin.

      • ProoTauti

        Silloin kun ihmisellä on paha olla, niin sillä ei ole silloin hyvä olla!


      • luejaymmärrä
        ProoTauti kirjoitti:

        Silloin kun ihmisellä on paha olla, niin sillä ei ole silloin hyvä olla!

        Sinulla taitaa olla pahaolla, kun et jaksa lukea ja tunnistaa Pyhäjärvellä oleva tila.
        Pahaolo on todellakin siitä miljoonaeuron vahingosta, minkä nämä valtuutetut saivat aikaan ajojahdattuaan kaupunginjohtaja Tita Rinnevaaran ulos virastaan.


      • mihinmenette

        Koeta jaksaa ymmärtää, että silloinkin, kun asiat eivät mene Sinun "pillin" mukaan, on laillisuutta asioiden hoidossa noudatettava. Ei voida toimia niin, että tehdään miten halutaan, kun on kyse lähipiirille kuuluvien asioiden hoidosta. Aina tulee tehdä oikeita ja lainmukaisia päätöksiä , On se niin vaikeaa enemmistönä keskustan ymmärtää, mutta onneksi Kuntalaki ei ota huomioon puoluetta. Ja meillähän tämä ylivalta on varmistettu jonniinlaisella kassakaappisopimuksella vasureiden ja demareiden kanssa. Yksi persu näyttää peesaavan tätä joukkoa.


      • hevonhumppaveikot
        mihinmenette kirjoitti:

        Koeta jaksaa ymmärtää, että silloinkin, kun asiat eivät mene Sinun "pillin" mukaan, on laillisuutta asioiden hoidossa noudatettava. Ei voida toimia niin, että tehdään miten halutaan, kun on kyse lähipiirille kuuluvien asioiden hoidosta. Aina tulee tehdä oikeita ja lainmukaisia päätöksiä , On se niin vaikeaa enemmistönä keskustan ymmärtää, mutta onneksi Kuntalaki ei ota huomioon puoluetta. Ja meillähän tämä ylivalta on varmistettu jonniinlaisella kassakaappisopimuksella vasureiden ja demareiden kanssa. Yksi persu näyttää peesaavan tätä joukkoa.

        Olisi reilua että paljastat missä on rikottu lakia! Ainoa tuomio taitaa kuitenkin olla Rinnevaaran syrjimistuomio! Nuo höpötykset lain rikkomisesta on yhtä huuhaata, ja Proolaisilla tarkoitushakuisesti esillä vain silloin kuin se omalle aatteelle on edullista!


      • murheenkryyni221
        hevonhumppaveikot kirjoitti:

        Olisi reilua että paljastat missä on rikottu lakia! Ainoa tuomio taitaa kuitenkin olla Rinnevaaran syrjimistuomio! Nuo höpötykset lain rikkomisesta on yhtä huuhaata, ja Proolaisilla tarkoitushakuisesti esillä vain silloin kuin se omalle aatteelle on edullista!

        voi itku kun sua kiusaa se, että lainkuuliaiset kuntalaiset tukevat proon valtuutettujen tekemiä välttämättömiä valituksia oikaistaakseen kieroon kulkevan hallinnon, että he iloitsevat siitä yhdessä, kun totuus voittaa valheen, että he vihaavat sydänjuuriaan myöten vehkeilijöitä ja väärintekijöitä, että he surevat valtaa pitelevien henkilöiden valitsemaa tarkoituksenhakuisen harjaanjohtamisen seuraamuksia niin kauan, kunnes maa kutsuu valheessa leijuvat massakannattajat alas ja asioita asettuvat hoitamaan selaliset ihmiset, joiden tulevaisuutta eivät valaise palavat sillat.


      • Varmaan.turhauttavaa

        Ymmärrän että on vaikea kertoa missä on rikottu lakia, koska niin ei ole tehty!


      • onkoreilua
        hevonhumppaveikot kirjoitti:

        Olisi reilua että paljastat missä on rikottu lakia! Ainoa tuomio taitaa kuitenkin olla Rinnevaaran syrjimistuomio! Nuo höpötykset lain rikkomisesta on yhtä huuhaata, ja Proolaisilla tarkoitushakuisesti esillä vain silloin kuin se omalle aatteelle on edullista!

        Mikä täällä Pyhäjärvellä on reilua?
        Katsopa kaupunginhallituksen 29.3.2016 esityslistaa Pyhäjärvi-sivuilta. Mikä siellä on reilua. Sanopa se! Öövervaltaa, ohi kaupungin edun ja kaupunkilaisten tarpeiden.
        Esim. Honkavuoren lumitukseen viiden vuoden sopimus. Kaupunki maksaa 15 000 euroa/vuosi.
        Mitä teki valtuusto. Vanhukset eivät tarvitse niitä paljon puhuttuja käsipareja. Vanhukset lojuvat kotona yksinäisinä ja hoitamattomina.


      • lopettakaa.titatus
        luejaymmärrä kirjoitti:

        Sinulla taitaa olla pahaolla, kun et jaksa lukea ja tunnistaa Pyhäjärvellä oleva tila.
        Pahaolo on todellakin siitä miljoonaeuron vahingosta, minkä nämä valtuutetut saivat aikaan ajojahdattuaan kaupunginjohtaja Tita Rinnevaaran ulos virastaan.

        Eikö teillä muutamilla ole mielessä muuta kuin se hemmetin Tita, joka on ollut ja mennyt.
        Tai sitten hän taitaakin itse muistutella näillä viesteillä itsestään.

        Jossakin muussakin viestiketjussa oli alla oleva kirje, joten kopionpa tähän, kun suututtaa koko Tita-jauhaminen. Ja mitä hittoa Tita tähän tuulivoimaan kuuluu.

        Arvoisa Heinolan kaupunginhallituksen puheenjohtaja

        Olen HYKS:ista (HYKS Peijas) v. 2011 eläköitynyt neurologian ylilääkäri. En yleensä puutu asioihin, jotka eivät minulle kuulu, mutta tässä tapauksessa se on mielestäni kansalaisvelvollisuus. Muutama kuukausi sitten havaitsin TV:stä hämmästyksekseni, että Tita Rinnevaara on valittu Heinolan kaupunginjohtajaksi. Nyt luin Helsingin sanomista, en lainkaan hämmästyksekseni, että Heinolassa on ilmennyt ongelmia.

        Minut houkuteltiin työskentelemään Epilepsiasäätiön tutkimuskeskus Neurossa (Helsingissä) melko suurin lupauksin vuonna 2004, joten otin pitkähkön virkavapaan kunnallisesta virastani. Tita Rinnevaara toimi laitoksen johtajana. En ole koskaan tavannut johtajaa, joka olisi yhtä kykenemätön henkilöstön johtamisessa, mutta taitava pitämään laitoksen hallitusta hyvällä tuulella. Kaikki kehityssuunnitelmat, joita tekemään minut oli nähdäkseni taloon palkattu, jäivät hänen pöydälleen makaamaan. Laitoksen toiminta lamaantui etenevästi, kun pätevät lääkärit poistuivat talosta ja toimintaa pyöritettiin keikkalääkäreillä, jotka saapuivat etäisyyksiltä Turku - Oulu. Minun odotettiin suhdeverkostojeni kautta hankkivan neurologeja ja unihäiriölääkäreitä taloon. Selvisi pian, että johtaja oli ainakin koko entisen Uudenmaanläänin alueella niin kuuluisa, että värväysyrityksilleni naureskeltiin railakkaasti. Talon henkilökunta oli hankkinut tietoja myös Tita Rinnevaaran aiemmista työpaikoista (mm. yksityinen lääkärikeskus, jonka nimeä en nyt muista ja tuskin olisi enää sama). Vakavat ongelmat henkilöstön kanssa olivat ilmeisesti toistuneet.

        Itse poistuin Epilepsiasäätiön tutkimuskeskus Neurosta ja palasin kunnalliseen työhöni virkavapaani päätyttyä. Vähän myöhemmin Neuron hallitus päätyi irtisanomaan Tita Rinnevaaran, kun tilanne ilmeisesti oli täysin kriisiytynyt. Henkilökohtaisesti jouduin asian kanssa tekemisiin, kun Tita Rinnevaara haki oikeusteitse korvauksia laittomasta irtisanomisesta ja minutkin haastettiin todistamaan. Lopputulos oli, että hän sai korvauksia, joiden määrästä minulla ei ole tietoa. N. vuotta myöhemmin Neuro ajautui konkurssiin.

        Henkilökohtaisesti en ole joutunut varsinaisesti kärsimään Tita Rinnevaaran toiminnasta, lähinnä turhauduin. Kuitenkin Neuron pitkäaikaisen henkilökunnan ahdinko oli niin vakava, että vastaavaa ei tulisi millään työpaikalla kärsiä.

        Joten Taivaan nimessä: Jos vielä voitte, hankkiutukaa vs kaupunginjohtajasta eroon. Hakupapereissa lienee jonkinlainen CV? Haastatelkaapa aiempia työnantajia ja työyhteisöjä!!!

        Pyydän anteeksi asiaan puuttumistani, mutta en muutakaan voinut

        Terveisin
        Marjaana Luisto
        Neurologian ylilääkäri
        HYKS Peijaksen sairaala
        eläkkkeellä


    • akka-alla

      Viimeinen sammuttaa valot,kiitooooos....

    • energiaa.tarvitaan

      Käyttekö te proot ikinä Suomen rajojen ulkopuolella, kun tuulivoimasta mesotte.
      Ei tarvi mennä kun länsinaapuriin niin tuulimyllyjä vaikka kuinka paljon, eteläisessä Ruotsissa varsinkin ja Keski-Euroopassa erityisesti Saksassa.
      Ihminen aiheuttaa luonnolle haittaa jo pelkällä olemassaolollaan, mitä tekee metsästys, kalastus, autoilu, puulla lämmittäminen j.n.e. luonnolle? Haittaa ja tuhoa luonnolle.
      Kukaan ei ole vielä ehdottanut Pyhäjärveä ydinjätteen varastopaikaksi. Paikkakin vapautuu pian.

    • Ihmeellinen.luonto

      Vieläkin vaivaa ne epämuodostuneet lapset tuulimyllyjen lähellä! Voi hitsi!

      • niunauniu

        Tuulimyllyn ääni on ihanaa verrattuna akkojen kitinään, mitä ikävä kyllä joutuu kuuntelemaan eikä korvauksia saa mistään, kaikkea p...aa sitä kuuleekin


      • tunnetkoasian
        niunauniu kirjoitti:

        Tuulimyllyn ääni on ihanaa verrattuna akkojen kitinään, mitä ikävä kyllä joutuu kuuntelemaan eikä korvauksia saa mistään, kaikkea p...aa sitä kuuleekin

        Odotetaan nyt ensin niitä myllyjä. Verrataan sitten akkoihin/ukkoihin ja sitten siihen jatkuvaan jumputukseen.


      • energiaa.tarvitaan

        Nythän se valkeni...tuulimyllyistähän se johtuukin, että Ruotsissa ja Saksassa on niitä epämuodostuneita lapsia niin paljon. :)


    • haudankaivaja

      Mutta tuohan olis varmaan kunnalle rahasampo tuo ydinjätteen hautausmaa!!! Hyvä idea todellakin. Miten sitä ei päättäjät ole huomanneet?

    • hyövytetään.tulevaa

      Kaupungintalon hallinto-osan katolle auronkopaneelit sekä 27 poljettavaa generaattorimyllyä valtuustosaliin, joilla kokoussalin ääni,valot ja tekniikka hoituu tuntien ajan ja on suoraa hyötyä, kun touhukkaasti polkevat virtaa puheidensa mukaan, kunto paranee, sähköenergiasäästö sekä kokouskulujen supistuminen kun eivät enää jaksa.

      hallinto-osan aurinkopaneeleista ei tarvitse kovin suuresti virtaa pukata, sillä raha-ja maksuliikenne hoidetaan nytkin Selänteen (hpj) toimipisteistä,tekninen osasto ei tee itse mitään suunnitelmia, ne teetetään konsulteilla Oulussa-Jyväskylässä-Kokkolassa yms, sivistystoimi pärjää lyijykynillä ja ruutuvihkolla, kuten vs.kaupunginjohtajakin, hallintojohtaja on sen verran sähköjänis, että sillä tuskin virran vähyys estää erinomanlaisen kuntalain selvitykset, viranhaltijoiden puhelimet voi itsekukin ladata kahviossa poljettavilla generaattorimyllyillä.

      Aurinkopaneeleista kehittyvä virta riittää sähköpostien lähettämiseen ja vastaanottoon.

    • LIsseeTuulvoimoo

      Voitasko me alkuun saada vaikka 50 tuulivoimalaa Pyhäjärvelle, myöhemmin sitten lisää? Tänne kun ei noita yrityksiä tule, niin tuosta voisi tulla veromarkkoja tännekin.

    • Opti

      Tuntuu siltä, etteivät tuulivoiman kannattajat ole lainkaan ymmärtäneet, kuinka iso voimaloiden aiheuttama melupäästö on. Kuullun äänen alueellakin päästö on huomattava. Esim. 4,5 MW:n Gamesan melupäästö on valmistajankin mukaan yli 110 dB. Tuollaisilla melutasoilla ei tarvitse puhua mistään kuiskauksista. Ääneen vaikuttavat paljon sääolosuhteet, kuuntelupaikka ja voimalaitoksen käyttöaste. Nopea vierailu kohteessa ei kerro koko totuutta.

      Edellä mainittua paljon pahempi juttu on kuitenkin taajuustasossa kuulokynnyksen alittava matalataajuinen paineaaltoilu, eli ns. infraäänimelu. Tätä voimakasta paineaaltoilua syntyy erityisesti siiven ohittaessa voimalan rungon. Matalan taajuutensa vuoksi infraäänimelu kulkeutuu voimakkaana monia kilometrejä lähes vaimentumatta. Tutkimusten perusteella infraäänen tiedetään aiheuttavan vakavia terveyshaittoja. Pitkäaikainen altistus johtaa väistämättä erilaisiin sairauksiin. Monet ihmiset ovat jo nyt joutuneet jättämään kotinsa terveyshaittojen vuoksi.

      Meluongelma on ollut tiedossa jo vuosia, mutta siitä on vaiettu, koska ottamalla infraäänet mukaan kaavoitusvaiheen tarkasteluun, ei voimaloita voitaisi maa-alueille rakentaa. Kovassa kilpajuoksussa syöttötariffin piiriin on terveyshaitat kylmän viileästi sivuutettu.

      • tuulta.paskaa

        Kukahan täällä kirjoittaa täyttä paskaa?


      • aaksap.atluut
        tuulta.paskaa kirjoitti:

        Kukahan täällä kirjoittaa täyttä paskaa?

        Sinä näytät kirjoittavan pelkkää tuubaa. Yrittäisit edes joskus vähän perustella kommenttejasi, kuten aikuiset ihmiset yleensä tekee.


    • meluhaitta

      Voisiko joku kertoa, että kuinka lähellä lähin asunto on ko myllyistä katsoen?

    • warmwool

      Suurin ongelma nykyisessä tuulivoimarakentamisessa on tuulivoimaloiden aiheuttama paineaaltoilu, eli ns. infraäänimelu. Tämän infraäänimelun tiedetään aiheuttavan vakavia terveyshaittoja vielä useiden kilometrien etäisyydellä voimaloista. Useat ihmiset ovat jo nyt joutuneet jättämään kotinsa terveyshaittojen vuoksi.
      Nykyisetkin voimalaitokset pitäisi välittömästi pysäyttää terveyshaittojen minimoimiseksi ja uudet hankkeet pistää jäihin.

    • warmwool

      Turbiinivalmistajien ilmoittamia melupäästöjä voi tutkia esim. googlen avulla. Tyypilliset arvot melupäästölle ovat suunnilleen 105-110dB.

      Hakusanoiksi voi viritellä vaikka "Vestas/Gamesa/Siemens wind turbine noise level".

      Tässä esimerkiksi kommentti suoraan Siemenssin nettisivuilta:
      "With a low 105 dB noise level, the SWT-2.3-113 is one of the quietest wind turbines on the market."
      Tämä siis 2,3MW:n turbiini

      Tuulivoimahankkeiden melumallinnukset tehdään Suomessa virheellisesti, eivätkä ne kerro juuri mitään melun häiritsevyydestä tai syntyvistä terveyshaitoista, koska kaikkein merkittävimmät, eli alle 20Hz:n taajuudet on jätetty kokonaan pois tarkasteluista.

    • meluhaitta

      Eli toistan kysymyksen: Kuinka lähellä tulevia voimaloita on pysyvää asutusta?

      • lintuleikkuri

      • hirveetä
        lintuleikkuri kirjoitti:

        Jos tarkoitat Murtomäen tuulivoima-aluetta, niin katso itse kartasta:

        http://www.ymparisto.fi/download/noname/{17EFA4F1-19CC-4A54-A881-C2BF629C67E9}/100403

        Ihan näkkyy vaikuttavan Pyhäsalmen keskustaan (kun tulee niin, että 10 km on etäisyys), että kiitosta vain valtuutetut. Jospa joku ymmärtää valittaa. Kuten myöskin Parkkiman ja Väätinperän asukkaat. Katsokaa tätä kartaa !!


      • melupäästö
        hirveetä kirjoitti:

        Ihan näkkyy vaikuttavan Pyhäsalmen keskustaan (kun tulee niin, että 10 km on etäisyys), että kiitosta vain valtuutetut. Jospa joku ymmärtää valittaa. Kuten myöskin Parkkiman ja Väätinperän asukkaat. Katsokaa tätä kartaa !!

        Toimivista voimaloista on mitattu 1,5 kilometrin etäisyydellä 90dB:n lukemia.

        Infraäänimelu vaimenee etäisyyden kaksinkertaistuessa 3dB.

        Eli, 3km = 87dB, 6km = 84dB, 12km = 81 dB, 24km = 78dB.

        NASA:n tekemissä tutkimuksissa on todettu, että yli 70dB:n ylittävä pitkäaikainen altistus on terveydelle haitallista.

        Tuosta voi jokainen tehdä sitten omia päätelmiään....


      • panitpaPahan

        Siis yli 70 dB:n ylittävä pitkäaikainen altistus on terveydelle haitallista.
        Luepa tarkemmin nimimerkki "melupäästö", eli 3 km=87 dB.
        Eli Pyhäsalmellekin on haitallista, kun tuota lukee. Että hyvä valtuusto. Valittakoon Teidät puolustajat uudelleen Pyhäjärven kaupunginvaltuustoon vastaamaan teoistanne.


    • menetystä

      Nyt kannattaa kaikkien googlettaa tuota tuulivoimalakarttaa, joka tänne on siirretty.
      Kauhealta näyttää. Koko Pyhäjärvi-Pyhäsalmi- Emoniemi-Emolahti-Hiidenkylä-Parkkima jne.. on miehitetty tuulivoiman meluun. Siinä teki valtuusto senlaatuisen mokan, että voi hyvät tulevat sukupolvet ja pyhäjärviset päättäjät!

      Vielä on mahdollisuus, että valitatte. Teette siis valtuuston päätöksestä valituksen
      hallinto-oikeuteen. Perusteluja löytyy, kunhan vain Teillä on yhteistä tahtoa.

    • turhaa.vouhotusta

      No johan on,onko nyt käymässä niin,että vihdoinkin on ymmärretty mistä tässä tuulivoimahulluudessa on kysymys.hurraa!!!

    • Uraanipropelli

      Kaivokselta vapautuva luolasto olisi mitä oivin paikka ydinvoimajätteiden loppusijoituspaikaksi!!
      Pyhäjoen jätteiden loppusijoituspaikka ilmeisesti vielä hakusalla. Normaalisti jätteet haudataan noin 400 m syvyyteen. Ajatelkaa meillä 1.5 km syvyinen monttu. Sinne sopisi useammankin ydinvoimalan jätteet.
      Nyt kuntapäättäjät ja muut aktiivit äkkiä karvalakkivaltuustoa eduskuntatalolle ja tätä kautta tietoa EU:n. Kyseessä sen luokan bisnes että euroja virtaa pitäjään.

      • melupäästö

        Tyypillinen vipperäfanin kommentti/mielipide. Yritetään kääntää asia esim. ydinvoimasekoiluksi. Kun pitäisi keskustella rakentavasti ja esittää järkeviä mielipiteitä asiasta, niin alkaa syyttely ja sekoilu.


    • meluhaitta

      Näytti selvityksessä olevan, että melu- ja välkevaikutus ulottuu noin 3 km päähän alueesta. Tuolle alueellle ei jää yhtään pysyvää asumusta. En ole asian puolesta enkä sitä vastaan, mutta ei varmaan ole järkevää vouhkata asiasta vain vouhkaammisen vuoksi.

      • melupäästö

        Jos tutustut tuulivoimaloiden aiheuttamaan matalataajuisen melupäästöön ja sen aiheuttamiin terveyshaittoihin, niin ymmärrät, että turhasta "vouhkaamisesta" ei suinkaan ole kyse.

        Ei ole vaikea ymmärtää, että suuret voimalat tuovat mukanaan monenlaisia haittavaikutuksia. Typerintä koko tuulivoimarakentamisessa kuitenkin on, ettei jättikokoisia voimaloita rakentamalla saavuteta mitään hyötyjä.


    • ei.humise.ei

      Näyttää siltä että joku/jotkut ulkopaikkakuntalaiset yrittää vaikuttaa meidän asioihin! Nuo puheet melusta ja 10km vaikutusalueesta on täyttä huuhaata! Maailmassa asuu vähintään kymmeniä miljoonia ihmisiä alle kilometrin päässä tuulivoimaloista, valtavat määrät aivan tuulivoimalan "juurella"! Eipä näistä "haitoista" kovin moni puhu! Käykää Haapajärvellä katsomassa millä vauhdilla ne siivet pyörii (maksivauhdillakin 1 kierros kestää 7 sekuntia)! Eipä humise!

      Jos me ei itse haluta niitä veromarkkoja, niin Haapajärviset ottaa nekin, ja tuulivoimalan sijainti ei paljon muutu!

      • tosi.on

      • melupäästö

        Saksassa ja Englannissa ovat kieltämässä isojen voimaloiden rakentamista kokonaan. Tanskassakin touhu on jäissä.

        Maailmalla on satoja tuulivoimaloiden haitoista kärsivien perustamia yhdistyksiä. On pelkkää avutonta propagandaa, että haitoista kärsittäisiin vain Suomessa. Asian voi kuka tahansa tarkistaa vaikka internetistä.


    • tulevaisuuttalapsille

      Onnellisia ja oikeassa olette Te valtuutetut, jotka äänestitte tuulivoimaloita vastaan.
      Tulostin kartan, jonka oli joku hyvä ihminen siirtänyt tänne. On todella karmaisevaa, kun Seppo Kangasharjukin huitoi innoissaan tuulivoimaloiden rakentamisen puolesta Parkkimalle Murtomäelle.
      Ilmoitti myös, ettei kukaan parkkimalainen ole tullut hänelle vastustamaan asiaa.
      Järkyttävää. Nyt näytti Haapajärvi olevan rakennuttamassa 16 voimalaa lähelle tätä Murtomäkeä. Kartan kun näkisi, niin varmaankin ympyrät leikkaisivat toisiaan. Kaamea asumistilanne tulee olemaan Väätinperäsillä, kuonanperäsillä ja väliojasilla, kuten myös muilla haapajärvisten tuulimyllyjen lähettyvillä.
      Kannattaa lukea nimimerkillä "tosi.on" 29.3.2016 17,35 tänne siirrettyä tekstiä haitoista. Sivuja on 78, joten lukeminenkin kannattaa, jos ei ole mahdollisuutta
      monistaa.
      5 km:n säteellä jumputus kuuluu myös Lamminaholla, kuten kauko tikkasen "jaa" ääni antaa mahdollisuuden tulevaisuudessa.
      Torssosen Asko oli viisaiden kanssa samaa mieltä. Näyttää 5 kilometrin jumputus kuuluvan myös Eskoperälle.
      Pyhäsalmiset saavat nauttia 10 km:n säteelle kuuluvasta jumputuksesta ja siitä onnesta. Siihen kuuluvat Emoniemiset, tuoriniemiset jne... Kopsatkaa kartta (on pdf-tiedosto) ja löytäkää edustajanne asuinpaikka.

      Jokohan ääniä ropisee laarista--- huom .. laarista .... Ehkäpä tämä oli viimeinen pisara ja viimeinen naula siihen arkkuun, että kaupunkilaiset rupeavat näkemään nykyisen päättäjäkunnan ylimielisen asenteen kaupunkilaisia koskevissa asioissa.

      Kiitos, ei tuulivoimaloita.

      Lue haitat ja tue toisinajattelijoita. Se ei auta muutoin kun siinä, jos olet varmis hakemaan muutosta valitusperustein valtuuston päätöksestä.

      • Vouhotusta

        Proon periaate on että valituksia pitää olla. Tuskin tuolle periaatteelle on minkäänlaista tilausta kaupungin kehittämisessä eikä seuraavissa vaaleissa.


      • Hurusakkiasialla

        Haapajärviset voivat tehdä, mutta Pyhäjärvellä niuhotetaan kaikesta, myös kehitystä tuovista hankkeista. Lieneekö Haapajärvelle, yhtä lähelle rakennettu hiljaisempi ja terveellisempi.


      • melupäästö
        Hurusakkiasialla kirjoitti:

        Haapajärviset voivat tehdä, mutta Pyhäjärvellä niuhotetaan kaikesta, myös kehitystä tuovista hankkeista. Lieneekö Haapajärvelle, yhtä lähelle rakennettu hiljaisempi ja terveellisempi.

        Tuulivoimahankkeista ei ole paikallisesti mitään hyötyä. Vain haitat jäävät kohdepaikkakunnalle, mutta raha valuu ulos. Tuulivoimarakentaminen on mm. kunnalle taloudellinen katastrofi.

        On pelkkää legendaa, että hankkeet toisivat mukanaan jotain todellisia hyötyjä.


      • typeryyttä
        Hurusakkiasialla kirjoitti:

        Haapajärviset voivat tehdä, mutta Pyhäjärvellä niuhotetaan kaikesta, myös kehitystä tuovista hankkeista. Lieneekö Haapajärvelle, yhtä lähelle rakennettu hiljaisempi ja terveellisempi.

        Siitähän oli ilmoitus Selänne lehdessä viikonlopulla. On siis suunnitelmat nähtävillä.
        Pitää kirjoitella asioista oikein.


    • pty.yh

      turha on taistella tuulimyllyjä* vastaan.

      *poliittisesti omaa etua ajavat

      • onko-oma-etu

        Lehtomäen Kalevi istui valtuustossa 8.2.2016 ja oli esittämässä Murtomäen tuulivoimalahanketta. Hän omistaa yhteismetsää.


    • tosi.on
    • pudasta.energiaa

      Uskooko edes tuulivoiman vastustajat itse näihin "skeida"-kirjoituksiin meluhaitoista! No, tuulivoima on niin puhdasta energiaa ettei siitä loogisia haittaperusteita löydy!

      Tuulivoimalan siivet pyörii vain tuulella, ja tuulella luonto ääntelee monella tavalla!

      • pudasta.pashaa

        Perustelisitko, että miksi tuulivoimaloita pitäisi rakentaa?
        Kerro yksikin järkevä syy ja perustele se!


    • jookoski

      Outetaan sitä valtuuston pöytäkirjaa 21.3.2016 ja puhutaan sitten asiaa.

    • sorrySiitä

      Nyt parkkimalaiset ovat heränneet!! Seppo saanyt huutia ja luutia! Ei tule valtuuston varapaikkaakaa, ei tule. Soittipa hanuria missä vain. Ei auta. Se on menoks.

      • kenelleKenkää

        Voi kauhiaa, mitä se Seppo teki. Siinä meni rauha kuonanperäsiltä,parkkimalaisilta,eskoperäsiltä,väätinperäsiltä ja kun hyvä tuuuli sattuu niin ihan pyhäsalamisia ja emoniemisiä myöten.


      • Merkillepantavaa

        Proon oma sähköalan asiantuntijakin näytti olevan eri mieltä, kuin kotimaisen, luonnonmukaisen energiatuotannon vastustajat. Muista asiantuntijoista puhumattakaan.


      • eikaikkikultaa

        Lue haitat ja kirjoita sitten.


    • katsokarttaan

      Väätinperäset ovat ihan n. 3 km:n päässä tuulivoimasta ja Eskoperäset myös. Jos pidetään suoja-alueena 2 km, niin ei siiktä ole ihme matkaa näihin, eikä muihin. Katsokaa ja tulostakaa kartta, niin näette missä mennään.

      • laulellaan

        Nythän sen voi tarkistaa valtuuston pöytäkirjasta kuka äänesti tuulivoiman puolesta, kuka vastaan. Vielä on aikaa harkita, tuleeko sitä teidän pihapiiriin vai ei. Kannattaa lukea "tuulivoiman haitat" niin saattaa ymmärtää asiaa paremmin.


      • Pulinat.poies
        laulellaan kirjoitti:

        Nythän sen voi tarkistaa valtuuston pöytäkirjasta kuka äänesti tuulivoiman puolesta, kuka vastaan. Vielä on aikaa harkita, tuleeko sitä teidän pihapiiriin vai ei. Kannattaa lukea "tuulivoiman haitat" niin saattaa ymmärtää asiaa paremmin.

        Päätös on jo tehty, ja oikea!


      • kovinlyhytnäköistä

        Ihan kuin SK olisi asialla.


    • En.pysty.elämään

      https://www.facebook.com/ari.hamalainen.71/posts/10154127870844933

      Toivottavasti linkki aukeaa! Taloyhtiö kielsi langattomat verkot häätöuhalla, koska wlan aiheuttaa päänsärkyä! Voi hyvänen aika! Jos wlan aiheuttaisi päänsärkyä, niin jokainen ihminen kärsisi siitä jatkuvasti. Tulee mieleen tässä meidän tuulipuistokrjoittelussa ne epämuodostuneet lapset verkkaisesti pyörivien lapojen ”lähellä", siis oikeasti kilometrien päässä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      336
      11654
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      359
      7926
    3. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      92
      2920
    4. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      98
      2238
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      152
      2168
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      8
      1636
    7. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      110
      1261
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      53
      1084
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      26
      908
    10. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      312
      782
    Aihe