Kestä arkesi - aina ei ole pyhä

Pohdiskelija247

Mitä enemmän olen lukenut näitä juttuja, olen huomannut, että kärsimme hyvin tavallisten asioiden kohtaamisen pelosta. Sille asialle voisi ehkä tehdä jotain muutakin kuin ryhtyä lääketehtaiden mannekiiniksi.

Nuorilla on paineita saada kavereita, menestyä koulussa ym. Sitten tulee ahdistusta eikä nuori oikein saa itseään liikkeelle. Asiat ajautuvat toivottoman kierteen tunteeseen, vaikka korjausliike voisi teknisesti olla yksinkertainenkin. Tunnetta ei toki voi halveksia: se on aito, mutta mörköä ei välttämättä ole olemassakaan. Se pitää vain hiffata.

Me vanhemmat taas haluamme usein, että elämä olisi lomaa. Luen juttuja siitä, että "ahdistaa" kun pitäisi mennä töihin. Joku toinen olisi iloinen, että ylipäänsä olisi töitä. Tuntuu siltä, että arjen kestokykymme on uskomattoman huono, suorastaan kelvoton.

Lääketeollisuus näkee mahdollisuutensa alkaessaan iskeä tuohon tavalliseen depressiojuttuun. Luin, että Suomessa noin miljoona käyttää jonkinlaisia psyykenlääkkeitä ja yksin masennuslääkkeitä 440 000. Järkyttävä luku ja kertoo bisneksestä aika paljon. Suomen lääketilaston mukaan vuosina 1990–2010 masennuslääkkeiden kulutus 10-kertaistui. Pahoivointi ei ole kasvanut, mutta masennusoireiden hoito lääkkeillä on kasvanut. Onko muita keinoja?

Masennuslääkkeet eivät minkään tutkimuksen mukaan paranna ketään. Niiden avulla kuljetaan vain kuin huumatut hirvet tavallista arkea läpi.

Aku Kopakkala ja monet muut ovat kertoneet, että masennus on luonnollinen reaktio ihmiselämän vastoinkäymisiin. Jos menettää työnsä, perhe hajoaa, tulee taloudellisia vaikeuksia tai läheinen kuolee, ilo katoaa. Niin pitääkin. Terve ihminen suree. Ihminen ei aina koe oloaan hyväksi, itseään arvokkaaksi ja elämäänsä merkitykselliseksi ja elämisen arvoiseksi. Nämä tunteet voivat kummuta työelämässä, ihmissuhteissa tai rakkaudessa koettujen pettymysten vuoksi. Ei tämä tarkoita sitä, että päässä olisi mitän vikaa, oikeastaan asia on täysin päinvastoin! Miksi sitä kemialla säätelemään?

Erotan toki psykoottiset, vaikean masennuksen ja todellisen burn outin tästä. Ne vaativat sitä, että kaikki työkalut pudotetaan käsistä justiinsa. Lääkityskin voi siirtymäkauden olla tarpeen. Mutta onko joka viides suomalainen psykoottinen tai vakavasti masentunut? Ei ole.

Elämän eri vaiheissa on löydettävä muita rakentavia tikapuita, joita pitkin pikkuhiljaa tullaan valoon. Muuten me olemme yksi lääketehtaiden zombieland.

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nofaktaa

      Olen kanssasi pitkälti samaa mieltä! Ihmiset ovat "heikkoja" tavallisten arjen vastoinkäymisten tiellä. "Masennutaan" kun töissä on kiire, lapset valvottaa, teini kiukuttelee, auto hajoaa, vaimo mäkättää.....
      Emme ole kokeneet täällä Suomessa kuitenkaan yhtä suurta kurjuutta kuin joskus viime maailmansotien aikaan. Silloinkin ihmiset selviytyivät! Ruokaa ei juuri ollut, lääkkeistä puhumattakaan! Ainaista pelkoa itsensä ja omaistensa puolesta saako enää elää!

      Huomasin tosiaan tämän lääketehtaiden kultakaivoksen kun tuttavani meni lääkäriin ja sanoi, että on masentavaa kun ei löydä töitä! Tähän tavalliseen lauseeseen lääkäri rupesi naputtamaan psyykelääkkeitä vaikka lause tarkoitti muuta kuin sitä, että potilas olisi masentunut!
      Kaupungit on kyllä vaikeita paikkoja asua koska niissä kerrostaloyhteisöissä on vaikeaa löytää ihmissuhteita/ystävyyssuhteita ja kaikki hautautuvat koteihinsa.
      Nyt on tulleet vielä netit ja feissarit, pelit ja kanavat ja ihmiset lokeroituvat koteihinsa netin ääreen. Ei ihan tervettä meinikiä!

      • Pohdiskelija247

        Pitää niin paikkansa. Tippaakaan vähättelemättä kenenkään oloa ja tunnetta, mutta enemmän pitäisi kehittää ihmisen kohtaamista ja pyrkiä irti tuosta medikalisaatiosta.


    • EnYleistä

      Ihmisten pitäisi lääkäriin hakeutuessaan sanoa selvästi, että olen yksinäinen (siis silloin kun se on todellinen syy) ja haluan vain puhua jonkun kanssa hetken. Tämä tosin on lyhytkestoinen apu, mutta voi hyvinkin auttaa jotakuta.

    • ideaalit.ääliöt

      Koko lähestymistapa on edelleen: miten masennusta VÄLINÖIDÄÄN? Se on sama ajattelu- ja elämäntapa, jolla masennus on aiheutettu. Ihmisen välineellistäminen. Repiminen irti juuriltaan. Irti työstä, yhteisöstä, toisista ihmisistä, yhteisistä päämääristä, elämästä.

      Et siis ehdota mitään uutta. Vain vanhan jatkamista edelleen.

      Tappakaa itsenne. Se on kaikki mitä te teette.

      Ettekä ota mitään vastuuta ihmisistä, ainutkertaisista elämistä, jotka päättävät itsensä tämän (epäsuorina) suorina seurauksina.

      Tunkekaa elämistekniikkanne omaan ja omien jälkikasvujenne itsemurhaan. Kiitos.

      • ideaalit.ääliöt

        Ennen muuta tässä ajassa ei koskaan ole "pyhä". Eikä mikään ole pyhää. Joten ihan vitun typerä otsikko sikälikin. Hyvää pääsiäistä, muovipäät. Saatana, että te vitutatte minua. Ja tapatte tämän ihmiselon. Kiitos siitä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1157
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      44
      595
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      548
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      219
      513
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      504
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    Aihe