Kestä arkesi - aina ei ole pyhä

Mitä enemmän olen lukenut näitä juttuja, olen huomannut, että kärsimme hyvin tavallisten asioiden kohtaamisen pelosta. Sille asialle voisi ehkä tehdä jotain muutakin kuin ryhtyä lääketehtaiden mannekiiniksi.

Nuorilla on paineita saada kavereita, menestyä koulussa ym. Sitten tulee ahdistusta eikä nuori oikein saa itseään liikkeelle. Asiat ajautuvat toivottoman kierteen tunteeseen, vaikka korjausliike voisi teknisesti olla yksinkertainenkin. Tunnetta ei toki voi halveksia: se on aito, mutta mörköä ei välttämättä ole olemassakaan. Se pitää vain hiffata.

Me vanhemmat taas haluamme usein, että elämä olisi lomaa. Luen juttuja siitä, että "ahdistaa" kun pitäisi mennä töihin. Joku toinen olisi iloinen, että ylipäänsä olisi töitä. Tuntuu siltä, että arjen kestokykymme on uskomattoman huono, suorastaan kelvoton.

Lääketeollisuus näkee mahdollisuutensa alkaessaan iskeä tuohon tavalliseen depressiojuttuun. Luin, että Suomessa noin miljoona käyttää jonkinlaisia psyykenlääkkeitä ja yksin masennuslääkkeitä 440 000. Järkyttävä luku ja kertoo bisneksestä aika paljon. Suomen lääketilaston mukaan vuosina 1990–2010 masennuslääkkeiden kulutus 10-kertaistui. Pahoivointi ei ole kasvanut, mutta masennusoireiden hoito lääkkeillä on kasvanut. Onko muita keinoja?

Masennuslääkkeet eivät minkään tutkimuksen mukaan paranna ketään. Niiden avulla kuljetaan vain kuin huumatut hirvet tavallista arkea läpi.

Aku Kopakkala ja monet muut ovat kertoneet, että masennus on luonnollinen reaktio ihmiselämän vastoinkäymisiin. Jos menettää työnsä, perhe hajoaa, tulee taloudellisia vaikeuksia tai läheinen kuolee, ilo katoaa. Niin pitääkin. Terve ihminen suree. Ihminen ei aina koe oloaan hyväksi, itseään arvokkaaksi ja elämäänsä merkitykselliseksi ja elämisen arvoiseksi. Nämä tunteet voivat kummuta työelämässä, ihmissuhteissa tai rakkaudessa koettujen pettymysten vuoksi. Ei tämä tarkoita sitä, että päässä olisi mitän vikaa, oikeastaan asia on täysin päinvastoin! Miksi sitä kemialla säätelemään?

Erotan toki psykoottiset, vaikean masennuksen ja todellisen burn outin tästä. Ne vaativat sitä, että kaikki työkalut pudotetaan käsistä justiinsa. Lääkityskin voi siirtymäkauden olla tarpeen. Mutta onko joka viides suomalainen psykoottinen tai vakavasti masentunut? Ei ole.

Elämän eri vaiheissa on löydettävä muita rakentavia tikapuita, joita pitkin pikkuhiljaa tullaan valoon. Muuten me olemme yksi lääketehtaiden zombieland.