Esko Ahon nimi nousi esiin

Kovakasvo.maailmalla

merkittävään asemaan Venäjän suurimmassa pankissa.
Venäläismedian mukaan Suomen entinen pääministeri Esko Aho on ehdolla Venäjän suurimman pankin Sberbankin hallintoneuvostoon.
Sberbankin puheenjohtaja German Gref kertoo muun muassa uutistoimisto TASS:n mukaan esittävänsä Ahon nimitystä pankin osakkeenomistajille. Omistajista suurin on Venäjän keskuspankki.
– Meillä on yksi uusi kandidaatti. Hän on Esko Aho, entinen Suomen pääministeri, Gref kertoi TASS:n mukaan.
– Hän toimii nykyisin monissa organisaatioissa, erityisesti hän johtaa Suomalais-venäläistä kauppakamaria.
Gref myös kehuu Ahon ”suunnatonta auktoriteettia” ja teknologia-alan osaamista. TASS puolestaan huomioi, että Aho on myös niin sanottua Venäjän Piilaaksoa hallinnoivan Skolkovo-säätiön hallituksen jäsen.
Ahon ehdokkuudesta kertoo myös toinen venäläinen uutistoimisto Interfax. Sberbank on Venäjän ja Itä-Euroopan suurin talletuspankki.
________________________
Keskusta kasvattanut kovan, halutun osaajan.
Kun verrataan vasemmistolaisiin, he lyö hanttiin kotimaan kehitykselle.
Kun päinvastoin pitäisi kotimaata kehittää.

6

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sperbankin rahoistahan Aho jo dramaattisesti erkani, mutta mistään en ole löytänyt tietoa nostaako hän vielä palkkioita Skolkovo-säätiön hallituksen jäsenenä? Skolkova on iso moskovalainen tiedepuisto.

    • Anonyymi

      Aho meni takaisin jota hoet.
      Ei mennyt.
      Hoe nyt taas Sipilääkin...

    • Anonyymi

      sipilän syy?

    • Anonyymi

      Hiihtoliiton johdossa näytti karvansa, oli vaatimassa korvauksia heti kättelyssä, kun skandaali iski.

    • Anonyymi

      Aho, poliittinen broileri, kepun rehuilla kasvatettu.

    • Anonyymi

      Isänmaan petturit: Aho ja Lipponen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9297
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8202
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6053
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2467
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2167
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1799
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1744
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1619
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1525
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1422
    Aihe