Sipilän alkuperäisestä yhteiskuntasopimuksesta on vähän jäljellä, mutta sekin on monelle liitolle vaikea pala nieltäväksi. Tarkoitus on tehdä sisäinen devalvaatio Suomessa. Euroopassa niitä on jo nähty, paljon raaempiakin, mutta myös paljon vaikeammassa tilanteessa missä Suomi vielä on. Siinä mielessä Suomi-konsensus yhä jotenkin kitkuttelee pystyssä eteenpäin.
SIPILÄ TYYDYTTI SELININ !
14
<50
Vastaukset
- Sovinto
Jotta sopimus voisi onnistua, kaikkien osapuolten pitää ymmärtää yhteiskuntavastuunsa. Kolmikantaista päätäntää vaatineiden on oltava sanansa mittaisia, sillä hallitus ja eduskunta ovat nyt ihan oikeasti luovuttaneet liitoille valmis..telu- ja päätösvaltaansa...
- Mikäkesto
PAMin hallitus hieroi kantaansa kuusi tuntia, mutta joutui silti äänestämään. Mukaan lähteminen voitti numeroin 11–5. Edelliessä kokouksessa 4. maaliskuuta hallitus hylkäsi osallistumisen kilpailukykysopimukseen samoin numeroin...
- Ansaittua
Mutta annetaan Sipilän iloita. Hän on ajanut sopimustaan melkein vuoden...
- Että.sovitaan
Ay liikkeet sitä ajaa.
Hallitus esittää lakeja ym - Suomenkansa1
Miksi kukaan politiikko ei puhu Suomesta mitään .. on sotee, natoo , pakolaisii ,,, mutta suomesta ne ei puhu ... eikä kansasta ? Miksi ? Leikataan niiltä joilta ei mene muutenkaan rahallisesti mene hyvin ...
- sdfghjklop
Tuossa sopimuksessahan leikataan juuri niiltä joilla menee rahallisesti hyvin.
Viime hallitukausella leikkaukset kohdistuivat niihin joilla jo muutenkin on vaikeaa rahan kanssa. Asumisen- ja työmatkan kustannulset nousi. Tasavero joita Kataisen/urpilaisen hallitus nosti kohdistui suhteellisesti eniten pieni tuloisiin.
- kiittivitusti
Siinä varmistui kymmeniätuhansia työttömiä lisää.
- VaiTyydytti
Ann Selin vain näytteli että olisi saanut tyydytyksen. Voihki silleen. Naiset osaa hämätä, jotta mies luulisi ... Kai Sipilä itse kuitenkin sain tyydytyksen.
- Teinitohtori
Eilisessä tiedotustilaisuudessa Selin näytteli auliisti rintavarustuksiaan.
Olen kirjoittanut tästä jo lähes vuoden, mutta kertaus tekee hyvää: "Juha Sipilä opettelee Yhteiskuntaopin alkeita aivan väärässä paikassa, väärässä asemassa, siis virassa ja aivan väärällä palkalla."
"Ei pässiä tapeta, pässiä opetetaan."
Miten voi olla noin tyhmä henkilö pääministerinä? Hänellä ei ole ollut ja tokkopa on vieläkään tiedossa miten lait Suomessa säädetään ja ennen kaikkea ketkä ja missä ne säädetään ja mitä on kirjotettu Perustuslakiin ja Valtiosääntöön.
Vatulointia vatuloinnin päälle.
Vieläkö kepuänkyrät ja toliskot huutavat, rääkyvät ja uhoavat sitä, että Pakkolait tulevat voiman?
Muistatteko mitä minä, oikea Osmium 76 kirjoitin jo alkukesästä 2015 kun tämä Sipilän ja Soinin hölmöilyt alkoivat ja paisuivat ja paisuivat?
MaatalousSYÖTTILÄILLE 300 miljoonaa euroa LISÄÄ. Biotalous näillä tosiasioilla ei tule olemaan kannattavaa. Hölmöilyä vatuloinnin päälle ja sitten Sipilän kasvoilla on yksinkertaisen, mutta hyvin hölmön hyväntahtoisen näköinen hymyn tapainen.
Mahtaako Sipilän pässi oppia mitään?- oiuyttyuu
Biotalous tarvitaan, että saadaan ylijäämäeläinrehu jonnekin käytettyä. Kukaan ei sitä halua, edes toinen viljelijä ei sitä eläimilleen syötä.
Absurdia perustella maataloustukia kriisinhoidollisista syistä.
Pettynyt olen siihen, että ay väki lähti tähän sopimukseen. Työntekoa pitäisi kannustaa. - NäinoN--
Viisauttahan tuo on. Ilman Sipilää ei iolisi tuota kustannussopimusta saatu aikaan. Se ei ole vielä koskaan ennen onnistunut. Aina ennen on pantu köyhät ja työttömät maksamaan nuo devalvaatiot. Nyt sen maksuun osallistuu ensimmäisen kerran myös työssä olevat. Tähän asti työssä olevat ja työpaikkansa säilyttäneet on on vain kahmineet lisää "saavutettuja" etuja köyhistä ja työttömistä välittämätta. Sen on nyt tunnustaneet myös ay-johtajat ensimmäisen kerran. AKT:n entiset johtajatkin vetäneet muutaman kyyneleen kun on huomanneet nyt että mitä on tullut tehtyä silloin kun oli valtaa.
Sipilä on kangennut Ay-pomojen silmät auki. - NäinoN--
oiuyttyuu kirjoitti:
Biotalous tarvitaan, että saadaan ylijäämäeläinrehu jonnekin käytettyä. Kukaan ei sitä halua, edes toinen viljelijä ei sitä eläimilleen syötä.
Absurdia perustella maataloustukia kriisinhoidollisista syistä.
Pettynyt olen siihen, että ay väki lähti tähän sopimukseen. Työntekoa pitäisi kannustaa."Työntekoa pitäisi kannustaa." Eiköhän se juuri ole sitä kannustamista kun lisätään työpaikkoja:D Ei siinä kannustus auta jos ei ole missä tehdä sitä työtä.
miten sen 3 päivän lisätyöajan vuodessa sitten ymmärtää. Se on kuulemani mukaan kova itkun paikka kun joutuu kannustetuksi kolmeksi päiväksi vuodessa lisätöihin ihan täydellä palkalla.
- Kassikassa
Sipilällä ei mitään osuutta asiaan.Se ei pysty mihinkään.Hyvä Selin vahva nainen, pidä kauppaneitien puolta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2162886Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1702539Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061182Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies1321072Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k5831035- 681028
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait274978Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka323946Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20919Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22778