Purjehdus huolestuttaa liikaa

Voisitko näin aluksi kertoa mikä on veneilykokemuksesi ja veneen kunto, niin voidaan arvioida taustatietoja.

Tuohon auttaa rajojen venyttäminen ja riskien ottaminen. Purjehdi esimerkiksi kovassa kelissä rämäpäisellä asenteella satoja tunteja, niin yhtäkkiä mielen perusodotustaso muuttuu ja normaalikelillä mikään ei huoleta.

Tämän neuvon antoi minulle toinen kokenut purjehtija. Hän käski minua menemään myrskyyn. Hän lähti mukaan ja minä menin. Vene hajosi, mutta siitä selvittiin viidellä tonnilla. Menin uudestaan myrskyyn ja taas vene hajosi. se oli kuitenkin halpa reissu, vain satasia. Sitten taas menin myrskyyn eikä mitään hajonnut.

Kun ottaa todellisia riskejä, se auttaa pelkoihin.

Pelkotilat eivät ole rationaalisia joten niitä ei pysty poistamaan tilastoilla. Eihän hiisitkään putoa, mutta jotkut pelkäävät niitä puhumattakaan että torit hyökkäisivät kenenkään kimppuun.

Jos et nauti jostain, mitä ei ole pakko tehdä, älä tee. Toinen kysymys on, onko mitän paikaa jossa et pelkäisi jotain? Jos veneily on ainoa pelottava asia, niin siitä on helppo luopua. Alussa tulee kuitenkin vaikeuksia keksiä, mitä sille rahalle tekee, mutta sekin ongelma ratkeaa itsestään.

Merta pitää kunnioittaa ei pelätä.

Lensin lentolupakirjan. Koulutus meni hyvin ja selvisin minimitunneilla. Silti takaraivossa jäyti lupakirjan saamisen jälkeen koko ajan pelko ja epävarmuus. Näin tapahtui sekä matkalennoilla, joilla pelkäsin moottorin hajoamista, että laskuissa, joissa pelkäsin hallinnan menettämistä.

Lueskelin aiheesta ja selvisi, että hyvin monen lentoharrastus loppuu tällaiseen pelkoon.

Oma ongelmani ratkesi perintöön. Ostin varsin suurella summalla taitolennon perusopetusta. Taitolentäjää minusta ei tullut, mutta kun aikansa konetta opettajan kanssa kieputteli, niin tavanomainen ohjaustaito kehittyi ja epävarmuus katosi.

Voihan moottori hajota nytkin, mutta tiedän pystyväni siinä tapauksessa ohjaamaan koneen hallitusti laskuun olosuhteiden suomissa puitteissa (esimerkiksi pelto). Yhtä lailla tiedän, että pystyn selviämään vaivatta tuulenpuuskista ja vaihtuvasta tuulennopeudesta laskussa.

Yksi tapa yrittää hallita pelkoa on valmistautua kaikkeen mahdolliseen. Toinen tapa on kehittää taitoja. Minulle toimi jälkimmäinen. Taidot eivät vain lentämisessä laskukierrosta hyvässä kelissä kiertämällä kehity. Täytyy keksiä jotain haasteellisempaa.

Mielenkiintoinen ajatus, jota en ole tullut ajatelleeksi, koska olen pienestä pitäen purjeveneessä istunut ja kasvanut kiinni vesillä olemiseen.

Nuo asiathan koskevat yhtälailla kaikkia vieraita ja uusia juttuja, joita opettelee. Varmuushan kasvaa ainoastaan kokemuksella ja toistoilla.

Mikäli läpivientien ja muiden turvallisuuteen liittyvien asioiden kesto huolettaa niin kaupasta löytyy lääke niihin. Ei merta pelätä kannata, kunnioitus on kyllä paikallaan.

Kyllä meitä murehtijoita on enemmänkin vesillä. Liika murehtiminen todella haittaa mutta " seppomartin " tapaan analysoimalla riskejä voi hallita.
Ja kuten vanha sanonta kuuluu "varovaisuus on viisautta eikä vahingon enne"

Voi myös miettiä tietyn vaaran todennäköisyyttä jottei turhaan vaivaa päätään esim. tapahtumalla joka sattuu tyypillisesti vain myrskyssä.

Testi

Tiedän tunteeen. Kun vastaa matkaveneen päällikkönä miehistöstä ja kalustosta, niin pieni huoli on koko ajan päällä. Muu porukka on huoletonta ja nauttii matkasta eikä edes tiedä, minkälaista tarkastuslistaa kippari pyörittää päässään. Omassa veneessä kaiken on toki oltava viimeisen päälle kunnossa. Veneen tekniikan tunteminen läpikotaisin on välttämäntöntä ja veneeni taitaa olla aika "ylihuollettu". Jos jokin komponentti; takila, peräsin, moottori tms. aiheuttaa huolta, se laitetaan viimeisen päälle kuntoon. Sään seuraaminen kaikista mahdollisista lähteistä on myöskin itsestään selvää. Reitti suunnitellaan miehistön ja odotettavissa olevan kelin mukaan. Kaikkeen ei kuitenkaan voi varautua, mutta yllättävistä tilanteista selviytyminen yksi kerrallaan lisää itseluottamusta ja vähentää huolta veneilyvuosien karttuessa. Oikeastaan tänä päivänä kaikki kelit ja moottori sammumiset pahassa paikassa on tullut koettua. Ainoa pelko mikä on jäänyt päälle on ukkosrintaman alle joutuminen avomerellä. Mahdollista salamaniskua odotellessa ei voi oikein tehdä mitään ja se on pahinta. Myrskyssä ja teknisten vikojen kohdalla kaikki on kiinni omasta kyvystä toimia oikein. Salaman lisäksi huolettaa myös tilanne, jossa muu miehistö menettää toimintakyvyn ja itsekin alkaa olla liian väsynyt, nälkäinen ja merisairas. Yleensä silloin tapahtuu jotain yllättävää ja ongelmat voiivat lähteä kertautumaan aiheuttaen vaaratilanteita. Joku sanoi joskus, että taitava veneilijä selviää tilanteesta, johon viisas ei edes joudu. Parasta olla taitava & viisas.
Kunnoitan venekuntia, jotka uskaltavat tehdä pienellä porukalla pitkiä avomerimatkoja. Riskit ja omat puutteet tiedostaen pysyn itämerellä ja teen avomeriosuudet hyvällä kelillä.

Pysy maissa !

Joskus kun on ollut huono ankkuripaikka, on ankkurin pettäminen tullut uniin. Toisaalta, kovissa olosuhteissa voi pelätä, mutta silloin on syytäkin tarkkailla venettä, että huomaa ajoissa tavallista kovemmassa rasituksessa alkavat hajoamiset, eli pelosta on hyötyä. Luulisin, että kokemus vaikuttaa. Kun on paljon toistoja ja on vaikka onnistuneesti ratkonut eteen tulevia ongelmia, niin itseluottamus kasvaa ja tietää selviävänsä eri tilanteista. Kaikilla hajoaa joskus jotain veneestä tai moottorin kanssa tulee ongelmia, mutta erittäin harvoin se on vaarallista. Itselläkin on purjeita hajonnut, moottori hajonnut, vettä alkanut tulla veneeseen, polttoaine loppunut. Mikään niistä ei johtanut vaaratilanteeseen tai edes matkan katkeamiseen. Tai kerran johti, muttei ollut mun vene.

Purjehdus on turvallista. Alla on tuhansien kilojen massa joka liikkuu hitaasti eikä ole äkkinäisen katastrofin mahdollisuutta samalla tavalla kuin jossain muualla. Vertaa sitä ajamiseen maantiellä, missä kohdataan metrin päästä rekkoja, joiden kanssa törmäysnopeus on 189 km/h. Sitä ei pelätä, koska siihen on totuttu.

Jos tulee ongelmallinen tilanne niin sitten toimitaan valmiin varasuunnitelman mukaan. Ei sitä tarvitse koko ajan miettiä. Ymmärrän kyllä silti aloittajan problematiikan jos huoli kalvaa ei siihen järkiperustelut auta. Jotenkin kuullostaa siltä että nyt on kyseessä tyyppi jota kutsutaan n.s. kontrollifikiksi. Kaiken pitää olla hallinnassa pienimipen yksityiskohtienkin. Vanha sanonta on kuitenkin, että tuurilla ne laivatkin seilaa. Veneily on sen luontoista, että aina jää jotain sattuman varaan vaikka todennäköisyys onnettomuudelle olisikin hyvinkin pieni. Jos nyt verrataan veneilyä vaikka henkilöautoiluun en oikein osaa sanoa kumpi on vaarallisempaa. Autoilija ei kutenkaan mieti varasuunnitelmia tai välttämättä aktiivisesti itse paranna jatkuvasti turvallisuuttaan. Autoilu on normaalia ja jokapäiväistä siksi se koetaaan huolettomaksi. En tiedä kuinka paljon aloittaja viettää aikaansa vesillä, onko kyse vain tottumuksen puutteesta vai onko veneilyssä korostuva turvallisuuden huomiooonottaminen saanut mielikuvan todellista suuremmasta riskitasosta. Täytyy kyllä myöntää että loppupelissä itse usein avomerellä lopettaa murehtimisen ja ajattelee asian olevan korkeammassa kädessä, koska siinä vaiheessa ei enään paljoa asialle voi jos joutuukin hankalaan tilanteeseen. Ehkä veneily vaatii jonkinlaista fatalistista asennetta, ennakkoon tehdään kaikki mitä voi, ja sitten kun mennään niin mennään. Tottumus tuo turvallisuuden tunteen ja realistisen kuvan vaaroista. Merta pitää kunnioittaa, mutta jos siellä liikkuu pelosta ei ole hyötyä.

Huolestuminen ja pelko ovat normaaleja reaktioita, jotka kuuluvat elämään. Jos ei ymmärrä olla huolissaan, ei varmaankaan osaa varautua yllätyksiin (ei tarkasta rungon läpivientejä ennakolta, ei tarkasta takilaa ym, ei pidä huolta turvavaljaiden käytöstä jne). Uhkarohkeus on paljon vaarallisempaa kuin terve pelko. Pelko ei ole sama asia kuin toiminakyvyn lamauttava paniikki! Jos merellä ei tunne minkäänlaista pelkoa milloinkaan, ei ole vielä saanut tarpeeksi kokemusta merestä tai ei uskalla tunnustaa pelänneensä.
Liika huolestuminen ja turhat pelot katoavat vähitellen, kun purjehdusreissut pitenevät ja oppii tuntemaan veneensä - itselläni se on merkinnyt myös veneen vaihtamista muutaman kerran. Eka ukkosmyräkkä Bornholmin ja Gedserin välillä pelotti, koska vanha puuvene vuoti ja myrskyfokan etuliikki katkesi. Myös eka Pohjanmeren ylitys pelotti, kun sää muuttui nopeasti ja vuorovesikokemus oli minimaalinen. Eka Biskajan ylitys pelotti siksi, että Biskajalla oli paha maine. Ekaan Atlantin ylitykseen sisältyi jännitystä, eka trooppinen matalapaine Pacificilla jännitti jne. Varmaankin kynnys jännittämiseen tai pelon tunteeseen on vuosien mittaan noussut. Pahempi asia mielestäni on, jos merellä on välinpitäpätön eikä ymmärrä olla huolissaan mistään.

Ranskalaislääkäri Alain Bombard tutki aikanaan merionnettomuuksia ja totesi, että hyvin monet kuolemaan johtaneet onnettomuudet olisivat olleet vältettävissä ellei olisi syntynyt paniikkia ja siitä johtuvaa toimintakyvyn menetystä. Vaikka pelottaa, päättäväisyydellä ja neuvokkuudella selviää. Bombard koetti todistaa ajatuksensa purjehtimalla pienellä kumilautalla Atlantin yli ilman ruoka- ja vesivarastoja. Hänen aikomustaan pidettiin pähkähulluna, mutta Bombard oli oikeassa ja selvisi Gibraltarilta Karibialle.

Tässä myöskin "Murhehtijalle" vastauksia toimenpiteisiin joiden jälkeen voit lopettaa murehtimisesi :

" Murhehtija
17.3.2016 20:45
Onko kenelläkään muulla tällaista ongelmaa: purjehtiessa ei oikein voi keskittyä nauttimaan purjehduksesta, koska koko ajan mielessään laatii varasuunnitelmia sen varalle, että joku paikka veneestä hajoaa tai muuta ikävää sattuu.

Entä jos moottori pettää juuri, kun on näin kova tuuli, saanko venettä satamaan tai ankkuriin?

Tarkista ja huolla moottorisi ennen vesille lähtöäsi,sekä hanki sellainen ankkuri ja ketju tai köysi jotka kestää ankkuroinnin.

Entä jos läpivienti pettää ja vene alkaa täyttyä vedellä?

Tarkista ja korjaa läpiviennit ennen vesille laskua, sekä ota mukaan sinkkiämpäri,
toimiva pumppu ja vuodontukkimis välineet.

Entä jos miehistön jäsen putoaa mereen, saanko häntä tällaisella kelillä ylös?

Älä päästä miehistöäsi kannelle ilman pelastusliivejä ja valjaita, lisäksi opettele
pelastaminen ennen vesille lähtöä.

Entä jos tulee sumu juuri, kun olen avomeriosuudella laivaväylällä?

Älä mene pienveneillä laivaväylille, ei niille ole veneillä asiaa muuten kuin suorat ylitykset, muuten voit varmasti pysytellä tarpeeksi lähellä rannikkoa, jotta pystyt ankkuroimaan sumun yllättäessä.

Entä jos tulee vahinkojiippi, joka rikkoo paikkoja (tai halkaisee jonkun kallon)?

Laita puomiisi kestävä ja toimiva "preventteri" niin ei tule vahinkojiippejä.

Entä jos tulen merisairaaksi, eikä kokematon miehistö osaa purjehtia venettä kunnolla satamaan?

Oletko kuullut koskaan ohjetta että kaikkien veneessä olevien pitää pystyä hallitsemaan veneesi? Eikai merisairaus estä purjehtimista ja neuvojen antamista
miehistöllesi?

Entä entä entä.
Nämä viimeiset "entäilysi" voinet varmaan itse ratkaista, ellet niin mene psykologin
vastaanotolle.

Vene on 80-luvulta, mutta ihan ok kunnossa. Harmittaa, kun ei voi kunnolla rentoutua. Ehkä tilanne parantuu, kun kokemusta kertyy lisää.

Minulle tulee helposti tuollainen tunne vuokraamono isolla kymppimetrisellä joka löytää kivet yli kahden metrin syvyydestä ja joka pitää kerralla saada laituriin oikeassa kulmassa ja nopeudella. Puuttuu se kokemus ja rutiini jotka tekevät yksiönhintaisen veneen käsittelystä rentoa.

jollalla uskalsin ottaa kaikki irti ihan riskirajoilla. Sen kanssa pahin mitä saattoi tapahtua oli että joutuu uimasilteen ja tulee vähän lasikuituhommia ja maalattavaa,

Ratkaisu oli pieni nostokölinen trailerivene. Kymppimetrisen vuosikutstannusten hinnalla saa kulahtaneen Jullen ja jos maksaa pari kertaa enemmän niin saa kulahtaneen Campuksen. Jos myy ison veneen, voi ostaa repullisen osakkeita ja vielä jonkun terhakkaanpirtsakan uuden traileriveneen.

Sitten joutuu kyllä pärjäämään ilman jääkaappia, astianpesukonetta ja ilmastointia. Sellainen vene on däysailer. Pitkät siirtymät autolla, välillä hotelliöitä. Sopii hyvin jos on mökki ja/tai haluaa matkailla muullakin tavoin

Ihan tuttuja ajatuksia. Huolestuminen saa käyttövoimansa siitä, kun ei ole aikaisempaa kokemusta. Sitten kun jonkun tietyn asian tai tapahtuman on läpikäynyt, huomaa, että siithän selvittiin eikä mitään kamalaa tapahtunutkaan.
Omalla kohdalla arvellutti lähteä yksin merelle. Vaikka hyvin tiesi, että vaimon läsnäolo veneessä oli ihan psykologinen tuki. Ei hänestä ole vuosien aikana tullut veneilijää. Sitten kun sattuneesta syystä lähti ensi kerran yksin satamasta (oiva purjehduskeli: tuuli 5-7 metriä idästä ja aallokko kuitenkin rannikon suojassa noin vain noin maitolasin korkuista, eli vene kulki ihan lentämällä) huomasi että, jess, miksei tähän ole ryhtynyt aikaisemmin!

Itseä harmittaa, jos lomalla menee veestä joku rikki. Se painaa mieltä kunnes sen saa korjattua. Kerran keskeytin lomapurjehduksen ja lähdin kotiin, kun vetolaitteen öljyn sekaan meni vesi. Tyypillisiä harmituksen aiheita on, että lämmitin ei toimi. Pikkumurheet ovat harmittavat kyllä paljon.

uskon kyllä, että saan veneen kovassa kelissä purjeilla satamaan, jos on vähänkään omassa veneessä apua tarjolla. Kerran olen tullutkin 13-15 m/s tuulessa purjeilla satamaan, kun moottori ei sillä hetkellä toiminut.

Parempi, ettei putoa veteen. Siis kun menee merelle, niin turvavaljaat käyttöön kelissä ja yöllä. Näin itse toimin.

Sumu ei nykyisin niin kovin jännitä, kovat tuulet sanotaan yli 16 m/s ovat raskaita ja ennakolta tiedossa eli niihin pystyy valmistautumaankin. Oksentaminen ei pelota, vaikka joskus sitä tuleekin tehtyä, jonkun moinen toimintakyky on silti säilynyt aina.

Kiitos hyvistä vastauksista. Purjehduskokemusta ei tosiaan ole vasta kuin parilta kesältä, mikä varmasti selittää tilannetta. Autoiluun vertaaminen on kyllä hyvä huomio, enhän autossakaan pelkää sitä että jarrut pettävät, vaikka se tilastollisesti voi olla ihan yhtä todennäköistä kuin maston katkeaminen. Luonteeltani olen ehkä enemmän kontrollifriikki kuin hälläväliähenkinen, mikä on toisaalta auttanut säilymään elossa.

Viestistäni saattoi saada vähän liian dramaattisen kuvan. Nautin silti yleensä olostani merellä, vaikka huoli ja murhe alinomaa mieltä kaihertavatkin.

Niille, jotka kehottavat lopettamaan harrastuksen ja menemään hoitoon voin kertoa, että olen kyllä miettinyt ainakin ensimmäistä vaihtoehtoa. Mutta eikö se olisi luovuttamista? Jos haluaisi elämästään helppoa, kannattaisi löhötä nojatuolissa ja katsoa vanhoja suomifilmejä. Mutta eihän mitään opi, jos ei mene epämukavuusalueelle ja yritä. Sitä paitsi hienoimmat hetket merellä ovat niin hienoja, että niiden takia on valmis tekemään paljon.

Kokemuksen karttuminen varmaankin auttaa ongelmaan. Voi olla, että muutaman vuoden päästä hymähtelen itsekin tälle tekstille, jos se sattuu vastaan tulemaan. :)

Kuka osaisi neuvoa, miten sinkkiämpäri liittyy varautumiseen pohjaläpiviennin pettämiseen?. Olen varustautunut puutapeilla ja stay afloat massalla. Mutta sinkkiämpäri?.

Mulla on joskus pyörinyt tällainen ajatus mielessä, että miten olette selvinneet vaimon kanssa jos on tullut jokin vahinko. Esim pohjakosketus tai liian kovan kelin seurauksena maston menetys ja avun tarve yms. Tarkoitan että jos vaimo on jo ennestään vähän varautunut hommasta ja sitten käy tällainen. Miten jatketaan "yhteistä" harrastusta siitä eteenpäin.

Huuda Jumalaa avuksi. Antoivat ymmärtää. Tosin avun perästä en pyrkisikään kokoomukseen..

Otat vaan sen asenteen, että laiturista lähdetään ja siihen tullaan purjeilla. Taidot ja reagointinopeus kehittyy uskomattomalle tasolle ja nopeasti.

Sen jälkeen pikkujutut eivät enää huoleta.

Minulla on purjehduskokemusta noin 50 vuotta. Alussa oli stressiä heti laiturista lähtiessä. Jotenkin purjehdus kuitenkin sai ajatukset pois stressaavasta työelämästä. Se oli tärkeämpää.
Myöhemmin purjehduksen aiheuttama stressi väheni tai sitä esiintyi vain kriittisemmissä tilanteissa. Viimeksi olen stressannut purjehtiessani yksin päiväpurjehduksina Euroopan länsirantaa etelään. Pelko vieraisiin satamiin tulemisesta alkoi jo tunteja ennen perille tuloa. Tämäkin stressin aihe väheni kuitenkin, kun huomasi jokaisen satamamanööverin onnistuvan ongelmitta. Onnistumiset johtuivat pääasiassa siitä, että olin joka kerta valmistautunut kaikkiin mahdollisiin laituriin kiinnitysmenetelmiin. Sählääminen aiheuttaa stressiä, jos mikä.

Hyvä kun tulit antamaan lisää tietoa tilanteestasi. Avauksestasi sai todellakin käsityksen, että olisit erityisen hermostunut kaikesta mitä ympärillä tapahtuu.
Liiallista huolellisuutta ei ole olemassa kun liikutaan vaarallisessa ympäristössä. Jatka vain samaan tyyliin ja pidä paikat mieluummin "yli" kunnossa kuin toisinpäin, sillä vaikka mitä tahansa teemmekin on mr. Murphy aina lähellä puuttumassa peliin.
Kyllä asioiden murehtimiset kokemuksen karttuessa helpottavat ja siihen auttaa kun harjoittelet erilaisia tilanteita ja teet menttaalisia menetelmien kertauksia.
Muistan kun itse aloitin vuosia sitten ammattimaisen vesilentämisen ja ensimmäinen koneeni oli samana keväänä Wichitasta tuotu tuliterä kone. Hinta n. 0,8 milj. Koneessa ei ollut kaskoa koska sen hinta olisi ollut jotain 60 000 ja puolet kesän tuotosta olisi tietysti mennyt sen maksamiseen.
No minulla oli tietenkin siinä auttavana tekijänä, että oli vielä melko nuori enkä ehkä osannut (vielä) oikein pelätä. Kerran kuitenkin tulin kysyneeksi koneen omistajalta, että viekö hän minut raastupaan jos pistän se koneen päreiksi. Hän siihen vastasi, että eihän sille vahingolle mitään voi - eikä siitä asiasta enempää sen jälkeen puhuttu.
Selvisin siitä ammatista pienillä peltivaurioilla ja parilla vääntyneitä vesiperäsimiä 12 v kestäneen työajan puitteissa läpi.
Pyri siihen että kun olet siellä ulkona, niin keskity purjehtimiseen ja pidä ajatukset siinä mitä teet. Murehdi siten kotona eli käy tilanteet läpi ja tutki onko jossakin korjattavaa. Happy sailing.

Oletko kokeillut mennä mukaan gastiksi vaikka jonkun kippakyytiin. Luulisi että siellä voit kertoa tilanteestasi ihan livenä. Varmaan monilla meistä on ainakin ensimmäisillä pitemmillä reissuilla vastaavantyyppisiä mietteitä. Harmittavaa jos nuo olotilat vie harrastuksesta nautinnon pois. Kiva kun kerroit, se helpottaa jo paljon. Toivon tsemppiä tulevaan.

Kannattaa jäädä maihin, jos seilaaminen noin stressaa.

Tästä foorumista ei ole purjehtijalle mitään hyötyä, mutta on täällä viihdyttäviä juttuja. Kiitos niistä kaikille kirjoittajille.

Varmaan sullekin tulee kaikenlaista sattumaan, mutta joka vuosi meno helpottuu. 20 vuoden kuluttua edelleen sattuu kaikenlaista, mutta vähemmän. Enää et kaikkea noteerakaan, vaan ne hoituu rutiinilla. Katso lisää "Matkakuvat maapallon ympäri ksinäinen purjehtija"