Lestadiolainen lapsen raiskaaja

lestisonpaskaa

Hovioikeus piti lestadiolaisen Ketolan lapsen raiskaajan tuomion ennallaan. Oikea tuomio olisi ollut tietenkin kovennettu ja elinkautinen. Ikävä kyllä lestadiolaiset hyväksikäyttäjät eivät saa rangaistusta törkeistä teoistaan. Sipilä esim porskuttaa pääministerinä koska lestis paskiaiset ovat sitä äänestäneet. Huom. vain lestikset ovat sitä äänestäneet, joten se on aivan pätemätön virkaansa, Kaikki Suomen lestikset olisi teloitettava, on ne niin sairasta sakkia.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Marka.reetta

      Rauhan Sana yhteisössä on suljettu kulttuuri. Naisen asema on alistua ja vaieta. Johtajaa ei saa arvostella. Rippi merkitsee anteeksiantoa, mutta tapoja ei tarvitse muuttaa, kunhan vain käy ilmoittamassa mitä tuli tänään tehtyä. Suhteellinen osuus lasten hyväksikäyttötapauksia on suuri ja näitä on ollut jopa 45 vuotta kestäneitä.

      Paljon olisi tutkittavaa. Miten tuollaista yhteisöä voisi parantaa, en tiedä. Tuntuu kuitenkin siltä, että yhteisön toimintakulttuuri ruokkii tämäntapaista ilmiötä. Ei ole avoimuutta eikä kuuntelemista. Manipulaatio ja vaikenemalla kiristäminen malleina.

    • totuudentorvij

      Tuohan paljastui lapsen värittyneeksi keromukseksi kuten lehdissä kerroottiin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6075
    2. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1748
    3. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      11
      1646
    4. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1533
    5. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1426
    6. Ässät lähtivät eri teille

      Tämä on ilonpäivä 😁
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1140
    7. Oon mä susta mustasukkainen

      Mä tunnustan. Olen aina vähän jollain tapaa ollu susta mustis. Tottakai, koska rakastan sua. Mutta mustiskin vain terveellä tavoin. Ihan luonnollista
      Mustasukkaisuus
      150
      984
    8. Sohvi blörf

      Siellä se taas keekoilee kaupungilla ja kuvailee viattomia opiskelijoita instaansa. Kuvaa nyt vaan omaa tissivakoo ja bebaa jätä muut rauhaan ettei t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      831
    9. Jättäkää tuo Lumio nyt jo rauhaan!

      Mihinkään tuo avaus katosi? Säälittävää touhua kertakaikkiaan, harvoin tänne mitään kirjoittelen mutta tämä touhu alkaa mennä jo yli hilseen. Hävetkää
      Kauhava
      26
      742
    10. Rakas rakas rakas

      Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Oot kaikkeni sä ihana m
      Ikävä
      65
      664
    Aihe