Hajotetaan Esikoislestadiolaisuus

RauhaMaahan

Hajotetaan koko laitos. Toisin sanoen viedään maaliin se prosessi, joka alkoi omilla ehtoollisilla. Aivan turhaa täällä vängätä puolesta ja vastaan. Kun katsoo tätä palstaa, ei voi kun ihmetellä miten pitkälle voidaan juttuja vääntää kristillisyyden nimissä.

Hajottajat ovat oman karvansa näyttäneet kommenteillaan täällä ja sakramenttien vastustajatkin ovat ihmeen kauan jaksaneet täällä huudella tyhjään metsään.

Kaikille on paras tunnustaa tosiasia, että sakramenttien omiin käsiin ottaminen oli tietoinen päätös jakaa porukka kahtia. Jaetaan se ja jatketaan elämää, nostetaan toisillemme hattua tavatessa. Täällä kirjoittelu ei johda mihinkään muuhun kristittyjen syveneviin traumoihin.

Hyvää kevättä

57

77

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voieksyttäjiä

      Tähän asti on tiedetty, että on kirkkouskovaiset, joille seurakuntaoppi on hämärä ovat touhunneet omia "vanhimmilta matto alta" iltoja ja Kaarneen kokouksiaan,mutta tässä sakramenttiasiassa he tuli julkiseksi". Eriseurat pitää teidän seassanne oleman ,että ne ,jotka koetellut ovat, ilmi tulisi."Nyt on se aika kun lopunajoista on kirjoitettu, miten tulee perheisiin eri mielet ja riidat ym. Valvokaa ja rukoilkaa.

      • Häkeltynyt

        Salomonin tuomio olisi viisas ratkaisu kristitllisyytemme kiistassa.

        "Viiltäkää elossa oleva lapsi kahtia, ja antakaa toinen puoli toiselle ja toinen puoli toiselle." 1 Kun. 3:25.

        Kaksi naista oli synnyttänyt lapsen, mutta toinen niistä kuoli, kun äiti oli maannut yöllö sen päällä. Sitten syntyi kiista siitä ainoasta eloonjääneestä lapsesta, koska he asuivat samassa huoneessa. Toinen nainen, joka ei ollut lapsen oikea äiti, rupesi vaatimaan lasta itelleen. Salmonin tuomio oli tuo yllä siteerattu.

        Sitten tapahtui tapahtui seuraavaa, ja voitte nyt tehdä päätelmänne, kumpi taho tämän valossa näyttää oikealta äidiltä. Toinen sanoi, halkaistaan (hajotetaan):

        "Mutta silloin sanoi kuninkaalle se nainen, jonka oma elossa oleva poika oli, sillä hänen sydämensä tuli liikutetuksi hänen poikansa tähden - hän sanoi: "Oi herrani, antakaa tuolle elossa oleva lapsi; älkää surmatko sitä." Mutta toinen sanoi: "Ei minulle eikä sinulle; viiltäkää!" Niin kuningas vastasi ja sanoi: "Antakaa tälle elossa oleva lapsi; älkää surmatko sitä. Hän on sen äiti."

      • pstpst

        Höpötihöpötihöpö!

        Kylläpä puuttuu arvostelukykyä!

        Ehkäpä sinä vain peilaat sieluasi.

      • teuta01

        "voi eksyttäjiä"
        .
        sinä olet separisti ,joka itse ei tiedä seurakintapoista mittään kerronkin nyt
        sellainen oppi että vain Es /Lestat tulee autuaaksi, on perseestä miksikö?
        siksi että , vain uskolla Kristukseen pelastutaan .
        .
        Siis Exkusiivinen seurakunta oppi ei pelasta ketään ,vaikka miten otat sitä ehtoollista. Toiseksi ,jos ei ole usko Jeesukeen ei voi tulla autuaaksi, ei nyt
        eikä koskaan ymmärrätkö, kyllä pitää saavuttaa myös tulosta ei riitä että
        huinii siellä ja täällä .

      • Lähetysystävä
        teuta01 kirjoitti:

        "...kyllä pitää saavuttaa myös tulosta ei riitä että huinii siellä ja täällä."
        Nämä sanat on juuri oikeat kun ne kohdistetaan oikeaan osoitteeseen; ja se on tuo Inkerin lähetystyö! Neljännesvuosisata siellä on reissannut äijää kuin pipoa seurakunnan laskuun ja mikä on tulos? Minkäänlaista seurakunnallista rakentumista siellä ei ole tapahtunut eikä liene yhtään todellista kristityyä ole sieltä saatu synnytettyä. Noita liittyjiä kyllä tuohon kahvipakettikerhoon on kyllä saatu, kun ns. sosiaali-kristusta on sinne viety ja tyrkytetty. Eikä ihmekään, kun todellinen uusisyntyminen sydänen kivun kautta on jäänyt tuntemattomaksi, eikä sitä ole siellä kansalta vaadittukaan noiden idänlappareitten saarnoissa; niiden sisältöhän on usko ja sakramentti ( vrt. takavuosien farssi "Toksovan kummit" ! ). Pitäisi vaihtaa koko porukka sellaiseksi, jolla on kaksiteräinen jumalansanan miekka käytössä noilla matkoilla! Mutta onhan se mukavaa ollut, kun on saanut tehdä Venäjän turistimatkoja kansan piikkiin kun muuta tulosvaadetta ei ole.

      • eikunmenoksi
        Lähetysystävä kirjoitti:

        Miksikähän Lapinvanhimmat Gunnar ja Odd eivät ole lähteneet saarnaamaan kaksiteräisellä miekalla vaikka on pyydetty?

      • ettäniinseon
        Lähetysystävä kirjoitti:

        "...kyllä pitää saavuttaa myös tulosta ei riitä että huinii siellä ja täällä."
        Nämä sanat on juuri oikeat kun ne kohdistetaan oikeaan osoitteeseen; ja se on tuo Inkerin lähetystyö! Neljännesvuosisata siellä on reissannut äijää kuin pipoa seurakunnan laskuun ja mikä on tulos? Minkäänlaista seurakunnallista rakentumista siellä ei ole tapahtunut eikä liene yhtään todellista kristityyä ole sieltä saatu synnytettyä. Noita liittyjiä kyllä tuohon kahvipakettikerhoon on kyllä saatu, kun ns. sosiaali-kristusta on sinne viety ja tyrkytetty. Eikä ihmekään, kun todellinen uusisyntyminen sydänen kivun kautta on jäänyt tuntemattomaksi, eikä sitä ole siellä kansalta vaadittukaan noiden idänlappareitten saarnoissa; niiden sisältöhän on usko ja sakramentti ( vrt. takavuosien farssi "Toksovan kummit" ! ). Pitäisi vaihtaa koko porukka sellaiseksi, jolla on kaksiteräinen jumalansanan miekka käytössä noilla matkoilla! Mutta onhan se mukavaa ollut, kun on saanut tehdä Venäjän turistimatkoja kansan piikkiin kun muuta tulosvaadetta ei ole.

        Älä puhu niin paljon asiasta, josta sinulla ei ole pienintäkään hajua. Kirjoituksesi perusteella ole pihalla kuin lumiukko, ja yhtä kylmäkin.

      • Häkeltynyt
        Lähetysystävä kirjoitti:

        "...kyllä pitää saavuttaa myös tulosta ei riitä että huinii siellä ja täällä."
        Nämä sanat on juuri oikeat kun ne kohdistetaan oikeaan osoitteeseen; ja se on tuo Inkerin lähetystyö! Neljännesvuosisata siellä on reissannut äijää kuin pipoa seurakunnan laskuun ja mikä on tulos? Minkäänlaista seurakunnallista rakentumista siellä ei ole tapahtunut eikä liene yhtään todellista kristityyä ole sieltä saatu synnytettyä. Noita liittyjiä kyllä tuohon kahvipakettikerhoon on kyllä saatu, kun ns. sosiaali-kristusta on sinne viety ja tyrkytetty. Eikä ihmekään, kun todellinen uusisyntyminen sydänen kivun kautta on jäänyt tuntemattomaksi, eikä sitä ole siellä kansalta vaadittukaan noiden idänlappareitten saarnoissa; niiden sisältöhän on usko ja sakramentti ( vrt. takavuosien farssi "Toksovan kummit" ! ). Pitäisi vaihtaa koko porukka sellaiseksi, jolla on kaksiteräinen jumalansanan miekka käytössä noilla matkoilla! Mutta onhan se mukavaa ollut, kun on saanut tehdä Venäjän turistimatkoja kansan piikkiin kun muuta tulosvaadetta ei ole.

        Mitään yhtä järjetöntä ja epäkristillistä ei meiltä esikoisilta voitaisi ehdottaa Inkerinmaalle, kuin viedä sinnekin tämä hajotuksen oppi.

        Pitäisikö sielläkin pistää mullin mallin kristityiden välit? Ja ruveta saarnaamaan tätä viime aikaista Lapin luottamusta! Hyi olkoon. Ei ole koko kristinuskon historian aikana ollut tällaista hallitusta kirkossa, vasta nyt viime aikoina on valo alkanut kajastamaan, ja sen hedelmätkin alkavat näkyä. Harhaopeille ja myös hurmahenkisyydelle parempien henkilöiden korottaminen on tyypillistä, mutta mihinkään Raamattuun se ei perustu.

        Jumala varjelkoon tästä hurmahenkisyydestä. Puhdistusta saisi tulla tähänkin herätysliikkeeseen, nimittäin pois tämä ihmisten laittaminen korokkeelle, pois vain-me-seurakuntaoppi.

      • eucco
        Häkeltynyt kirjoitti:

        Salomonin tuomio olisi viisas ratkaisu kristitllisyytemme kiistassa.

        "Viiltäkää elossa oleva lapsi kahtia, ja antakaa toinen puoli toiselle ja toinen puoli toiselle." 1 Kun. 3:25.

        Kaksi naista oli synnyttänyt lapsen, mutta toinen niistä kuoli, kun äiti oli maannut yöllö sen päällä. Sitten syntyi kiista siitä ainoasta eloonjääneestä lapsesta, koska he asuivat samassa huoneessa. Toinen nainen, joka ei ollut lapsen oikea äiti, rupesi vaatimaan lasta itelleen. Salmonin tuomio oli tuo yllä siteerattu.

        Sitten tapahtui tapahtui seuraavaa, ja voitte nyt tehdä päätelmänne, kumpi taho tämän valossa näyttää oikealta äidiltä. Toinen sanoi, halkaistaan (hajotetaan):

        "Mutta silloin sanoi kuninkaalle se nainen, jonka oma elossa oleva poika oli, sillä hänen sydämensä tuli liikutetuksi hänen poikansa tähden - hän sanoi: "Oi herrani, antakaa tuolle elossa oleva lapsi; älkää surmatko sitä." Mutta toinen sanoi: "Ei minulle eikä sinulle; viiltäkää!" Niin kuningas vastasi ja sanoi: "Antakaa tälle elossa oleva lapsi; älkää surmatko sitä. Hän on sen äiti."

        olen miettinyt tämän saman Raamatun paikan yhteydessä Lapin johtajien ja heidän opetuslastensa asennetta Inkerin lähetykseen: jos meikäläiset eivät saa sinne mennä (toimittuaan kirkkolakia vastaan), ei sinne mene sitten muutkaan yhdistyksen jäsenet. Kuka olikaan lapsen oikea äiti...

      • teuta01
        Lähetysystävä kirjoitti:

        "...kyllä pitää saavuttaa myös tulosta ei riitä että huinii siellä ja täällä."
        Nämä sanat on juuri oikeat kun ne kohdistetaan oikeaan osoitteeseen; ja se on tuo Inkerin lähetystyö! Neljännesvuosisata siellä on reissannut äijää kuin pipoa seurakunnan laskuun ja mikä on tulos? Minkäänlaista seurakunnallista rakentumista siellä ei ole tapahtunut eikä liene yhtään todellista kristityyä ole sieltä saatu synnytettyä. Noita liittyjiä kyllä tuohon kahvipakettikerhoon on kyllä saatu, kun ns. sosiaali-kristusta on sinne viety ja tyrkytetty. Eikä ihmekään, kun todellinen uusisyntyminen sydänen kivun kautta on jäänyt tuntemattomaksi, eikä sitä ole siellä kansalta vaadittukaan noiden idänlappareitten saarnoissa; niiden sisältöhän on usko ja sakramentti ( vrt. takavuosien farssi "Toksovan kummit" ! ). Pitäisi vaihtaa koko porukka sellaiseksi, jolla on kaksiteräinen jumalansanan miekka käytössä noilla matkoilla! Mutta onhan se mukavaa ollut, kun on saanut tehdä Venäjän turistimatkoja kansan piikkiin kun muuta tulosvaadetta ei ole.

        Sinulla on erilainen käsitys Inkerinkirkon Mulistukseta ,kuin minulla , siellä
        Myös on ihmisillä ,Omakohtainen ymmärrys ,uskosta ,ja sen saamiseksi Isä
        antaa Poikansa vieläkin vaikkei samallatavalla kuin 1986 vuotta sitten, mutta
        Inkeriläinen voi kohdistaa sen aivan samoin kuin,se tapahtui silloin .
        .
        Eli Me olemme naulanneet Kristuksen Ristiin , vaikka Naulaajia on ollut n22. 85.
        Miljardia , se ei tarkoita matemattiiista ka ,vaan sitä että sinä ja minä olemme
        meidän synneillääme Hänet naulanneet siihen ristinpuuhun . Ikeriläiset ehkä
        ymmätävät tälläisen pitkän asian käsittelyn .
        .
        Minä olen ymmärtänyt niin että Ikerissa niin kuin muuallakin maassa , ei ole juuri
        pappoja , ensin miehet kuoli sotiin sitten pakko siirtoihin , sitten viinaan ,.Lähes
        kaikista on saman laiset puheet ,vain harvat mihet elää n. 70 v. mutta monet kuolee
        jo 40v.50 v.60v . Sittenkin pitää seurata mummuja ,joista moni tutustumis
        hetkellä jo 60v,.70.v.80.v. ja joskus lähes 90 v. en ole kuulluut muista ikäisistä , .
        .
        Olen täällä tutustunut Töksovalaiseen Vanhain kodin johtjajjareen , silloin kun P-joen autokorjaamon Ismo meni meni toksovaan ,ja rakastui Nataliaan ,me emme olleet vielä,P-joella Mutta kun 2009 31 3-muutimme muutoksia oli tapahtumassa ja heidänesikoisena syntyi kohta loppiaisen paikkella 2010 . Siis Natalia oli nuori vaikka ismovitsailikin että hän haki vanhain kodista ,itselleen vaimon , no n.kahden v. päästä syntyi Krista . eli heillä on poik aja tyttö
        .
        Ismo kuuluu Kirkkokuoroon Basso , Ja yksin laulussa hän on Baritoni ,kuin Esa Ruuttunen . Natalia on ollut Lukkarin sijainen sekä säestäjä kirkollisisa aiheissa ..
        Heidän kanssa olen keskustellut niiden Inkeriläisten mummujen tilanteesta.
        heillä kin on käsitys että niitä on jo toista sataa siirtynyt oikeassa kunnosa siihen
        paratiisiin jonka Jumala sinä pääsiäiseksi valmisti Paratiisiin , Ei ole kukaan muu kuin tiukkis ajattelemassa asiaa niin että taivaassa ihmisiä on sanken vähä, .
        .
        Siellä on noin 48-50 , . Miksi siksi kun HERRA sanoi. Vielä minä järkytän en vain
        maata ,mutta myös Taivasta ,,eli siksi että siellä olijat olisivat vain tiellä KUN
        Elementit palavuudessa sulavat. , Toiseksi siellä on Taivaallista sotajoukko, 200 milj. ja enkeleitä 100 milj. eli niissäkin on huolta, noista 48 -24 on taivaalisia .
        vanhimpia ,joista ei yhtää ole Ruotsalaista .
        .
        Ja Paavali oli viimeinen valinta ,kun Benjamin suvusta vielä puuttu Hänestä
        Kristus sai Isäsä kanssa ,aidon hyvin oppinen Juutalaisen miehen . se
        31.3-68 , Siis silloin kun Keisari Nero ,Mestautti hänet , Vankilan etupihassa.
        .

      • kojihgftr

        teuta se jaksaa saatanaa palvelleen paavalin oppia julistaa sontaluukun täydeltä!
        se teutan mainitsema herra on saatana ja noiden herrojen opit ovat sen mukaisia.

        Ei Jeesusta seuranneet Jeesusta ristille asettaneet vaan kristityt joiden oppi elää edelleen ja nyt ei pilkata kuninkaaksi vaan Jeesusta elukkana teurastamisen opein.
        Jeesuksen evankeliumi Johanneksen mukaan;
        1:11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10558668#comment-54486271
        "TEU.
        2.4.2012 09:30
        2. jUMALA HEITTI KRISRTUKSEN PÄÄLLE KAIKKIEN IHMISTEN SYNTIVELAN
        JA HEIDÄN ANSAITSEMANSA RANGAISTUKSEN , JA HÄN OLI " LYÖTYNÄ "
        HEIDÄN RIKKOMUSTENSA TÄHDEN JAKEET 4-5. . HÄNESSÄ ITSESSÄÄN EI OLLUT VÄÄRYYTTÄ EIKÄ SYNTIÄ , VAAN HÄN KANTOI TOISTEN SYNNIT . JUMALAN KARITSANA , HÄNET TEURASTETTIIN, VERI UHRINA SYNTISTEN PUOLESTA ."

        Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
        7:19 "Eikö Mooses ole antanut teille lakia? Ja kukaan teistä ei lakia täytä. Miksi tavoittelette minua tappaaksenne?"

    • Enterprise

      Mitä mieltä? Voiko maailman myrskyt pauhata koskaan niin kovasti, että esikoislestadiolainen sakramenttiseparatisti kypsyisi ja ilmoittaisi julkisesti, että se on nyt minun kohdaltani loppu, nimittäin se että minä, surullisena synnintekijänä, jatkaisin edelleen iloisena kirkollisveron maksamista? Mitä mieltä? Mieltääkö separatisti, tai ainakin vähiten yksinkertaiset heistä, ainakin alitajunnassaan edelleen instituutin, jolle hän vapaaehtoisesti maksaa veroa, jonkun sortin suojapaikaksi aikoina, jolloin esim. ateistiset vallanpitäjät ryhtyisivät laahaamaan uskovaisia sun muita esim. työ- tai tuhoamisleireille?

    • äänitakapenkistä

      Entä jos kirkko neuvoteltuaan Ruotsin kirkon kanssa tulee siihen tulokseen, että sakramenttien otto omiin käsiin hyväksytään, mitä sitten tehdään?
      Täytyy keksiä uusi tapa puhdistaa kristillisyys kevyistä jyvistä eli niistä, jotka vielä jonkinverran ihmetellen suhtautuvat GP:een ja OM:een. Mikähän se voisi olla? Arvelisin, että seuraava konsti on kieltää kirkossa ehtoolliskäynti kuten jo kiellettiin kirkkokuoroihin osallistuminen.
      Sen jälkeen sitten kiellettäisiin yleensä kirkossa käynti, jos siellä saarnaa kuolleen uskon pappi. Lapin luottamuksen omaavia saarnaajiahan siellä ei enää olisikaan koskaan saarnaamassa. Ehkä Inkerin kirkkokin luettaisiin samaan kastiin.
      Sen jälkeen sitten kiellettäisiin ...

      • voivoipahuutta

        Sinun tänne nettiin kirjoittelu. Olet sitkeä eksyttäjä.

    • Loppu_on

      Ei kirkko yhdy sellaisen liikkeen kanssa, joka kieltää evaankeliumin ja pelastuksen kaikilta muilta paitsi itseltään. Tämä Jellivaaran orjuuden tie on nyt loppuun käyty.

      Esikoislestadiolaisuus on nyt eronnut kirkosta ja me kirkkoon kuuluvat tunnustukselliset evankelisluterilaiset esikoislestadiolaiset jatkamme kirkon herätysliikkeenä uudella nimellä ja uudella kokoonpanolla. Seurakunta kutsuu jatkossa saarnaajat sananpalvelijoiksi, ja seurakuntaa panttinaan pitävien herra isoherra saarnaajien aika on loppu. Kiitos Jeesus!

      • EEPPU

        Aamen

      • menevät_ja_tulevat

        Uudella nimellä jatkavat aikovat ottaa käyttöön saman kuin on vanhoillisilla. Oleellista vanhoillisille on yksimielisyys Kristuksen opista. Paikalliset seurakunnat valitsevat itsenäisesti omat saarnaajansa. Suomen ev.lut. kirkon tulevaisuus ei kyllä näytä hyvältä. Siellä kutsutaan naisia saarnamaan pappina. Ensimmäisinä vuosisatoina kristityt noudattivat itsensä Jeesuksen tapaa valita vain miehiä, opetuslapsiksi, joista tuli myöhemmin apostoleita. Tämä oli tuohon aikaan oikeastaan poikkeuksellista, sillä Rooman valtakunnassakin monet pakanauskonnot valitsivat naisia papeiksi. Nuo papit saattoivat kuulua huomattavan vaikutusvaltaisiin sukuihin, joilla olla korkeita virkoja kaupunkien ja laajempienkin alueiden hallinnossa. Voisi sanoa, naisia papiksi valitsevat kirkot ovat omaksuneet pikemminkin pakanallisen Rooman käytäntöjä kristillisen perinteen sijasta. Myös mysteeriuskonnoissa oli naisia pappina, joten kristinuskossa täytyi olla ihan erityinen Jumalan sanaan pitäytyminen syynä sille, ettei samoja käytäntöjä omaksuttu. On huomattava, että kristinusko on kuitenkin säilynyt ja edennyt kaikkeen maailmaan, mutta nuo pakanauskonnot ovat kadonneet. Samaa kohtalo odottanee niitä kirkkoja, jotka ovat alkaneet kutsua naisia papin virkoihin pakanallisilla perusteluilla. Kyllä yhteiskunnassa muuten voidaan pyrkiä edistämään tasa-arvoisuutta. Onhan jo Vanhassa testamentissa mainittu monia johtavissa asemissa toimineita Israelin kansan naisia: mm. kuningattarena ja tuomarina toimineita. Sananpalvelijan tehtävä on tullut kompastuskiveksi tämän viimeisen ajan kirkoille. Kaiketi vanhoillisetkin itsenäistyvät Suomessa viimeistään sitten, kun ev.lut. kirkosta on vain varjo jäljellä.

      • kjhgfds

        "Loppu-on" kirjoitti:
        "Kiitos Jeesus!"

        Miksi teille lestadiolaisille ei kelpaa Jeesuksen perustamat seurakunnat oppeineen?
        Onko se paavalais-luterilaisuuden saatana helevetteineen niin rakas teille, että Jeesuksen Nimeen rikollisuudessa Jeesusta pilkkaatte?
        leeviläiset ovat uskontunnustuksensa kaltaisia niin kuin rikollisen kristinuskon uskovaiset.
        odottavat Jeesuksen uudelleen tulemista että pääsevät Hänet elukkana teurastamaan.

        uskontunnustuksesta ja sen kaltaisuudesta...
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
        'Meillä ei ole järkeä'
        Ymmärtämättömyydenne:

        'Meillä ei ole ymmärrystä'

        Ihmisyydestänne luopuminen:

        'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
        'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
        'Olemme syntisiä'

        Jumalasta ja Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopumisenne:

        'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'

        ero JUMALASTA; herra saatanasta uusi jumala:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
        'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'

        Jeesuksen seuraajat ovatkin kristillisiä eikä rikollisia kristittyjä:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
        'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'

        Ei Jeesusta seuranneet Jeesusta ristille asettaneet vaan kristityt joiden oppi elää edelleen ja nyt ei pilkata kuninkaaksi vaan Jeesusta elukkana teurastamisen opein.
        Jeesuksen evankeliumi Johanneksen mukaan;
        1:11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10558668#comment-54486271
        "TEU.
        2.4.2012 09:30
        2. jUMALA HEITTI KRISRTUKSEN PÄÄLLE KAIKKIEN IHMISTEN SYNTIVELAN
        JA HEIDÄN ANSAITSEMANSA RANGAISTUKSEN , JA HÄN OLI " LYÖTYNÄ "
        HEIDÄN RIKKOMUSTENSA TÄHDEN JAKEET 4-5. . HÄNESSÄ ITSESSÄÄN EI OLLUT VÄÄRYYTTÄ EIKÄ SYNTIÄ , VAAN HÄN KANTOI TOISTEN SYNNIT . JUMALAN KARITSANA , HÄNET TEURASTETTIIN, VERI UHRINA SYNTISTEN PUOLESTA ."

        Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
        7:19 "Eikö Mooses ole antanut teille lakia? Ja kukaan teistä ei lakia täytä. Miksi tavoittelette minua tappaaksenne?"

    • äänitakapenkistä

      OM saarnasi jouluna, että tulee puhdistuksen aika, koska hyvinä aikoina niin monet kevyet jyvät ovat seuranneet mukana.
      Nyt on puhdistuksen aika, jolloin karsitaan pois kevyet jyvät eli ne, joilla ei ole täydellistä luottamusta Lappiin, käyttäen sakramenttien omiin käsiin ottoa keinona, jolla nämä kevyet jyvät seulotaan pois.
      Jos kirkko hyväksyykin sakramenttien oton omiin käsiin, puhdistustyö jääkin kesken, koska ns. kirkolliset eivät lähdekkään omille teille. Silloin Lapissa joudutaan siirtymään seuraavaan puhdistuskeinoon, sillä "puhdistus" on vietävä läpi. Siksi mitään neuvottelutulosta ei ole odotettavissa, naulan kanta on Ruotsin Lapissa.

      • Orjaksiko_haluat

        Päinvastoin, esikoislestadiolaisuus on eronnut evankelisluterilaisesta kirkosta, ja on velvollinen muodostamaan kirkon. Nyt huijarit meinaavat silmänkääntötempulla muuttua herätysliikkeestä kirkoksi.

        Saarnaajat eroteltiin toisistaan jo vuonna 1996. Siitä asti liike on ollut pahoin sairas ja lakihenkinen. Evankeliumia julistavia saarnaajia on vainottu siitä saakka, ja kirkon mustamaalaaminen valheiden avulla on ollut hyvin voimakasta ja aktiivista. Tuloksena nuoret joilla ei ole edes perustietoja kristinuskosta. Näitä nuoria nyt käytetään käsikassarana tässä eroa kirkosta prosessissa.

        Jos orjiksi haluatte, niin lytöttäkää Mindellä tai Perseterillä naskalilla reikä korvaanne. Orjanakin saa elää, pelossa häpeässä syyllisyydessä satojen sääntöjen vankeina.

        Muistakaa kuitenkin rakkaat nuoret että Jeesus on kerran hinnan maksanut teidänkin synneistänne, niiden takia ei siis tarvitse kenenkään orjana elää, eikä helvetin pelossa.

      • eiymmärrä

        Meidän äitimme on sairas, ja ei ihme, siitä on leikelty isoja ruumiinosia irti tylsällä veitsellä. Nyt se makaa vereslihalla, haavat ammollaan, vaikeroiden kohtaloaan ja heittelehtien sängyssä kuoleman kielissä.

        Jotkut lääkärit miettivät lisäleikkauksia, mutta välineet ovat käyneet tylsiksi ja äitikin on aivan heikkona. Silti vielä yrittävät, ja sydänverta vuotaa lisää. Toiset ovat ruvenneet epäilemään diagnoosia ja leikkauksen välttämättömyyttä, mutta osa lääkärikunnasta yrittää sulkea sydämensä äidin tuskalta.

        Mutta johtavalta lääkäriltä on tullut käsky, leikataan.

      • voivoipahuutta

        Kyllä näkee ,että "äänitakapenkistä" on tahallaan vääristellyt kuulemansa saarnat. Jumala on hän ,joka perkaa riihensä, kuten he opettivat. Sehän on ihan raamatusta, etkö sitäkään usko. Ei he sanoneet, että viskin olisi heidän käsissään. Koska sinulle ja muille vanhimpien halveksijoille tulee nämä synniksi.

      • ettäniinseon
        voivoipahuutta kirjoitti:

        Kyllä näkee ,että "äänitakapenkistä" on tahallaan vääristellyt kuulemansa saarnat. Jumala on hän ,joka perkaa riihensä, kuten he opettivat. Sehän on ihan raamatusta, etkö sitäkään usko. Ei he sanoneet, että viskin olisi heidän käsissään. Koska sinulle ja muille vanhimpien halveksijoille tulee nämä synniksi.

        Eikö sinulle ole selvinnyt, ketkä nyt riihtä perkaavat ja millä konsteilla?

      • 3811
        ettäniinseon kirjoitti:

        Eikö sinulle ole selvinnyt, ketkä nyt riihtä perkaavat ja millä konsteilla?

        Niin. Jälkeenpäin he sanovat, että omin jaloin ovat lähteneet. Lähetysmiehetkin hyllyttivät itse itsensä.

        Vainojen aikana ne, jotka eivät suostuneet kumartamaan epäjumalia, joutuivat surmatuiksi. Nykyään vain erotetuiksi.

        Ja vain siksi, etteivät voi hyväksyä johtajien rakastamatonta käytöstä. Joutuvat kieltäytymästä tottelemisesta. Silloin heidän väitetään toimivan Pyhää henkeä vastaan.

        Jotenkin näin se erottaminen tapahtuu.

      • teuta01

        "ÄÄNI"..."
        :
        Mahtaako om ,tietää että puhdistus ei kuule hänelle .No kelle sitten
        Se kuuluu Karitsalle ,,Niin jos sanotaan että nyt on puhdistuksen aika
        Siinä tulee käymään niin että puhdistajat puhdistaa itse itsensä joka
        kertoo siitä ,mitä gp ,om tekee ,ehkä heidän ei anneta tehdä enää mitää,
        .
        He puhuvat Luottamusta Lappiin ja LV:t, sitä ei pidä olla ,Vaan JUMALAAN
        He on unhottaneet kuinka pieniä he onkaan Jumalaan verratuna . sekä'
        KRISTUKSEEN.. Voisimmeko jäädä sivuun vain ,nimittäin jos tämä puhistus
        menee ohi ,ei heille pidä antaa enää mitään mahdillisuukia , mekin olemme
        Uskovaisia , jos tarvitaan sota ,mutta se olkoon viimeinen konsatoi.
        .
        LV:t,on pahoja älkää uskoko niitä , älkää kä mitään jok akiristää välejämme .
        Muistakaa ketkä on heidän esiisät ei tästä ole vielä niin paljon he ovat Orjia
        olleet , olen siitä kirjoittanut ,jo muutaman kerran. ,ja jo silloin käyneet täällä
        pahanteossa , Varsinkin varsinais-suomessa. ,ja sitten muuallakin .

      • Calgulator

        Nyt on puhdistuksen aika, jolloin karsitaan pois kevyet jyvät eli ne, joilla ei ole täydellistä luottamusta Lappiin, käyttäen sakramenttien omiin käsiin ottoa keinona, jolla nämä kevyet jyvät seulotaan pois.

        Puhdistuksen aika on meneillään! Nyt siivotaan akanat jyvistä, heitetään pois ja helvetin tuleen. Jäljelle jäävät vain oikeaan uskon ja lapinluottamukseen turvautuvat puhdaskätiset esikoislestadiolaiset, jotka ovat omineet käyttöönsä termin "kristityt" niinkuin ei maailmassa olisi muita kristittyjä! Esimerkkinä voidaan kysyä, (viimeiseen mediatietoon perustuen äiti Teresa julistetaan pyhimykseksi) oliko äiti Teresa kristitty (tehdessään pyyteettömästi elämäntyönsä Kalkutan slummien ihmisten auttamiseksi) esikoislestadiolaisen lapinopin mukaan? Ei äiti Teresa varmaan koskaan ollut kuullutkaan tästä ainoasta ja oikeassaolevasta uskonlahkosta? Helvettiin lienee uskottomana joutunut esik.lest. mittapuun mukaan?

      • teuta01
        eiymmärrä kirjoitti:

        Meidän äitimme on sairas, ja ei ihme, siitä on leikelty isoja ruumiinosia irti tylsällä veitsellä. Nyt se makaa vereslihalla, haavat ammollaan, vaikeroiden kohtaloaan ja heittelehtien sängyssä kuoleman kielissä.

        Jotkut lääkärit miettivät lisäleikkauksia, mutta välineet ovat käyneet tylsiksi ja äitikin on aivan heikkona. Silti vielä yrittävät, ja sydänverta vuotaa lisää. Toiset ovat ruvenneet epäilemään diagnoosia ja leikkauksen välttämättömyyttä, mutta osa lääkärikunnasta yrittää sulkea sydämensä äidin tuskalta.

        Mutta johtavalta lääkäriltä on tullut käsky, leikataan.

        Minä rukoilen Äitis puolesta , etä saisitte sinne teräviä veitsä .
        Että kunto kohenisi , Mutta jos saisimme vanhan ätimme kuntoon
        Saisimmeko vielä niitä Ruumiin osia Takaisin . Jos saa mihin ne joutu. .
        .
        Kaikki lisä leikkaukset on pahasta ,Voisimmeko pyytää Seurakunta pastoria
        Paikalle ja niin joku voisi antaa viimeisenvoitelun ennen sitä leikkausta .
        Kuitenkin,,Toiset on alkaneet epäilemään että Diaknoosi ,ei tainnut olla oikea
        :
        Sydän vertä on vuotanut jo todella paljon , ehkä likaa ,mutta om gp lääkäreistä on tehnyt virheellisen díaknoosin. ja siksiksi pitäisi vieläkin leikata , minkätähden '?
        Senen tähden että johtavat jää muuten ilman töitä, vaikka he on jo eläkeiässä.
        .
        Toiseksi, Kaikki on mennut päin prinkkalaa , ja vieläkin menee vaikka ei LV:t
        sitä tiedä LUULEE vaan , VIELÄ GJ Aikana tiedettiin ja osattiin nyt ei ole 23 v.
        ollut enää tietoa pelkkää luuloa ,vai mitä RB.

      • kjhgftre
        teuta01 kirjoitti:

        "ÄÄNI"..."
        :
        Mahtaako om ,tietää että puhdistus ei kuule hänelle .No kelle sitten
        Se kuuluu Karitsalle ,,Niin jos sanotaan että nyt on puhdistuksen aika
        Siinä tulee käymään niin että puhdistajat puhdistaa itse itsensä joka
        kertoo siitä ,mitä gp ,om tekee ,ehkä heidän ei anneta tehdä enää mitää,
        .
        He puhuvat Luottamusta Lappiin ja LV:t, sitä ei pidä olla ,Vaan JUMALAAN
        He on unhottaneet kuinka pieniä he onkaan Jumalaan verratuna . sekä'
        KRISTUKSEEN.. Voisimmeko jäädä sivuun vain ,nimittäin jos tämä puhistus
        menee ohi ,ei heille pidä antaa enää mitään mahdillisuukia , mekin olemme
        Uskovaisia , jos tarvitaan sota ,mutta se olkoon viimeinen konsatoi.
        .
        LV:t,on pahoja älkää uskoko niitä , älkää kä mitään jok akiristää välejämme .
        Muistakaa ketkä on heidän esiisät ei tästä ole vielä niin paljon he ovat Orjia
        olleet , olen siitä kirjoittanut ,jo muutaman kerran. ,ja jo silloin käyneet täällä
        pahanteossa , Varsinkin varsinais-suomessa. ,ja sitten muuallakin .

        teuta, olet sellainen ääliö, ettet ymmärrä Jeesuksen käyttämiä vertauksia niin ole edes sen verran vihaamiasi Jumalaa ja Jeesusta kunnioittava, ettet HEITÄ pilkkaa!
        Jeesus ei ole elukka vaikka sitä lahtarin opeillas olet kyttäämässä!
        Tarviitko näyttöä?

    • Hyvin_kiteytetty

      äänitakapenkistä kirjoitti mm. 18.3.2016 19:54

      "OM saarnasi jouluna, että tulee puhdistuksen aika, koska hyvinä aikoina niin monet kevyet jyvät ovat seuranneet mukana."

      Harvihaisen selvää tekstiä itseensä rakastuneelta ja jumaluudestaan nauttivalta lusteelta.

      En ole enään vuosiin kunnellut heidän hajaannuksiin tähtääviä sotkujaan.

      • teuta01

        "Hyvin kiteytit"
        :
        Mutta kiteytykseen ei kuulu käsi työ jota tuohon on vielä paljon
        jätetty, eli viskaimia hoidettiin vain käsin ,mutta Hengellinen
        puhdistus on aivan eri asia , ei sitä voi ne tehdä joilla ei ole vuosiin enää ollut
        PYHÄN HENGEN ,KANSA MITÄÄN TEKEMISTÄ , kuten LV:t (lue Lapin veikot)
        Älkää tulko enää suomeen ,pysykää siellä ruotsissa vaan ,olisi helpompaa
        kaikille,kyllä te olette jo tarpeeksi pahaa tehnyt,ja viel vieraan valtion miehet
        .
        Meillä puhuu jokain rippi kolupoka yhtä hyvin , IHMISOPPIA:

    • Eksynyt_on_lauma

      Harvempi rippikoulupoika uskoo olevansa Jumala. Kyllä ihminen on siinä vaiheessa pahoin sairas kun ottaa itselleen yksin Jumalalle kuuluvaa valtaa voimaa ja kunnia.

      Valtava häpeä meille esikoislestadiolaisille nämä iisaksonilaiset jotka palvovat muutamaa miestä Jellivaarassa Jumalanaan. Ja nämä hyväkkäät ovat ottaneet vastaan tällaisten eksyneiden kiitokset ja ylistykset. Lyövät vielä lisää pökköä pesään, vaatimalla koko liikettä alamaisikseen.

      • elonkorjuuta_odotellessa

        Vanhoillisten joukossa on kautta aikojen ollut luterilaisten lisäksi ainakin ortodoksikirkon ja katolisen kirkon jäseniä. ortodoksikirkon jäseniltä ei ole vaadittu siirtymistä luterilaiseen kirkkoon. Jellivaaran jehut ovat yhtä ankaria kuin Ruotsi oli joskus 1600-luvulla Karjalan ortodokseille, jotka pakotettiin osallistumaan sikäläisten luterilaisiin jumalanpalveluksiin. Ortodoksista uskoa he saivat harjoittaa muuna aikana vapaaehtoisesti kuten herätysliikkeet. Lisäksi Ruotsi asetti kuntakohtaiset verot riippumatta asukasmäärästä. Kun sitten ortodokseja pakeni Venäjälle ja väki väheni, niin koko kunnan verot muuttamattomina sälytettiin yhä harvempien kannettavaksi. Niin loputkin ortodoksit pakenivat Venäjälle. Jellivaaran jehut ovat yhtä armottomia. He yrittävät rakentaa puhdasta seurakuntaa, mikä on Raamatussa kielletty. Kerran tulee aikaa, jolloin valhevehnä korjataan. Meidän ei tule lähteä kitkemään ennen aikojaan, ettemme samalla vahingoita hyviä ja tuottavia kasveja. Aikanaan tulee elonkorjuun aika, jolloin väärät erotellaan.

      • teuta01
        elonkorjuuta_odotellessa kirjoitti:

        Niin kun menit historiaan ,vaikkei se kuulu tähän 1600 luku oli n.200 v. ennen LLL:n
        .
        Siksi toiseksi ota hiukan kaempaa vuosi oli 1528 , kuninkas tuli Ruotsista ,Hajotti Kuusston Linnan , Revitytti maan talalle , se oli Piispojen asuin linna ,sijaitsi
        Kuusiston saaren koillis päässä Kuninkas Kustaa vaasa ei ole koskaan antanut selitystä ,miksi sen teki ,,ehkä pieni maku oli Tanskan vallatessa sen 1522. Silloin
        se Läänitettiin Severin Norbylle. kun Läänitys loppui 1527. vuoden päästä siitä
        1528 Kuninkas revitytti linnan .
        .
        Ei se ollut mitenkään tarpeen , sillä se ei ollut kenenkään muun tiellä kuin Hänen.
        Kului 220 vuotta ja kivet siirrettiin Piikkiöön ja rakenettin kivi kirkko 1748-1755.
        .
        Kustaa vaasa tuli kuninkaaksi 1523, -k 60. Kuninkaana , Hän oli syntynyt ,1496.
        n. suurinpiirtein samat vuodet kuin PM.eli Pihilip Melancthon , se Uskon puhd.
        Ainakin K-vuosi ,
        .
        Ehkä nuorena kunigaana oli joidenkin Ohjailtavissa (2). Oli kuitenkin jo 32 ei voi sekään paljon vaikuttaa , , jokin häiriö kai ,,, 1317 linnan oli Venäläiset polttaneet,
        ja se oli rakennettu entiseen kuntoon jopa paremmaksi ja Maunu Tavastin aikaan
        sitä ruvettiin sanomaan Linnaksi .
        .
        Alkuun se oli n.1295 sitä oli rakenettu piispojen Maalle omistuksessa oleva paikka
        paikka oli n.15 km tuomiokirkolta turusta, joten se sopi hyvin. sitä oli rakennetty jo ennen 1295 hän oli piispana 1309-1321. siis Ragnar II , sitä ennen Maunu II 1290- 1309.
        sitä ennen Ruosita Johannes ,1286- 1290. Sitä ennen Getselius 1266-1286 . sitä ennen
        Ragvald, 1258 - 1266 , Luultavasti jo tällä ajalla oli AinakinKarjakartanoa rakennettu
        Kuusistoon.

      • siitä_mikä_saastuttaa

        Oleellista ei tuo Ruotsin historia ollut muuten kuin siinä mielessä, että maallisen regimentin keinojen käyttö ihmisten uskon muuttamiseen ja puhdistamiseen ei ole Jumalan sanan mukaista, vaan väkivaltaa huonoine hedelmineen. LLL ei ollut ensimmäin elävässä uskossa ollut eikä myöskään Lapin Maria. He kaikki olivat osa sitä ketjua, joka lähti liikkeelle Apostolien teoissa kerrotun helluntain jälkeen apostolien kuljettamana ja heidän julistuksensa kautta. Paavali kirjoittaa, että hän oli synnyttänyt korinttilaiset (seurakuntaäiti synnyttää ja Paavali oli sen jäsen). LLL ei sopinut asioista kahden kesken Jumalan kanssa kuten tänä aikana monet väittävät tapahtuneen omalla kohdallaan. Eilen kuulin, miten eräs uskovainen oli kutsuttu sairasvuoteen äärelle, jossa makasi mihinkään kirkkoon kuulumattomia. Heillä oli vain huoli siitä, mitä kuoleman rajan takana heille tapahtuu. He olivat valmiit ottamaan evankeliumin vastaan ja uskoivat ja iloitsivat saamastaan uskon lahjasta. He olivat siinä paikassa valmiit lähtöön viimeiselle matkalle taivaaseen.
        Esikoisilla on ongelmana se, että luterilaisissa kirkoissa on naisia pappina. Tehän voitte siirtyä ortodoksikirkkoon tai ryhtyä katolilaisiksi. Silloin ei tarvitse pelätä, että ehtoollista jakaa tai kastetta tulee toimittamaan papiksi vihitty nainen. Mielestäni te voitte tässä asiassa käsittää tällaisen vapauden, niin ei tarvitse sitten selitellä kenellekään eikä osallistua sakramentteihin vastoin kirkkojärjestystä. Uskovaisille kuuluu kuuliaisuus esivallalle. Itse olen kotoisin syrjäseudulta alun perin. Siellä käytiin kirkossa vain, kun oli hautajaisia tai lapsia pääsi ripille. Papit kävivät kastamassa kotona.
        Tärkeintä oli, että siellä sivukylillä pääsi käymään seuroissa ja sai kuulla evankeliumia. Sellainen ei kuulu uskovaisen käytöstapoihin, että ryhtyy rutisemaan sakramenteista. Sanompa vain Raamatun mukaisesti, mitä Lapin vanhimmat tai edes LLL on itse tuonut autuutensa eteen. Eikö kaikki, mitä heillä on, eikö se kaikki ole Jumalan lahjaa. Tyytykäämme siihen. Vielä siitä rutisemisesta. Eikö se ole niin Jumalan sanan mukaan, ettei se, mikä suusta menee sisään (kuten ruoka), saastuta, vaan se, mikä tulee suusta ulos. Siis tuo kaikkinainen rutina esikoisten keskuudessa vanhimmista lähtien saastuttaa pikemmin kuin se, että te nautitte ehtoollisen epäuskoisen papin kädestä.

        Suomen Piispa 1154 oli määrätty HENRIK. jonka !156 likvidoi LALLI hänen jälkeensä
        oli hiljaista kukaan ei halunnut paikkaa ,Ennen 1222. kun tuli 1228 suomeen hän oli
        opiskellut Upsalasa n.6 vuotta ,hän oli 1242 Muurannut kirkon perus kiven aurajoen Rannalla , ja lähti suomen lahden ja Laatokan väliseen vesiin Rurtsista tulleiden 2.
        kahden aluksen ja miehistön kanssa taistelemaan vaikka oli n.1000miestä , hän näki
        sikäläisen Paronin/ruhtinan saavan voiton,heistä viisi läheistä ja hän hyppäsi veteen
        he tuli sieltä jalan ja kerjäten turkuun , Tuomas , oli tullessaan päättänyt että kaikki
        virat hän sanoo irti kun turkuun pääsee , niin koville se otti Novgorodien Ruhtinas oli
        ollut kova pala.
        :
        Keväällä 1243 hän pakkasi tavaransa laivaan ja matkusti Visbyn . Sitten hänen ja - Ragval I- väliin mahtuu piispa en ole löytänyt sopivaa .
        Mutta voi se olla etei olekaan Ragval - I oli piispana 1258. --1266 , piispa Getzelius
        oli 1266-1286, Piispa Johannes tuli Ruotsista 1286. selvästi näkyvissä Kirkon rakenta-
        minen hän oli kotisin Meelareenin Laaksosta , jossa tiilikirkot oli jees. 1290 loppu 'Johannes ,pesti.. Nyt kuitenkin .Tuli Maunu Tavast I ,jonkamielesta Tiili arkkitehtuuri oli sellainen aika että Kuusistin linan Rakennus laitettiin alkuun samalla kun Munu oli Piispa rakenutti karja kartanon (n,1290 ) > Ja kun Kartano oli valmis ,aloitettiin
        n.1296 maunu Tavast I vahvistuti monin pakioin kirkkoa , mm ne 10 neliskanttista
        pilaria jotka jakoi kirkko salin 3 Laivaan ja muitakin vahvistuksia tekivät . Sekä
        kaunistuksia Nyt oli vahvistus sille että jos sattuu tuli palo niin ei kaikkisortuisi
        kuinka pitkä näköistä kuitenkin että näin oli periaatteessa tuleva tuho pois..1309.
        loppuu Maunun piispuus ja 1309 Tulee Ragval. II remmiin.
        1294/5. Linnan rakentaninen jonka poltti sittemin Venäläiset. 1317. ja ensi vuonna Turun tuomio kirkon 1318, Venäläiset purki lähistöltä' 4-5 hirsi rakennusta näin he
        kyllä saivat tuhoa aikaan ja poltto puita, Kirkkoo muurattiin kaksoiseiniä jäi palon
        jäljet piiloon ja paikat vahvistui , Hävitysten jälkiä korjailtiin vielä piispa Pentin.
        aikaankin. . oli tehty Ragval .1321 /21 Pentiksi kuolee 1329-/ Hemming _1338- .
        .
        1370 ainakin jatkuu kaikenlainen rakentaminen 1370 -1242. = 138. vuotta .
        sittemmin on pitkiä jaksoja tehty vielä jopa 1900 luvulla ja melkein
        väliajatkin pikkuhiljaa. Perus kivessa oli 17 kpl sen ajan rahaa. ja päivän posti.
        mahtaa olla ei luettavisa .

      • eipäolekaan
        siitä_mikä_saastuttaa kirjoitti:

        Muuten yhdyn siihen mitä kirjoitat, mutta naispappeuden kohdalla en. Raamattu sanoo aika painavat sanat asian suhteen, enkä uskalla ryhtyä taistelemaan sitä vastaan. Varsinkaan kun Raamatusta ei löydyyhtään kohtaa, joka tukisi naispappeutta. Profeetat ovat eri asia, koska profeetat olivat vanhassa testamentissa Jumalan suoraan kutsumia ja uudessa testamentissa myös Pyhän Hengen lahja. Naiset saivat profetoida, mutta eivät toimia seurakunnan opettajina ja kaitsijoina.

        Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa, 34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. 35 Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa. 36 Teidänkö luotanne Jumalan sana on lähtenyt liikkeelle? Tai onko se tullut pelkästään teidän luoksenne?

        "Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä." 1 Kor. 14:33-36.

        En itse rohkene lähteä todistamaan Raamattua vastaan. Lisäksi naispappeus on ollut raamatullisuudesta luopumisen päänavaaja, pandoran lipas, poliittisen ja ateistisen liberalisoitumiskehityksen ensiaskel. Sitä on seurannut ja seuraa homouskysymys ja kaikki muut Raamatun totuuksista luopumisen harhat. Lopussa on odottamssa Jumalan kieltäminen.

      • teuta01
        teuta01 kirjoitti:

        Suomen Piispa 1154 oli määrätty HENRIK. jonka !156 likvidoi LALLI hänen jälkeensä
        oli hiljaista kukaan ei halunnut paikkaa ,Ennen 1222. kun tuli 1228 suomeen hän oli
        opiskellut Upsalasa n.6 vuotta ,hän oli 1242 Muurannut kirkon perus kiven aurajoen Rannalla , ja lähti suomen lahden ja Laatokan väliseen vesiin Rurtsista tulleiden 2.
        kahden aluksen ja miehistön kanssa taistelemaan vaikka oli n.1000miestä , hän näki
        sikäläisen Paronin/ruhtinan saavan voiton,heistä viisi läheistä ja hän hyppäsi veteen
        he tuli sieltä jalan ja kerjäten turkuun , Tuomas , oli tullessaan päättänyt että kaikki
        virat hän sanoo irti kun turkuun pääsee , niin koville se otti Novgorodien Ruhtinas oli
        ollut kova pala.
        :
        Keväällä 1243 hän pakkasi tavaransa laivaan ja matkusti Visbyn . Sitten hänen ja - Ragval I- väliin mahtuu piispa en ole löytänyt sopivaa .
        Mutta voi se olla etei olekaan Ragval - I oli piispana 1258. --1266 , piispa Getzelius
        oli 1266-1286, Piispa Johannes tuli Ruotsista 1286. selvästi näkyvissä Kirkon rakenta-
        minen hän oli kotisin Meelareenin Laaksosta , jossa tiilikirkot oli jees. 1290 loppu 'Johannes ,pesti.. Nyt kuitenkin .Tuli Maunu Tavast I ,jonkamielesta Tiili arkkitehtuuri oli sellainen aika että Kuusistin linan Rakennus laitettiin alkuun samalla kun Munu oli Piispa rakenutti karja kartanon (n,1290 ) > Ja kun Kartano oli valmis ,aloitettiin
        n.1296 maunu Tavast I vahvistuti monin pakioin kirkkoa , mm ne 10 neliskanttista
        pilaria jotka jakoi kirkko salin 3 Laivaan ja muitakin vahvistuksia tekivät . Sekä
        kaunistuksia Nyt oli vahvistus sille että jos sattuu tuli palo niin ei kaikkisortuisi
        kuinka pitkä näköistä kuitenkin että näin oli periaatteessa tuleva tuho pois..1309.
        loppuu Maunun piispuus ja 1309 Tulee Ragval. II remmiin.
        1294/5. Linnan rakentaninen jonka poltti sittemin Venäläiset. 1317. ja ensi vuonna Turun tuomio kirkon 1318, Venäläiset purki lähistöltä' 4-5 hirsi rakennusta näin he
        kyllä saivat tuhoa aikaan ja poltto puita, Kirkkoo muurattiin kaksoiseiniä jäi palon
        jäljet piiloon ja paikat vahvistui , Hävitysten jälkiä korjailtiin vielä piispa Pentin.
        aikaankin. . oli tehty Ragval .1321 /21 Pentiksi kuolee 1329-/ Hemming _1338- .
        .
        1370 ainakin jatkuu kaikenlainen rakentaminen 1370 -1242. = 138. vuotta .
        sittemmin on pitkiä jaksoja tehty vielä jopa 1900 luvulla ja melkein
        väliajatkin pikkuhiljaa. Perus kivessa oli 17 kpl sen ajan rahaa. ja päivän posti.
        mahtaa olla ei luettavisa .

        En ollut mitään haukkumassa ,mutta tuli mieleen että Kusta vaasa olisi sitänyt
        saada satikutia , katsoskun vaikka meilläkin osataan ,niin ei Kuningas ole yhtään
        sen kummenpi kuin kuin mekaan jos Hänen sielu ei pelastu , se johtuu siitä että
        hänenllä on samanlainen loppuajtus kuin gp ,om ,muilla lv:t en paremmin sano.
        .
        Tietenkin Lampaalla on npuhtaampi villa ,kuin Vuohella ja mikä verrokki .on se
        Kun ruotsit sanovat heillä on akanat , ja meillä jývät. kansan satu. .
        Karhu ja Susi ,Kettu oli päättäneet että raivataan peltoa , jokainen voi sitten viljellä sitä sen mukaan että Karhu ,joka isoin saa kaikki korret Susi saa akanat ,kettu joka on pienin saa jyvät .

        Ja niin tehtiin karhu oli vahvin hän koppasi tyven olalleen ja kettu hyppäsi latvuuksiin , susi sätäsi sinne sun täne , Kylvivät vainionsa ,Jumala antoi lämpöä ja kosteutta Vilja kasvoi , ja tuleentui ,ja tuli niiton aika , ja pinnin , menivät siten myllyyn , Susi sanoi karhulle meidä mylly sanoo tissin tassin,muta ketun mully sanoo JYRIN JÄRIN: Mennäänkysymä'än , Ja niin he meni , kettu oli ovala ei my-
        öntänyt siinä mitään erikoista olevan , spotti vaan että kohtä nämä myllytetty ja
        sitten mennään kotiin LV:t puhuu vähän samaan malliin. .
        mutta mistään ei tule mittää....

      • jatkoa_vielä

        Itse torjun naisten pappeuden aivan samalla tavalla. Muuten Arto Seppänen, joka on Utsjoen kirkkoherra, oli sillä rippikoululeirillä eräänlaisena isona, jolla itse olin aikoinaan. Hänhän on tehnyt väitöskirjan oikeustieteelliseen asiasta. Hän ei pääse kirkkoherraksi seurakuntaan, jossa on useampia pappeja. Varmaan Lapin vanhimmat käytvät mielellään Utsjoen kirkossa, kun ei tarvitse pelätä, että naiset jakavat ehtoollista. Muistutan kuitenkin, että Paavali kehui Korinttilaiskirjeessä, ettei hän ole kastanut kuin vain muutamia. Häntä ei ollut lähetetty kastamaan. Toisaalta korinttilaiset olivat alkaneet riidellä siitä, kenen takana kukin oli aivan kuin eri puolueissa. Se ei sopinut Paavalille.
        Olen varmasti yhtä lailla huolestunut ev.lut. kirkon tilasta kuin yllä oleva kommentoija. On muitettava, etteivät uskovaiset ole varmaan koskaan halunneet, että kirkoissa saarnaavat epäuskoiset. En kuitenkaan usko, että Lapin vanhimmat voivat itsekään varmuudella väittää, ettei heidän omassa keskuudessaan ole yhtään pettäjää tai kenties useampaa "Juudas Iskariotia." Kun kirkossa saarnaajana on epäuskoinen, jolla ei ole Pyhää Henkeä, on hän yhtä lailla kuolleen uskon edustaja kuin nainen pappina. Sanoisin, että sydämestä tuntemattomaksi jäävä "Juudas Iskariot" saattaa olla vielä paljon vaarallisempi kuin julkisesti tunnettu epäuskoinen pappina toimivan naisen muodossa. Itse olen rippikoulun jälkeen aina ollut pidättyväinen osallistumaan mihinkään sellaiseen jumalanpalvelukseen, jossa on vain epäuskoisia kirkon palvelijoita. En siis moiti esikoisia, jos he kokevat vaikeaksi osallistua naisten toimittamiin tilaisuuksiin. Minulle kirkon piirissä on nykyisin riittävästi uskovaisia pappeja, joten minulla ei ole tarvetta mennä tilaisuuksiin, joiden en koe vahvistavan uskoani. Käsittääkseni esikoisetkin matkustavat melko kauaksikin seuroihin, joten kaiketi heilläkin olisi mahdollisuus järjestää vaikka ryhmämatkoja sinne, missä löytyy mieleisiä pappeja. Eikö sen Pehr Brandellinkin saarnoja käyty kuulemassa aina Taalainmaata myöten ja sen aikaisilla kulkuvälineillä?

      • eipäolekaan

        Juuri näin. Jos todella tahtoa riittää, niin esikoisille ei ole mahdottomuus saada kirkosta miespappien toimittamia ehtoollisia, ei ainakaan kaikkialla. Ja sitten voi käyttää hätäratkaisuja, vaikka todella koota ryhmä linja-autoon. Tai käydä vaikka Luther-säätiön tilaisuuksissa. Kyllähän omantunnonkysymystä tässä on otettava huomioon. Ei ole hyvä menetellä omaatuntoaan vastaan, varsinkin jos se on sidottu Jumalan sanaan. Ihmisopeista omatunto on sen sijaan irrotettava.

        Ja kyllä, omassakin seurakunnassamme voi olla Juudaksia, ja muuten harhaan joko opissa tai epäuskoon salassa joutuneita.

      • teuta01
        siitä_mikä_saastuttaa kirjoitti:

        Oleellista ei tuo Ruotsin historia ollut muuten kuin siinä mielessä, että maallisen regimentin keinojen käyttö ihmisten uskon muuttamiseen ja puhdistamiseen ei ole Jumalan sanan mukaista, vaan väkivaltaa huonoine hedelmineen. LLL ei ollut ensimmäin elävässä uskossa ollut eikä myöskään Lapin Maria. He kaikki olivat osa sitä ketjua, joka lähti liikkeelle Apostolien teoissa kerrotun helluntain jälkeen apostolien kuljettamana ja heidän julistuksensa kautta. Paavali kirjoittaa, että hän oli synnyttänyt korinttilaiset (seurakuntaäiti synnyttää ja Paavali oli sen jäsen). LLL ei sopinut asioista kahden kesken Jumalan kanssa kuten tänä aikana monet väittävät tapahtuneen omalla kohdallaan. Eilen kuulin, miten eräs uskovainen oli kutsuttu sairasvuoteen äärelle, jossa makasi mihinkään kirkkoon kuulumattomia. Heillä oli vain huoli siitä, mitä kuoleman rajan takana heille tapahtuu. He olivat valmiit ottamaan evankeliumin vastaan ja uskoivat ja iloitsivat saamastaan uskon lahjasta. He olivat siinä paikassa valmiit lähtöön viimeiselle matkalle taivaaseen.
        Esikoisilla on ongelmana se, että luterilaisissa kirkoissa on naisia pappina. Tehän voitte siirtyä ortodoksikirkkoon tai ryhtyä katolilaisiksi. Silloin ei tarvitse pelätä, että ehtoollista jakaa tai kastetta tulee toimittamaan papiksi vihitty nainen. Mielestäni te voitte tässä asiassa käsittää tällaisen vapauden, niin ei tarvitse sitten selitellä kenellekään eikä osallistua sakramentteihin vastoin kirkkojärjestystä. Uskovaisille kuuluu kuuliaisuus esivallalle. Itse olen kotoisin syrjäseudulta alun perin. Siellä käytiin kirkossa vain, kun oli hautajaisia tai lapsia pääsi ripille. Papit kävivät kastamassa kotona.
        Tärkeintä oli, että siellä sivukylillä pääsi käymään seuroissa ja sai kuulla evankeliumia. Sellainen ei kuulu uskovaisen käytöstapoihin, että ryhtyy rutisemaan sakramenteista. Sanompa vain Raamatun mukaisesti, mitä Lapin vanhimmat tai edes LLL on itse tuonut autuutensa eteen. Eikö kaikki, mitä heillä on, eikö se kaikki ole Jumalan lahjaa. Tyytykäämme siihen. Vielä siitä rutisemisesta. Eikö se ole niin Jumalan sanan mukaan, ettei se, mikä suusta menee sisään (kuten ruoka), saastuta, vaan se, mikä tulee suusta ulos. Siis tuo kaikkinainen rutina esikoisten keskuudessa vanhimmista lähtien saastuttaa pikemmin kuin se, että te nautitte ehtoollisen epäuskoisen papin kädestä.

        Pitäisi jo tuon ikäisen tietää ,että viimeinen matka kohdistuu Paratiisiin siki
        Ette kaikka jotka nyt kuolee ,siis Herramm eKristuksen jälkeen , Matka kohdistuu
        Paratiisiin , Siihen asti , Kun Karitsa tulee Tuomitsemaan meitä .
        .
        Ennen Kristuksen kuolemaa kaikki meni Tuonelaan ,mutakun hän haki ,heidät
        sielullisen Vaelluksen aikaisen matkansa aikana , Tuonenelasta >Paratiisiin .
        Pitäen siellä Evageelisen saarnan ensin ja sitten vei kaikki sielut Paratiisiin .
        .
        Katuvan ryövörin luo, Ja heitä oli n.0.5 miljardia ennen NOKia ja siitä n.3Miljardia
        Jeesuksen Ristiin asti Tai 2.5-3. Miljardia . Nämä sielut Hänenllä oli tullessaan .
        Paratiisiin. ja sen jälkeen Paratiisin sielut on lisääntyneet 15.75 ja elävät 7.6 miljardia
        joista tällähetkellä se lohikäärme pyyhkäisee, kolmas osan pois . jotka ei käy sen
        tuomarin tykönä mutta jää ,noin 5.070 miljardia 18.75 = 23.82 miljardia tuomitaan
        heistä nyt pelastuisi n, 607. Miljoonaa. Tarkan luvun tietää vain Karitsa.

      • uhbyupoiuytr
        jatkoa_vielä kirjoitti:

        Itse torjun naisten pappeuden aivan samalla tavalla. Muuten Arto Seppänen, joka on Utsjoen kirkkoherra, oli sillä rippikoululeirillä eräänlaisena isona, jolla itse olin aikoinaan. Hänhän on tehnyt väitöskirjan oikeustieteelliseen asiasta. Hän ei pääse kirkkoherraksi seurakuntaan, jossa on useampia pappeja. Varmaan Lapin vanhimmat käytvät mielellään Utsjoen kirkossa, kun ei tarvitse pelätä, että naiset jakavat ehtoollista. Muistutan kuitenkin, että Paavali kehui Korinttilaiskirjeessä, ettei hän ole kastanut kuin vain muutamia. Häntä ei ollut lähetetty kastamaan. Toisaalta korinttilaiset olivat alkaneet riidellä siitä, kenen takana kukin oli aivan kuin eri puolueissa. Se ei sopinut Paavalille.
        Olen varmasti yhtä lailla huolestunut ev.lut. kirkon tilasta kuin yllä oleva kommentoija. On muitettava, etteivät uskovaiset ole varmaan koskaan halunneet, että kirkoissa saarnaavat epäuskoiset. En kuitenkaan usko, että Lapin vanhimmat voivat itsekään varmuudella väittää, ettei heidän omassa keskuudessaan ole yhtään pettäjää tai kenties useampaa "Juudas Iskariotia." Kun kirkossa saarnaajana on epäuskoinen, jolla ei ole Pyhää Henkeä, on hän yhtä lailla kuolleen uskon edustaja kuin nainen pappina. Sanoisin, että sydämestä tuntemattomaksi jäävä "Juudas Iskariot" saattaa olla vielä paljon vaarallisempi kuin julkisesti tunnettu epäuskoinen pappina toimivan naisen muodossa. Itse olen rippikoulun jälkeen aina ollut pidättyväinen osallistumaan mihinkään sellaiseen jumalanpalvelukseen, jossa on vain epäuskoisia kirkon palvelijoita. En siis moiti esikoisia, jos he kokevat vaikeaksi osallistua naisten toimittamiin tilaisuuksiin. Minulle kirkon piirissä on nykyisin riittävästi uskovaisia pappeja, joten minulla ei ole tarvetta mennä tilaisuuksiin, joiden en koe vahvistavan uskoani. Käsittääkseni esikoisetkin matkustavat melko kauaksikin seuroihin, joten kaiketi heilläkin olisi mahdollisuus järjestää vaikka ryhmämatkoja sinne, missä löytyy mieleisiä pappeja. Eikö sen Pehr Brandellinkin saarnoja käyty kuulemassa aina Taalainmaata myöten ja sen aikaisilla kulkuvälineillä?

        voi teitä saatanan orjia jotka palvette paavalin saatanaa riitelevinä ääliöinä!

        Tällaisia olette ja tällaisina esiinnytte...
        Uskontunnustuksen kaltainen papisto kouluttaa kaltaisekseen.
        uskontunnustuksesta ja sen kaltaisuudesta...
        koskien myös pappislupauksen antaneita pappeja...
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
        'Meillä ei ole järkeä'

        Ymmärtämättömyydenne:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
        'Meillä ei ole ymmärrystä'

        Ihmisyydestänne luopuminen:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
        'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
        'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
        'Olemme syntisiä'

        Jumalasta ja Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopumisenne:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
        'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'

        ero JUMALASTA; herra saatanasta uusi jumala:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
        'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'

        Kristitty ei ole Jumalaa ja Jeesusta palveleva kristillinen.
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
        'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'

        paavalinne opit ovat puoleksi muiden saatanaa palvelevien sontaluukku sopaskaa joten olette ääliöitä kun ette edes sen vertaa totuutta ymmärrä:
        http://www.ortodoksi.net/tietopankki/henkilot/pyhat/uuden_testamentin_pyhat/apostolit/apostoli_paavali.htm
        #Nykyinen Raamatun tutkimus kiistelee useiden kirjeiden autenttisuudesta. Kirjeestä hebrealaisille kiistellään erityisesti ja siitä on kiistelty jo alkukirkon ajoista asti. Se ei ilmeisesti ole apostoli Paavalin kirjoittama. Kuinka tahansa, kirkon Raamatun kohtia sisältävä luettelo esittelee nämä kaikki Paavalin kirjeinä. Tähdellä merkittyjä kirjeitä pidetään todennäköisesti Paavalin seuraajien kirjoittamina.
        Kirje roomalaisille
        Ensimmäinen kirje korinttilaisille
        Toinen kirje korinttilaisille
        Kirje galatalaisille
        Kirje efesolaisille *
        Kirje filippiläisille
        Kirje kolossalaisille *
        Ensimmäinen kirje tessalonikalasille
        Toinen kirje tessalonikalasille *
        Ensimmäinen kirje Timoteukselle *
        Toinen kirje Timoteukselle *
        Kirje Titukselle *
        Kirje Filemonille
        Kirje hebrealaisille * #

    • äänitakapenkistä

      GP ja OM ovat hyllyttäneet Tai siirtäneet sivuun kaksinumeroisen luvun Suomen lähetysmiehiä. Lisäksi paikkakuntien vanhimpia saarnaajia on siirretty sivuun, ja lisää tulee siirtoja ja hyllytyksiä kesällä.
      Kaikki Inkerin lähetystyötä tekevät on kielletty menemästä sinne. Inkeriin mennään vasta kun kotipesä on hoidettu, mutta sitähän ei koskaan saa synnittömäksi, koska ihmisistä on kyse, joten ei mentäne koskaan.
      Tämä siis Suomessa, entä Norjassa ja Amerikassa ? Moniko saarnaaja on siellä hiljaa siirretty sivupenkkiin?
      Mutta mieti!
      Nämä hyllytetyt saarnaajat eivät itse ole olleet koskaan hyllyttämässä ketään. Päinvastoin he ovat pyrkineet nostamaan heikkoja, eikä kaatamaan. Hedelmistään puu tunnetaan.

      • teuta01

        "ääni takapenkiltä "
        .
        Olet sata varmasti oikeassa , mutta jos he saa sinut käsiinsä .
        oley heti samassa tilassa kun HUSS aikanaan minä rukoilen puolestasi
        että Jeesus Krisrtus on sinun kasssasi , ja meillä on täällä muitakin jotka
        ovat Uskossa oikeat ja voivat antaa piupaut tuommiosille lähetyksille
        .
        Kyllä gp ,om ym ovat tehneet vain pahaa sen me tidämme ,emmekä koskaan
        tule nostamaan kissa häntää ,jos ei kissa itse tee sitä , toiseksi me olremme
        monta kertaa näistä puhunut , ja vieläkin puhumme , me emme anna periksi'
        Sanoihan Jeesus : olkaa vahvana loppuun asti , niin minä ,ISÄN Kanssa korjaamme
        sen mikä on tullut vastaan , ja jos joka kuolee minun tähteni ISÄ herättäänet .
        uudelleen eloon.
        .
        eihän me "ÄÄNI "hävitä mitään. . mutta toinen on separaattori , ja tiukkis .
        Heillä ei ole mitään tämän jälkeen , paitsi luulo sellaista ei voi vaihtaa , enää
        mihinkään ..koska tämä Herra ei oli Osto ja mynti liikkeen hoitaja ,vaan ..
        paljon enemmän uskon että tiedät. ja niin veljemmekin tietää ,ja ovat
        kaikessa mukana eikö , Maan ja meren ääni viel hyvääpuhuva.

      • Eivät_mene_Venäjälle

        Yrittihän separatistit vuokrata venäjältä tilat omille seuroilleen jo. Mutta piispa Kuukaupin johdolla separatismin maahantulo estettiin. Ja estetään jatkossakin.

      • eipäolekaan
        Eivät_mene_Venäjälle kirjoitti:

        Hyvä että estetään villi toiminta. Pääsisivät sotkemaan sielläkin rauhaa kristityiden välillä.

      • teuta01
        Eivät_mene_Venäjälle kirjoitti:

        Yrittihän separatistit vuokrata venäjältä tilat omille seuroilleen jo. Mutta piispa Kuukaupin johdolla separatismin maahantulo estettiin. Ja estetään jatkossakin.

        Niin yritti jotain siitä oli täälläkin ja ihmeteltiinkin jo ,Mitä surviainen tekee virossa
        ja Latvian reissulla, , Pahaapa tietenkin venkoiltiin , Ei se olisi onnistunut Puukapin
        kansa eikä ilman , Heidän tulons aestettiin, kuinka he luulee että heillä olisimitään
        menoa sinne . nyt ja toiste Kuinka he meinaa että heillä on oma valta vain ei muuta
        Eli kuinka he luulee voittavansa edes meidät , ei taida tulla mitään , surviaiset ,karhut , 2xRH;t ja niin pois päin .
        .
        Uskoton mailma on laittanut teidät polvilleen , miksemme me kun meillä on USKO
        JA SE USKO PITÄÄ . eikä anneta mennä lekkeriksi . Vaan Kristus vahvistaa meitä
        nyt ,ja ,aina ,,, kun kaikkien munaskut on tukittu ,vasta asiat selviää, ne ei selviä
        jossa kin jr tekeleissä. vaan hän voi alkaa laskea lähtöhetkeä ALOITUS ON JO TEHTY.
        Hallitus kaatuu toisensa jälkeen Ette ole HERRAN kanssa yhteinen .

      • Aika_ahdas

        Ovat myös saarnoissaan heittäneet helvettiin nelinumeroisen luvun suomen esikoislestadiolaisia seuroissakävijöitä. Ovat suomalaisine kätyreineen vielä aidosti iloissaan tekosistaan, kun saavat seurakuntansa puhdistettua?

        Lisäksi ovat usuttaneet perheet toistensa kimppuun. Perheet riitelevät ja syyttelevät toisiaan lakihenkisiksi tai lihallisiksi.

        Edelleen, ovat saaneet ystävät riitelemään vihamiesten lailla seurakuntaopista, joka on sulaa järjettömyyttä.

        Kysymys on vain yhdestä asiasta: me (lappiuskoiset) pelastumme ja muut menevät helvettiin.

      • po321iuytre
        teuta01 kirjoitti:

        "ääni takapenkiltä "
        .
        Olet sata varmasti oikeassa , mutta jos he saa sinut käsiinsä .
        oley heti samassa tilassa kun HUSS aikanaan minä rukoilen puolestasi
        että Jeesus Krisrtus on sinun kasssasi , ja meillä on täällä muitakin jotka
        ovat Uskossa oikeat ja voivat antaa piupaut tuommiosille lähetyksille
        .
        Kyllä gp ,om ym ovat tehneet vain pahaa sen me tidämme ,emmekä koskaan
        tule nostamaan kissa häntää ,jos ei kissa itse tee sitä , toiseksi me olremme
        monta kertaa näistä puhunut , ja vieläkin puhumme , me emme anna periksi'
        Sanoihan Jeesus : olkaa vahvana loppuun asti , niin minä ,ISÄN Kanssa korjaamme
        sen mikä on tullut vastaan , ja jos joka kuolee minun tähteni ISÄ herättäänet .
        uudelleen eloon.
        .
        eihän me "ÄÄNI "hävitä mitään. . mutta toinen on separaattori , ja tiukkis .
        Heillä ei ole mitään tämän jälkeen , paitsi luulo sellaista ei voi vaihtaa , enää
        mihinkään ..koska tämä Herra ei oli Osto ja mynti liikkeen hoitaja ,vaan ..
        paljon enemmän uskon että tiedät. ja niin veljemmekin tietää ,ja ovat
        kaikessa mukana eikö , Maan ja meren ääni viel hyvääpuhuva.

        teuta,
        olet 100 varmasti lahtari oppeines saatanan kätyri;

        Jeesuksen evankeliumi Johanneksen mukaan;
        1:11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10558668#comment-54486271
        "TEU.
        2.4.2012 09:30
        2. jUMALA HEITTI KRISRTUKSEN PÄÄLLE KAIKKIEN IHMISTEN SYNTIVELAN
        JA HEIDÄN ANSAITSEMANSA RANGAISTUKSEN , JA HÄN OLI " LYÖTYNÄ "
        HEIDÄN RIKKOMUSTENSA TÄHDEN JAKEET 4-5. . HÄNESSÄ ITSESSÄÄN EI OLLUT VÄÄRYYTTÄ EIKÄ SYNTIÄ , VAAN HÄN KANTOI TOISTEN SYNNIT . JUMALAN KARITSANA , HÄNET TEURASTETTIIN, VERI UHRINA SYNTISTEN PUOLESTA ."

        Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
        7:19 "Eikö Mooses ole antanut teille lakia? Ja kukaan teistä ei lakia täytä. Miksi tavoittelette minua tappaaksenne?"

    • Benevento

      eipäolekaan
      21.3.2016 15:56
      Kuulun henkilöihin, jotka eivät hyppää tasajalkaa riemusta, milloin kirkossa saarnaa naispappi. Minua on (ja kaikkia sisaruksiani) lapsena manipuloitu ja suggeroitu pietistisessä ja ankarassa esikoislestadiolaisessa kodissa. Omalle asialleen paljon ankarammin vihkiytyneessä kuin mitä Wilhelm Reich kuvaa kirjassaan: Fasismin massapsykologia, fanaattisen fasistisen kodin kasvatusta. Ehkä tästä syystä en hyppää tasajalkaa riemusta naispapin saarnalle.
      Kirjoitat, varsinkaan kun Raamatusta ei löydy yhtään kohtaa, joka tukisi naispappeutta. Onko kirjoituksesi tulkittava niin, että ymmärryksesi mukaan, minkä asian tai edesottamuksen hyväksymistä Raamatusta ei nimenomaan löydy, hartaan kristityn tulee pidättäytyä tällaisista edesottamuksista? Kovin pienet ympyrät olisivat Jumalaa pelkääväisen ihmisen ympyrät tuolloin. Kovasti paljon askeettisemmat kuin nykyajan, 2000-luvun Jumalaa pelkäävän ihmisen. Kuten tiedät, sinulla on lainmukaan tämänkin mielipiteen jälkeen oikeus mieltää asiat edelleen niin, että kaikki mille toiminnalle ja/tai edesottamuksille Raamatusta ei löydy vahvistusta, nämä ovat pahasta? Peräti syntiäkö, ymmärryksesi mukaan?
      Seppo Leivo kirjoitti (olisiko ollut vuoden 2015 ensimmäisessä Rauhan Siteessä), että syntiä on se, minkä Jumalan Sana synniksi osoittaa. Kaikki muu synniksi tarjoiltu on ihmispoloisen synniksi tarjoilemaa. Ihmispoloinen = henkilö, joka olisi iankaikkisesti onneton ilman Jumalan Pojan tekemää lunastustyötä. Muunlaisia ihmisiä ei vaikkapa Skandinaviassa, koko Euroopassa tai Amerikassa olekaan, jos nyt haluaa nimetä eri alueista vaikkapa kolme. Se, että tämmöisten tosiasioiden kanssa joudumme tätä korven matkaa tekemään, ei epätodeksi muutu, riippumatta siitä kuka tämän epämiellyttävän kalkin joutuu enemmän kuka vähemmän happamalla naamalla nielemään.

      • eipäolekaan

        "Onko kirjoituksesi tulkittava niin, että ymmärryksesi mukaan, minkä asian tai edesottamuksen hyväksymistä Raamatusta ei nimenomaan löydy, hartaan kristityn tulee pidättäytyä tällaisista edesottamuksista?"

        En kirjoittanut niin, että mikä ei löydy, vaan kaksi asiaa. Mikä ei löydy ja sen lisäksi mikä kielletään.

        Lue tästä:

        "Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa, naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa. Teidänkö luotanne Jumalan sana on lähtenyt liikkeelle? Tai onko se tullut pelkästään teidän luoksenne?

        Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä." 1 Kor. 14:33-38.

        Tämän kohdan lisäksi on useita muitakin kohtia Raamatussa mm. 1 Tim. 2:12, 1 Tim. 3:2, sekä Ef. 5:22-24. Apostolit olivat miehiä, apostolien valitsemat vanhimmat ja kaitsijat olivat miehiä, kirkon alkuajoilta lähtien papit ovat olleet miehiä, vanhan testamentin papit olivat miehiä jne.

        Ei tämä ajatus ole minun ajatukseni. Kirkko on nämä Raamatun kohdat näin ymmärtänyt näihin päiviin asti. Näin mm. Luther.

        On jokaisen ihmisen oma valinta rohkeneeko asettua tätä Jumalan sanaa vastaan, ja ymmärtää se toisella tavallakuin se on ymmärretty ja selvästi kirjoitettu. Itse en uskalla, eikä ole tarvettakaan. Kirkko ei kaadu siihen, että naisella ei ole mahdollisuutta pappeuteen eikä evankeliumi ulkonaista vapautta olekaan. Raamatun tasa-arvo on egilitaristista, eli perustuu ihmisarvoon sekä kullekin annettuun erilaiseen asemaan, tehtävään ja lahjaan. Naispappeus nousee kommunistisesta vallankumousaatteesta, feminismistä ja emansipatorisesta liikehdinnästä, jonka henki on kapina Jumalaa ja hänen järjestystään vastaan. Poliittinen ohjelma siis.

        Raamattu vertaa tätä naisen alamaisuutta seurakunnan alamaisuuteen Kristuksen edessä. Ei enempää eikä vähempää. Sitä kutsutaan kefale-struktuuriksi.

        "Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset niinkuin Herralle; sillä mies on vaimon pää, niinkuin myös Kristus on seurakunnan pää, hän, ruumiin vapahtaja.
        Mutta niinkuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehillensä kaikessa alamaiset." Ef. 5:22-24.

        Onko siis seurakunnan oltava Kristukselle alamainen? Itse asiassa naispappeuden myötä tämä alamaisuusasetelma on murtumassa, eikä liene sattumaa. Raamatun arvovalta on murenemassa ja murenee kapinahengen ansiosta.

        Olisiko Pyhä Henki viisaampi näinä aikoina?

      • Mitä_horiset

        Jos et ole naispappi niin asia ei kosketa sinua mitenkään.

        Jumalan sana on ihan samanlaista tuli se miehen tai naisen suusta. Koska et tunne olosuhteita ja kulttuuria jossa Paavali naisen pappina tpimimisesta puhui nion kannatyaa olla hiljaa. Raamatusta löytyy paljon naisia muun muassa profeettoina. Raamattu on paljon monipuoöosempi kirja mitä sinä luulet. Siihen on ollut ihan muu syy kin sukupuoli. Tuolloin kristityt olivat erittäin kovilla ja papit surmattiin raa"asti. Ei se ollut naisten työ Paavalin aikana.

      • siinäseon

        Voi valkeutta

      • teuta01
        Mitä_horiset kirjoitti:

        Ei se ollut noinkaan koska Vain uudemmat painkset on nostaneet naista ylös
        ja Kaikki "Nais profeetat ",Agricola on pudottanut HESIKIELIN tavoin pois koska
        Hesekiel sanoo ,Vain Mies voi olla Profetta , Ja sen määrittelee Jumala tai joku
        korkeanpi ,kuten Kolminaisuuden PYHÄT..
        Ei koskaan ihminen, , ja näissä vanhoissa ,näkyy ,,että ihminen juuri teki sitä miksikö
        siksi kai ,koska joku hyötyi siitä ,
        .
        Olen tutkinut kaikki polvet Aadamista Jeesukseen kristukeen JUMALA ei ole ketään
        naista määrittänyt virkaan , Aadamista -NOAAN 10 polvea ei ketään. SEEM -Aabrahamiin on 10 polvea , ei ketään naista. IIsak.- David, 14 polvea ei ketään naista
        Davidin poika, Jeffen -Joramin 14 polvea ei ketään nais profeettaa , Eliesserin poika
        14 polvea ,eikrttään naista määrätty --Joseffin poika ,eikä ketään Naista .
        Semein poika ja Joosefein pojaksi Jeeus. mutta ei naista , vasta päljon myöhemmin
        on tehty painoksia ,poissa lukee naias profeeta ,
        .
        JUMALA ei ole määrittänyt SITÄ .Ja luultavammin ei määritäkkään ,ei koskaan . ymmärrätekö. Vasta joskus 19oo luvunpainoksissa on näkyvissa ,ja varsinkin 1992
        painos jonk aten aikana oli naisiakin jo mukana, Vaikka tämä on sinua vastaan tuon
        sen julki siksi että GUNNAR JÖNSSÖN sanio kerran oliko HESA 1978 vaikka 100 vuotta, olisi saarnattu väärin ,se kannattaa korjata, , Ja korataan ..

      • eiymmärrä
        Mitä_horiset kirjoitti:

        Jos et ole naispappi niin asia ei kosketa sinua mitenkään.

        Jumalan sana on ihan samanlaista tuli se miehen tai naisen suusta. Koska et tunne olosuhteita ja kulttuuria jossa Paavali naisen pappina tpimimisesta puhui nion kannatyaa olla hiljaa. Raamatusta löytyy paljon naisia muun muassa profeettoina. Raamattu on paljon monipuoöosempi kirja mitä sinä luulet. Siihen on ollut ihan muu syy kin sukupuoli. Tuolloin kristityt olivat erittäin kovilla ja papit surmattiin raa"asti. Ei se ollut naisten työ Paavalin aikana.

        Profeetta on profeetta ei pappi, kaitsjija tai seurakunnan vanhin.

        Profeettojen tehtäviä vanhan liiton aikana leimasi kaksi asiaa. Jumala kutsui heidät tavallisesti suoraan. Ja toiseksi, profeetat liikkuivat ja toimivat vapaasti, ts. heidän toimintansa ja valtuutensa eivät liittyneet temppelikulttiin tai pappeuteen. Pappeus oli vanhassa testamentissa sidoksissa leeviläisyyteen, syntyperään. Profeettojen kohdalla näin ei ollut.

        Lisäksi vanhassa testamentissa elettiin poikkeuksellisia aikoja, jolloin naisetkin olivat johtajina. Niin toimitti Inkerin kirkossakin naiset mm. Marja Kajava papillisia tehtäviä. Mutta Marja väistyi heti kun miehiä oli saatavalilla. Hän totesi itsekin väistyvänsä, koska se tehtävä kuuluu miehille.

        Uudessa testamentissa puhutaan profetoimisen armolahjasta, mutta myöskin siitä, että Jumala on asettanut seurakuntaansa profeettoja. Mistään profeetan virasta, joita seurakunta olisi vihkinyt, ei kuitenkaan alkukirkossa mainita, ja siksi on uskottavaa, että on seurattu vanhan testamentin mallia. Vapaana liikkuvista profeetasta kerrotaankin Apostolien teoissa Apt. 11:27, ja sitten mainitaan naisista, joilla oli profetoimisen lahja 21:9-10. Niinkin on ymmärretty, että profetoimisen armolahjan ovat saaneet seurakunnan vanhimmat tai kaitsijat Apt. 13:1, 15:32.

        Minusta siellä siihen aikaan ei ollut Kuin Saulus jota Paanaliksi kutsuttiin ja
        Baaranabas, jotka oli Prfetoiksi ,sanoa kaikki muut oli vääriä prhvettoja kuten ne naiset . oli vääriä ,,sitten ooli Juudas ja Silas myös Oli Porffeettoja.
        .
        Jaaokb oli hiljain mestattu sen oli Herodes Agrippa I suorittanut 44. jKr. Hän oli , Herodes Suuren Pojan poika ,jaka oli Hallitus vuorossa 41-44,jKr. ( Jaakob oli Johanneksen veli . pietari oli vangittu , ja Engeli oli vapauttanut hänetsiitä olen
        kertonut aiemmin , Kun Pietarin vapautumiseta nousi haloo (pietari oli vetätynyt
        piiloon , ja Akrippa meni Kapenaumiin ,tuli päivä jolloin hän leikki Jumalaa ,ja ihmiset sanoivat Jumalan ääni ,koska mitään ei tapahtunut (eli kunniaa ei annettu
        Jumalalle käski Jumala engelin tekemään ja hän tuli poikki salin ja kosketti AgrippaaI olkaan ja heti alkoi madot syömään häet elävänä. Apt. 12 .
        .
        Vaikka siellä puhuttiin nais prfeetoista , vanha paino 1642 ei tunne heitä lainkaan ,
        Omat Apostoliit heitä oli siellä 5-6 kpl Apt , 21 :9 -10 Tässä mainitut neljä tytärtä
        vaikka neitseitä olivat sanijan mukaan ,,olivat saaneet Profetoimisen lahja,.
        Apt ,21:9-10. Tämä 1642 painos 1;1 Ja hänellä oli neljä tytärtä Neitseitä/jotka profeteerasi,. Jäimme siine moneksi päiväksi. tuli Juudeasta yksi proveetta, Agabus
        nimeldä/ Koska hän tuli meidän tykömme: otti hän Paavalin vyön /ja sitoi Jalkansa ja kätensä ympäriins, ja sanoi : niin katso Pyhä Henki : että sen miehen /jonka tämä vyö on /pitää Judalaiset niin Jerusalemissa /sitoman ja andaman hänet ylön pakanain käsiin ..
        .
        Mutta kun me sen Kuulimma , rukoilimma /sekä me Sekä muut jotka siinä olit .
        ettei hänen pitänyt Jerusalemiin menemän Näistä Ennustuksista ,johtue paavali
        avustukäynnille ,45 jKr. ... se on aika historian hyvä muisto .
        Voi olla että tämä aivan tarkka. siis Apt . 21:27 -28 ..
        .
        Agabus ei tauinnut olla kuitenkaa oikea Profeetta ,kuin ei ne tytötkän (vaikka sanoivat olevansa neitseet..) , sillä se ei ole mikään tae näissä asissa ..Toiseksi
        Hesekil sanoo Jumala tai jokin Korkein PYHÄ voi nimittää ,,ei ihminen , ja siksi juuroi Sanotaan sen voi sanoa ja tehdä ihminen ,ja se on sen aroivoinen , siis mitä
        ihminen tekee ...
        .

      • oiuytrehgtrre

        saatanallisuuden sopaskaa syötät lahkoisille!

        Kerro heille että ootat Jeesuksen saapumusta lahtari oppeines:

        Jeesuksen evankeliumi Johanneksen mukaan;
        1:11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10558668#comment-54486271
        "TEU.
        2.4.2012 09:30
        2. jUMALA HEITTI KRISRTUKSEN PÄÄLLE KAIKKIEN IHMISTEN SYNTIVELAN
        JA HEIDÄN ANSAITSEMANSA RANGAISTUKSEN , JA HÄN OLI " LYÖTYNÄ "
        HEIDÄN RIKKOMUSTENSA TÄHDEN JAKEET 4-5. . HÄNESSÄ ITSESSÄÄN EI OLLUT VÄÄRYYTTÄ EIKÄ SYNTIÄ , VAAN HÄN KANTOI TOISTEN SYNNIT . JUMALAN KARITSANA , HÄNET TEURASTETTIIN, VERI UHRINA SYNTISTEN PUOLESTA ."

        Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
        7:19 "Eikö Mooses ole antanut teille lakia? Ja kukaan teistä ei lakia täytä. Miksi tavoittelette minua tappaaksenne?"

    • Yhy_Yhy

      Siinäs hajotat tuttipullojengin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9277
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8153
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      5977
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2437
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2146
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1789
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1727
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1561
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1517
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1410
    Aihe