Pienituloisiksi määritellään ihmiset, joiden tulot ovat alle 60 prosenttia mediaanitulosta. Mediaani on luku, jonka ylä- ja alapuolella on tasan yhtä paljon henkilöitä.
(Keskiluku on tunnusluku, joka kuvaa aineiston keskikohtaa,
mediaani on keskimmäinen luku)
Pienituloisten osuus 65-74-vuotiaista henkilöistä on vähentynyt 17 prosentista 8 prosenttiin. 18-24-vuotiaista pienituloisia oli 30 prosenttia vuonna 2014. Osuus kasvoi lähes 4 prosenttiyksikköä.
Pienituloisten osuus 65-74-vuotiaista henkilöistä on vähentynyt 17 prosentista 8 prosenttiin. 18-24-vuotiaista pienituloisia oli 30 prosenttia vuonna 2014. Osuus kasvoi lähes 4 prosenttiyksikköä.
Pienituloisia oli paljon myös 25-34-vuotiaiden ikäryhmässä.
Tilastokeskuksen mukaan 18-24-vuotiaiden pienituloisuus oli keskimäärin syvempää kuin muissa ikäryhmissä. Pienituloisuutta selittää opiskelijoiden suuri määrä.
-
Jos muistellaan ikäluookkaamme ja opiskuaikaamme, kyllä itse olin kesätöissä aina. Opiskelin ns kesätyö on kannattavaa monessamielessä.
Oppii, ja saa rahaa, vaikka vähänkin mania tulee, se aina :aa.
Myös viikonloppuisin monesti olin työssä opiskeluaikaan. Kun oli sellainen mainio mahdollisuus siihen. Myöhemmissä opiskeluissa, ei niin sitten päässyt työhön.
Jokaisella ollut kohtansa, miten toiminut opiskeluaikanaankin.
Monethan ei opiskele, eikä harrasta työntekoa. He parkuu sitten mielenositusten uturiveissä esuimmin. Huutavatko lisää työtä, vai, lisää veroja...tuskin itsekkään niin tietävät mitä vaativat, kunhan saa rääkyä "virallisesti".
-
Kukkahatut maanjohdossa, ei tule koskaan onnistumaan, pitää olla tietty kuri ja järjestys kansalaisilla.
esim, jos rikollinen heti vapautetaan sanktioitta, tai, syytön saakin tuomion, kuten monesti käynyt, "kukkahattu" lailla.
Eikä nyt kukkahatut varmaan niin aina kuin hyvää ovat tarkoittavinaan.
Mutta, kun puuttuu ote kaikkinaiseen elämään, se yksihaara ei luonnistu laajemmin. Kaikki haluttaisiin olla kukkahattuja, muttei se valitettavasti tule onnistumaan. Vain muutamat pääsee siitä rihlakosta läpi, päässen kukkahattu eduille, mm ilman veronmaksuja. Sekin kumma etu ?
Kun verot on maanveturi. Yhteiskunann selkäranka, josta raha otetaan kulutukseen, sitten muutamia, joilla ei sitä ole lainkaan.
Selityksillä ei kummene selitellä, sitä. Selitys ei tuo rahaa lainkaan valtion ahnaaseen kitaan.
Jo silloin, tarinan mukaan kansa laitettiin verolle.
"löydätte lapsen kapaloituna"
-kuin muutaman verovapaus...hekin "kapaloituna"....
-
Evankeliumi Luukkaan mukaan 2
1. Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava.
2. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Kyreniuksen ollessa Syyrian maaherrana.
3. Ja kaikki menivät verolle pantaviksi, kukin omaan kaupunkiinsa.
4. Niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jonka nimi on Beetlehem, hän kun oli Daavidin huonetta ja sukua,
5. verolle pantavaksi Marian, kihlattunsa, kanssa, joka oli raskaana.
6. Niin tapahtui heidän siellä ollessaan, että Marian synnyttämisen aika tuli.
7. Ja hän synnytti pojan, esikoisensa, ja kapaloi hänet ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut sijaa majatalossa.
8. Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa.
9. Niin heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti.
10. Mutta enkeli sanoi heille: "Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle:
11. teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa.
12. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa."
jne
Tätä tarinaa riittää loputtomiin.
Evankeliumi Luukkaan mukaan 2
1. Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava.
2. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Kyreniuksen ollessa Syyrian maaherrana.
3. Ja kaikki menivät verolle pantaviksi, kukin omaan kaupunkiinsa.
4. Niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jonka nimi on Beetlehem, hän kun oli Daavidin huonetta ja sukua,
5. verolle pantavIsonkirjan tarinat saadaan kytkettyä mihin tahansa.
Se loputonta "tarinaa". Ja hyvä niin, sekin ollut aikansa "kuri ja järjestys".
Kun papit laittoi kansaa kuriin ja nuhteeseen.
Hekään ei pahaa tarkoittaneet. Heilläkin oli aikanaa verohelpotuksia, ja ilmaista etua. mm vanhat pappilan maatilat antoi heille mm maitoa ilmaiseksi. Lihaa, jne. kananmunia...viljaa....
v 2016 vastaavaa mm Sosialisti presidenttien eläkkeet, jotka kaiken lisäksi laitettu antamaan enemmän, kuin olisi taulukoissa. Taulukkoon kirjoitettu, että on eäke on 60 % istuvan presidentin palkkiosta.
Ja taas selitetään..että se...se...siksi se.on 20400 € / v taulukon päälle.
Siksipä siksi, kun presidentin pakkio on 126000 € ja eläke lasketaan 160000 eurosta. SIKSIPÄ SIKSI !" "et sää tajua, että siksi"-joku sanoo.
Sepä sii
Eläkeläisten pienituloisuus Tilastokeskuksen tieto
4
<50
Vastaukset
- Meidän.aateliset
Halonen on aatelinen = veroja maksamaton.
Veroja maksavia talonpoikia houkuteltiin varustamaan täysin aseistettu ratsumies, ja tätä kutsuttiin ratsupalveluksen suorittamiseksi. Korvaukseksi talonpoika vapautettiin veroista ja hänestä tuli rälssimies, sittemmin aatelismies. Asiantila muodollistettiin Alsnön asetuksella 1279.
Verovapaus sinänsä oli aluksi pelkästään henkilökohtainen eikä siis periytynyt automaattisesti. Se ei välttämättä myöskään ollut pysyvä.
Rälssioikeus eli aatelointi, oli hallitsijan lahjoittama, ja ajan mittaan rälssi myönnettiin ilman vastasuorituksen eli rälssipalvelun vaatimusta. Sotilaita eli aktiivipalveluksessa olevia upseereita pidettiin silti yleensä sellaisina alamaisina, jotka ansaitsivat ylennyksen. Kuitenkin muun muassa korkeiden virkamiesten ja huomattavien tiedemiesten aateloiminen heidän ansioittensa perusteella yleistyi vähi[tellen yhä enemmän.
Pääsy kaikkein korkeimpiin valtionvirkoihin edellytti yleensä aatelissäätyyn kuulumista. Aateluus ei kuitenkaan ollut mikään tae siitä, että kaikki ovet olisivat avoinna. Myös aatelistossa itsessään oli luokkakerrostumansa. - PunikkienProsentitToiset
Halosen presidentin eläke on eri päätöksellä 76,19 % kun pitäisi lain mukaan olla 60 %. Nyt saa 96.000 euroa kun pitäisi olla 75.600 euroa.
- Demut.on.kieroja
Näin niitä vääristellään yhä ns oikeisvaltiosssa, josta Halonenkin usein mainitsi, kuin ollaan oikeusvaltio.
Näkyy tosiaan olebna Ay liikkeen oikeusvaltio.
Raha verotta mm asunto bisneksestä.
Kymmenienmiljoonien verottomat tulot.
- Ovatpa.ahneita
Raha on ikuista,vain taskut vaihtelevat.
Sosialisti presidenttien ahneus kyllä yllätti itseni,kun asiaa tutkailin.
Ammttiyhdityksen bisnes myös verovapaata.
Näkee että SDP ollut vallassa liian kauan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399286Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748179Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646019William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542453Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62159Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821795Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201738Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81595Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921519Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411418