Kulmasuvakin uskonlahko

OmaLahkoni

Minä kulmasuvakki ja aliakseni einaroinen ja savon puhetta yrityksellä
matkija kirjuutelija olen tai siis olemme perustaneet virallisen uskonlahkon
etelä-savon suvakki! Tai siis suvakit!


Näitä seuraavia agendoja pyrin tai siis pyrimme julistamaan:
Suomalaisia arvoja tulee aina moittia ja kyseenalaistaa.
Suomalaista isänmaallisuutta tulee aina moittia.
Suomalaisia tolkun ihmisiä tulee aina panetella.
Nimitän kaikkia, siis KAIKKIA matu-kriittisiä rasisteiksi.
(vaikka rasistikortti on kärsinyt totaaliseti merkityksensä jo)


Pyrin aina keksimään Suomeen maahantunkeutuvien, vain parempaa elintasoa
hakevien ja kantaväestön elätettäviksi tulevien surffareiden, joukossa jopa rikollisten
hyväksi, mahdollisimman paljon keksittyjä puolustuksia ja ns.hyveitä...?


Kaikkia niitä rikollisia, joita suvakkiuteni suojeluksessa olevat täällä
ollessan tekee, ohitan ne kommentilla: tekeväthän suomalaisetkin!
Tällä oletan, että myös uusia rikoksien tekijöitä ja suffareita voi tänne ottaa
tuhansia uusia ja vieläpä taas kansalaisten täysin ylläpitäminä.


Ja, jos joku esittää kommenttia, että maailmassa olisi varmasti sellaisiakin
avuntarvitsijoita ketkä tarvitsisi aivan oikeasti apua ja turvapaikkaa, ohitan sen vain
kuin se ei liittyisi nykyiseen vallitsevaan elintasosurffaukseen millään lailla!!!!


Myöskään koskaan en tunnusta, että tällä kaikella pyrin
aiheuttamaan paljon vastakkainasettelua ja käskyni tähän toimintaan tulee
aivan omalta jumalaltani.


Keppihevosteluterveisin:
Kulmasuvakki

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • einaroinen

      Älä vittu edes leiki olevasi minä! Pahoittelin jo toisessa keskustelussa aiempaa suvakismiani ja olen asiasta ihan oikeasti pahoillani. Nyt ymmärrän.

      • einaroinen

        Ja jos osaat lukea, niin suosittelesin sinua lukemaan kommenttisi, ennen kuin painat Lähetä-nappulaa. Kuka esim. sanoisi surffauksen sijaan suffaus? Ja se ei ole ainut kirjoitusvirheesi. Olet äikän kannalta katsottuna korkeintaan keskinkertainen muutenkin. Minä olen sata kertaa sinua älykkäämpi, joten eiköhän sovita, ettet enää sotke minua mukaan älyvapaisiin juttuihisi, OK?


    • Horolanemäntä

      Kaalia ja kiljua. Näillä eväillä jatkat matkaasi kohti jään reunaa. Tervemenoahorolaan!.

    • lööööölkllkkkkj

      Hohohohoĥojohphjoooĵijuuuj bhhggghjjjjbgffthh

      • gjkkllö

        Ap kirjoitti täyttä asiaa.


    • Zurvalium

      Äly, se on sellainen hyödyke, että sitä ei ole jaossa tullut tasapuolisesti. Onni kuitenkin on, no onni ja onni, mielen pienuus ei ole hengen ylevyyden este.
      Parempi on, että revittelet täällä näitä jo pettymyksen kuuraamia lauseita ja fraaseja. Paljon huonompi asia olisi, jos veisit pikkuveljellesi polttopulloja. Poikasihan jo niiden takia joutui sälehoitoon.
      Mutta poloinen, älä omi isänmaallisuutta, se kuuluu suoraselkäisille suomalaisille. Ei kaltaisillesi äärioikeistoa ihannoiville vaahtosuille.

    • Yksitotuuksinen

      Minuakin joskus harmittaa kun ihmiset eivät ymmärrä olla kanssani samaa mieltä. Vielä enemmän harmittaa kun paasaan asiasta eivätkä siltikään ymmärrä.

    • oikeaeinaroinen

      Kyllä te olette s-tana urpoja, kun käytätte toisen nimimerkkiä. Oikein maailmanlopun pöljiä. Yllä olevat eivät ole minun kommenttejani. Ei tosiaan.

      Bittiavaruudessa on rajattomasti teille vaihtoehtoisia nikkejä: apukoulunjumbo, eikoulunatsaa, sossustasaarahaa, äitykkämaksaa, enolekoskaanolluttöissä, enmenetöihin, liimaonhyvää, mikkelinurpo, mikkelinvajakki, mikkelinjälkeenjäänyt, mikkelinperäkamarinpoika, jne.

      • aetosavolaenenukkel

        Elä sinä eenaroenen välitä, meekäpoekakkii on jootunna näehen peräkammarin vähäpoekkiin nimimerkkiterrorismin uhriks joettae kertoja. Piettää myö suvahtevaeset älyköt vua yhtä ja haestatettaan nuille rasistiloelle hevonpaskat:D:D


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      208
      2834
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      167
      2511
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1172
    4. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      583
      1015
    5. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      124
      1002
    6. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      67
      1000
    7. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      271
      952
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      320
      921
    9. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      899
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      768
    Aihe