On nyt todella helppo yhtyä Joukkovoima-mielenosoituksen järjestäjien kommenttiin: "viime lauantain protesti ei olisi voinut paljoa paremmin mennä. Maaliskuussa yli 8000 ihmisen saaminen Helsinkiin kaduille useammaksi tunniksi on hyvä saavutus sinänsä."
Verrattuna viime kesän Joukkovoiman mielenosoitukseen ainakin eräs asia on muuttunut. Vielä kesällä monet ihmiset vielä uskoivat, että SSS-hallituksen politiikkaan voi muka jotenkin vaikuttaa, ja että järkipuhe muka auttaa. Nyt suomalaisilla ihmisillä alkaa mennä luotto nykyhallitukseen täysin totaalisesti. Juuri tämän asian vuoksi oli aika vähän ns. konkreettisia muutosvaatimuksia hallituksen riistopolitiikkaan. Ihmiset eivät nyt vain enää luota, että mitään muutoksia tapahtuu. Sen vuoksi konkreettinen vaatimus oli: hallitus heti vaihtoon. Petturit pois päättäjän paikoilta.
Myös hallituksen, valtiovarainministeriön ja elinkeinoelämän vakuuttelut Suomen talouden huonosta tilasta ja kriisistä tuntuvat päivä päivältä vain ohenevan. Ennen muuta julkisuuteen nousseet tiedot noista todella jättimäisistä osingoista ovat saaneet ihmiset oivaltamaan, että onhan sitä rahaa nyt jossain vielä olemassa. Tämä saattaa olla merkki siitä, että vallitseva ja hallitseva valtiojohdon kriisipuhe olisi menettämässä tehoaan. Hallituksen asemalle tämä voi olla kohtalokasta, sillä nykyistä politiikkaa perustellaan juurikin talouden poikkeustilalla.
Hallitukselle on tullut yllätyksenä se, että osa ammattiliitoista ei niellytkään kilpailukykysopimusta ja sen taustalla olevaa ”rahat loppu” –propagandaa. Painostus eritoten palvelualojen PAMia kohtaan on ollut valtaisaa. Surkuhupaisana episodina pääministeri Sipilä kutsui itse itsensä PAMin hallituksen viime torstaiseen kokoukseen taivutellakseen liittoa mukaan sopimukseen, jolla leikataan pienipalkkaisten, naisvaltaisten alojen palkkoja ja työehtoja.
On tärkeää tukea neuvotteluista kieltäytyviä liittoja kaikin mahdollisin tavoin. On myös hyvä muistaa, että esimerkiksi JHL ja Ammattiliitto Pro päättävät vasta toukokuussa lopullisesta suhtautumisestaan kilpailukykysopimukseen. Vaikuttamisen paikkoja on siis vielä useita.
Eräs kivi hallituksen kengässä on edelleen takkuava sote-uudistus. Kiistaa hallituspuolue keskustan ja kokoomuksen välillä on muun muassa rahoituksesta. Kokoomuksen Alexander Stubb linjasi viikolla, että suunnitelluille maakunnille ei tulisi verotusoikeutta, mitä taas keskusta on ajanut. Sote-uudistuksen on tarkoitus edetä rahoitusratkaisun osalta "lähiviikkoina", Stubb kertoi. Uudistuksen tiellä on myös vielä perustuslaillisia pulmia. Lakiesitys pitäisi jättää eduskunnalle syksyllä, mutta todella paljon ehtii erilaisia asioita Suomessa sitä ennen tapahtua.
Hallituksen asema vaakalaudalla
12
<50
Vastaukset
- totta_turiset
Oppositiolla on nykypäivänä suurempi kannatus kuin hallituspuolueilla.
- Työeläkeläinen
Demokratiassa hallituksen kaatamiseen tarvitaan mitattu enemmistö jonka meillä vaaleista hieman riippuen tulee olla yli 2 miljoonaa äänestäjää vähintään. Mikään muutaman tuhannen tai edes muutaman kymmenen tuhannen joukko ei sitä voi tehdä.
On se kummaa miten Moskovan trollit ovat teitä onnistuneet huiputtamaan, kuvittelette kaiken sujuvan tuosta vaan mutta mitä pidemmälle päästämme asiat luisumaan niin sen kipeämmin se ottaa joten nyt pitää antaa hallitukselle työrauha uudistusten tekemiseen jotta voimme vanhat komuaikojen perinnöt heittää jorpakkoon.- narsistille_mannaa
Messias on taas oikeassa. Kaikki kirjoitukset joissa ei AY-liikettä ja koko vasemmistoa luokitella ihmiskuoniksi ja loisiksi täytyy olla Moskovan trollien kirjoittamia. Messiaalla kun ei ole enää mitään muuta narsistisessa päässään.
- muista_tämä
Oppositiolla kumminkin on nykypäivänä jo suurempi kannatus kuin noilla nykyisillä hallituspuolueilla.
- Työeläkeläinen
muista_tämä kirjoitti:
Oppositiolla kumminkin on nykypäivänä jo suurempi kannatus kuin noilla nykyisillä hallituspuolueilla.
Päätellen mistä?
- sokeako_olet
Työeläkeläinen kirjoitti:
Päätellen mistä?
"Päätellen mistä?"
Ihan mistä tahansa vaan. - Työeläkeläinen
sokeako_olet kirjoitti:
"Päätellen mistä?"
Ihan mistä tahansa vaan.Tuo nyt vain osoitti sinun kirjoittelevan läpiä päähäsi, olet siis tyypillinen komuloinen!
Mistä siis päättelet opposition kannatuksen hallituksen kannatusta suuremmaksi?? Vai myönnätkö suoraan jotta arviosi oli joko väärä tai perusteeton ainakin? - narsistille_mannaa
Työeläkeläinen kirjoitti:
Tuo nyt vain osoitti sinun kirjoittelevan läpiä päähäsi, olet siis tyypillinen komuloinen!
Mistä siis päättelet opposition kannatuksen hallituksen kannatusta suuremmaksi?? Vai myönnätkö suoraan jotta arviosi oli joko väärä tai perusteeton ainakin?Messias on taas oikeassa. Messiaan narsistinen pää on niin läpiä täynnä, että sieltä näkee läpi. Runollista, surullista ja totta.
- panek
Kokoomus on ottamassa hallituksessa pääministerin paikan. Se sanelee yhä kiihtyvämmin tahtia. Prosessi-insinöörin kurjistuspolitiikka koetaan liian pieneksi. Kokoomus ulkoisti EK:n toimet Sipilälle mutta Sipilä munasi kaiken. Sipilä ja Keskusta on kaikkien tahojen sylkykuppi.
Tilanne heijastaa kapitalistien keskinäisiä ristikkäisiä etupyyteitä. Työväenluokka nitisti hallituksen useita kertoja. Hallitus voi kaatua omiin saappaisiinsa.
Hallitus joutaa kaatua. Maahantulee saada sellainen hallitus, joka alkaa rakentamaan tuhoamisen sijasta. Natosta tulee irtautua kokonaan.- hallitus_vaihtoon
Hallitus vaihdettava heti.
- luvsu
SAK:lta oli suuri virhe suostua kilpailukykysopimukseen ja suositella neuvottelujen aloittamista. Ne ovat pelkkää neuvottelua palkkojen alentamisesta. Paikallisesta sopimisesta voi keskustella muutenkin kun pidetään kiinni työehtosopimusten yleissitovuudesta.
Ammattiosastoissa tulisi keskustella asiasta. Työpalkat eivät ole tuotannon este. SSS hallitus kurjistaa kansantaloutta kaikin keinoin. Hallitus tulee kaataa ja demokraattinen hallitus tilalle.- ei-hätäillä
Ei nyt tuo yhteiskuntasopimus ole mitenkään varma asia.
Nythän vasta siitä on suostuttu edes hiukan neuvottelemaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422