Oletko ajatellut koskaan kuinka kuolet?

miks tuhlata aikaa miettimällä sellasta kun elää päivänsä joteski hyvin...

sinä et mihinkään kuole. hoidolla paranet.

http://www.reumaliitto.fi/reuma-aapinen/reumataudit/polymyalgia-rheumatica/


että lopeta tuo itsesi vahingoittaminen kun täältä mennää muutenkin kaikki tavalla ja toisella ilman muita. minullakin on lapsia joiden vuoksi haluan elää ja kivutta.

kuole kuin koira

Sä mikään Marilyn ole, sä olet Idi Ootti.

Olen aikanani ajatellut kuolemaa vuosia, olen muutaman kuukauden yhtä mittaa intensiivisesti keskittynyt siihen mielentilaan, että voin kuolla koska tahansa ja olen myös kerran kokenut kuoleman tietoisena. Tietysti olen myös ollut äärimmäisen lähellä fyysistä kuolemaa ja nähnyt vierestä paljon kuolemaa.

Sikäli perspektiivini asiaan on varmaankin harvinainen.

Kuolen hitaasti (vuosia kestävä prosessi) ja tuskallisesti.

Tiedän miten kuolen

Mietin sitä aika usein.
Mietin tänäkin aamuna, miksi sen pitäisi olla jotain "nopeaa", kun sen pitäisi olla jotain "kaunista ja rauhallista". Ettei pelota tai kaduta.

Silloin olen taas ajatuksissa siellä tyynenmeren ranalla ja vain nukahdan pois kuistin varjossa, lempeän lämpimän tuulen puhaltaessa, viimeinen näky on kaunis sininen meri.

Kuolema
Ajattelen välillä
Kuolema käynyt luonani kolme kertaa
Aina selvinnyt
Olen ajatellut että luojalla on minulle ollut viellä tekemistä
Ollut kyllä kuoleman kanssa painimista
Ehkä olen tullut edes vähän sinut sen kanssa
En enää ajattele kovin paljon
Toivottavasti ei kovin tuskaisa

Elämä on vaikeaa, en haluaisi elää ikuisesti

en halua ainakaan kuolla työpaikalla.

Kuinka kuolen? Sitähän en voi tietää, ja väistämättä sekin koettava on. Yksikään ei siltä säästy.
Olen ollut kaksi kertaa hyvin lähellä, toinen kerta jo puolittain odotettiin etten selviä. Silloin meni elämänarvot uusiksi,tai siis siitä noustuani. Aloin tajuta todella pohjaa myöten, miten hauras se lanka oikeasti on. Ensin aloin pelätä mielettömästi; entä jos en saakaan elää! Ja niin paljon kun on tekemättä ja näkemättä, elämä on minulle hyvin rakas! Aloin työskennellä tämän asian kanssa. Laitoin uuteen järjestykeen elämänkatsomukseni, arvoni, ihan kaiken. Se oli ankara ja säälimätön opettaja, mutta antoi paljon. Nyt olen sinut oman kuolemani kanssa. Tiedän etten voi väistää, mutta mielessäni teen joskus kauppaa; kun en ole ehtinyt sitä ja tätä, kun haluaisin korjata tekemiäni virheitä, sanoa niin paljon mitä on jäänyt sanomatta. Etkö voisi odottaa vielä ainakin niin-ja-niin kauan?
Pelkään, tai kunnioitan vieläkin kuolemaa. Se ei ole toivottu vieras, mutta tehtävä joka on jokaisen joskus tehtävä. Karkuun ei pääse. Se on hyväksyttävä. Siksi olen oppinut elämään jokaisesta hetkestä iloiten ja otan vastaan niin hyvän kuin vähemmän hyvän. Se kaikki on ELÄMÄÄ! Ei kenellekään ole luvattu ikuista ruusutarhaa. Jokaisella on vastuu itse hoitaa oma kukkatarhansa parhaansa mukaan. On hyvä katsoa rohkeasti totuutta silmiin, se tulee! Onko minulla varaa haaskata yhtäkään hetkeä kateuteen, pahantahtoisuuteen, toisten elämän myrkyttämiseen? Itsesääliin ja vihaan? Kaikki hetket on iankaikkisesti menetetty, takaisin et sekuntiakaan saa.

Todennäköisesti kuolen yksin ja ruumiini löydetään muumioituneena kuukausien päästä kuolemastani.

Oman käden kautta tulee lopullinen ratkaisu. Monin tavoin olen kuollut jo nyt.

Varsin stressittömästi tutussa ympäristössä perheen kanssa jos toivoa saisi ja lähdön tietäisi tulevan,mutta aina ei toiveet toteudu.

Toivottavasti aikaa siihen vielä on.

En, mutta toivottavasti pian. Tarkoituksella hurjastelen tuolla pyörällä ilman kypärää.

En, mutta ehkä olisi kiva muuttaa johonkin lämpimään maahan vuotta aikaisemmin. Ottaisin vilttini ja menisin rannalle makaamaan, katselisin taivaan lintuja ja antaisin lempeän tuulen tuivertaa ehkä jo harmaita hiuksiani vielä kerran. Torkahtaisin hetkeksi ja vips' olisin poissa :)

Yx joka kysy tota, astu ite kuoppaa jos oli pystys terävii ja paskasii keppei. Se sai nii kova tulehukse ja kualio jalkaa et se jouduttii amputtoimaa reidest.